minä olen vakavasti ja usein, syyni ovat mitä naurettavimpia varmasti useiden mielestä mutta silti itken joka ikinen ilta 1-3 krt, juuri nyt tätä viestiä kirjoittaessanikin itken
olen 23-vuotias naisopiskelija, monet asiat ovat ajaneet minut vakavasti harkitsemaan itsemurhaa, ensinnäkin olen ollut koulukiusattu, rämmin itse ala-ja yläasteen läpi samojen paskojen ihmisten seurassa, äitini hoki minulle useasti vain että "älä välitä" ja tätä se välittämisen puute on sitten aiheuttanut, paskaa itsetuntoa, ei montaa kaveria, vaikeuksia ihmissuhteissa, kaupoissakin kun kävelen joidenkin tuttujen ohi niin mua päin ei edes katsota, vaikka moikkaankin, loukkaa ihan hirveästi, nekin ihmiset joiden en uskonut olevan paskoja ei välitä (siis moikkaa ollenkaan), tässä esimerkki: yksi kaverini isosisko, jonka kanssa olin pienenä samassa harrastustoiminnassa ja nähtiin nuorena usein kun leikin sen siskon kanssa, ei mitään yliystäviä oltu, mutta mun mielestä enemmän kuin tuttuja (sen verran paljon ollaan oltu tekemisissä), ja nyt daa liityin pos.mielellä fb:hen mukaan ja yritin sitä kautta saada tuttuja/ystäviä, laitoin tän isosiskon sinne ja se kieltäytyi pyynnöstä, no ajattelin ekaks että eihän sen oo pakko hyväksyä sitä jos se ei haluu, mutta nyt näin sen pari päivää sitten bussissa ja tää isosisko huomasi mut kun yritin moikata ja käänsi vaan pään pois, istuttiin siinä sitten 1m päästä toisissamme, itseltä meinasi ihan tulla itku, mainitsin tästä vanhemmilleni ja he vain että eihän tää isosisko oo sellanen, mutta mulle, on! ja se on niin käsittämätöntä, se kuulema juttelee kaupassa mun vanhempien ja veljen kanssa, mutta mua se ei voi edes moikata, sitten kun kerran vielä pääsin katsomaan sen sekasikiökavereita fb:stä toisen kaverin kautta, niin en voinut uskoa, mitä paskaa mä olen tehnyt että se on mulle niin vittumainen?, mutta ei muille, ei mun vanhemmille eikä veljelle?!
toinen asia, mikä ajaa mut ihan helvetin masentuneeksi, on se että en ole mikään maailman siroin ihminen (ja mulla on vielä hirsutismi), kuulen vieläkin 23-vuotiaana kommentteja teini-ikäisiltä kusipäiltä bussissa, että onkohan toi nainen vai mies? tääkin tekee ihan vitun hyvää itsetunnolle, oon jo tottunut ajatukseen että vietän koko elämäni yksin!, poikaystävää en löydä, ja mulle on turha puhua mistään hormonihoidoista koska niistä ei oo ollu apua, sen verran paha
opinnot tuottavat tuskaa ja vanhemmat aina sanovat että jaksa vielä vähän, mutta miksi jaksaisin? pääsisin niistä eroon itsemurhalla? ei tarvitsisi ikinä enää nähdä yhtään kirjaa ja en halua alkaa elättämään muita sossupummeja
lisäksi olen 99% varma että isäni on pettänyt äitiäni 3 vuoden ajan ja mietin aina pitäisikö mun kertoa äidille? tämä painaa mieltä
joskus huusin vanhemmilleni ollessani 19-vuotias, että tapan itseni, en saanut mitään reaktiota, veli tokaisi ainoastaan että ne ihmiset jotka puhuu siitä ei tee sitä ja jos oikeesti oot tosissas niin muista vetää ranteet auki ylöspäin että niitä ei voi ommella kiinni, vieläkin riitelyillasta on 4 vuotta aikaa, mutta toi kolahti pahasti...
ULKOA PÄIN KAIKKI LUULEE, ETTÄ MULLA MENEE HYVIN, MULLA ON OPISKELIJAKÄMPPÄ, OPISKELUPAIKKA, PARI KAMUA (jotka ei oikeesti kutsu mua minnekään), SAIRAALOLLISEN TUNKEUTUVAT/YLISUOJELEVAT VANHEMMAT(ei päästänyt mua pois kodista kavereiden synt. juhliin/peruskoulun päättäjäisjuhliin), OLEN OMASTA MIELESTÄNI MENETTÄNYT KIRJAIMELLISESTI NUORUUTENI, EN OLE SUUDELLUT KETÄÄN JNE.., ENKÄ TULE, ÄITINI OSAA VAIN LAITTAA JA TUODA MULLE ASUNTOON RUOKAA JA ISÄ ANTAA RAHAA, MEIDÄN PERHEESSÄ EI HALATA EIKÄ OSOITETA MITÄÄN TUNTEITA
en oikeasti vain osaa nähdä tässä elämässäni mitään positiivista enää! tavankin olen jo suunnitellut, lääkkeillä ja alkoholilla hoituisi mahd. kivuttomasti, vanhemmat ei oikeasti tajua että kun mä sanon tappavani itseni niin ne luulee mun pelleilevän, olen sanonut että en pelleile, mutta ne luulee mua vaan niin huomiohakuiseksi lapseksi, elämäni on vain niin paskaa, yksinäistä, soitin YTHS:nkin palveluille ja pyysin päästä juttelemaan psykologin kanssa, he sanoivat laittavansa mut jonoon, että tähänkö mä olen nyt ajautunut?
olen 23-vuotias naisopiskelija, monet asiat ovat ajaneet minut vakavasti harkitsemaan itsemurhaa, ensinnäkin olen ollut koulukiusattu, rämmin itse ala-ja yläasteen läpi samojen paskojen ihmisten seurassa, äitini hoki minulle useasti vain että "älä välitä" ja tätä se välittämisen puute on sitten aiheuttanut, paskaa itsetuntoa, ei montaa kaveria, vaikeuksia ihmissuhteissa, kaupoissakin kun kävelen joidenkin tuttujen ohi niin mua päin ei edes katsota, vaikka moikkaankin, loukkaa ihan hirveästi, nekin ihmiset joiden en uskonut olevan paskoja ei välitä (siis moikkaa ollenkaan), tässä esimerkki: yksi kaverini isosisko, jonka kanssa olin pienenä samassa harrastustoiminnassa ja nähtiin nuorena usein kun leikin sen siskon kanssa, ei mitään yliystäviä oltu, mutta mun mielestä enemmän kuin tuttuja (sen verran paljon ollaan oltu tekemisissä), ja nyt daa liityin pos.mielellä fb:hen mukaan ja yritin sitä kautta saada tuttuja/ystäviä, laitoin tän isosiskon sinne ja se kieltäytyi pyynnöstä, no ajattelin ekaks että eihän sen oo pakko hyväksyä sitä jos se ei haluu, mutta nyt näin sen pari päivää sitten bussissa ja tää isosisko huomasi mut kun yritin moikata ja käänsi vaan pään pois, istuttiin siinä sitten 1m päästä toisissamme, itseltä meinasi ihan tulla itku, mainitsin tästä vanhemmilleni ja he vain että eihän tää isosisko oo sellanen, mutta mulle, on! ja se on niin käsittämätöntä, se kuulema juttelee kaupassa mun vanhempien ja veljen kanssa, mutta mua se ei voi edes moikata, sitten kun kerran vielä pääsin katsomaan sen sekasikiökavereita fb:stä toisen kaverin kautta, niin en voinut uskoa, mitä paskaa mä olen tehnyt että se on mulle niin vittumainen?, mutta ei muille, ei mun vanhemmille eikä veljelle?!
toinen asia, mikä ajaa mut ihan helvetin masentuneeksi, on se että en ole mikään maailman siroin ihminen (ja mulla on vielä hirsutismi), kuulen vieläkin 23-vuotiaana kommentteja teini-ikäisiltä kusipäiltä bussissa, että onkohan toi nainen vai mies? tääkin tekee ihan vitun hyvää itsetunnolle, oon jo tottunut ajatukseen että vietän koko elämäni yksin!, poikaystävää en löydä, ja mulle on turha puhua mistään hormonihoidoista koska niistä ei oo ollu apua, sen verran paha
opinnot tuottavat tuskaa ja vanhemmat aina sanovat että jaksa vielä vähän, mutta miksi jaksaisin? pääsisin niistä eroon itsemurhalla? ei tarvitsisi ikinä enää nähdä yhtään kirjaa ja en halua alkaa elättämään muita sossupummeja
lisäksi olen 99% varma että isäni on pettänyt äitiäni 3 vuoden ajan ja mietin aina pitäisikö mun kertoa äidille? tämä painaa mieltä
joskus huusin vanhemmilleni ollessani 19-vuotias, että tapan itseni, en saanut mitään reaktiota, veli tokaisi ainoastaan että ne ihmiset jotka puhuu siitä ei tee sitä ja jos oikeesti oot tosissas niin muista vetää ranteet auki ylöspäin että niitä ei voi ommella kiinni, vieläkin riitelyillasta on 4 vuotta aikaa, mutta toi kolahti pahasti...
