Tapon uhrin omaiset eivät saa henkistä apua. Ystäväni aviopuoliso kuoli toisen ihmisen käden kautta aivan yllättäen (kuten aina!) ja häntä jäivät suremaan vaimo ja lapset. Aamulla tapahtuneen jälkeen tuli pappi kahden poliisin kanssa kertomaan suru uutisen. Koko tilanne oli ollut aivan farssi! Sureva leski yksin lasten kanssa, tavoiteltuja omaisia ei saa puhelimella kiinni... Voiko kukaan kuvitella itseään vastaavaan tilanteeseen? En usko...
Seuraavana päivänä tulee paikallisen terveyskeskuksen perheneuvolasta kaksi naisihmistä käymään jotka keskustelevat hyvin pinnallisesti lesken ja lasten kanssa. Jälkeenpäin leski sanoi ettei keskustelusta ollut mitään hyötyä eikä halua enää kyseisten ihmisten kanssa keskustella jatkossakaan. Lesken sisar soittaa huolissaan paikallisen keskussairaalan psykiatriselle osastolle yrittäen tavoittaa alansa osaavaa erikoissairaanhoidon psykiatria joka voisi antaa apua nimen omaan KRIISITILANTEESSA mutta kukaan ei vastaa puhelimeen. Lopulta keskuksessa todetaan että hoito kuuluu teidän oman kunnan terveyskeskukseen, josta ei siis ole ollut mitään apua!!! Siis yhteenvetona on se että KRSIISITERAPIA on suomessa aivan lasten kengissä. Mitä väliä on rahalla kun kyseessä ovat lasten ja aviopuolison hyvinvointi? Suomessa pitäisi määrätä LAILLA että KRIISIAPU on oltava KAIKKIEN suomalaisten saatavilla ASUINPAIKKAKUNNASTA HUOLIMATTA!!! Pelottaa ihan että miten tässä käy...
Seuraavana päivänä tulee paikallisen terveyskeskuksen perheneuvolasta kaksi naisihmistä käymään jotka keskustelevat hyvin pinnallisesti lesken ja lasten kanssa. Jälkeenpäin leski sanoi ettei keskustelusta ollut mitään hyötyä eikä halua enää kyseisten ihmisten kanssa keskustella jatkossakaan. Lesken sisar soittaa huolissaan paikallisen keskussairaalan psykiatriselle osastolle yrittäen tavoittaa alansa osaavaa erikoissairaanhoidon psykiatria joka voisi antaa apua nimen omaan KRIISITILANTEESSA mutta kukaan ei vastaa puhelimeen. Lopulta keskuksessa todetaan että hoito kuuluu teidän oman kunnan terveyskeskukseen, josta ei siis ole ollut mitään apua!!! Siis yhteenvetona on se että KRSIISITERAPIA on suomessa aivan lasten kengissä. Mitä väliä on rahalla kun kyseessä ovat lasten ja aviopuolison hyvinvointi? Suomessa pitäisi määrätä LAILLA että KRIISIAPU on oltava KAIKKIEN suomalaisten saatavilla ASUINPAIKKAKUNNASTA HUOLIMATTA!!! Pelottaa ihan että miten tässä käy...
Vastaukset 5
Vanhimmat
no Suomessa homma toimii nyt niin, että ei ole hoidon tarpeessa, mikäli ei aiheuta itselleen tai muulle vaaraa...sen takia meillä on kouluampujia yms. ilmaantunut.
jäävät tuetta, apua ei tunnu löytyvän vaikka luulisi että sitä osattaisiin tarjota automaattisesti. Mielestäni henkirikosten uhrien omaisille on olemassa Huoma ry, jolla on isommilla paikkakunnilla vertaistukiryhmiä, ja kriisikeskuksistakin luulisi saavan jotakin opastusta että miten edetä. Jos ei meinaa saada paikan päälle ketään, voi ainakin soittaa esim rikosuhripäivystykseen, luulisi jossakin vaiheessa puhelinkierrosta luurin toiseen päähän osuvan joku jolta saa oikeasti kättä pidempää jolla selviytyä eteenpäin. Perheneuvolassa ei ehkä osata suhtautua äkillisiin menetyksiin, ellei olisi sattunut niin hyvä onnenkantamoinen että työntekijällä olisi takana oma menetys josta olisi jo päässyt yli ja osaisi tukea siltä pohjalta.
