Rentoa perhettä?

Puhutaan paljon, miten perhe määräilee kovasti ja au pair tuntee olonsa orjaksi. Ei voi polttaa, ei voi juoda alkoholia jne.
Onko jossain perheessä ihan päinvastoin? Että au pairin ei ole kiellettyä polttaa, juoda muutama siideri perheen seurassa, käydä esim. äidin kanssa shoppailemassa tai viikonloppusin tehdä mitä huvittaa ilman mitään kotiintuloaikoja mutta kuitenkin että hoitaa hommansa hyvin eikä paheista ole haittaa?

Itse olin eräässä perheessä Italiassa en kyllä aupairina mutta asuin siellä jonkin aikaan kun olin Italiassa koulun kautta opiskelumatkoilla. Iskä oli kotoisin Jamaicalta ja äiti oli italialainen. Äiti oli noin 24-26-vuotias. Iskä oli päivät töissä ja heti kun pääsi sieltä, alkoi pilven vetäminen. Äiti hoiti sitten päivällä lapsia ja kun he olivat nukkumassa, äidin 18-26 vuotiaat kaverit tulivat kämppään myös polttelemaan ja juomaan viiniä. Aamuyöhön asti suhutettiin ja sitten äiti reippaasti heräsi 3 tunnin unien jälkeen.
Vaikka tommosta tehtiin, perhe oli tosi iloinen ja tyytyväinen elämään.. Oliko toi ainutlaatuinen perhe vai..?
7482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

olen itse menossa au pairiksi tämän kuun lopussa. Kerroin heti perheelle etten polta ja viikonloput saan viettää perheen kanssa. Perheen äiti tykkää käydä lenkillä paljon ja hän sanoi että olen tervetullut mukaan. Mua taas hän ei halua pitää orjana vaikka lupauduin tekemään paljon kotitöitä. illat saan viettää myös yksin ulkoilessa tai olla perheen kanssa katsotaan televisiota, vuokrataan videoita

Äänestä
  • Et kyllä voi etukäteen mitenkään tietää miten homma ihan oikeasti tulee toimimaan perheen kanssa vapaa-ajalla ja muuten!! Tottakai voi hyvinkin mennä muttei välttämättä... ja kai haluat jotain muutakin tahdä kuin viettää kaiken vapaa-aikasikin perheen kanssa... ja kyllä perhekin/vanhemmat haluaa välillä olla ihan rauhassa...

    Äänestä

Mun perhe on todella rento, yli yön kestävät biletysreissut ovat täysin ok, vanhemmat myös tarjoneet ollutta illalla lasten nukkuessa, vapaa-ajan saan viettää ihan niikuin haluan ilman mitään kotiintuloaikoja tai perheen kanssa tottakai. Tupakoinnista en tiedä kun en sitä harrasta, mutta siis savuttomuutta kyllä edellyttävät.

Äänestä
  • Missä päin olet au pairina?

    Äänestä

  • eevamaija kirjoitti:

    Missä päin olet au pairina?

    yhden kaverin au pair- perheessä amsterdamissa poltellaan pössyä olkkarissa lasten mentyä nukkumaan. muutenkin oli oikein rentoa väkeä kun olin siellä käymässä heidän luonaan. toivoisin itsekin saavani oikein leppoisan perheen englannista, tosin en käytä huumeita, eli en tuolla tavalla leppoisaa.

    Äänestä

  • eevamaija kirjoitti:

    Missä päin olet au pairina?

    Saksassa olen

    Äänestä

Joo italiassa kanssa oon, tosin au pairina. Oikeestaan mulla on melko rajattomat tekemiset sillä normaalista poiketen asun italialaisten opiskelijoiden kanssa vähän kauempana perheen kämpästä! Ei oo kukaan vahtimassa millonka juhlitaan ja mihin aikaan..

perhe on kyllä todella rento! Illallisella tarjoaa myös olutta ruuan kanssa, mutta kai se on täällä normaalia.. perheen äiti on iloinen että käyn juhlimassa ja saan uusia ystäviä. Hän jopa haluaisi että löytäisin sulhasen täältä kun sitä joka päivä kyselee et joko on löytyny :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bellaliina kirjoitti:

Puhutaan paljon, miten perhe määräilee kovasti ja au pair tuntee olonsa orjaksi. Ei voi polttaa, ei voi juoda alkoholia jne.
Onko jossain perheessä ihan päinvastoin? Että au pairin ei ole kiellettyä polttaa, juoda muutama siideri perheen seurassa, käydä esim. äidin kanssa shoppailemassa tai viikonloppusin tehdä mitä huvittaa ilman mitään kotiintuloaikoja mutta kuitenkin että hoitaa hommansa hyvin eikä paheista ole haittaa?

Itse olin eräässä perheessä Italiassa en kyllä aupairina mutta asuin siellä jonkin aikaan kun olin Italiassa koulun kautta opiskelumatkoilla. Iskä oli kotoisin Jamaicalta ja äiti oli italialainen. Äiti oli noin 24-26-vuotias. Iskä oli päivät töissä ja heti kun pääsi sieltä, alkoi pilven vetäminen. Äiti hoiti sitten päivällä lapsia ja kun he olivat nukkumassa, äidin 18-26 vuotiaat kaverit tulivat kämppään myös polttelemaan ja juomaan viiniä. Aamuyöhön asti suhutettiin ja sitten äiti reippaasti heräsi 3 tunnin unien jälkeen.
Vaikka tommosta tehtiin, perhe oli tosi iloinen ja tyytyväinen elämään.. Oliko toi ainutlaatuinen perhe vai..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu