minun tilanne

Minä lopetin jo muutama vuosi sitte suomalaisten naisten hakemisen. Ei yksinkertaisesti kysyntä ja tarjonta kohdanneet. Kauniita tyttöjä Suomessa on, mutta eivät osoita minuun mitään mielenkiintoa.

Olen sporttinen fiksu koulutettu mies ja pidän ulkonäöstäni huolta. Mutta.. olen vain 170 senttiä pitkä. Muutama neito on sen suoraa Suomessa sanonutkin mulle, että muuta vikaa mussa ei olekkaan.

No enivei, matkustelen paljon ja sukellus on yksi mun harrastus ja päätin jo pari vuotta sitten, että muutan täältä pois Suomesta. Mulla on tyttökaveri Kambodzasta. Että näin. Mun ammatti löytyy Aasiasta ja kohta elämä on siellä muutenkin.

En ymmärrä suomalaisia naisia kyllä suoraan sanottuna. Mulla on aina ollu parempi matchi ulkomailla, ihan sama missä muualla ku Suomessa. Suomessa mua luullaan homoksi ja millon miksi. En tajua. Eikä enää tarvikkaan.
8392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ainakaan haittaa vaikka mies olisi hieman lyhkänen, kunhan on minua pidempi. Olen lyhyt nainen alle 160cm. Et ole vaan kohdannut oikeaa naista.

Äänestä

Kuulostaa tutulta, mutta oletko harkinnut pidempiä naisia. Yllättävän moni minua pidempi nainen on minusta kiinnostunut, mutta erittäin harva yli 5 cm lyhyemmistä. Nytkin seurustelen itseäni 3 cm pidemmän sporttisen naisen kanssa.

Äänestä
  • On ollut yksi pidempi. Tää tapaus oli sairaanloisen mustasukkanen (vaihtoi mm. tv-kanavaa kun sieltä näkyi Brithney Spears tms). Mulla ei muuta elämää tai harrastuksia saanu olla, jos en hänelle keksinyt siksi aikaa jotain "tekemistä". No siitä sen enempää.

    Sit onha näitä lyhyitä naisiakin ja tyttöjä kauniita joo. Ongelma mun kohdalla on vaan ollu usein se, että Suomessa tuntematonta miestä, joka tulee jutteleen tavallisia kohdellaan käsittämättömän tylysti yöelämässä ja muuallakin ollaan tosi varautuneita.

    Minä olen vain minä, ja en ala mitään iskurepliikkejä tai pseudofiksuja sutkautuksia opetteleen ja miettiin etukäteen. Turhan vaivanloista touhua. Ulkomailla yleensä riittää, että alan jutella. Jostain syystä Suomessa se ei riitä.

    Äänestä

  • KylymäSuomi kirjoitti:

    On ollut yksi pidempi. Tää tapaus oli sairaanloisen mustasukkanen (vaihtoi mm. tv-kanavaa kun sieltä näkyi Brithney Spears tms). Mulla ei muuta elämää tai harrastuksia saanu olla, jos en hänelle keksinyt siksi aikaa jotain "tekemistä". No siitä sen enempää.

    Sit onha näitä lyhyitä naisiakin ja tyttöjä kauniita joo. Ongelma mun kohdalla on vaan ollu usein se, että Suomessa tuntematonta miestä, joka tulee jutteleen tavallisia kohdellaan käsittämättömän tylysti yöelämässä ja muuallakin ollaan tosi varautuneita.

    Minä olen vain minä, ja en ala mitään iskurepliikkejä tai pseudofiksuja sutkautuksia opetteleen ja miettiin etukäteen. Turhan vaivanloista touhua. Ulkomailla yleensä riittää, että alan jutella. Jostain syystä Suomessa se ei riitä.

    Tottahan sie virkat, itsekin 170cm ja vaikka olen nuori, en jaksa enää hirveesti yrittää mitään.

    Suomessa noi 150senttiset tyllerötkin haluaa sellasen yli 180senttisen järkäleen ni ei voi ku ihmetellä..:)
    samapa tuo, onnee sulle ulkomaille!:)

    Äänestä

Eräs kaverini, joka tosin ei ole järin sporttinen on jotain päälle 190 pitkä ja hän on hyvin menestynyt elämässä.
Hänen ongelmansa on tietynlainen järkevyys ja ettei kasvot ole kaikkein komeimmat.

