Adventismi eksyttää

Pari faktaa vuodesta ainoastaan adventismissa olevasta vuodesta 1844
1. Suurin maanpäällä olevan eksytyksen muistomerkki = 1844!
2. Jeesus ei sanonut menevänsä 22.10.1844 Taivaaseen ja Suljetun Oven Taakse "tutkimaan tuomioita".

TT-oppi ja perustuu siis aikamäärien laskeskeluun.
Kukaan ei osaa sanoa kuitenkaan, miksi juuri vuonna 1844 täytyi alkaa tutkiva tuomio.
31234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Vuosi 1844 voidaan laskea Danielin kirjan ennustuksesta, uskot sinä sitä tai et.

Äänestä
  • Horoskoopitkin ovat luotettavampia kuin Ellen Whiten ennustukset (2300 ennustuksesta toteutunut alle promille).
    Turhaa on laskelmasi ja ajanlaskutavatkin/kalenterit ovat muuttuneet Danielin ajoista yli kymmenen kertaa.
    Roomalaisen kalenterinko mukaan laskit?

    Äänestä

  • >>> Vuosi 1844 voidaan laskea Danielin kirjan ennustuksesta, uskot sinä sitä tai et. >>>

    Danielin kirjasta voidaan laskea myös maidon kaksihintajärjestelmään siirtyminen ja se hetki, jolloin saat peräpukamat liiasta potaskan suoltamisesta tälle palstalle. Raamatusta saadaan irti ihan mitä kulloinkin halutaan ja siihen nämä Amerikassa syntyneet höpölahkot perustuvat.

    Tästä jonnin joutavasta sanan pyörittämisestä he saavat vastineeksi 10 % palkastanne. Te saatte siitä hyvästä.... niin...... ette yhtään mitään. Nerokasta, sanoisin, näiden Amerikkalaisten liikemiesten suunnalta katsottuna.

    Äänestä

  • piti sapattia ja heille oikea päivä oli nykyinen tiistai että oletta viettäneet sapatin vääränä päivänä....miten nyt suu pannaan...nii siitä kirjoitti argeologi ariel livson että ei ole mun keksintöä. Adventisteilla henki tarkoittaa hengitystä että meettä jehovalaisita "oikealta ohi" Johan sebastian bach johan ludvig runeberg johan on markkinat...mikä ei kuulu joukkoon...

    Äänestä

  • voidaan laskea, muttei sellaisella ole mitään merkitystä. Se on jonkun sairaan ihmisen mielikuvituksen tuotetta.

    Äänestä

  • 6+6+4746 kirjoitti:

    voidaan laskea, muttei sellaisella ole mitään merkitystä. Se on jonkun sairaan ihmisen mielikuvituksen tuotetta.

    Raamattu sinun mukaasi sairasta mielikuvitusta... just joo.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    >>> Vuosi 1844 voidaan laskea Danielin kirjan ennustuksesta, uskot sinä sitä tai et. >>>

    Danielin kirjasta voidaan laskea myös maidon kaksihintajärjestelmään siirtyminen ja se hetki, jolloin saat peräpukamat liiasta potaskan suoltamisesta tälle palstalle. Raamatusta saadaan irti ihan mitä kulloinkin halutaan ja siihen nämä Amerikassa syntyneet höpölahkot perustuvat.

    Tästä jonnin joutavasta sanan pyörittämisestä he saavat vastineeksi 10 % palkastanne. Te saatte siitä hyvästä.... niin...... ette yhtään mitään. Nerokasta, sanoisin, näiden Amerikkalaisten liikemiesten suunnalta katsottuna.

    Buskamiestä harmittaa kun adventistit antaa rahaa kirkolleen, hän toivoisi että ne tulis hänen tililleen, siksi hän muistuttaa aina tuosta rahasta, mutta ei tipu buskamiehelle ainakaan minulta rahaa vaikka perustaisit nimellesi kirkon.

