Miksi suostutte avoliittoon ?
Kun toinen kuolee ette saa leskeneläkettä ja varsinkin naisen rooli tässä avoliitossa on huono.
Tiedän mistä kirjoitan koska olen riidellyt eräälle naiselle avomiehen kuoltua ja miehen lapset perivät sen ja edes naiselle vaatteet päälle, ei meinannu saada, tyhjän päälle avuton nainen saa lainkin kautta jäädä.
Tehkää edes TESTAMENTTI eläissänne. -.-.-.-
NAISET ÄLKÄÄ SUOSTUKO AVOLIITTOON.
Kun toinen kuolee ette saa leskeneläkettä ja varsinkin naisen rooli tässä avoliitossa on huono.
Tiedän mistä kirjoitan koska olen riidellyt eräälle naiselle avomiehen kuoltua ja miehen lapset perivät sen ja edes naiselle vaatteet päälle, ei meinannu saada, tyhjän päälle avuton nainen saa lainkin kautta jäädä.
Tehkää edes TESTAMENTTI eläissänne. -.-.-.-
NAISET ÄLKÄÄ SUOSTUKO AVOLIITTOON.
Vastaukset 6
Vanhimmat
MIEHET ÄLKÄÄ SUOSTUKO AVOLIITTOON!!!
Onko aviliitossa vai ovioliitossa muuta jos on yhetinen asunto niin se pitää olla molempien nimissä niin avopuoliso saa ainakin puolet siitä ja nämä asiat pitää selvittä ajoissa ennen mahdollisia kuolemia ettei tule epäselvyyksiä. Itse miehenä olen avoliitossa jo 20 vuotta muttä meillä kaikki omaisuus molempien nimissä ja lapsi on yhteinne ettei tule koskaan mitään ongelmiä missään vaiheessä koska kaikki omistetaan puoliksi.
Jos avopuoliso on laittanut rahaa yhteiseen asuntoon ja kuitit tallella niin aiana saa omansa pois.
En tiedä miksi mennä naimisiin.
Olen keski-ikäinen nainen, ja minulla on lapsia edellisestä suhteestani, iältään nuoria aikuisia. Avopuolisoni on minua iäkkäämpi, jo eläkkeellä. Myös hänellä on lapsia edellisestä avioliitostaan, nekin nuoria aikuisia.
Avopuolisoni on reipashenkinen yrittäjämielinen riskinottaja. Hänellä on milloin mitäkin rautoja tulessa, joskus mennään riskillä, mutta aina on selvitty kuiville. Yrittäminen ja riskinotot kuuluvat hänen luonteeseensa. Hänen eläkkeensä on keskituloisen ihan hyvä eläke, mikä turvaa hänelle vakituisen mukavan tulon.
Itse olen pitkän linjan virkamies, nykyään jo melko hyväpalkkaisessa työssä, mutta luultavasti etenen edelleen. Palkkani on noin kolminkertainen miehen eläkkeeseen nähden tällä hetkellä. Koska olen häntä melko lailla nuorempi, tulen todennäköisesti vieläkin kartuttamaan omaisuuttani. Vastuuntuntoinen virkamiesluonne kun olen, ei minkäänlainen riskinotto tai yrittäminen tai hyvä-kaveri-verkostot yritysmaailmassa ole koskaan kiinnostanut minua, eikä tullut mieleenkään mahdollisena tulonlähteenä. En tunne mitään halua osallistua miehelleni selkeästi hyvin tärkeään elämään yrittäjänä, luovana ideanikkarina tai sellaisen rahoittajana.
(Mainittakoon että olin samantapaisen ideanikkarin kanssa ennen muinoin naimisissa viisitoista vuotta. Teimme lapset ja erosimme, ja taloudellisesti sain erossa komeasti turpiin. Mukava mies oli ehkä hän, ja mukava on tämäkin, kun tämänlaisista kerran tykkään. Mutta turpiin en enää ota, fyysisesti enkä taloudellisesti, eivätkä ota lapsenikaan.)
Nykyelämämme on joviaalisti mutta melko tarkasti laskeskeltu niin, että kumpikin visusti varoo elättämästä toista tai olemasta toisen elätti. Toki toisen hemmottelu ja yhteisen elämän eteen nähty vaiva esim. aterioiden laittamisen/tarjoamisen tai muun pienen lahjomisen keinoin on sallittua ja suotavaa ja paljon harrastettuakin, puolin ja toisin.
Voiko joku perustella minulle miksi minun pitäisi mennä naimisiin?
Nainen kun olen, ei kai teidän kannatakaan mennä naimisiin jos teillä ei ole halua sitoutua täysin toisen erilaiset elämäntyylit hyväksyen ja yhteisen elämän niiden ympärille rakentaen. Silloin on parempikin pysyä ihan vaan avoliitossa. :)
Yhteinen elämä tässä on rakentunut viimeisen kuuden vuoden aikana ympärillemme.
Harrastamme molemmat liikuntaa ja kulttuuria. Omistamme yhdessä talon (kumpikin oman puoliosuutensa) jota hoidamme ja vaalimme yhdessä. Tapaamme ystäviä ja matkustelemme. Vietämme juhlia ja päivällisiä molempien lasten ja näiden kumppaneiden kanssa. Ja olemme onnellisia.
Mutta, tosiaan, en sitten tiedä miten tämän enempää sitoudutaan täysin? Yhdessä aiomme olla, vaikkakin avoliitossa. Minusta ehkä hyväksymme toistemme erilaiset elämäntyylit ehkä jopa paremmin kuin useimmat avioparit, joilla näyttää olevan ikivääntö siitä kumman elämäntyyli tässä milloinkin on tärkeämpi ja hyväksyttävämpi. Mitäs rakkautta se sellainen on?
hepskukkuu, ei toiseen täysillä sitoutumiseen mitään paperinpalaa tarvita, miten joku allekirjoitus sitä tarkoittaisi?