KYNNET

mikä auttaa nopeuttamaan kynsien kasvua ja miten voi pitää kynsiä vahvoina ja sellaisina etteivät ne lohkeilisi? onko kellään kokemuksia maybellinen erikoiskynsilakoista, mm. siitä jonka sanotaan kasvattavan kynsiä? pitääko paikkansa?
kiitos.
1910145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Taatusti mikään lakka ei itsessään "kasvata" kynsiä. Mutta ainakin kynnenkovettajista on apua kasvattamisessa, ei lohkeile ihan niin helpolla. Itse käytän Maybellinen Durcilongia jo ties monettako vuotta. :)

Olen myös tuskaillut koko elämäni kynsieni kanssa, minulla näet kasvaa poikkeuksellisesti varpaankynnet niin, että niitä pitää vähän väliä leikata, mutta sormien kynnet ei kasva ei sitten millään.

Olen ainoastaan kerran-pari elämässäni leikannut sormien kynnet... sekin kertoo jo paljon. Joudun aina repäisemään kynnenpään irti, koska ne yhtäkkiä kasvaessaan liuskottuvat välittömästi ja ovat todella ohuet.

Olen huomannut, että mulla sormien kynnet kasvavat yhtäkkisinä "pyrähdyksinä". Minulla on jatkuvaa pientä ihottumaa käsissä ja aina tulee kausia, että ihottuma aivan itsekseen paranee ja kynnet alkavat kasvaa ihan silmissä. Sitten yllättäen ihottuma palaa ja kynnet lopettaa kasvamisen ja katkeilevat. En tiedä mistä johtuu, olen yrittänyt pitää kirjaa syömisistäni eikä niissäkään ole mitään erikoista.

Senkin olen huomannut, että aina syödessäni b-vitamiinikuurin (apteekista) kynnet alkavat kasvaa vauhdilla, tosin tulee myös finnejä naamaan... Ehkä minulla sitten on joku puutostauti.

Joskus muinoin käytin "Hand and Nail"-nimistä käsirasvaa ja kynnet kyllä kasvoivat vauhdikkaammin kuin muuten. Tuotteen haju vaan oli törkeä.

Oh, tulihan kirjoitettua "hieman" tekstiä, mutta asian on taas kerran akuutti minullekin.... ;)

Ehkä siis paras keino on syödä monipuolisesti, käyttää vitamiineja / ja esim. Piimax-tabletteja tms jotka edes hieman vahvistavat kynsiä, sekä rasvata käsiä säännöllisesti ja käyttää kynnenkovettaja-lakkoja.

Äänestä

Sellainen lasikuitukynsien yhteydessä käytetty päällyste on hyvä. Olen käyttänyt sitä puolisen vuotta. Levitän pari kertaa kuukaudessa uuden kerroksen kynsilleni ja se siinä. Kynnet kasvavat rohinalla eivätkä pääse liuskottumaan eivätkä katkeilemaan päällysteen alla.

Äänestä
  • päällystettä saa ja mikä on tuotenimi?

    Äänestä

  • Heluna kirjoitti:

    päällystettä saa ja mikä on tuotenimi?

    Ostin kynsikouluttajalta, joka työkseen myös tekee kynsiä. Samalla hän antoi opastuksen miten tuotetta käytetään. Ei siis ole mitään markettitavaraa. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä kouluttajaan vaikkapa sähköpostitse [email protected]

    Äänestä

sellainen, että kynnenaluset on jatkuvasti likaiset? Kavereiden kynnet näyttää olevan aina puhtaan valkoiset ja nätit, mutta itsellä kynnenaluset on jatkuvasti täynnä jotain ihmeellistä tummaa nöyhtää...? Olen käyttänyt vaaleaa kynsikynää kynnen alle (ranskalainen "manikyyri"kynä), mutta se ei auta kuin hetkellisesti. :(

Äänestä

1. Osta lasiviila. Älä leikkaa kynsiä äläkä viilaa muulla kuin lasiviilalla. Trind myy kalliita (15-20e) ja Duroy halpoja (5-10e) mutta on tuurista kiinni mitä löydät. Osta joka tapauksessa, se on ikuinen ellet tiputa sitä.

2. Rasvaa kynsinauhat kunnolla ennen kuin siistit ne mahdollisimman hellävaraisesti. Käytä kynsinauhavoidetta ohjeiden mukaan niin kynsinauhat eivät jämähdä kynteen kiinni eivätkä estä kynnen kasvua.

3. Käytä ainoastaan asetonitonta kynsilakanpoistoainetta. Pese joka tapauksessa kädet aina kynsilakan poiston jälkeen.

4. Kun rasvaat kädet, rasvaa myös kynnet.

5. Pidä kynnet lyhyehköinä ja kasvata pikkuhiljaa, Anna kynnen korjaantua ennen kuin päästät pitemmäksi. Kynsi uusiutuu parissa kuukaudessa kokonaan eli arvioi kasvuvauhti ja viilaa kasvusta ainakin puolet pois.

