Eli minulla on todella voimakas aikuisena alkanut hammaslääkäripelko. En edes oikeastaan tiedä miksi tai mistä se edes alkoi, mutta yhdellä kerralla sitä ei ollut ja seuraavalla viikolla se oli sitten täysillä päällä. Pelkään ääniä, hajua, kipua ja kaikkea mikä ylipäätänsä hammaslääkäriin nyt liittyy. Aluksi koko pelkoa ei edes huomiotu mitenkään erikoisesti vaikka olin yleensä jo odotushuoneessa hermoraunio ja poistuin itkien ja täristen vastaanotolta toimenpiteen jälkeen. Muutin paikkakuntaa ja säännölliset kutsut loppuivat, mutta säännölliset hammaslääkäriin liittyvät pelkokohtaukset eivät.
Nyt jouluna kolmen vuoden tauon jälkeen minulta lohkesi hammas ja vastaan tuli se pelätty pakkotilanne mennä hammaslääkäriin. Jonkun muun piti tilata aika, koska en itse pystynyt sitä tekemään. Samalla vaatimalla vaadittiin jotakin hoitoa pelkoonkin ja sain esilääkityksenä 4 mg diapamia. Vaikka olinkin valvonut ja itkenyt suurimman osan edellisestä yöstä, rauhoittava vaikutus tehosi erittäin hyvin ja olin kohtuullisen rento istuessani penkkiin. Ja siihen se vaikutus sitten loppuikin. Lääkäri ja hoitajat olivat todella ystävällisiä, mutta en voinut reaktiolle mitään. Siinä sitä taas oltiin selällään haukkomassa henkeä, tärisemässä, itkemässä ja kädet kouristuneena koko toimenpiteen ajaksi käsinojien ympärille. Pahin ongelma minulla on, että pelkään puudutusta kuollakseni. En siis vain sitä piikkiä, vaan itse puudutus on heti se kammottavin asia poraamisen lisäksi mitä voi olla. Ja se vielä jatkuu tunteja itse käynnin jälkeen. No, hampaaseen laitettiin lääkepaikka ja seuraavalle kerralle luvattiin aika ilokaasuhoitoon.
En jännittänyt etukäteen tulevaa aikaa juuri ollenkaan. Pelko oli huomioitu ja siihen oli luvattu apua. Hysteerinen käytös alkoi taas heti kynnyksen yli päästyä. Ainoa vain, että ilokaasusta ei ollut mitään hyötyä. Yritin parhaani mukaan hengittää tasaisesti nenämaskin kautta ja kertailla päässäni, millä kaikilla tavoin hoidon olisi pitänyt vaikuttaa ja ainoa ero mitä huomasin, oli lievästi turtunut tunto kasvoilla. Puudutetta jouduttiin pistämään vieläkin enemmän kuin edellisellä kerralla ja koko käynti oli aivan samanlaista tuskaa kuin viimeksi. Pahinta on että kuukauden päästä on uusi aika, jossa paikkaillaan tavallisia reikiä. Ja nyt pelko ja jännitys on tullut takaisin täysin samanlaisena kuin se oli ennen kumpaakaan kokeilua.
Mietin itse, pitäisikö apua sittenkin hakea jostakin muualta kuin lääkkeistä, esimerkiksi terapiasta? Pelko kohdistuu kuitenkin käytännössä kaikkeen hammaslääkäriin liittyvään kivusta hajuihin. Ja käynnin jälkeen minulla on monesti outo ja "likainen" olo. Joku tekee minulle pahaa ja minä alistun siihen vapaaehtoisesti. Hammaslääkäreiden kanssa keskustelu ei yleensä käyntien yhteydessä oikein suju. Ainoa asia millä sillä hetkellä on väliä, on päästä mahdollisimman nopeasti ulos.
Nyt jouluna kolmen vuoden tauon jälkeen minulta lohkesi hammas ja vastaan tuli se pelätty pakkotilanne mennä hammaslääkäriin. Jonkun muun piti tilata aika, koska en itse pystynyt sitä tekemään. Samalla vaatimalla vaadittiin jotakin hoitoa pelkoonkin ja sain esilääkityksenä 4 mg diapamia. Vaikka olinkin valvonut ja itkenyt suurimman osan edellisestä yöstä, rauhoittava vaikutus tehosi erittäin hyvin ja olin kohtuullisen rento istuessani penkkiin. Ja siihen se vaikutus sitten loppuikin. Lääkäri ja hoitajat olivat todella ystävällisiä, mutta en voinut reaktiolle mitään. Siinä sitä taas oltiin selällään haukkomassa henkeä, tärisemässä, itkemässä ja kädet kouristuneena koko toimenpiteen ajaksi käsinojien ympärille. Pahin ongelma minulla on, että pelkään puudutusta kuollakseni. En siis vain sitä piikkiä, vaan itse puudutus on heti se kammottavin asia poraamisen lisäksi mitä voi olla. Ja se vielä jatkuu tunteja itse käynnin jälkeen. No, hampaaseen laitettiin lääkepaikka ja seuraavalle kerralle luvattiin aika ilokaasuhoitoon.
En jännittänyt etukäteen tulevaa aikaa juuri ollenkaan. Pelko oli huomioitu ja siihen oli luvattu apua. Hysteerinen käytös alkoi taas heti kynnyksen yli päästyä. Ainoa vain, että ilokaasusta ei ollut mitään hyötyä. Yritin parhaani mukaan hengittää tasaisesti nenämaskin kautta ja kertailla päässäni, millä kaikilla tavoin hoidon olisi pitänyt vaikuttaa ja ainoa ero mitä huomasin, oli lievästi turtunut tunto kasvoilla. Puudutetta jouduttiin pistämään vieläkin enemmän kuin edellisellä kerralla ja koko käynti oli aivan samanlaista tuskaa kuin viimeksi. Pahinta on että kuukauden päästä on uusi aika, jossa paikkaillaan tavallisia reikiä. Ja nyt pelko ja jännitys on tullut takaisin täysin samanlaisena kuin se oli ennen kumpaakaan kokeilua.
Mietin itse, pitäisikö apua sittenkin hakea jostakin muualta kuin lääkkeistä, esimerkiksi terapiasta? Pelko kohdistuu kuitenkin käytännössä kaikkeen hammaslääkäriin liittyvään kivusta hajuihin. Ja käynnin jälkeen minulla on monesti outo ja "likainen" olo. Joku tekee minulle pahaa ja minä alistun siihen vapaaehtoisesti. Hammaslääkäreiden kanssa keskustelu ei yleensä käyntien yhteydessä oikein suju. Ainoa asia millä sillä hetkellä on väliä, on päästä mahdollisimman nopeasti ulos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin kirjoituksesi, onneksi asut kuitenkin paikkakunnalla, missä palveluita on tarjolla. Et luota muihin ihmisiin. Jos kokeilet vaikkapa hypnoosia, auttaa todennäköisesti saman verran kuin autosuggestio, tai kokeilla tietysti voi. Varmaan olet nainen, kun kerrot itkeneesi. Vapautuminen itsekontrollista ja kaikenlaisesta tilanteen pakollisesta kontrolloimisesta olisi apuna. Ei sinun tarvitse olla täydellinen! Paina mieleesi, että hammaslääkäri ei todellakaan tee sinulle pahaa. Kukaan ei opiskele lähes vuosikymmeniä päästäkseen kiduttamaan toisia vaan hän tekee sinulle hyvää. Vaikutat älykkäältä ihmiseltä, joten mielikuvaharjoittelukin saattaa auttaa.
Ei ollut hyvä neuvo mutta jotain kuitenkin. t.äiti minäkin
Aikamoinen purkautuminenhan tuo oli, mutta toisaalta tuntuu helpottavan jollakin tavalla asian käsittelyä sekin. Ymmärrän kyllä sen, että hoito on tarpeellista ja sillä yritetään vain parantaa minun oloani, mutta jostakin syystä itse tilanteessa ne järkevät ajatukset ei enää vakuuta tarpeeksi. Siksi ajattelinkin että jos pääsisin juttelemaan jonkun kanssa (ei hammaslääkärin) omista oireistani ja joku ammattilainen arvioisi sitten, miten jatkossa kannattaisi edetä...Hammaslääkärit on koulutettu helpottamaan potilaan oloa ja suhtautumaan tilanteeseen mahdollisimman rauhoittavasti, mutta heillä ei ole tarvittavaa koulutusta perehtyä itse pelon syyhyn. Varsinkin kun potilas ei itsekään tiedä, mikä se on ;)