    Äänestä

  • varma on.. kirjoitti:

    >>> Buskamiestä harmittaa kun adventistit antaa rahaa kirkolleen >>

    Ei se hölmö ole joka pyytää, vaan se joka antaa.

    >>> hän toivoisi että ne tulis hänen tililleen, siksi hän muistuttaa aina tuosta rahasta, mutta ei tipu buskamiehelle ainakaan minulta rahaa vaikka perustaisit nimellesi kirkon. >>>

    Minun moraalinen ja etiikkani ei salli hölmöjen jymäyttämistä, joten huolesi on turha. En halua teidän rahojanne. Jos haluaisin, niin sitten varaamnkin perustaisin höpölahkon, mutta ei ole sellaista näköpiirissä.

    Tuet ja kannatat niitä näkemystesi temppeleitä joka päivä, mihin rahasi panet.

    Mutta kun uhraa Kristukselle, työ vie sitä eteenpäin.

    En kannata kidutusoppia, epäuskonalttareita jossa ei ole LuojaJumalaa, en salaisia tempaamisia, en sitä, että Jumalan tahtoa mitätöidään, edes miltään osin ja siirtää näköalani siihen kansaan, joka kunnioittaa sanaa siltäosin Kirstuksessa.

    Eli kun ja jos et usko sanaa, Jumala kieltääkin sinua uhraamasta, koska Hän ei epäuskon kultaa kaipaa.
    Mutta antaa silti sataa kaikille rakkautensa tähden, että jos kuitenkin sydän heräisi epäuskosta Kristukseen ja Hänen tahtoonsa.

    Äänestä

  • kenelle?? kirjoitti:

    >>> Mutta kun uhraa Kristukselle, työ vie sitä eteenpäin. >>>

    Adventtikirkolle rahaa antava antaa rahaa amerikkalaisille liikemiehille, ei Kristukselle.

    >>> Eli kun ja jos et usko sanaa, Jumala kieltääkin sinua uhraamasta, koska Hän ei epäuskon kultaa kaipaa. >>>

    Jeesus käski meidän antaa rahaa köyhille, ei rikkaille liikemiehille. Minä noudatan mieluummin Jeesuksen opetuksia, kuin amerikkalaisten liikemiesten opetuksia.

    Adventtikirkko on amerikkalainen uskonnollinen järjestö, jonka tärkein tehtävä on korkea liikevaihto.

    No tuo kuuluu sinun mantraasi ja seisot tyhjän päällä.

    Minä puhun taas siitä työstä, mitä Sanan äärellä tehdään.

    Meidän keskustelu ei johda mihinkään, koska olet joissakin kirjoituksissasi kieltänyt sanankin, niinkuin on kirjoitettu.

    Pidät omia höpö oppeja täydellisenä ja sitä juuri maailma työntää tuutintäydeltä ja näin ollen ihminen ei pysähdy Jumalan eteen.

    siinä meillä on ero.

    kuuluu mihin kukin rahansa antaa, ja sitä minä vain ihmettelen miksi hänellä on niin suuri viha ameriikkalaisia kohtaan he ovat samanlaisia ihmisiä kuin sinäkin, et ole tainnut matkustella paljon suomen ulkopuolella kun et näe että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia Jumalan luomia joka puolella maailmaa, ei siiinä ole muuta eroa suomalaisen ja ameriikkalaisen välillä kuin kieli, siellä on hyviä ja huonoja ihmisiä aivan samoin kuin suomessakkin.

    Äänestä

  • matkustellut.. kirjoitti:

    >>>> kuuluu mihin kukin rahansa antaa >>>

    Tässä olet toki oikeassa, että saahan sitä rahansa tunkea mihin turhuuteen tahansa, mutta on ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsisivat rahaa. Amerikkalaiset liikemiehet eivät ole sellaisia, mutta saatahan sinä heille rahasi antaa.

