olenko mää nyt sitten sinkku, kun mies lähti kuukausia sitten toisen matkaan ihan tuosta vain, vaikeaa oli tosin ollut meillä jo vaika kuinka kauan, mutta lähtö oli varsinainen shokkilähtö.
Siitä asti olen ollut yksin....neljän lapsen kanssa.(karkottaako se heti miehet=)
Enpä paljon ole miettinyt moniko mies edes viitsi kiinnostua meikäläisestä, toisaalta on kivaa olla yksin, sitä taitoa kun en ole vielä opetellut.
Mutta ajatuskin jostain tapailusta, kahvilla käymisestä ja tutustumisesta kauhistuttaa, olenhan puolet elämästäni ollut yhden ainoan miehen kanssa.
Vientiä kyllä olisi, olenhan ihan kohtalaisen hauskan näköinen ihminen, vaikka kauniina en itseäni pidäkään, mutta moni mies tuntuu pitävän.
Mutta onko humalapäissään jossain ravintoloissa sanotuilla asioilla mitään merkitystä, vai onko tarkoitus vain saada meikäläinen sänkyseuraksi.
Nyt en ole pitkään aikaan ravintoloissa edes käynyt, joskus kieltämättä on yksinäinen olo, mutta lähinnä kai se on vain sitä, kun on niin pitkään tottunut toisen aikuisen jokapäiväiseen seuraan, vaikka riitaisaan sellaiseen.
Haaveilen minäkin joskus siitä, millaista olisi oikeasti rakastua ja jopa saada vastarakkautta...ajatus vain tuntuu niin kaukaiselta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.