Minulla on ollut aikaisemmin huonoja kokemuksia ihmissuhteista esim. koulukiusaamista ja luottamukseni pettämistä yms. Minulla on muutama hyvä kaveri ja joitakin sellaisia hyvän päivän tuttuja, joidenka kansssa tulee juteltua silloin tällöin. Olen kaivannut uusia kavereita joidenka kanssa olisi oikesti tekemisissä ja voisi viettää yhdessä aikaa. Aloitin alkuvuodesta uuden harrastuksen (joukkuelaji). Porukka on siellä ihan mukavaa. Opiskelen yliopistossa ja olin ennen aktiivinen ainejärjestössä. Vuosi sitten jäin siitä touhusta pois, kun rupesin tuntemaan oloni ulkopuoliseksi. Nyt pelkään, että uuden harrastuksen kohdalla käy, niin että jään ulkopuoliseksi. Kyllä siellä tulee juteltua ihmisten kanssa vähän, mutta en ole vielä tutustunut kehenkään kunnolla.
Haluaisin, että ihmiset olisivat enemmän oma-aloitteisia tutustumaan minuun. Mistä johtuu, että he eivät rupea juttelemaan minun kanssani samalla tavalla kuin muiden? Olen sosiaalinen ja huumorintajuinen. Aikaisemmista kokemuksistani johtuen olen ehkä vähän varauksellinen vieraiden ihmisten kanssa. Saattaa kuulostaa tyhmältä kysymykseltä, mutta miten saada tutustuminen käyntiin ja keskustelua aikaiseksi?
Olen kavereideni kanssa aika erilainen, enkä ole ryhmässä se joka pitää ääntä. En myöskään ole sellainen, joka korostaa itseään ja pitää itseään esillä. Olen myös vähän hiljainen vieraiden ihmisten kanssa. Tämä tosin riippuu muista. Jotenkin menee helposti sormi suuhun ja tulee sellainen avuton olo, eikä tiedä miten toimia, jotta tutustuminen lähtisi käyntiin ja keskustelua syntyisi. Välillä tulee myös sellainen olo, että keskustelu ei jatku jollen minä sitä jatka.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Heippa...minulla on vähän samanlaista,laita sähköpostiosoitteesi jos halut, niin kirjoitellaan lisää :)
Sähköpostia saa toki laittaa. Se on [email protected]
ihmiset eivät voi olla oma-aloitteisia tutustumaan sinuun, jos et ole sitä itse. Koulukiusaaminen jättää jälkensä ihmisen itsetuntoon ja tekee ihmisestä aran, kun luottamus muihin ihmisiin on tuhottu. Se että tunnet itsesi ulkopuoliseksi on seuraamusta huonosta itsetunnosta. On ikävää että annoit tunteesi vaikuttaa niin että jäit pois ainejärjestöstä. Olisi ollut hyvä jatkaa kaikesta huolimatta. Älä missään tapauksessa lopeta uutta harrastustasi. Yleensä niille ihmisille jutellaan enemmän, jotka ovat äänessä ja puheliaita itsekin. Hiljaisemman ja varautuneen ihmisen kanssa koetaan ehkä hankalammaksi jutella. Huonosta itsetunnosta johtuen sinusta voi myös tuntua, että sun kanssas jutellaan vähemmän kuin muiden kanssa, vaikka muut ihmiset eivät sitä huomaisikaan. Keskustelua ja tutustumista ei saa käyntiin muuten kuin että olet itse aktiivinen. Ei saa myöskään olla liian innokas. Sekin voi ajaa ihmisiä pois, jos tuntuu että joku on liiankin innokkaasti tuputtamassa itseään ystäväksi. Kaikki ihmiset eivät välttämättä kaipaa uusia ystäviä, jos ystäväpiiri on jo valmiin ja tuntuu ettei vanhoihinkaan ystäviin ehdi pitämään riittävästi yhteyttä. Mitä jos yrittäisit tutustua parempiin niihin hyvänpäivän tuttuihin ja kavereihin, joita sinulla jo on. Eivätkö he olisi sen arvoisia, että heihin kannattaisi tutustua lähemmin, kun olette jo tuttuja. Sen pitäisi olla helpompaa kuin aloittaminen "tyhjältä pöydältä" uusien ihmisten kanssa. Muutkin ihmiset voivat olla ujoja ja arkoja tutustumaan, vaikka haluaisivatkin olla ystäviäsi. Uudessa harrastuksessasi ole aktiivinen ja hyväntuulinen, älä murehdi ja anna ajan kulua, ystävyys kehittyy hiljalleen.
Minkä ikäisiä olette ja miltä paikkakunnalta ? Täälläkin yksi uusia ystäviä kaipaava ihminen.
Opiskelen Tampereella ja olen 24v