    >>> sitä minä vain ihmettelen miksi hänellä on niin suuri viha ameriikkalaisia kohtaan he ovat samanlaisia ihmisiä kuin sinäkin >>>

    En minä amerikkalaisia vihaa. He ovat, etenkin uskonnolliset järjestöt, vieneet ihmisten höynäyttämisen suorastaan nerokkaalle tasolle. MInä toisaalta arvostan heidän nerokkuuttaan tässä suhteessa, mutta silti se on moraalisesti väärin. Mutta edelleen: ei se ole hölmö joka pyytää, vaan se joka antaa.

    Amerikassa tehdään maailman parasta tiedettä, useat maailman parhaista urheilijoista tulevat sieltä (mutta valitettevasti monet käyttävät kiellettyjä menetelmiä) ja siellä ollaan monessa suhteessa edellä meitä, niin myös ihmisten höynäyttämisen taidossa, jota mm. adventtikirkko, mormonikirkko ja Jehovan Todistajat harrastavat.

    Äänestä

  • Kristuksessa. kirjoitti:

    No tuo kuuluu sinun mantraasi ja seisot tyhjän päällä.

    Minä puhun taas siitä työstä, mitä Sanan äärellä tehdään.

    Meidän keskustelu ei johda mihinkään, koska olet joissakin kirjoituksissasi kieltänyt sanankin, niinkuin on kirjoitettu.

    Pidät omia höpö oppeja täydellisenä ja sitä juuri maailma työntää tuutintäydeltä ja näin ollen ihminen ei pysähdy Jumalan eteen.

    siinä meillä on ero.

    >>> No tuo kuuluu sinun mantraasi ja seisot tyhjän päällä. >>>

    MInä voin osoittaa Raamatusta, että Jeesus käski jakaa omaisuutemme köyhien kanssa. Ei Jeesus käskenyt antaa rahojamme amerikkalaisille liikemiehille, vai löydätkö sinä sen Raamatusta?

    Luuk: 18:18

    Jeesus ja rikas mies
    18 Muuan korkeassa asemassa oleva mies kysyi Jeesukselta: "Mitä minun pitää tehdä, hyvä opettaja, että perisin iankaikkisen elämän?" 19 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. 20 Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi." 21 "Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies. 22 Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: "Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja JAA RAHAT KÖYHILLE, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." 23 Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas.

    Olisiko sinulla jokin toinen esimerkki siitä, että minä olen tyhjän päällä?

    Vai olisiko niin, että sinä olet tyhjän päällä?

    Mutta onko sinulle Sana kokonansa totuus?

    Luominen, jossa seitsemäspäivä on Herran sinun Jumalasi sapatti.

    Toteutuiko se sanan mukaan? ts. suusi tunnustus, että päästään jossain vaiheessa eteenpäin.

    Jossainvaiheessa päästään seurakunnalliseen tehtävä näköaloihin.

    On tullut toteennäytettyä moneen kertaan että ne rahat jotka on anettu adventtikirkon kautta toimitettavaksi erikohteisiin ovat saavuttaneet ne hyväntekeväisyys kohteet mihin ne on uhrattukin.

    Pysy sinäkin tosiasioissa, äläkä puhu omia luulojasi.

    Lukemattomat adventistien rakennuttamat sairaalat, koulut ja kirkot, sekä vapaaehtoinen kehitysapu työ kehitysmaissa puhuvat lahjomatonta kieltään sinun pahaa ja alhaista puhettasi vastaan.

    Sinun mielestäsi nekin rahat olisi parempi ollut viedä kapakoihin ja ostaa vaikka viinaa ja tupakkaa kuin antaa hyväntekeväisyyteen. Oletteko noin kateellisia siitä että adventistit ovat aina askeleen edellä myöskin siinä, mitä hyväntekeväisyyteen tulee?

    Äänestä

  • rakastaa!" kirjoitti:

    >>> Lukemattomat adventistien rakennuttamat sairaalat, koulut ja kirkot, >>>

    Ovat liikeyrityksiä. Suositan tutustumaan vaikkapa amerikkalaisten koulujen lukukausimaksuihin. Ei adventtikirkko niitä rakentele köyhille hyväntekeväisyyttään, vaan ne ovat liikeyrityksiä, joiden tehtävä on tuottaa liikemiehille rahaa.

    http://www.andrews.edu/future/financing/tuition/index.html

    Ja niin edelleen. Nämä ovat rikkaille tarkoitettuja palveluita, joiden palvelujen saamiseksi täytyy olla luottotilillä katetta. Vuoden opiskelu maksaa paljon enemmän kuin suomalainen adventisti tienaa keskimäärin vuodessa.

    >>> vapaaehtoinen kehitysapu työ kehitysmaissa puhuvat lahjomatonta kieltään >>>

    Tämän tarkoitus on värvätä järjestöön lisää jäseniä, jotta he voisivat tuoda liikevaihtoon lisää rahaa. Ei muuta. Meillä on paljon järjestöjä, jotka tekevät pyyteetöntä hyvää ilman uskonnollisen kaavun tuomaa harhaa. Suositan kääntymään sellaisten järjestöjen puoleen mieluummin ja rahoittamaan sellaisen järjestön toimintaa.

    http://www.redcross.fi/

    Olisko muuta?

    Äänestä

  • luomistapahtumasta.. kirjoitti:

    Mutta onko sinulle Sana kokonansa totuus?

    Luominen, jossa seitsemäspäivä on Herran sinun Jumalasi sapatti.

    Toteutuiko se sanan mukaan? ts. suusi tunnustus, että päästään jossain vaiheessa eteenpäin.

    Jossainvaiheessa päästään seurakunnalliseen tehtävä näköaloihin.

    Äläpäs vaihda puheenaihetta.

    Minä annoin jakeet suoraan Jeesuksen suusta.

    Sanoiko Jeesus, että meidän täytyy rahoittaa amerikkalaisten liikemiesten elämää, vai eikö sanonut?

    >>> Luominen, jossa seitsemäspäivä on Herran sinun Jumalasi sapatti. >>>

    Jumalan sapatti voi olla Jumalan ja juutalaisten, ei minun. En ole juutalainen, enkä aio juutalaiseksi pyrkiä.

    >>> Mutta onko sinulle Sana kokonansa totuus? >>

    Ei ole. Siellä on paljon inhimillisen värityksen saanutta kertomusta, joista olen kertonut selkeästi perustelujen kanssa jo aiemmin. Käytä hakua, jos haluat tietää ajatuksistani sen suhteen.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    >>>> kuuluu mihin kukin rahansa antaa >>>

    Tässä olet toki oikeassa, että saahan sitä rahansa tunkea mihin turhuuteen tahansa, mutta on ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsisivat rahaa. Amerikkalaiset liikemiehet eivät ole sellaisia, mutta saatahan sinä heille rahasi antaa.

    >>> sitä minä vain ihmettelen miksi hänellä on niin suuri viha ameriikkalaisia kohtaan he ovat samanlaisia ihmisiä kuin sinäkin >>>

    En minä amerikkalaisia vihaa. He ovat, etenkin uskonnolliset järjestöt, vieneet ihmisten höynäyttämisen suorastaan nerokkaalle tasolle. MInä toisaalta arvostan heidän nerokkuuttaan tässä suhteessa, mutta silti se on moraalisesti väärin. Mutta edelleen: ei se ole hölmö joka pyytää, vaan se joka antaa.

    Amerikassa tehdään maailman parasta tiedettä, useat maailman parhaista urheilijoista tulevat sieltä (mutta valitettevasti monet käyttävät kiellettyjä menetelmiä) ja siellä ollaan monessa suhteessa edellä meitä, niin myös ihmisten höynäyttämisen taidossa, jota mm. adventtikirkko, mormonikirkko ja Jehovan Todistajat harrastavat.

