Alle 2v. lapsen raivo-/uhmaikä

hei,

kuulostaapa tutulta, siis tuo, että alta kaksivuotiasta uhmaa, kiukkuaa ja raivoaa. Lapsesi on näin ollen terve ja voi hyvin, kun kiukuttelee, siis kuuluu lapsen normaaliin kasvuun ja kehitykseen. Mietippä mistä kaikesta lapsesi pitää? Ota joku päivä sellainen, että et ota stressiä yhtään mistään. Kokeileppas vaikka, pystyt siihen kyllä. Tehkää lapsen kanssa mukavia juttuja. Käykää pulkkamäessä? Uimahallissa? Perhekerhossa? Kirjastossa? Ovat ilmaisia/edullisia harrastuksia. Menkää vaikka bussilla (rattaiden kanssa pääset ilmaiseksi) kaupunkiin ja katseltaa vaikka vain ihmisiä ja käykää kiertelemässä kaupassa. Ei ole pakko ostaa mitään, jos ei halua. Mitäs jos kokeilisitte leipoa? Sotkua siinä tulee ja kaikki on hetken vinksin vonksin mutta mitä se haittaa? Itse huomasin jossain vaiheessa, että turhan nipotuksen kanssa menettää hermot. Jos maitolasi kaatuu tai pissa lurahtaa lattialle, niin onko se oikeasti raivokohtauksen arvoista???? Hyrräile kiukku itseltäsi pois ja laula lapsellesi tai sepitä hassuja juttuja ja vie huomio raivosta pois. Pidä mielessä, että vaikka lapsesi on pieni, hän muistaa kyllä sinun raivot ja hermojen menetykset. Lapsiin jää ikävä jälki vanhempien huonosta käytöksestä. Muista, että uhmaikä tulee ja menee ja se on kaikilla lapsilla joskus ja jokainen vanhempi on joskus väsynyt ja neuvoton lapsensa kanssa. Aivan jokainen! Aurinkoista keväänjatkoa sinulle ja taaperollesi. Annappas lapsellesi iso hali ja pusu ja kerro kuinka rakas hän sinulle on. Saat varmaan palkkioksi ainakin hyvän mielen :)

Saat sinä olla väsynyt ja heikko. Lapsellesi ei tee hänen huutamisensa pahaa. Kaikki elämän kirjot kuuluvat asiaan.

Lapsesi suorastaan tarvitsee huutonsa, koska ei pysty muuten ilmaisemaan itseään. Ei auta aikuisen puheet eikä mitkään temput. Huutakoon rauhassa vain ja sinä voit ajatella, että huuto vain helpottaa lasta. Huutokin loppuu aikanaan.

Meillä päälle 2v. lapsi veti kauheita raivareita jotain kolme viikkoa putkeen, mutta sitten kun sai purkaa oloaan minkä tarvitsi, sai siitä kyllikseen ja asettui.

Sinäkin voit ohittaa raivarit ilman haloota. Lapselle voi sanoa raivarin aikana rauhallisella äänellä (vaatii itsensä tsemppaamista), vaikka että "harmittaako, kun palikkatorni sortui, mutta ei se haittaa, voidaan rakentaa uusi" tai muuta vastaavaa, niin että lapsi ymmärtää itse mikä häntä harmittaa ja että ei ole mitään hätää. Lapsella tunteet vain tulevat, mutta eivät itse vielä osaa yhdistää niitä tapahtumiin. Aikuinen voi auttaa lasta tunnistamaan yhteydet tunteiden ja tapahtumien välillä.

Tääl on kans tosi temperamenttinen kaks vuotias. Ottaa herneen nenään joka ikisestä asiasta, pienikin vastoin käyminen niin muksu huutaa kurkku suorana. Huuto ei meil auta yhtään, sen oon huomannu. Pitäis jaksaa lempeesti sanoo niin muksu mahd lopettaa mut jaksapa siin olla lempee ku kymmeniä kertoja päiväs muksu huutaa ja parkuu. Mä oon nyt tehny sitä et annan huutaa enkä kiinnitä mitään huomiota. Tai jos on kova raivo ni sit otan syliin ja pidän siin tiukal otteel ja toistan rauhallisesti et kun rauhotut niin äiti päästää irti. Eihän se mitään rauhotu mut sit jossain kohtaa päästän lattial, muksu haluaaki raivossaan takas syliin mut sit se huuto on yleensä loppunu ku otan takas ja sanon et rauhallisesti saa sylis olla.
Aika neutovon mäki oon, melkeen kaikkee oon kokeillu mut tuntuu et joka raivon yhteydes saa miettii uuden keinon ku vanhat ei auta. Toivotaan et tä menee ohi joskus..

Taapero-ikäiset ovat voimiakoettelevia! En tietenkään tiedä mikä teidän tilanteenne on mutta tässä vähän yleisellä tasolla kokemuksia taaperoista ja miten kiukun kanssa ollaan autettu.

