Mikä siinä aloitteenteossa on niin vaikeaa? Kysyn erityisesti miehiltä. Miksi et uskalla lähestyä ihastustasi? Miksi katselet vain kaukaa mutta piiloudut ja juokset karkuun? Mikä siinä ihastuksessa niin pelottaa? Saavatko liian suuret tunteet sinut paiseeseen? Yritätkö edes keräillä rohkeutta ja suunnittelet aloitteentekoa? Vai kuulutko niihin ujoihin luusereihin, jotka ovat jo etukäteen luopuneet toivosta, mitään edes yrittämättä?
Itseä (N) on kyllä kanssa aina pelottanut aloitteentekeminen, mutta olen aina silti vain PAKOTTANUT itseni tekemään sen!
Itseä (N) on kyllä kanssa aina pelottanut aloitteentekeminen, mutta olen aina silti vain PAKOTTANUT itseni tekemään sen!
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Vai kuulutko niihin ujoihin luusereihin, jotka ovat jo etukäteen luopuneet toivosta, mitään edes yrittämättä?"
Tämä. Aina se on näin ollut, ja aina tulee olemaan: kouluaikoina ei olisi mitenkään ollut mahdollista ilmaista julkisesti olevansa sukupuolinen olento. Olinhan se etupenkin ällöttävä verkkarihikipinko, jonka olemassaolo siedettiin, kun tein itseni mahdollisimman näkymättömäksi.
Nyt sitten kolmeakymppiä lähestyvänä ujona, rujona, tylsänä, katkerana, pettyneenä ja rakastamaan kykenemättömänä peräkammarin asukkina, josta työkokemuksen puuttuessa (ja tässä iässä tämä kierre tulee ruokkimaan itseään ad infinitum) tuskin koskaan on elättämään edes itseään, en liioin näe syytä lähestyä naisia. En pelkää että he sanovat ei - pahin pelkoni olisi että joku vastaisikin kyllä. Ei minulla ole mitään annettavaa kenellekään, joten miksi edes yrittää tehdä hyvää ensivaikutelmaa? Totuus kuitenkin tulisi ilmi nopeasti.
Eilisiltanakin tein taas parikymmentä aloitetta, mutta flaksi ei käynyt. Yleensäkin vain 0,1% aloitteista johtaa mihinkään. Naisilla on paljon helpompaa: 0,1% naisten tekemistä aloitteista johtaa pakkeihin.
Nainenkin voi tehdä tämän asian miehelle hyvin helpoksi tai hyvin vaikeaksi, kiinnosti mies paljon tai vähän.
Ei se aloitteen teko peloita sen jälkeen, jos siihen saa jotain osviittaa takaisin että ko. nainen voisi kiinnostua...
Helppoa olisi tehdä aloite naiselle, jonka jo tuntisi. Se mietityttäisi, että miten välit muuttuisi. Mutta tällaista mahdollisuutta ei mulla ole.
Baareissa täytyisi tehdä aloite naiselle jota ei tunne. Ei sekään niin vaikeaa olisi. Ongelma on siinä, kun ei ole ihastunut (miten voisi kun ei toista tunne), niin motivaatiota ei ole tarpeeksi. Toinen ongelma baareissa on, että tilaisuuksia syntyy kovin harvoin, naiset kun ovat suuren osan ajasta kavereidensa ympäröiminä, toisaalta eivät flirttaile eivätkä osoita minkäänlaista kiinnostusta. Ei motivoi sellainen yhtään.
Kumpaa aloitetta tarkoitat
-menee baarissa juttelemaan juuri huomaamalleen naiselle
-pyytää samoissa ympyröissä liikkuvaa ihastustaan kahville tms
Jos tarkoitat ensinmainittua, niin muista en tiedä mutta itselläni 30 v esteet ovat seuraavat:
-olen aivan liian herkkä havaitsemaan mitä muut miettivät, olen aina ollut. koska nainen aina, automaattisesti, olettaa baarissa juttelemaan tulevan miehen yrittävän iskeä, tämä mieleni prosessi murhaa minut joka kerta. en voi olla oma itseni kun koko ajan ajattelen mitä nainen mahtaa ajatella. Jos väkisin taas yritän hiljentää mieleni ja vain toimia, tunnen itseni vastenmieliseksi, sosiaalisesti tilannetajuttomaksi kusipääksi ja olen varma että naisetkin kokevat minut juuri samoin.
-nuorempana olen saanut tylyäkin kohtelua naisilta. en usein, vain muutaman kerran, mutta se kun sosiaalisesti ujon ihmisen lähestymisyritys torpataan tylysti, on jotenkin niin käsittämätöntä että se ei montaa kertaa vaadi, ja sitä ei halua tehdä enää ikinä uudestaan. enää en ole niin ujo, mutta... en enää lähesty naisia baareissa, ellei minulla ole draivi päällä niin että en kerta kaikkiaan välitä mitä kukaan ajattelee mistään. normaalimoodissa en uskalla naisia lähestyä, silloin tunnen itseni liian suojattomaksi.
Jos tarkoitat jälkimmäistä, niin olen nykyään sitä mieltä että tällaisessa ei olisi mitään järkeä. Jos toinenkin olisi minusta kiinnostunut, edes vähän, olisimme jo varmaankin jutelleet, ja jos meillä olisi synkannut, olisin jo pyytänyt häntä johonkin. Koska näin ei ole tapahtunut, ei ole mitään järkeä sekoittaa arkikuvioita esimerkiksi työpaikalla tai harrastuksessa alkamalla yrittää iskemällä iskeä naista, jota todennäköisesti ei kiinnosta. Mikäli naiset ovat sitten niin paskahousuja, etteivät saa suutaan auki edes paria sanaa vaihtaakseen tutussa porukassa liikkuvan tutun kasvon kanssa, johon ovat ihastuneita, niin enhän minä sellaisia luuserinaisia tarvitsekaan! Tarkoitan siis että kyllä sen naisenkin sitten pitäisi jotenkin ilmaista kiinnostusta, edes juttelemalla silloin tällöin kanssani niitä näitä, vaikkei olisi pakkokaan. Mitä nainen siinä menettäisi.
Mielestäni naisen juuri tulisi tehdä aloite tällaiseen jutteluun jossakin tietyssä vakioporukassa, koska jos mies sen tekee, hänen on aina mietittävä että ajatteleekohan nainen että mies yrittää iskeä häntä vaikka mies tietäisi että ei yritä, ainakaan vielä, ehkä tulevaisuudessa, eihän sitä tiedä, no mutta en siis nyt yritä iskeä, haluaisin vain jutella, mutta entä mitähän nuo toisetkin ajattelee, laitanko naisen noloon tilanteeseen, jos kaikki muut katsovat ja ajattelevat: tuo mies yrittää iskeä tuota naista, sitä en taas halua, jne... jne...
"koska jos mies sen tekee, hänen on aina mietittävä että ajatteleekohan nainen että mies yrittää iskeä häntä"
mutta tämä ihan sama juttu se on jos nainen rupeaa juttelemaan miehelle. kyllä sitä ihan liian helposti miehetkin tulkitsee että on tosi kiinnostunut kun pari sanaa menee vaihtamaan, vaikka vasta yrittäisi siitä kiinnostuksesta saada selvän, niinkuin sanoitkin. sitten jos toteaa ettei se toinen olekaan omaan makuun, niin tosi helposti käy niin että (kun samassa porukassa ollaan) se toinen liimautuu viereen koko illaksi, vieläpä joskus niin että toiset tulkitsevat teillä olevan jotain juttua. sitten jos pääsee irtautumaan seurasta ja vaikka sattuu tapaamaan mielenkiintoisen miehen jonka kanssa tulee hyvin juttuun, niin saa osaksi loukkaantuneita ja syyttäviä katseita tältä ensimmäiseltä.
mulle ainakin on monesti käynyt noin. siksi paras on mun mielestä jutella porukassa. kyllä silloin jo saa jotain osviittaa että millainen se toinen on, että voisiko olla kiinnostunut hänestä. jos ei ole niin se ei jää seurailemaan koko illaksi ja saa olla rauhassa. jos kahdenkeskeinen juttelu syntyy niin osaa olla varovainen ettei vahingossa vaikuta siltä kuin olisi kiinnostunut. nimittäin todellakin useinkin sellainen normaali mielenkiinto ja iloinen juttelu luetaan kiinnostukseksi.
tämmöisessä porukkatilanteessa myös voi saada osviittaa siitä onko se toinen ehkä kiinnostunut. siis tietenkin silloin pitää kommentoida suoraan tämän henkilön sanomisiin tai sanoa jotain suoraan hänelle, mutta sehän on porukassakin ihan luontevaa. ja tässä tilanteessa voi vaikka ruveta pelaamaan vähän silmäpeliä muilta huomaamatta, jonka jälkeen varsinkin kahdenkeskeinen juttelu tuntuu varsin luontevalta.
sellainen juttu, että se koko ydinproblema mielestäni vaikuttaa olevan siinä, että ne pakit koetaan niin noloiksi. sekä miesten että naisten puolesta. just sellainen että loppuillan on ihan nolona kyseisen ihmisen seurassa, tai nolottaa että muut näkee kun tekee aloitteen ja torjutaan. vaatii jonkun asennemuutoksen että unohtais sen nolouden, mutta kyllä kannattaa.