    >>>Amerikassa tehdään maailman parasta tiedettä, ........... ja siellä ollaan monessa suhteessa edellä meitä, niin myös ihmisten höynäyttämisen taidossa, jota mm. adventtikirkko, mormonikirkko ja Jehovan Todistajat harrastavat.

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    >>> On sääli että on niin vähän niitä ihmisiä jotka ymmärtävät erkaantua niistä pois!
    Kentien "sosiaalinen rengas" on kastavanut niin tiiviiksi ajanmyötä jotta poislähteminen on vaikeaa! >>>

    Mutta meidän täytyy muistaa, että kuitenkin näissä järjestöissä on vain prosentin kymmenysosia tai jopa vain sadasosia kaikista ihmisistä, riippuen maasta ja maanosasta.

    Adventtikirkko kehuskelee, kuinka heillä on 16 miljoonaa jäsentä maailmanlaajuisesti. Itse uskon, että 10 miljoonaa on lähempänä totuutta, mutta vaikka 16 miljoonaa on totta, niin se tarkoittaa 0.27 % maailman väestöstä.

    0.27 % maailman väestöstä ja koska näiden kirkkojen jäsenmäärän kasvu on kaukana maailman väkiluvun kasvusta, niin suhteessa väkilukuun määrä pienenee joka vuosi kiihtyvällä tahdilla.

    Jos pistämme samaan kasaan mormonit, jehovat ja adventtikirkko, niin siltikin määrä on alle puoli prosenttia maailman väestöstä.

    Tämä pitää aina muistaa, kun puhumme näistä amerikan humpuukilahkoista. Niiden jäsenmäärä on todellisuudessa täysin marginaalinen ja sellaisena tulee pysymäänkin.

    Harva niihin lahkoihin todellisuudessa enää nykyisin lankeaa ja se on modernin tiedotusvälineistön ansiota.

    Äänestä

Tämän vuoden varaan asetetut uskonnot ovat petosta: Tällöin tapahtui Kristillisyyden ja pakanuuden ihana avioituminen.

Äänestä

eksytä uskomaan iankaikkisesta iankaikkiseen, loputtomaan tuskaan helvetissä, vaan pysy Raamatun ilmoituksessa, että: SYNNIN PALKKA ON KUOLEMA.

Raamattu sanoo helvetistä, että SE ON TOINEN KUOLEMA, eikä että se on iankaikkinen elämä helvetissä. Vain Kristuksessa on mahdollista saada IANKAIKKINEN ELÄMÄ, eikä Jeesus vie yhtäkään häneen turvaavaa kadotukseen.

Äänestä

"Kukaan ei osaa sanoa kuitenkaan, miksi juuri vuonna 1844 täytyi alkaa tutkiva tuomio."

Noin 3600 suomalaista omaa niin sairaan mielikuvituksen että pelkäävät pyhiä päiviä ...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8861052

Jollain on jopa niin ahdas portti aivosousolmukkeissa, ettei erota maan päällä eloon heräämistä
ulösnousemuksesta - http://keskustelu.suomi24.fi/node/8855909

Ja adventistien lähetysnäkyä koskevassa opinkohdassa sanotaan että adventtijäännöksen tehtävä on julistaa tuomiota lopunajassa.
Kuluvana vuonna onkin kiihtynyt tuo vuonna 1844 alkanut tuomitseminen.

Joku väittää että se on tuleva rauhanaika kun saatana hilluu täällä eikä ihmisiä lainkaan ole -
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8845095

Lauantaikiihkoilijat luulevat että kauppasiru tarkoittaa sunnuntaita - http://keskustelu.suomi24.fi/node/8847885

X-hirvas tuntee kymmenen käskyä ... http://keskustelu.suomi24.fi/node/8851253

Äänestä

Ei adventismi eksytä. Mikä on syynä on se, että Jeesus Kristus on seurakunnan keskellä Herra.

Jokainen joka siihen uskoo pelastuu iankaikkisen elämän armolahjaan, jossa kerran on luotuna uusitaivas ja maa. Kaikki entinen on mennyt ja tuomittujen osa kuolemassa epäuskossaan oli Malakian 4.nen luvun mukaan olkena oleminen, joka palaa.