Olen itsekin pettynyt toisenlaisessa tilanteessa psykiatrisen osaston toimintaan, tai siis toimimattomuuteen. Kriisitilanteessa luvattiin apua jota ei koskaan tullut. Tuntui aika kummalliselta, että ihminen voidaan jättää oman onnensa nojaan.
Toivottavasti ystäväsi saa tarvitsemansa avun jotakin kautta.
mieheni kuoli äkillisesti 5kk sitten ja kaverinsa kotona.kun poliisi tiedotti asiasta minulle niin soitin heti arki aamuna omaan neuvolaamme ja sieltä hoisivat eteenpäin asiat.päästin heti kriisi keskusteluun josta oli todella paljon apua kun se oli viellä shokki vaihe ja ne kriisi työn tekijät ottivat yhteyttä perheneuvolaan ja siellä olemme käyneet tämän 5kk !apua olen ja olemme saanet tosi hyvin !näin tampereella .eli kiitollinen olen poliisille ja muille virannomaisille!
Tuntuu olevan niin erilaista tämä kriisiavun saanti eri puolilla Suomea. Poikani (aikuinen) kuoli yllättäen reilu 2 v sitten. Poikani asui pääkaupunkiseudulla ja kuoli kotonaan. Sain tiedon puhelimitse hätäkeskuksesta,joka sinänsä oli kauheaa, mutta heti perään meille tuli kaiksi paikkakuntamme poliisia henkilökohtaisesti kertomaan asian ja he kyselivät kyllä kovasti, että selviämmekö nyt varmasti mieheni ja nuorin poikamme ja haluammeko kriisiapua. Halusimme ja seuraavana aamuna meihin otettiin yhteyttä kriisiavusta. Kävimme siellä tosin vain kaksi kertaa, olisimme saaneet apua pitempäänkin, mutta mieheni ja veli eivät halunneet jatkaa. Kävin sitten yksin terapeutin luona jonkun kerran.
Kriisiapu paikkakunnallamme kylläkin aloitettiin erään perheen aloituksesta joskus 80-luvulla. He menettivät pienen poikansa traagisesti ja silloin he eivät saaneet minkäänlaista tukea ja sitten myöhemmin perheen isä pani alulle kriisiryhmän paikkakunnallamme, ettei muiden tarvitsisi jäädä yksin vaikeaan tilanteeseen. Pääkaupunkiseudun poliisiin, tai siis Vantaan poliisin toimintaan hätätilanteessa en muuten ole tyytyväinen (paitsi yhteen naispoliisiin, joka lohdutti minua, kun itkin puhelimessa, hänen sanojaan siinä tilanteessa muistan vieläkin lämmöllä.) Vantaan poliisissa saimme erittäin kylmää ja tunteetonta kohtelua. Heidän mielestään varmaan äidillä ja isällä ei ole enää mitään tekoa, kun on kysymys aikuisesta lapsesta, eikä heidän suruaan tarvitse huomioida.
Oma äitini kuoli 2 vuotta sitten henkirikoksen uhrina. Itse sain apua työterveyden ja terveyskeskuksen kautta, josta olen hyvin kiitollinen. Poliisi ei todellakaan tehnyt mitään asian hyväksi ja sieltä tuli välillä todella ala-arvoista kohtelua. Mut se on valitettavan totta että apua joutuu itse hakemaan, jos sitä meinaa saada. Eikä välttämättä sittenkään saa. Oikeesti todella kamalaan tilanteeseen ystäväsi joutunut. Koita sinä olla heille tukena.Pienet teotkin merkitsevät paljon. www.huoma.fi Sieltä meitä muita löytyy lisää.