kerran tapasin porukassa yhden kaverin kaverin, ja aika nopeasti hän teki ihan suoraan aloitteen minua kohtaan. torjuin sen ja tyyppi oli vähän pettynyt mutta heitti huumorilla jonkun jutun, mutta oli sitten niinkuin ei mitään. ystävällinen hän oli minulle tämän jälkeen, ja ei missään tapauksessa mitenkään nolo. tajusin silloin että tälläistähän tämän pitäisi olla. ihan normaalia että porukassa jossa on sinkkuja, aloitteita heitellään toisille. miksi sen pitäisi olla niin salaista ja vakavaa?
kun sittemmin tämän sisäistin, ei mua jännitä yhtään niin paljon tehdä aloitteita kun ne pakit ei nolota tai samalla tavalla pelota.
"Itseä (N) on kyllä kanssa aina pelottanut aloitteentekeminen, mutta olen aina silti vain PAKOTTANUT itseni tekemään sen!"
Kun teit aloitteen, kävikö flaksi? Vai käykö kuten meille miehille, että 20 kertaa joka ilta heti kättelyssä vastataan "painu vittuun saatanan urpo lutka" eikä pääse edes minkäänlaiseen tutustumis/keskusteluvaiheeseen. Varatut naiset tietysti eivät ole noin tylyjä ja juttelevat ihan mielellään, mutta ovat varattuja.
Omasta puolestani sanoisin, että aloitteenteossa on vaikeaa ne väistämättä seuraavat pakit. Ei se tarkoita että olisin luopunut aloitteiden tekemisestä, mutta kyllähän tuo tahti vähitellen harvenee. Ikää on vähän vajaa 30 v.
Tää vuosi on kyllä alkanut hyvin, ei oo tullut vielä yksiäkään pakkeja. Aloitteitakin on tullut tehtyä tosin vain yksi, ja se kuihtui kokoon, kun tyttö ei ilmeisesti ollutkaan kiinnostunut, muttei hennonnut sitä sanoa.
Ei kyllä varsinaisesti mikään pelota ja alan tulla siihen vaiheeseen ettei mitään ihastuksia enää oikeasti synny. Naisesta ei tiedä mitään muuta kuin ulkonäön ja jotain perusjuttuja enintään ja fantasioin monistakin naisista päivän aikana joihin olen "ihastunut" mutta yksi ei ole loppujen lopuksi ylitse muiden.
-
Tarvitsee vain sopivan hetken milloin jutella ja silloinkaan ei aina kehtaa kun ajattelee että toinen ärsyyntyy tai ahdistuu tms. Esim.tänään juttelin naiselle josta puhun tuossa "Tein tänään yhden aloitteen" ketjussa eikä hän tyypilliseen tapaan kysynyt minulta yhtään mitään joten lopulta lopetin kyselyn koska en ollut tarpeeksi epätoivoinen jatkaakseni. Ja niitä sopivia hetkiä ei niin hirveästi ole jos kriteerinä on että nainen on edes puolituttu ja että on jotain mielekästä sanottavaa tälle naiselle.
-
Ja sen lisäksi baarikulttuuri on taas ihan erilainen eläinmaailmansa jota pidän vastenmielisenä. Kaikista vähiten luonnollinen ympäristö.
Nainen kuin nainen saa miehen joten ei voi hirveästi vertailla. Nainen voi tehdä aloitteen "lahjana" ja usein varmasti tekeekin niin (nähty on) kun taas mies joutuu nöyristelemään ja pyytelemään anteeksi.
Jos on kymmenen vuotta saannut pelkkiä pakkeja vaikka olisin kuinka mukava ihminen niin kyllä se
jo tekee katkeraksi ja muuten todella vaikeaksi yrittää enää lähestyä naista. Vanhenemisen myötä
homma alkaa käymään koko ajan vaikeammaksi. Kun luonne on ujo ja on muutenkin arka epävarma
käytökseltään vaikka se minun luonteeni niin eipä se paljon auta...
Näissä vastauksissa hain takaa lähinnä vaikeutta lähestyä pitempiaikaista ihastuksen kohdetta enkä baaripokia.
Vastasin hieman epäselvästi, mutta oikeastaan kaikki pakkini ovat tulleet ihastuksilta. Joskus olen kerännyt
puoli vuotta rohkeutta tehdäkseni aloitteen vain huomatakseni sen olleen turhaa. Baarit mainitsin
siksi että
ihastus saattoi käydä niissä mutta itse en joten aloite olis pitänyt tehdä vaikka kaupassa.
Pitäiskö lähestyä ja tehdä aloite vaikka toinen on varattu?