Voi tuskan kurjuutta, äh voih ja murmur kun kaikki hyvät vastakkaisen sukupuolen edustajat ovat varattuja ja loputkin niin passiivisia ja nirsoja, ettei voi todeksi kuvitella.
Olen tainnut vähitellen keksiä, miten kääntää tilanne edukseen. Jos tarpeeksi ihailtavan kumppanin löytäminen osoittautuu mahdottomaksi, miksi helvetissä siihen tarvitsisi väkisin pyrkiä? Ainoa oikea ratkaisu on haistattaa pitkät kaikille kuvitelmille parisuhteesta, ydinperheestä ja muusta heikkotahtoisille suunnatusta propagandasta. Tätä asennetta ei tosiaan omaksu hetkessä. Kun sen oppii, elämä aukeaa ihan uudella tavalla.
Oleellista on unohtaa oman markkina-arvonsa ja minkäänlaisen "maineen" väkinäinen ylläpito, ja tehdä vain mitä oikeasti haluaa. Kun ei ole mitään hävittävää eikä tarvitse yrittää mitään, voi liikkua omana itsenään missä haluaa ja laittaa persoonaansa peliin vailla pelkoja. Se on oikeasti hauska tunne. Tämä on äärettömän paljon antoisampaa kuin yrittää pyristellä tavallisen, virheitä välttävän tyypin roolissa odottaen kiintiönmukaista parisuhdettaan löytyväksi.
Tässä vaiheessa oikeastaan tajuaa, miten paljon lisäpotkua tilanteeseen tuokaan olla nimenomaan mies.
Naisena olisi väkisinkin miesten mittailevan katseen alla, ja saisi tietynlaista erityishuomiota sukupuolensa takia. Vain miehenä saa oikeastaan unohtaa sukupuolisuutensa ja tulla kohdelluksi käyttäytymisen ja persoonan perusteella. Vaikka hymyilisin ja ottaisin luontevasti positiivista kontaktia muihin ihmisiin, minusta ei aleta leipoa kumppania sanojen tai tekojen muodossa. Jollakin oudolla tavalla on palkitsevaa
tarkkailla naisista pieniä kiinnostuksen häiviä ja samalla tietää, että ne eivät koskaan tule kasvamaan niin suuriksi, että minun tarvitsisi miettiä miten kieltäytyä tahdikkaasti. Voin aina vain hymyillä takaisin hieman pirullisesti. Sanaton sopimus toimii - saan rauhassa jättäytyä ulkopuolelle parisuhteiden ja turhien toiveiden pelikentältä. Minua ei yritetä nykiä takaisin, minua ei tarvita siihen maailmaan. Näin on luonnollista. Olen vapaa.
Myönnän, että biologiselle olennolle läheisyyden ja parittelumahdollisuuksien puute tuntuu aika tuskaiselta. Tämmöiseen kuitenkin turtuu muutamissa vuosissa, jonka jälkeen luopuminen ei tunnu oikeastaan miltään. Sitten kun onnistuu hankkimaan pari naispuoleista platonista kaveria elämän syvällisistä puolesta jutustamaan, saa koettua sen verran empaattista välittämistä, millä tulee jo toimeen.
Tämmöistä tällä kertaa. Jos sinkkuus ahdistaa eikä mikään auta, suosittelen muitakin kyseenalaistamaan pariutumispakkonsa ja etsimään onnea päänsä sisältä.
Olen tainnut vähitellen keksiä, miten kääntää tilanne edukseen. Jos tarpeeksi ihailtavan kumppanin löytäminen osoittautuu mahdottomaksi, miksi helvetissä siihen tarvitsisi väkisin pyrkiä? Ainoa oikea ratkaisu on haistattaa pitkät kaikille kuvitelmille parisuhteesta, ydinperheestä ja muusta heikkotahtoisille suunnatusta propagandasta. Tätä asennetta ei tosiaan omaksu hetkessä. Kun sen oppii, elämä aukeaa ihan uudella tavalla.
Oleellista on unohtaa oman markkina-arvonsa ja minkäänlaisen "maineen" väkinäinen ylläpito, ja tehdä vain mitä oikeasti haluaa. Kun ei ole mitään hävittävää eikä tarvitse yrittää mitään, voi liikkua omana itsenään missä haluaa ja laittaa persoonaansa peliin vailla pelkoja. Se on oikeasti hauska tunne. Tämä on äärettömän paljon antoisampaa kuin yrittää pyristellä tavallisen, virheitä välttävän tyypin roolissa odottaen kiintiönmukaista parisuhdettaan löytyväksi.