Sikäli naurettavaa että Suomessa pitää opetella iskurepliikkejä täysin junttimaisia naisia iskiessä Helsingin yössä, mutta ulkomailla hänellä on riittänyt kysyntää.

Taitaa olla kolmas tyttöystävä menossa ulkomailta, jota on joutunut vaihtamaan vain sen takia että on joutunut muuttamaan välillä Suomeen eikä kaukosuhteet ole toimineet.

Ihan oikeasti, näiden suominaisten taso on järkyttävä mutta odotukset ovat heillä pilvissä.

Onnea sulle, olet valinnut oikean tien, jolle itsekin olen kääntymässä.

Äänestä
  • Unohtui sanoa ettei nämä naiset ole olleet sitten itä-rajan takaa tai aasialaisia vaan koulutettuja eurooppalaisia fiksuja naisia.

    Suomi-miehellä on kysyntää, niin pitkällä kuin pätkällä, aina lähes enemmän muualla kuin Suomessa.

    Äänestä

  • Kummallista kun ei saa miestä siis kiinnostumaan.. miehelle ei siis kelpaa kuin pieni, hoikka kaunotar, eli mites olisi kaltaisensa. Fiksu, pitkä ei niin täydellisen kaunis suomalaisnainen.. sellainen vaan ei kelpaa isolle hyvin pärjänneelle miehelle.. pitää olla nätti..

    Äänestä

  • yksmatemaatikko kirjoitti:

    Kummallista kun ei saa miestä siis kiinnostumaan.. miehelle ei siis kelpaa kuin pieni, hoikka kaunotar, eli mites olisi kaltaisensa. Fiksu, pitkä ei niin täydellisen kaunis suomalaisnainen.. sellainen vaan ei kelpaa isolle hyvin pärjänneelle miehelle.. pitää olla nätti..

    Kyllä mitä minä häntä kaverina tunnen niin olisi kelvannut.

    Tosin hänellä taisi olla rima siinä että jos nainen oli lihava tai pyöreä niin sitten ei kiinnostanut. Kyseessä kuitenkin oli pitkä ja hoikka (ei hirvittävä laihimus kuitenkaan) tyyppi.

    Ei vain hän osannut jutella naisille oikein sillä tavoin iskevästi ja ne suomalaisten naisten kanssa jutut kuivuivat nopeasti.

    Sinäkin siis fiksuna, ei niin täydellisen kauniina pitkänä naisena etsit isoa hyvin pärjännyttä miestä. Hyvä tietää. ;)

    Itse muuten tiedän hieman kaltaisesi naisen, joka ei ole mitenkään erityisen menestynyt. Syy minkä takia en pyydä häntä ulos on hänen kehonsa kunto. Nainen viettää elämänsä lähinnä neljän seinän sisällä ja ylipainoa on hieman. Muuten voisi olla varteenotettava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KylymäSuomi kirjoitti:

Minä lopetin jo muutama vuosi sitte suomalaisten naisten hakemisen. Ei yksinkertaisesti kysyntä ja tarjonta kohdanneet. Kauniita tyttöjä Suomessa on, mutta eivät osoita minuun mitään mielenkiintoa.

Olen sporttinen fiksu koulutettu mies ja pidän ulkonäöstäni huolta. Mutta.. olen vain 170 senttiä pitkä. Muutama neito on sen suoraa Suomessa sanonutkin mulle, että muuta vikaa mussa ei olekkaan.

No enivei, matkustelen paljon ja sukellus on yksi mun harrastus ja päätin jo pari vuotta sitten, että muutan täältä pois Suomesta. Mulla on tyttökaveri Kambodzasta. Että näin. Mun ammatti löytyy Aasiasta ja kohta elämä on siellä muutenkin.

En ymmärrä suomalaisia naisia kyllä suoraan sanottuna. Mulla on aina ollu parempi matchi ulkomailla, ihan sama missä muualla ku Suomessa. Suomessa mua luullaan homoksi ja millon miksi. En tajua. Eikä enää tarvikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu