Aloitin vhh:n kaksi viikkoa ja neljä päivää sitten. Kirjoitin silloin nimimerkillä "pekoninsyöjä", mutta päätin nyt rekisteröityä, jos tänne tulisi kirjoiteltua enemmänkin.
En osaa argumentoida taidokkaasti, tai perustella miksi näin, eikä minulla ole mitään lähteitä liitettäväksi jne, koska aion puhua vaan siitä miten itse olen aloittanut ja miten se on minuun vaikuttanut. Aloitin nimenomaan laihduttaakseni, tähän mennessä jo -6kg. Ensimmäinen viikko oli suht vaikea, kun avopuoliso mässyttää karkkia ja sipsiä, lapsi syö hedelmiä jne. Mutta nopeasti ruoanvalmistus onnistui ilman vaikeuksia. Vaikka olenkin ollut vasta hetken tällä loistavalla dieetillä, voisin vaikka vannoa jatkavani sitä. Aikaisemmin kärsin väsymyksestä, jaksamisen puutteesta, ilmavaivoista, turvotuksesta, mielialan alhaisuudesta.
Nyt en kärsi mistään noista. Työpäivät sujuvat loistavasti, ja voin sanoa että työtehokkuus on lisääntynyt, kun ei tarvita batterya ja kahvia siihen että jaksaisi edes 15min. Aikaisemmin en jaksanut lenkkeillä, ja kaikki se tuntui vastenmieliseltä. Nyt ei ole miehen tarvinnut koiraa ulkoiluttaa, kun olen kokoajan menossa. Jaksan tehdä kotityöt omien töiden ohella, ulkoilla lapsen kanssa, jaksan hymyillä. Mies huomautti, että en enää syö välipaloja. En ollut huomannut koko asiaa, koska en ole tuntenut tarvetta istua sohvalle takapuolta venyttämään ja mässyttämään roskaa.
Syöminenkin on tullut monipuolisemmaksi, kun osaa etsiä oikeista paikoista. Nautin ruoastani, ja siitä etten tunne väsymystä heti syötyäni. Aikaisemman laiskan läskimöykyn sijaan olen tukeva elämästänautiskelija, jonka suunta on kohti laihempaa ja terveempää elämää.
Suosittelen kaikille, edes kokeilemaan. En väitä että se sopii kaikille, tosin en usko etteikö sopisi. Kannattaa lukea dieetistä kertovaa kirjallisuutta, jotta saa hyvän kuvan siitä mihin on ryhtymässä. Ja se kannattaa! =)

Vastaukset 14
Vanhimmat
Ok, hienoa. Mutta mitenkäs seksin laita on? Onko halut loppuneet niin kuin minulle kävi vai onko vielä 'kiihkeätä'?
Anneli O, Kuusamo
Hienoa että olet päässyt alkuun. Loistava dieetti tämä on ja samat asiat huomasin mitä Sinäkin että aikaisemmin kärsin väsymyksestä, jaksamisen puutteesta, ilmavaivoista, turvotuksesta, mielialan alhaisuudesta ja mistä milloinkin mutta nyt ne ovat VHH:n avulla poissa ja se on ihmeellistä miten joku ruokavalio voi tehdä tuollaisen vaikutuksen.
Minun sisareni valittaa että hänelle on vaikea aloittaa kun aviomies vaatii kiisseliä melkein joka päivä ja viikonloppusin pitää leipoa pullaa. Siinä on tietysti omat kiusauksensa jos joutuu tekemisiin näiden lihottavin herkkujen kanssa.
Toivottavasti viihdyt palstalla ja muista kuitenkin että täällä majailee palstan päivystäjä joka puuttu näihin myönteisiin VHH-kirjoituksiin ja kirjoittaa kaikkea skeidaa, mutta jos kestät sen niin hyvä on. Mutta nyt ainakin tiedät.
Palstatrolli ehti minua ennen juuri kun olin varoittamasta tästä trollista. Nyt hän yrittää väittä¨ä että seksihalut häviävät VHH:lla. Uskomaton tyyppi.
ei tällä palstalla ole aikaisemmin ollut. Nyt on ja se on palstahäirikön uusi nimimerkki. Hän on maanvaiva ja mätäpaise, mutta älä välitä.
Seksihalut ovat pysyneet ennallaan ellei jopa kasvaneet, kun jaksamista on enemmän :) En kyllä ymmärrä yhteyttä että karkin syönti ja pullamössöt sitä halua kasvattaisivat.
kuin irti päässyt nälkäinen supi "
Sä mattila älä vaivaudu kirjoitamaan seksistä mitään koska et siitä mitään ymmärrä !
sinä saavut paikalle ja yrität häätää uudet kirjoittajat pois palstalta. Häpeaäiosit edes. Anna nyt keskustelurauha ihmisille.
Ottako päähän.
Olipas mukava lukea.. Itse olen suunnitellut kovasti samaa diettiä ei muuta kun kovasti oonea!!! perässä tullaan!!!
Ei huolta, olen päivittäin seurannut palstaa ja sen useita paskanlänkyttäjiä, jotka läskitakamuksiensa kera kuluttavat penkkiä elämän puutteessa, enkä anna heidän vaikuttaa päätökseeni aloittaa terveellistä elämää. Toivottavasti ne ihmiset joita asia kiinnostaa, löytävät täältä itselleen tarpeellista ja asiallista lukemista ja tietoa noiden häiriköiden ohitse.
Huomaan että olet vahva ihminen ja Sinua ei pienet hätkäytä. Tervetuloa positiivisten ihmisten joukkoon joita ei viedä kuin pässiä narussa joidenkin ohjeiden mukaan vaan ajattelemme omilla aivoillamme ja elämme sen mukaan mitä tunnemme. Jos VHH tuntuu hyvältä niin se tuntuu sanoi sitten virallinen taho mitä tahansa. Terveellinen elämä on tavoiteltava asia mutta en minäkään yli viisi vuotta sitten tajunnut miten helppoa terveellinen elämä on. Vain ruokavaliomuutos riitti ja pysyvä ravintotottumusten muutos.
uusia rekkkari ! HE HEE !
säälittävä olet !
Vantaan kokoomukselta loppui eväs.
että miehesi olisi luopumassa rakastamistaan sipseistä ja karkeista?
Voithan antaa lapsesi syödä hedelmiä mutta katso että hän syö oikeita hedelmiä. Melonissa on sokeria vain 2 grammaa ja mangossa 50 g/100g ja siinä on huima ero.
Välipalat tosiaan jäivät minultakin pois kuin huomaamatta.
Kun nyt miettii taapäin, nehän olivat juuri sokerisia ja hiilarisia herkkuja -leipää, pullaa. Siis ihan turhia, muttakun kokoajan oli nälkä.
Söin muka terveellisesti ennen karppaamista. Lautasella oli salaattivuori, pottuja ja soosia, liha ja rasva minimissä. Ja paskat - lihoin 30kg 10:ssä vuodessa. Toki pizza ja roskaruoka maittoivat tuona aikana myös silloin tällöin ja sitä leivänhimoa ei saanut millään pois. Kalja maittoi.
Nyt olen sitten VUODESSA saanut pois 26kg joista ekat 22kg lähtivät puolessa vuodessa noin suunnilleen. Enää loppurutistus ja olen normipainossa ja tietysti jatkan ruokavaliota, sillä tämähän ei ole dieetti.
Vinkkinä sanoisin, että kannattaa tutkia netistä ja kirjoista eri reseptejä ja nauttia kokeiluista. Yllättävän paljon löytyy karppiversioina sellaistakin mitä ei uskoisi (runebergin torttu maistuu ihan aidolta, erilaisia pitsapohjia, lättyjä, leipää..). Karppauksen ansiosta minäkin olen kokkaamiseen tutustunut ekaa kertaa elämässä.