Käyn lukemassa tätä palstaa säännöllisen epäsäännöllisesti ja aina vain mietin, mistä se uskottomuus johtuu? niin mistä siis?
Sitäkään en vain tajua miksi ei erota ja sitten voisi vapaasti katsella toisia naisia/miehiä. Tiedän tiedän! lapset ja kauan oltu yhdessä jne jne...mutta siltikin. Varsinkin jos pitkä avioliitto takana niin eikö puolisoa arvosta jo sen verran ettei tuommoista voi tehdä. Sitten jos tekee niin eikö omatunto soimaa niin paljon, että asiasta on jo itse pettäjän pakko kertoa petetylle? vai onko pettäjillä kaikilla yhteinen piirre: tunteettomuus tuttua?
Mitä sitten pettäjä ajattelee jos hänellä on lapsia? haluaisiko että joskus tulevaisuudessa hänen lapsensa mahdollinen puoliso pettäisi tai oma lapsi tekisi niin puolisolleen? mitä esimerkkiä pettäjä antaa siis lapsilleen. Kyllä lapset vanhempana saavat tietää vanhemman touhuilut varmasti. Onko pettäjillä taas kerran yhteinen piirre: ei ajatella nenäänsä pitemmälle?
Noita asioita pohdin aina vain uudestaan ja uudestaan. Ja jos joku kysyy miksi pohdin ja käyn näitä lukemassa täällä niin tässä vastaus: rakas lapsuuden ystäväni koki aikanaan kauhean järkytyksen kun hänen isänsä paljastui pettäjäksi. Asuimme pienellä paikkakunnalla ja juuri hänen isästään kukaan ei olisi ikimaailmassa voinut uskoa moista. Järkytys vain suureni kun paljastui sitä jatkuneen monta vuotta ja usean eri miehen kanssa. Erohan niille ja tuli ystäväni pakeni tilannetta ulkomaille ja siellä hän on vieläkin. Käy suomessa kyllä vierailulla, mutta sama ihminen hän ei ole vieläkään. Niin ja suhteet hänellä ei meinaa onnistua, aina tulee ero ja elämässä hän ei ole päässyt eteenpäin. Äskettäin juteltiin chatissa ja hän sanoikin, että omilta arvoilta tippui pohja juuri silloin kun sai tietää isänsä pettäneeen äitiä. Aikaa kulunut, mutta jotain sellaista mennyt rikki mitä ei ehjäksi saa.
Sitäkään en vain tajua miksi ei erota ja sitten voisi vapaasti katsella toisia naisia/miehiä. Tiedän tiedän! lapset ja kauan oltu yhdessä jne jne...mutta siltikin. Varsinkin jos pitkä avioliitto takana niin eikö puolisoa arvosta jo sen verran ettei tuommoista voi tehdä. Sitten jos tekee niin eikö omatunto soimaa niin paljon, että asiasta on jo itse pettäjän pakko kertoa petetylle? vai onko pettäjillä kaikilla yhteinen piirre: tunteettomuus tuttua?
Mitä sitten pettäjä ajattelee jos hänellä on lapsia? haluaisiko että joskus tulevaisuudessa hänen lapsensa mahdollinen puoliso pettäisi tai oma lapsi tekisi niin puolisolleen? mitä esimerkkiä pettäjä antaa siis lapsilleen. Kyllä lapset vanhempana saavat tietää vanhemman touhuilut varmasti. Onko pettäjillä taas kerran yhteinen piirre: ei ajatella nenäänsä pitemmälle?
Noita asioita pohdin aina vain uudestaan ja uudestaan. Ja jos joku kysyy miksi pohdin ja käyn näitä lukemassa täällä niin tässä vastaus: rakas lapsuuden ystäväni koki aikanaan kauhean järkytyksen kun hänen isänsä paljastui pettäjäksi. Asuimme pienellä paikkakunnalla ja juuri hänen isästään kukaan ei olisi ikimaailmassa voinut uskoa moista. Järkytys vain suureni kun paljastui sitä jatkuneen monta vuotta ja usean eri miehen kanssa. Erohan niille ja tuli ystäväni pakeni tilannetta ulkomaille ja siellä hän on vieläkin. Käy suomessa kyllä vierailulla, mutta sama ihminen hän ei ole vieläkään. Niin ja suhteet hänellä ei meinaa onnistua, aina tulee ero ja elämässä hän ei ole päässyt eteenpäin. Äskettäin juteltiin chatissa ja hän sanoikin, että omilta arvoilta tippui pohja juuri silloin kun sai tietää isänsä pettäneeen äitiä. Aikaa kulunut, mutta jotain sellaista mennyt rikki mitä ei ehjäksi saa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
siis hänen isänsä petti usean eri NAISEN kanssa, ei miehen!
ei oikeastaan ole mitään ihmettelemistä.Siinä halut ja himot voittavat rationaalisen ajattelun.
Vaikka uskoton ihminen tietää horjuttavansa tasapainoista elämää,hän sortuu kiusaukseen.
Sitä se on, joku sumentaa mielen ja ei ajatella järkevästi enää. Niin harmi minunkin mielestä.
Mun kokemuksen mukaan petetään a) jos oma kumppani ei kiinnosta enää tarpeeksi, ja haluaa kokea taas intohimoa tai b) jos ei saa tarpeeksi huomiota kumppanilta ja on pakko hakea pönkitystä itsetuntoon vierailta ihmisiltä. Noista syistä minä olen pettänyt. Ja siksi en ole eronnut, ettei ole ollut syytä.
Novoi, jos oma kumppani ei kiinnosta, ei ole intohimoa, eikä toinen anna edes huomiota, niin eikö sitä syytä ole aivan tarpeeksi jopa eroamiseen?
Miehen ja vaimon on edullista muodostaa yhteistalous, jossa pääsääntöisesti yhteisiä jälkeläisiä "tuotetaan" ja hoidetaan.
Miehelle on edullista siittää lapsia kuitenkin muidenkin naisten (ja mahd. heidän miesten) hoidettavaksi niin paljon kuin mahdollista; tämä ei juurikaan haittaa omaa vaimoa tai perhettä. Mies voisikin olla avoimesti uskoton eikä näinollen pettää vaimoaan, ellei vaimolle tulisi pelkoa, että mies jättää vaimonsa ja perheensä toisen naisen takia.
Naiselle on edullista saada lapsia muillekin kuin omalla miehelleen; tätä varten ovulaation aikaan naisen kannattaa hakea laatugeenejä muualta. Nainen voisi olla avoimesti uskoton eikä näinollen pettää miestään, ellei miestä suuresti haittaisi yhtäältä satsaaminen toisen miehen lasten hoitamiseen ja toisaalta tyytyminen vähempään määrään omia lapsia (vaimonsa kanssa).
Uskottomuus johtuu ihmisen kaikennäköisistä tyydyttämättömistä tarpeista, kokeilun-/vaihtelunhalusta, uteliaisuudesta. On erittäin todennäköistä, että se osuu ainakin joskus omalle kohdalle jossain muodossa.
Etenkään pitkästä liitosta ei yleensä voi kevytmielisesti erota. Mieti nyt itsekin. Jos alkaa himoita muita, niin yksinkertainen ilmoitus puolisolle "nyt erotaan, haluan vieraisiin". Äkkiä lapset ja koti jakoon, vaikkei itsekään edes haluaisi erota. Olisiko järkeä? Siinäkö puoliso tuntisi itsensä arvostetuksi? Epäilenpä.
Parisuhteeseen kuuluu ihmiselämän kaikenlaiset kriisit ja ongelmat. Ne ratkaistaan ja pysytään yhdessä tai erotaan. Monet ihmiset haluavat vältellä ongelmia kaikin keinoin, koska eivät osaa ratkaista niitä.
Kaikissa suhteissa ei petetä! ja avioliittoa voi olla takana jo 20 vuotta. Tokihan voi katsella toisia naisia ja miettiä millasta se olisi, mutta ei tulisi koskaan mieleen pettää omaa kumppania. Sen verran on matkan varrella koetta, että kunnioitus niin syvää. Kaikilla saa olla mielipiteensä, mutta tämä mies ei tule pettämään, vaikka tilaisuuksia olisi ollut tarjolla matkan varrella.
kerrasta onneksi oppii.. ainakin osa.
Mulla oli syynä ihan raadollinen itsekkyys. Tuntui kivalta kun sai vähän jännitystä ja säpinää elämään. Kun joku kiinnostui tällaisesta keski-ikää lähestyvästä.
Kai siinä oli mukana ihastustakin, tai jotain joka sekoittui mielessä ihastukseen.
Kerrasta oppii. Ainakin minä. Entinen tylsähkö arki tuntuu nyt jälkikäteen siltä, jota eniten kaipaan. Kaiken tämän selvittelyn, toisen pahan olon, luottamuspulan, epäilysten jne keskellä. Ottaako päähän? Joo!!!! Kaiken tekisin toisin jos voisin.
väittänytkään, että kaikissa suhteissa petettäisiin. Otin kantaa vain siihen mistä uskottomuus johtuu!
Niin, ja tottapuhuen ajattelin vielä tämän vuosituhannen alussa, etten tule itse koskaan pettämään ex-miestäni. Olin väärässä, mutten kuitenkaan sano "ikävä kyllä". Sitä myöten kiinnostuin pohtimaan mistä oma ja mistä monien muiden ihmisten uskottomuus johtuu. Tiivistelmän tuloksista kirjoitin tuohon edelliseen viestiini.