Jumalan valtakuntaan, siihen kuningaskuntaan jonka Jeesus valmistaa sijoineen jokaiselle omalleen, on Jumalan työ. Sinne ei pääse mitään epäpyhää, kauhistuksen tekijää.
Siinä uskova ei kiellä Jumalan tahdon laista, yhtäkään käskyä, ei pienintäkään, koska se on kuva Jumalasta.

Jeesus on sapatin Herra, Häneen ja HÄnen kauttaa on kaikki luotu.

Jo nyt tuli esille seurakunnan keskus, kulmakivi Jeesus.

Sille ette voi mitään ja näistä muutamista vastaväitekirjoittajista voin todeta, he ovat täällä suunsa tunnustuksella kirjoittaneet olevansa Jumalankieltäjiä, niin mitäpä heidän kirjoituksiin kannattaa vastatakaan näillä palstoilla,

Kun Jeesus saapuu, Hän saapuu KunnianKuninkaana. Autuas osa, jolla on osana ensimmäinen ylösnousemus. Siinä haudat avautuvat ja ensin nousevat Häneen uskovat ja sitten me jotka silloin täällä ovat, eli yhdessä.
Se on kuuluva ja näkyvä ja kertakaikkinen tapahtuma. Ei salainen, monivaiheinen.
Ei sellainen, että salaisen tempaamisen jälkeen olisi vielä epäuskoisten tapa uskonsa odotuksen mukaan nousta marttyyriyden mukaisesti taivaaseen, eli portti B. teorian mukaan (Syväntö ja hänen tyttärensä ajatus). kun nyt ei kelpaa ja Kantolan mieltämän opin näköala.
Ei, ei näin.

Vain ensimmäinen ylösotto ja autuaiden ylösotto, kuin salama leimahdus on Herran tulemus.

Toinen ylösotto on tuomion ylösotto ja tuhannen vuoden jälkeen.
Ei mitään 7 vuoden vaivanakaopin marttyyripelastusta.

Mutta tuollaiset aloitukset ovat helppoja aloituksia, joilla tietämätön on sokaistu ja sokaistu sitten uskomaan ikuiseen kidutusoppiin, salaiseen tempaamisiin, marttyyripelastusoppiin, sielunvaellusoppiin jne. jne. jne. jne. Sekä eksyttämämään lähimmäisensä orjuuteen, jossa ihmiskuntaa ei opeteta palvelemaan Jumalaa, eli päästämään heitä vapaaksi sapattina, että voisivat arjenorjuuden hetkissä edes silloin kumartaa Häntä, joka on luonut taivaan ja maan.
Ei, nämä eksyttäjät ovat päivä vain opettajia, hyljänneet Jeesuksen heille pienimmän käskyn ja opettavat ilman Jeesuksen lupaa.

He makoilevat vain ja eivät ota öljyä lamppuunsa ja mene saarnaamaan maailman ääriin sitä evankeliumia, jossa laki (ts. kuva Jumalan luonteesta) ja evankeliumi (kuva Jumalan luonteesta Kristuksessa) voisi kohdata ihmisiä.
Ei, he eivät halua. He kumartavat mammonan Baabelinvalheen äärellä ja lukevat niitä mantrojaan ja estävät ihmisiä tulemasta elävään uskoon.

Heidän jumalansa on ihmisen kaltainen, joka kiduttaa iankaikkisesta iankaikkiseen.

Niin, vaikka Jumala paratiisissa esti tämän kirouksen langenneen kohdalla niin, että kääntymättömänä tämä rienaajan lausuma sana toteutuisi, "ette suinkaan kuole"..

Vaan kuolemalla kuoleminen on epäuskoisen osa, eli he nousevat oljenkaltaisessa ylösnousemusruumiissa joka tulee palamaan tuhkaksi.