Tässä vaiheessa oikeastaan tajuaa, miten paljon lisäpotkua tilanteeseen tuokaan olla nimenomaan mies.
Naisena olisi väkisinkin miesten mittailevan katseen alla, ja saisi tietynlaista erityishuomiota sukupuolensa takia. Vain miehenä saa oikeastaan unohtaa sukupuolisuutensa ja tulla kohdelluksi käyttäytymisen ja persoonan perusteella. Vaikka hymyilisin ja ottaisin luontevasti positiivista kontaktia muihin ihmisiin, minusta ei aleta leipoa kumppania sanojen tai tekojen muodossa. Jollakin oudolla tavalla on palkitsevaa
tarkkailla naisista pieniä kiinnostuksen häiviä ja samalla tietää, että ne eivät koskaan tule kasvamaan niin suuriksi, että minun tarvitsisi miettiä miten kieltäytyä tahdikkaasti. Voin aina vain hymyillä takaisin hieman pirullisesti. Sanaton sopimus toimii - saan rauhassa jättäytyä ulkopuolelle parisuhteiden ja turhien toiveiden pelikentältä. Minua ei yritetä nykiä takaisin, minua ei tarvita siihen maailmaan. Näin on luonnollista. Olen vapaa.
Myönnän, että biologiselle olennolle läheisyyden ja parittelumahdollisuuksien puute tuntuu aika tuskaiselta. Tämmöiseen kuitenkin turtuu muutamissa vuosissa, jonka jälkeen luopuminen ei tunnu oikeastaan miltään. Sitten kun onnistuu hankkimaan pari naispuoleista platonista kaveria elämän syvällisistä puolesta jutustamaan, saa koettua sen verran empaattista välittämistä, millä tulee jo toimeen.
Tämmöistä tällä kertaa. Jos sinkkuus ahdistaa eikä mikään auta, suosittelen muitakin kyseenalaistamaan pariutumispakkonsa ja etsimään onnea päänsä sisältä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei! Lueppa tää ketju: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8767711
Oli samanlaisia ajatuksia kun sulla!
Aika kiva versio nihilismiä tähän kohtaan yötä! heitän sitä kannustamaan buddhalaisen näkemyksen, että jos se tekee sinut onnelliseksi eikä vähennä muiden onnellisuutta, niin jatka samaan malliin!
"Vain miehenä saa oikeastaan unohtaa sukupuolisuutensa ja tulla kohdelluksi käyttäytymisen ja persoonan perusteella"
- Kyllä se onnistuu naisenakin, parikymmentä kiloa ylipainoa, niin tulee täysin näkymättömäksi naisena miesten silmissä. Turvallista, sanoisin.
Valtaosa miehistä ei pidä laihoista naisista kuten sama myös toisinpäinkin - en tunne yhtään naista, joka ihailisi laihaa miestä ( ikä 40 vuotta ja siitä eteenpäin; nuoremmista en tiedä). Jos osaa kantaa läskinsä kiehtovalla tavalla, miesten silmät eivät laihoja näekkään.
et ole turvassa siltikään vaikka olisit lihava :) Itsekin ihastuin ylipainoiseen naiseen hänen luonteensa takia. Siinä vain ulkoiset tekijät menettävät merkityksensä jos luonne on mitä mahtavin. Elikkä luonne on se joka ratkaisee eikä ulkokuori, tietysti jos haluat pysyä näkymättömänä niin sitten suu suppuun ja vihainen ilme päälle niin se on siinä :)
Valtaosa miehistä todellakin pitää laihoista (ei laudoista) naisista. Ja valtaosa miehistä pitää myös nuorista naisista eikä 40v.
Lihavat (ja vanhat) naiset vaan selittävät ja korostavat läskisia riipputissejä kuinka seksikkäitä ne muka on. No ei ole, me miehet valehtelemmme kun koitamme keksiä jotain positiivista ja oikeasti haluaisivat nuoren ja laihan naisen.
Se on kyllä totta että harvat naiset pitävät laihoista miehistä, mutta se voi johtua myös siitä että laihat miehet saavat naiset tuntemaan itsensä lihaviksi.