ULKOA PÄIN KAIKKI LUULEE, ETTÄ MULLA MENEE HYVIN, MULLA ON OPISKELIJAKÄMPPÄ, OPISKELUPAIKKA, PARI KAMUA (jotka ei oikeesti kutsu mua minnekään), SAIRAALOLLISEN TUNKEUTUVAT/YLISUOJELEVAT VANHEMMAT(ei päästänyt mua pois kodista kavereiden synt. juhliin/peruskoulun päättäjäisjuhliin), OLEN OMASTA MIELESTÄNI MENETTÄNYT KIRJAIMELLISESTI NUORUUTENI, EN OLE SUUDELLUT KETÄÄN JNE.., ENKÄ TULE, ÄITINI OSAA VAIN LAITTAA JA TUODA MULLE ASUNTOON RUOKAA JA ISÄ ANTAA RAHAA, MEIDÄN PERHEESSÄ EI HALATA EIKÄ OSOITETA MITÄÄN TUNTEITA
en oikeasti vain osaa nähdä tässä elämässäni mitään positiivista enää! tavankin olen jo suunnitellut, lääkkeillä ja alkoholilla hoituisi mahd. kivuttomasti, vanhemmat ei oikeasti tajua että kun mä sanon tappavani itseni niin ne luulee mun pelleilevän, olen sanonut että en pelleile, mutta ne luulee mua vaan niin huomiohakuiseksi lapseksi, elämäni on vain niin paskaa, yksinäistä, soitin YTHS:nkin palveluille ja pyysin päästä juttelemaan psykologin kanssa, he sanoivat laittavansa mut jonoon, että tähänkö mä olen nyt ajautunut?
Vastaukset 4
Vanhimmat
ajautunut, et. Sua on "potkittu päähän", siltä vaikuttaa. Mutta...annatko sinä joidenkin paskapäiden musertaa elämäsi, älä anna. Hae apua itsellesi, ei saa luovuttaa. Uudelleen nouse, nouse ja lähde liikkeelle. Hae ystäviä vaikka positiivareista yms. paikoista, jossa ihmiset ovat ihmisiä. Voimaa sinulle.
Olen harkinnut itsemurhaa lapsuudestani saakka ja nyt olen jo 34 -vuotias. Vielä elän kuitenkin...
No en yleensä vastaa kenellekkään ketä mainitsee itsemurhan. Tietyin edellytyksin hyväksyn itsemurhan, mutta esim. känni ei oikeuta siihen ja olen estänyt yhden itsemurhan sen takia...
No isäni on ainoa hengissä oleva lähisukulaiseni juuri tuon kaltainen ota rahaa...meillä on välit poikki. Äitini hautajaisiin hänet kutsuin ja sinne tulikin, mutta sen jälkeen taas välit poikki.
Äitini parhaalla ystävällä kasvaa vähän niinkuin viikset mitä sitten, kenties se on tuota hirnutismia...jos sinua ei kirjat kiinnosta niin olet kenties väärällä allalla? Kannattaa opiskella sellaista mikä kiinnostaa...jos koittaa oppia jotain mikä ei kiinnosta niin ei siitä mitään tule.
Ja kaikki ei vaan tule kaikkien kanssa toimeen, kaikki työkamunikaan eivät ole kanssani fb kamuja vaikka töissä jutellaan jne. mitä siitä numeroa tekemään ja itse lähinnä pysyttelen vaan löydettävissä ja hyväksyn tuttujen lähettämät kamupyynnöt. Jotkin taasen koittavat ottaa liikaakin kontaktia mikä ärsyttää...kenties olen hieman erakkoluonne, minulta puuttuu jotenkin yksinäisyyden tunne tms. nykyään, aina keksin jotain puuhaa ja harvemmin siihen liittyy muita ihmisiä.
Äitini opetti minulle, älä ikinä luovuta.
Katsokaa ympärillenne ja huomaatte, että täällä Suomessakin on monia, joiden elämä on vielä hirveämpää kuin teillä ja jotka ovat joutuneet kärsimään ja kärsivät edelleen enmmän kuin te. Moni ihminen on löytänyt tarkoituksen elämälleen mentyään auttamaan heitä, joilla on asiat vielä huonommin. Jokainen löytää kyllä sopivan kohteen.
Kannattaa vähän katsoa, mihin elämäänsä vertaa! Jos vertaat elämääsi johonkin saippuasarjan loistoon, tunnet varmasti eläväsi köyhyydessä. Mutta jos vähänkään katsot ympärillesi, näet, että et ole yksin. Kun menet tarpeeksi kärsivien joukkoon auttamaan heitä, huomaatkin yllättäen olevasi pidetty.
Ja yllä oli jälleen yksi poikaparka, joka uhkaili tyyliin, että lehdistä voidaan joskus lukea hänen itsemurhastaan... Toivon, että tulet järkiisi. Se ei sinusta yhtään suurempaa tee, jos tapat itsesi lisäksi myös muita. Päinvastoin!!!