Kun Jumala saapuu, taivaan kirjat kertovat ketkä pääsevät perille ja palkka on siinä hetkessä.

Sanassa on aina h- hetkensä, Jumalan suunnitelmissa, milloin ja mitä Hän toteuttaa.
Aika täyttyi, Jeesus saapui pelastajana, aika täyttyy Jeesus saapuu kuninkaana.

Niin, taivaassakin on Ylimmäinen pappi, mutta mitäpä näillä on siihen epäuskoisilla opettamista, ei mitään.
He vain hyppäävät omaa naruaan ja siinä hokevat, että tämä naru on se oikea.

Olenpa huomannut, että sen narun äärellä on hyvin ahdas ajatuskanta, pelotettu näkemästä ja kuuntelemasta muuta. Miksi, ehkä siksi, että perusta ei kestä, jos joku tulisi ja Sanan mukaisesti opettasi sanasta selittäen mikä mitäkin sana opettaa.

Mutta nämä narunpyörittäjät ottavat Melleriläisittäin lehden ja selittävät sanan sieltä.
Kun Jumalan merkitsemä kansa merkitään, sana senkin opettaa ja selittää mitä se on.
Nämä narupyörittäjät lukevat ihmisen jumaluuden ja ottavat siruopin siihen selitykseksi.
Niin ja voi miten paljon on Melleriläisittäin sanaa opetettu aikoinaan.
On siinä sitten muutettu valtoihin pakoon, kun nyt ollaan oltu pitkään Neuvostoliiton miehittäminä.

Olisiko näkymättömänä, kun se ei tapahtunut.
Ei kannata näitä narunpyörittäjä epäuskoista kansaa paljonkaan uskoa sillä heillä on kevyet varustukset.

Äänestä

jonkun yksittäisen teoreetikon laskelma. Advetismi perustaa oppinsa ihmisten päätelmiin, ja näinollen heidän jumalansa on ihminen. Sellaisesta hapatuksesta varoitti myös Jeesus.

Luuk. 12:1
Kun sillä välin kansaa oli kokoontunut tuhatmäärin, niin että he polkivat toisiaan, rupesi hän puhumaan opetuslapsillensa: "Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta

Nimenomaan. Lakihössötys on samaa kuin fariseusten hapatus.

Äänestä
  • Jos lakihösstyksestäsi puhut, ihmettelen suhtautumistasi Jumalaan.

    Laki, = kuva Jumalasta.
    Armo, = kuva Jumalasta.

    Kumpikin lähtee Isästä ja kohtaa ihmisen. Lakikin on armoa, koska se kuvastaa Jumalan, mitä hän on ja mihin meidän on muututtava myöteiseksi, että voi armossaan sen meissä täyttää.

    Miksi sinulla on kielteinen kuva Jumalasta, eli olisiko meidän kumarrettava tässä luotua ja sitä tulkintaa?

    Kun sitä kumarretaan, niin siksi tämä maailma on tällainen, lihallisten ihmisten tapa elää, joka ei taivu Jumalan tahtoon ja tavallasi puhua, yhdyt tähän laittomuuden kuoroon.

    Oletko tältä puolen miettinyt asiaa?

    Äänestä

  • ystäväni.. kirjoitti:

    Jos lakihösstyksestäsi puhut, ihmettelen suhtautumistasi Jumalaan.

    Laki, = kuva Jumalasta.
    Armo, = kuva Jumalasta.

    Kumpikin lähtee Isästä ja kohtaa ihmisen. Lakikin on armoa, koska se kuvastaa Jumalan, mitä hän on ja mihin meidän on muututtava myöteiseksi, että voi armossaan sen meissä täyttää.

    Miksi sinulla on kielteinen kuva Jumalasta, eli olisiko meidän kumarrettava tässä luotua ja sitä tulkintaa?

    Kun sitä kumarretaan, niin siksi tämä maailma on tällainen, lihallisten ihmisten tapa elää, joka ei taivu Jumalan tahtoon ja tavallasi puhua, yhdyt tähän laittomuuden kuoroon.