Ensinnäkin taaperon kiukku kertoo kehityksellisesti siitä että lapsi tajuaa että on niin avuton ja että ei pysty itse asioita tekemään ja tarvitsee äitiä joka kääntöön. Tämä raivostuttaa, on iso kolaus itsetunnolle. Taapero haluaa itse tehdä kaiken eikä vielä mitään osaa. Kun taaperolle annetaan mahdollisuus itse harjoitella syömista, harjoitella omasta siisteydestä vastuun kantamista esim. ei pistetä enää makuuasentoon vaippaa vaihdettaessa, annetaa poistaa vaippa, viedä roskikseen, hakea uusi jne. ja koko ajan myös puhua siitä miten taapero kohta osaa tehdä pissat ja kakat pottaan kuten isi ja äiti ja isot lapset.Annetaan taaperon itse pukea, ollaan vieressä ja ihaillaan harjoittelua jne.Kun taaperolle annetaan mahdollisuus ja tuetaan omatoimisuutta alkavat raivarit vähentyä ja taaperosta tulee innokas asioiden opettelija. Äidin apua kyllä paljon tarvitaan ja paljon harjottelua! Tätä tukea ja apua taaperolle pystytään hyvin huonosti päiväkodeissa taapero-ikäiselle antamaan, päinvastoin kuin mitä uskotaan.

mei poika täyttää parin viikon päästä kaks.nyt hiljattain olen huomannut että pojan käytös on muuttunut.ensin ajattelin että "syynä" on se että pojan 3,4v isosiskolla on uhma ja hän ottaa siitä oppia.tyttö repii tukkaansa kiroilee sylkee lattialla.ym jos hermostuu jostain.tai onko toi enää uhmaa vai olenko niin huono kasvattaja etten osaa saada lapsiani kuriin?meillä ei ole mitään ns rangaistus menetelmiä eli mennään jäähylle tai nurkkaan jos tehdään jotain päätöntä tai em jos tyttö puree veljeensä.puutun kyllä tilanteeseen ja sanon ettei saa purra ym ja pitää pyytää anteeksi.erään äiti kaverini mielestä pitäisi suorastaan antaa luunappi tai tukka pölly jos lapsi kiroilee.itse en tälläsiä oppeja kannata.kuitenki poika on viime päivät ollu tosi kiukkunen hermostuu joka asiasta ja sitten heittäytyy lattialle tai alkaa repiä tukkaansa.lapselle on kyllä tulossa poski hampaat kummallekkin puolelle (ihmettelen kuinka ne voi puhjeta vasta nyt kummallakin puolella on yksi poski hammas.joten sieltä puuttuu vielä ne pari) mutta eikai se näin voimakkaasti pitäisi vaikuttaa.kun yritän ottaa pojan syliin kun se saa raivarin poika haluaa sylistä pois.minusta tuntuu kans että muut äidit osaa paremmin hallita tälläset raivarit.

itelle ei lapsen huuto aiheuta mitään muuta reaktiota ku ehkä huvituksen, on se vaan vähän hassua kun itkee ku maansa menettäny jos ei jotain tiettyä juttua saa just sillä hetkellä, mutta miulla hermo palaa kun lapsi ei tottele. Välillä on päiviä kun on niin nätisti ja uskoo kerrasta jos jotain kielletään tekemästä, mut sitten taas on niitä päiviä kun vessan pöttöön käydään heittämässä kaikki mikä irti lähtee ja kirjahyllyyn kiivetään lukuisista kielloista huolimatta. Sillon ei hermo kestä. Mutta jos lapsi saa ite jonku raivo kohtauksen ni ei se tunnu sellaselta mihin lähtisin mukaan, siinähän huutaa, kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja jos alkaa korvia vihloo niin korvatulpat on hyvät ;) ei se kiukku lähe ku kiukkuumalla, ja jos siihen kiinnittää liikaa huomiota niin siinäpähän oppii että hei, näinhän minä saan kätevästi äitin/isin huomion :D

Miun vinkki on että anna huutaa, raivota ja riehua niin paljon ku sielu sietää, tietysti pitää tarkkailla ettei riko itteensä eikä mitään muutakaan, mutta pelkkä huuto ja jalanpolkeminen/nyrkeillä lattian hakkaaminen on mielestäni semmosta että antaa mennä vaan, kyllä se kiukku laantuu.

Heippa! Ei pelkoa, niin nämä kaikki muutkin uhmikset osaa kyllä pistää hanttiin ja huutaa, ihan normaalia on vaikka oma maltti välillä menee. (tietysti kohtuuden rajoissa) :) Meilläkin todella tempperamenttinen poika, ei rauhoittelut auta ku raivari tulee, pakko jättää yksin rauhottumaan kun samantien ku äiti jotain sanoo tai edes katsoo silmiin nii raivari alkaa alusta! joskus on kyllä oma pinna tiukalla ja tulee mentyä mukaan.. mutta sielläpä se poika sitte jokatapauksessa mököttää huoneessaan jopa tunteja ennenku tulee ulos ja haluaa syliin. Toisaalta, samallainen mököttäjä olen pienenä itse ollut, ei se omena näköjään kauas puusta putoa ;D