6. Itse käytän arki- ja suojalakkana Lumenen Nail-Repair lakkaa, se tekee kevyen suojaavan ja vahvistavan kalvon kynnen pinnalle ja on halvempaa kuin Trindin vastaavantyyppinen. Viikonloppuna sen päälle voi suoraan levittää värilakan, toimii myös aluslakkana.

Äänestä

osta luontaistuotekaupasta spiruliinaa saat kauniit ja kestävät kynnet, samalla iho ja hiukset voivat hyvin

Äänestä
  • Mitähän ainetta tuo mahtaa olla? Ihme nimi ainakin... Jotain tabletteja vai? Onko hintavia?

    Äänestä

  • naikkonen kirjoitti:

    Mitähän ainetta tuo mahtaa olla? Ihme nimi ainakin... Jotain tabletteja vai? Onko hintavia?

    joo spiruliina on tabletteja, joka on pelkästään spiruliinalevää käytetään myös painonhallintaan saa luontaistuotekaupasta.hintaaa en muista

    Äänestä

Trind -merkkinen "Nail Repair" lakka on uskomattoman tehokas tuote. Jo yhden käyttökerran jälkeen kynsistä tulee huomattavasti kovemmat ja kestävämmät. Itse en aiemmin ole koskaan saanut kasvatettua kynsiä pitkiksi, koska ne liuskottuvat ja katkeilevat helposti, mutta tämä trindin tuotteen ansiosta olen saanut kasvatettua kynteni hyvinkin pitkiksi, eikä yksikään ole katkennut ja liuskottuminenkaan ei ole enää ongelma! SUOSITTELEN!!!

Äänestä

kynteni ovat melko vahvat vaikket teekkään niille mitään.. :) mutta kasvaa hitaasti :( mikä nopeuttaisi niiden kasvamista ??

Äänestä

Kuulemma sellainen, että hieroo kynsiä yhteen, auttaa. Siis vasemman käden kynsiä oikeaan käteen jne.

Äänestä

mulla ainaki toimii kalaöljy?kapselit. osta niitä ja syö joka päivä ja jtn multivitaa.
Mun kynnet ei o koskaan ennen kasvanut, ne lohkeili, katkeili, oli liian pehmeät.
Sit mä aloin syömään kalaöljyy, ja kynnet kasvoi, mutten aatellut sen olevan kalaöljystä..se o viel kallistaki. ni en syönyt sitä kuukautee ja kynnet palas taas kamalaan kuntoon, ei pystynyt laittaa ees farkkujen taskuu kättä ku ne heti vääntyi..vaikkei ollut edes pitkät, tuntui ihan ohuelta muovilta ku niitä painoj.
Mut nyt ostin taas noit omega3 nii kynnet kasvaa pitkiks eikä katkeile (ku yleensä jsut yks tai pari kynttä katkee ni tekee mieli leikkaa ne kaikki pois)
koita :)

Äänestä

luulempa kynsien kasvu auttaa miten sillein että ei leikkaa kynsiään mutta jos haluat ne nopeasti luulen että sinun tarvitsee viilata ne joka päivä aamusta iltaan noin 2x ja jos lakkaat kyntesi muista yksi juttu että sillon jos olet haluamassa lakkasi pois käytä kynsilakan poisto ainetta mutta älä ikinä lakkaa suoraan päälle sinun kysymysi oli aika kinkkinen ;)

Äänestä

Mulla on ehkä maailman lyhyimmät kynnet ja haluaisin niistä pitkät. Olisiko apu ehdotuksia? Olisin hyvin kiitollinen koska minulla ei ole koskaan ollut sormen toiselta puolelta näkyviä kynsiä.

Äänestä
  • mulla auttoi kun söin D-vitamiinitabletteja

    Äänestä

Hei, miten vois estää ns. kynsien pureskelua kun tyttäreni pureskelee ja mikään ei auta?

Äänestä

Miulla on ihan älylyhyet kynnet. Onko mitään kotikonsteja millä saisi niitä pidemmiksi. Revin nuorempana kynsiä -.-

Äänestä

ite syön kaikenlaisia vitamiineja plus kynsiä kasvattavaa ja vahvistavaa ravintolisää (yves-rocher). kynnet kasvanu ihan sairasta vauhtia eikä niitä luonnollisiksi uskoisi, on vielä tosi paksutkin. ennen ravintolisiä ne oli tosi löysät, lohkeleivat ja liuskottuvat. niin ja muistaakseni maybellineltä saa sellaista pahanmakuista päällystettä joka taatyusti päättää kynsien pureskelun, on kokeiltu :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kookos kirjoitti:

mikä auttaa nopeuttamaan kynsien kasvua ja miten voi pitää kynsiä vahvoina ja sellaisina etteivät ne lohkeilisi? onko kellään kokemuksia maybellinen erikoiskynsilakoista, mm. siitä jonka sanotaan kasvattavan kynsiä? pitääko paikkansa?
kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu