perjantaina 19. helmikuuta 2010
Operaatio aloitettu
Olen noin puolivälissä matkalla kohti kolmeakymmentä ja olen kyllästynyt olemaan läski. Painan nyt 102 kg ja pituutta minulla on 180 cm. Aion painaa 80 kg ennen 1. kesäkuuta. Siihen on neljätoista viikkoa ja kolme päivää eli minun täytyy pudottaa painoani n. 1.5 kiloa viikossa, jotta saavutan asettamani päämäärän. Tätä edistää fyysisesti hyvin raskas ja vaativa työ sekä aivan mieletön voitontahto ja lujaluonteisuus (läppä). Olen yksinkertaisesti ja ihan oikeesti kyllästynyt olemaan läski.
Tämä projektini ei sisällä mitään repsahduspäiviä, jolloin saa kiskoo mitä huvittaa vaan preussilaisella kurilla pistän itseni kuntoon samalla kun ostelen osinko-osakkeita ja painan aivan perkeleesti duunia. Pidättäydyn myös seksistä ja harrastan sitä vain kerran kahden viikon välein.
Kiellettyjen aineiden lista:
- Jäätelö sen kaikissa olomuodoissaan
- Makeiset yleensä ja erikseen
- Roskaruoka (hampurilaiset, ranskalaiset, pitsat ynnä muu moskapaska)
- Leivonnaiset, munkit ja viinerit
- Alkoholi
- Kaikki muu paska, mitä ei tartte syödä
- Kahvin kanssa ei kermaa tai sokeria vaan pelkkää rasvatonta maitoa
- Ei jälkiruokia
Ruokavalio
- Aamupalaksi pieni leipä, hedelmä ja kahvia
- Aamupäivän välipalaksi banaani, omena ja kahvia
- Lounaaksi leipä, hedelmä ja kahvia
- Iltapäivän välipalaksi hedelmä ja kahvia
- Päivällisenä lämmin ruoka
- Iltapalana hedelmä ja vihanneksia
- Päivässä väh. 2 litraa hanavettä
Joka päivä vähintään 1.5 tunnin reipas kävelylenkki.
Raportoin tänne joka maanantai painoni. Näillä mennään.
Kannustusta, vittuilua, kohtalotovereita, pornokuvia ==> [email protected] (maili/mese)

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mä jotakuinkin samois mitois ja halu olisi sama. 20-25kg ennen kesää. Hankin jo Xenicalit avuksi, mut ainakaan viikon aikana ei tapahtunut mitään muuta kuin rasvapaskaa, hahhaaaa :)
Muistatkin kommentoida saavutuksias!!
varsinkin nuorelta ihmiseltä. viime vuonna seurasin kun keski-ikänen naisihminen pudotti ruokavaliota kventämällä ja liikuntaa lisäämällä (kas kummaa..) 20 kg tammikunn puolivälistä kesän alkuun. Eikä edes jäänyt roikkuvaa kaksoileukaa tms. Ja paino on pysynyt saavutetuissa lukemissa
Kunhan ei vaadi itseltään liikaa- 1.5 tunnin lenkki joka päivä voi olla joillekin liikaa ainakin aluksi. Ja into jää siihen.
Täällä saman tavoitteen omaava nainen... aloitin jo 8 viikkoa sitten ja paino on pudonnut 7,5kg pelkällä herkkujen lopettamisella. Kerran olen tehnyt 8km lenkin muuten "madellut" koiran kanssa päivittäin.
Mulla on myös tuo 80kg tavoittena sillä erotuksella että olen 169cm. ja tänään puntarissa oli tasan 100kg.
Mulla makean himoon on auttanut alkuun Fenix painonhallinta limu. Sitä meinaan jatkaa aina kun himot iskee.
Tsemppiä sinulle...minä tulen seuraamaan raporttejasi!!!
täällä alkoi viime maanantaina myös kunnon spurttaus, 168cm ja 84kg tällä hetkellä, joista tavoittenae olisi päästä eroon about 17 kilosta.. painoa tullut tuon verran parissa vuodessa lisää, ennen olin timmi ja aktiiviurheilu-ura meneillään, mutta sitten lopetin ja kiloja ropisi kauhealla tahdilla. nyt olen viikossa käynyt 5 kertaa salilla ja innostus on kerrankin huipussaan :)
Luin mielenkiinnolla saavutuksistanne olen itse aloittanut viikko sitten ja lukemat ovat huikeat,joista tahdon eroon ennen kesää.Onnea teille kaikille matkaan ja luen kuinka teillä menee.!!!
Itse päätin joskus lokakuussa sen, että 20 kiloa lähtee kesäkuun alkuun. Olen 158cm pitkä ja painoin aloittaessani 85,5kg. Nyt on lähtenyt tasan 11 kiloa ja 900 grammaa. :) Painan siis 73,6kg. Olen jättänyt alkoholin tosi vähälle, tammikuussa otin pienen osanutrausspurtin, muutoin ihan vaan liikuntaa 3-9 kertaa viikossa (yleensä 5 kertaa viikossa). Syön terveellisesti ja järkevästi, mutta silloin tällöin saan herkutellakin.
Laihdutusta on tullut kokeiltua niin monesti että nyt en vain kuurina laihduta, vaan tää on elämäntapamuutos. Liikunta kuuluu elämään ja ajattelen alkoholista ja ruuista ihan erilailla tätä nykyä. Kunto ja lihakset ovat kasvaneet ja läski sulanut, näytän erilaiselta ja olen jo pienentynyt neljä vaatekokoa!
Tavoite on 65 kiloa kevääseen. n. 8 ja puoli kiloa to go. ;)
Tästä se lähtee. Aivan hillitön fiilis kun kesä tulossa. Loppuis jo noi kovat pakkaset niin pääsis vähitellen lenkkipolulle.
Kaameet pakkaset. Ei paljoa huvita olla ulkona tai liikkua. Haluaisin mennä uimaan mutta nahka on jo ihan korppuna, joten jätän myöhempään ajankohtaan. Sitäpaitsi on mukavampaa "sujahtaa" =) uikkariin hiukka solakampana...eikö?
Huomasin muuten viikonloppuna, jolloin söin vietnamilaista sapuskaa painon nousseen puolella kilolla. Vaikka söin oikeesti kohtuudella... Luulin niiden ruokien olevan kevyempiä?? Onko muilla kokemusta samasta? Söin kanaa vihanneksia jollain ruskealla kastikkeella riisiä pienen kipon. Vettä juomaksi ja jälkkäri jäi väliin. Tai oisko sitten noi kuukautiset jotka turvottaa?? Sunnuntaina punnaus.
Tsemppiä kaikille
Missä maanantain viesti???????
Heti raportoimaan sieltä!!!
vaikka olenkin karkkihirmu.
Ikä 25-v, pituus 169 cm ja painoa 80 kg. Huh, onpa ikävää lukea nuo omat kilomäärät.
Tavoitteet :kesäkuun alkuun tavoitepaino 65kg. Lopullinen tavoite elokuun lopussa 57 kg.
Juoksulenkki väh. 5 x vko.
Huhtikuusta lähtien salille.