Moni pettäjä tuntuu ajattelevan tähän tapaan:
"Petin silloin, koska blaa ja blaa... Olin typerä. En ymmärtänyt, mihin kaikkeen paskaan se johtaa. Erehdyin ja tein virheen. Otin opikseni. Enää en petä. Kaduttaa, tavallaan - kaiken tekisin toisin jos voisin. Inhimillistä eikö totta. En tajua niitä tiukkapipoja, jotka tuomitsevat eivätkä anna anteeksi. Mennythän on mennyttä ja voisi aloittaa puhtaalta pöydältä."
Jos typerä nautiskelee itsekkäästi toisen kustannuksella, niin viisasko jättää saman tekemättä, painaa villaisella, ymmärtää ja hyväksyy? Olisiko Hammurabin laki kuitenkin oikeudenmukaisin niille, jotka haluavat tuntea ja kokea toisen tavavertaiseksi itsensä kanssa?
Sekoitatko nyt anteeksiannon siihen, että hyväksyy pettämisen?
Se on niin, että pettämistä ei tarvitse, eikä saa, hyväksyä. Se pitää hyväksyä, että vääryys on tapahtunut. Sen jälkeen voi alkaa miettiä, että pystyykö mielessään antamaan toiselle anteeksi teon jota ei hyväksy. Pystyykö jatkamaan yhdessä vaikka tietää, että toinen on tehnyt väärin?
Minä en painanut mitään villaisella, en työntänyt päätäni puskaan. Anteeksi silti pysyin antamaan. Aikaa se vei.
"Se on niin, että pettämistä ei tarvitse, eikä saa, hyväksyä. Se pitää hyväksyä, että vääryys on tapahtunut. Sen jälkeen voi alkaa miettiä, että pystyykö mielessään antamaan toiselle anteeksi teon jota ei hyväksy. Pystyykö jatkamaan yhdessä vaikka tietää, että toinen on tehnyt väärin?"
Toivottavasti minäkin pystyn antamaan anteeksi...joskus.
Kohta neljä kuukautta yhtä tuskaa ja tuntuu, etten ole vieläkään hyväksynyt sitä että vääryys on tapahtunut. Tehtyä ei saa tekemättömäksi vatvomalla, tiedän sen, mutta kun tunteilleen ei voi mitään, vajoan harvase päivä syvälle kysymään vain tuhansia kertoja MIKSI? MITEN VOI?
Inhoan itseäni, kun en pääse eteenpäin, vaikka toinen tekee kaikkensa auttaakseen minua parantumaan ja hyvittääkseen tekonsa.
ylipäätään ajatella nenäänsä pidemmälle?
Kommentoin vain tuohon ajatelmaasi ” Äskettäin juteltiin chatissa ja hän sanoikin, että omilta arvoilta tippui pohja juuri silloin kun sai tietää isänsä pettäneeen äitiä.” Ehkä kyse oli arvoista joita hänelle oli opetettu ja hän oli omaksunut ne. Jos ne olisivat olleet OMIA arvoja, eivät ne pettäisi. Nyt siis hän joutuu luomaan todellisuudessa omat arvot, joiden mukaan hän itse tekee valintoja.
Pettymys on ollut varmaan paha, en epäile sitä. Hän on ratkaissut tilanteen pakenemalla. Se ei ole kuitenkaan ilmeisesti auttanut? Harvoin se auttaa, vaan ehkä enemmän auttaisi katsomalla ongelmaa ”silmästä silmään” ja menemällä sen läpi. Voimia hänelle!
Niin, se minkä kuvittelee pysyvän ikuisesti salassa, ei useinkaan pysy salassa.
Uskottomuuden syyt ovat hyvin moninaiset, edelleenkään ei ole yhtä hyvää syytä vaan monta ja ehkä huonoa syytä – noita tosin voi ymmärtää.
Puhut niin totta mummomuori. Vaikea tilanne on ollut, mutta elämä jatkuu ja nousta vaan pitää. Huomenna uusi päivä, taas.
kerrankin veit jalat suustani. Opittujen arvojen mukaan täällä enimmäkseen eletään, koska ei vaivauduta ajattelemaan omia arvoja.
Opittuja arvoja vasten toimiminen on pahinta mitä maailmassa on. Joka niitä vastaan rikkoon, hänet tuomitaan ja syyllistetään. Sen sijaan jos ihmisellä on omat arvot, ne pitävät paremmin eikä hän myöskään vaadi, että muiden olisi toimittava niiden mukaan. Nehän ovat hänen arvojaan!