    Oletko tältä puolen miettinyt asiaa?

    tahallasi väärin minua ja minun Raamatulla perustelemaani asiaa. Te olette sokeita Jumalan sanan totuudelle, ja hössötätte maallisen kultin opeissa. Sellaisia te olette.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    Mitä merkitsee sinulle Jumalan tahto? Kokonaisuutta, jossa ei ole ihmisbaapelin_pernnäissääntöä?

    Entä kirkkojen opetus? Helluntalaisten? Vapaakirkollisten? Luterilaisten? Kansanlähetyksen?
    sen ja tämän, usean eri Lestadius ryhmän ja käyttämääsi sana "ihmistulkinta".

    Kun tulit noine sanoinesi mittaamaan, niin kuinka sitten se oma punnuksesi on, missä vaakakupissa?

    Löytyisikö farisealaista opetusta? Mitä on farisealainen opetus? Ehkä tuo tuommoinenkin uskova?

    Sitäkö se on?

    Mutta jos Sana peilaakin meitä jokaista ja nyt onkin kyse Jumalasta, Jumalan kuvasta, Jumalan laista.

    Missä on tahallisuus? Kuka mittaa sokeuden? Sana!

    Sana sanoo, että Hänen sanastaan, laistaan ei katoa yksikään kirjan ja väärin opetuskielto.

    Missä on sokeapiste? omassa silmässä vai olisiko meidän otettava Jumalan sana vakavasti?

    Te tuomitsette lakihenkiseksi opetuksen, jossa tuodaan Jumala esiin.

    Siinä kiteytettynä kaksoiskäskyyn, jonka päämäärä on rakkaus, on Kristuksessa Jumalan lapsi!

    Sekö on tuomittava, vai se, että se Jumalan kuva, jonka laki ja evanekeliumi tuo esiin, niin toinen pitäisi panna pois?

    Eli perustapa näköalasi, missä se kultti on! Ihmiskäskyissä vai Jumalan sanan muodossa?!!

    Äänestä

  • siinä mittari. kirjoitti:

    punnitsemaan oppiasi Raamatun perusteella. Tekikö Jumala vanhan liiton israelilaisten kanssa, ja siihen liittoon kuului kymmenen käskyä?

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    punnitsemaan oppiasi Raamatun perusteella. Tekikö Jumala vanhan liiton israelilaisten kanssa, ja siihen liittoon kuului kymmenen käskyä?

    No mitä se Israel sitten ensinnäkin tarkoittaa?

    Onko Jumalan kansa liitossa Herran kansa ja hän panee lakinsa uudessa liitossa sydämeen!""

    ps, olen menossa kahteen hengelliseen kokoukseen ja tulen myöhään lukemaan vastauksesi.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    punnitsemaan oppiasi Raamatun perusteella. Tekikö Jumala vanhan liiton israelilaisten kanssa, ja siihen liittoon kuului kymmenen käskyä?

    Mitäs sitten, jos Jeesus tekikin liiton israelin kansan kanssa? So what!

    Luuletko sinä että Jumalalla oli joku muukin kansa, esim. egybtiläiset?

    Luehan egybtiä kohdanneet vitsaukset, ja mieti, ottaako siinä Jumalan kansa vastaan Herran kuritusta? Hih

    Voi sinua rakas onttopäinen veli!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jopa valitutkin kirjoitti:

Pari faktaa vuodesta ainoastaan adventismissa olevasta vuodesta 1844
1. Suurin maanpäällä olevan eksytyksen muistomerkki = 1844!
2. Jeesus ei sanonut menevänsä 22.10.1844 Taivaaseen ja Suljetun Oven Taakse "tutkimaan tuomioita".

TT-oppi ja perustuu siis aikamäärien laskeskeluun.
Kukaan ei osaa sanoa kuitenkaan, miksi juuri vuonna 1844 täytyi alkaa tutkiva tuomio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu