Meillä tilanne on se, että minä käyn töissä ja mieheni on lasten kanssa kotona. Lapset on jo 7 ja 9-vuotiaat, mutta me haluamme että heillä on aina joku kotona aamulla ja vastassa kun tulevat koulusta. Ja koska taloudellinen tilanteemme sen sallii, mies on päätoimisesti isä. Mutta, ongelma onkin se mitä närää tämä aiheuttaa appivanhemmissa. He eivät voi käsittää tätä ratkaisua mitenkään. Appiukko on niin vanhoillinen ja seksistinen, että järjestelymme ei avaudu hänelle mitenkään. Heittää jatkuvasti kommenttia miehelleni että "eiköhän sunkin olisi aika mennä jo töihin".
Omassa perheessäni on aina vallinnut tasa-arvo kaiken tekemisen suhteen, joten käsityskykyni ei vaan yllä ymmärtämään tuollaista käytöstä. Anoppi yrittää teennäisesti ymmärtää meitä, kunnes sortuu tilittämään asiaa miehen veljelle, mistä se kantautuu nopeasti myös meille. Kertoo kuinka poikansa on pilattu ja pakotettu kotiin. Minulle vain ihmettelee ääneen sitä, että eikö poikansa laita edes ruokaa päivällä, kun se nyt on ainut asia mikä minulle jää illaksi. Monta kertaa on tehnyt mieli sanoa, että varmasti laittaisi jos olisi joskus omassa kotonaan saanut ruokaa tehdä, tai että siihen olisi kannustettu jotenkin.
Olemme toimineet asiallisesti ja kohteliaasti appivanhempien kanssa, mutta heidän käyttäytymiseen sama tapa ei vaan mahdu. Nykyään he eivät edes voi tulla meille kylään, kun halveksunta järjestelyämme kohtaan on kai niin suuri. Ja välillä siitä on jopa salaa tyytyväinen kun ei kestä kuunnella enää puoli-ivaa ja ikäviä vihjailuja siitä kuinka vähempiarvoisia ajatuksinemme olemme. Voisin itse elää vallan hyvin ilman heidän seuraansa, mutta toki haluan että lapset olisi läheisiä isovanhempiensa kanssa. Toisaalta, pelkään mitä mallia he saavat naisen ja miehen roolista appivanhemmilta, enkä halua jättää heitä näiden seuraan valvomatta.
Joten melko mahdoton tilanne. Vanhoja pinttyneitä arvoja ja aenteita on vaan vaikea mennä muutamaan. Mutta silti sitä toivoisi että aikuiset osaisi edes käyttäytyä toisiaan kohtaan kunnioittavasti.
Omassa perheessäni on aina vallinnut tasa-arvo kaiken tekemisen suhteen, joten käsityskykyni ei vaan yllä ymmärtämään tuollaista käytöstä. Anoppi yrittää teennäisesti ymmärtää meitä, kunnes sortuu tilittämään asiaa miehen veljelle, mistä se kantautuu nopeasti myös meille. Kertoo kuinka poikansa on pilattu ja pakotettu kotiin. Minulle vain ihmettelee ääneen sitä, että eikö poikansa laita edes ruokaa päivällä, kun se nyt on ainut asia mikä minulle jää illaksi. Monta kertaa on tehnyt mieli sanoa, että varmasti laittaisi jos olisi joskus omassa kotonaan saanut ruokaa tehdä, tai että siihen olisi kannustettu jotenkin.
Olemme toimineet asiallisesti ja kohteliaasti appivanhempien kanssa, mutta heidän käyttäytymiseen sama tapa ei vaan mahdu. Nykyään he eivät edes voi tulla meille kylään, kun halveksunta järjestelyämme kohtaan on kai niin suuri. Ja välillä siitä on jopa salaa tyytyväinen kun ei kestä kuunnella enää puoli-ivaa ja ikäviä vihjailuja siitä kuinka vähempiarvoisia ajatuksinemme olemme. Voisin itse elää vallan hyvin ilman heidän seuraansa, mutta toki haluan että lapset olisi läheisiä isovanhempiensa kanssa. Toisaalta, pelkään mitä mallia he saavat naisen ja miehen roolista appivanhemmilta, enkä halua jättää heitä näiden seuraan valvomatta.
Joten melko mahdoton tilanne. Vanhoja pinttyneitä arvoja ja aenteita on vaan vaikea mennä muutamaan. Mutta silti sitä toivoisi että aikuiset osaisi edes käyttäytyä toisiaan kohtaan kunnioittavasti.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Kyllä minäkin kysyisin, eikö olisi jo aika mennä töihin, olisi siinä sitten kysymyksessä mies tai vaimo.
Lapset ovat lapsia vain lyhyen ajan, oma elämä jatkuu vielä vuosikymmeniä sen jälkeen kun lapset ovat jo lähteneet kotoa.
Vanhempien velvollisuus on huolehtia, että heillä itsellään on toimeentulo senkin jälkeen, kun ovat kahden. Jos toinen puolisoista on vuosia kotona lasten kanssa, on työpaikan löytyminen kiven alla. TA ei suhtaudu myötämielisesti siihen, että työkokemuksessa on vuosien aukko. Kotona ollut työntekijä on auttamatta ajastaan jäljessä.
On myös vaikea alistua työntekijän ja käskettävän rooliin, varsinkin, jos työpaikka ei vastaa koulutusta. Jokainen joutuu nykyisin väkisinkin ottamaan sen työn, minkä saa. Nuoren on siihen helpompi sopeutua.
Kannattaisi miettia asiat uudelleen, vaikka rahat nyt piisaisivatkin. Ansaitseva puoliso voi joutua työttömäksi, sairastua tai peräti löytää uuden lemmen, ja silloin kotona ollut on puilla paljailla.
Mies on siis PÄÄTOIMINEN isä, mutta hoitaa sivutoimiesti oman alansa konsultointia (lakiasiat). Mutta tätä tekee todella vain max 5 tuntia viikossa. Tilanteemme on ideaalinen siinäkin mielessä, että toimeentulomme on turvattu (ja ylikin) vaikkei toinen käy päätoimisesti töissä. Ja kun mieheni on halukas keskittymään lapsiin ja kotitöihin on hänenkin viikko jo täynnä, kun käsittää vastuunsa muutenkin kuin tv:n ääressä makaamalla. Meillä isä on siis mukana lasten harrastuksissa ja viettää todella aikaa heidän kansaan. Ja kun kotityöt on hoidettu, jää itsellänikin aikaa tärkeimpään...eli lapsiin.
Eli meillä järjestely toimii, ja vanhuuden turvakin on jo hoidettu, appivanhemmat kyllä tietää tämän. Olenkin miettinyt sitä, onko varallisuutemme ja mahdollisuutemme tehdä näin aiheuttanut heissä kateutta ja saanut heidät siksi käyttäytymään niin kehnosti. Luulisi että meidän kaikkien oma hyvinvointi olisi heillekin tärkeintä.
Aha. Lakimies pärjää siis 5h/vk tehtävällä työllä, eli tunti päivässä.
Tiesin kyllä, että lakimiehillä on kunnon liksat, mutta en tiennyt, että heillä menee NÄIN hyvin! :))
Meidän firman lakimies veloittaa kuulemma 200 eur/ h, joten tuolla laskukaavalla 1000 eur viikossa, ei paha! Mutta joutuu kait jotain selvittelytyötäkin toimittaa konsultoidessaan. En usko että työtunnit jää ihan viiteen.
Mutta ei tod hullummin jos muutaman tunnin työstä tienaa bruttona tuon reilu 4000 kuussa.
Ohhoh, aika hulvaton ratkaisu teillä tosiaan on!
Sen verran antaisin teidän asemassanne ymmärrystä appivanhemmille, että täysaikainen isyys herättää raataja-sukupolvessa kummastelua. Siinä rautakanki- ikäluokassa kun lastenkaitseminen hoidettiin lähinnä sivutöinä.
Täytynee tokaista, että itsekin ihmettelen ratkaisuanne. 7 ja 9-vuotiaat ovat aika isoja jo, tulevat ehkä toimeen parisen tuntia omissa oloissaankin?
Kuinka kauan miehesi on ollut koti-isänä? Aikooko hän olla vielä pitkäänkin, sillä lapsethan kasvavat, viiden vuoden kuluttua tilanne on aivan toinen!
Kyllä nää on jotenkin nurinnarin nämä teidän asenteenne itsellännekin. Jos aikoo olla asenteiden murtajia ja piintyneiden tapojen esitaistelija, niin otettakoon mukaan kyky asettua muiden asemaan.
Kaikki kun eivät kuitenkaan voi eivätkä halua alkaa elää niin kuin te teette.
Sekin on teidän vain hyväksyttävä.
Yhteiskunta kaatuisi, jos kaikki Suomen isät asettuisivat kotilieden ääreen... ja siihenkin peukaloita pyörittelemään.
Noh, toki miehesi tekee muut kotityöt?
Miehesi kyllä missaa ammattiuransa. Sääli. On aikuiselle ihmiselle työyhteisökin ja ammatissa kehittyminen tärkeää. Iso lohko elämästä on huitsin nevadassa. Ja pysyy, koska maailma menee huruvauhtia eteenpäin. Kelkasta tippuu ja takaisin on paha päästä.
Aika kummaa että miehinen mies ei edes kokkaa. Lukutaitoiinen ihminen oppii keittämään lihasopan keittokirjan ohjeiden mukaan. Se, että anopin viaksi tämä miehesi uusavuttomuus pannaan on kuulkaas hyvä herrasväki ihka turhaa syyllistämistä vanhan naisen niskaan.
Nälkä on hyvä kannustin!
Vai katsot sinä vanhaa vaaria seksistiseksi sillä perusteella, että tämä on käynyt töissä! Minusta tässä itse osoitat halveksuntaa toisen ihmisen työssäkäynnille. Huhuh!
Avarakatseisuus ei liene paras puolesi, valitettavasti sen käsityksen saan, kun pidät lasten isovanhempien elämäntyötä jotenkin asennevammaisuutena.
Ihan sanon oman mielipiteeni, että ainakin jonkinlaista opiskelua pystyisi miehesi toimittelemaan tulevaisuuteen tähdäten. Tulevaa eläkettä tämä nakertaa myös, mutta tuskin sitä nyt olette ajatelleet.
Vastauksien sävy on, että kaikkien pitäisi mennä samaan muottiin. Miksi pitäisi, jos se ei kaikille sovi? Esimerkiksi tämä kommentti osoittaa minusta aika ahdaskatseista näkemystä:
"Miehesi kyllä missaa ammattiuransa. Sääli. On aikuiselle ihmiselle työyhteisökin ja ammatissa kehittyminen tärkeää. Iso lohko elämästä on huitsin nevadassa. Ja pysyy, koska maailma menee huruvauhtia eteenpäin. Kelkasta tippuu ja takaisin on paha päästä."
Pitääkö kaikkien ihmisten olla sellaisia, että työ on yksi elämän pääsisällöistä? Minä olen korkeasti koulutettu, tuotepäällikön ammatissa, mutta siitä huolimatta työ on minulla vain työtä - keino ansaita rahaa. Todellisen elämän tarkoituksen saan harrastuksista ja erityisesti perheestäni. Olemme vaimoni kanssa usein leikitelleet ajatuksella, että toinen jäisi kotiin. Toinen hankkisi ulkopuolelta rahaa ja toinen pitäisi yllä kotia. Voisin aivan hyvin jäädä pois töistä ja rakentaa meille talon. Minulla on yksi rakas harrastus, jolla voisin tehdä hiukan taskurahaa itselleni. Saisin tehdä sitä, mitä oikeasti haluan eikä minun tarvitsisi olla vieraalla hommissa.
Toisessa viestissä kirjoitettiin: "Jokainen joutuu nykyisin väkisinkin ottamaan sen työn, minkä saa." Toi on ihan tuubaa. Kenenkään ei ole pakko ottaa työtä, josta ei pidä. Tai tarkemmin sanottuna: kenenkään fiksun ja ahkeran ei tarvitse ottaa vastaan työtä, josta ei pidä. Tyhmät ja laiskat ovat asia erikseen. Sellainen ihminen ei viitsi nähdä vaivaa etsiäkseen tai luodakseen itselleen mukavaa työpaikkaa, joten hän ottaa vastaan ensimmäisen paskaduunin, joka tarjotaan.
Mitä taas tulee yhteiskunnalliseen vastuuseen, niin perhettä voi ajatella myös kokonaisuutena. Jos toinen puolisoista todella on niin hyvätuloinen, että voi elättää koko perheensä, niin ei siinä mitään vastuuta pakoilla. Millä tavalla parempi muka on pariskunta, joka on pienituloinen ja rahoittaa osan elämisestään yhteiskunnan tuilla? Suurituloinen maksaa progression vuoksi verojakin enemmän. Jos työssäkäyvä puoliso tienaa esim. 5000 €/kk, hän maksaa enemmän veroja kuin pariskunta, joka tienaa 2500 2500 €/kk. Kaiken lisäksi työssäkäyvän ihmisen kotona oleva puoliso hoitaa lapset kotonaan - toisin kuin työsskäyvän pariskunnan, jonka lapset menevät kunnan maksamaan päivähoitoon.
Tuota kummeksuntaa mietin itsekin. Luulen, että kaiken takana saattaakin vain olla katkeruus (kateus) siitä, että me voimme rakentaa elämäämme muulle kuin työlle. Ja toki olemme tästä kiitollisia. Emmekä asialla mitenkään leveile, vaan haluamme rakentaa lapsillekin näin oikean kodin, jossa vanhemmilla on aikaa. Luulen, että aika moni tekisi kuitenkin samoin jos taloudellisesti vain pystyisi.
Myös lapsilla, joilla molemmat vanhemmat joutuvat käymään työssä, voi olla hyvä ja rakastava oikea koti. Ei se aina ole siitä kiinni, kuinka paljon on joutoaikaa.
Vanhemmat, jotka rakastavat toisiaan ja pitävät työstään on paljon annettavaa myös lapsilleen, eli se peräänkuuluttamasi ns. oikea koti.
Olette ilmeisesti voittaneet lotossa tai perineet muutoin rahaa, jos nuorehko tai keski-ikäinenkin mies voi jäädä kotiin hoitamaan kouluikäisiä lapsia.
Ehkä hänellä on muunlaisia kuin työelämässä hankittuja aikuissuhteita. Niitäkin nimittäin ihminen tarvitsee. Yhteisön perheen ulkopuolelta.
Mutta mehän emme sitä tiedä, et kertonu miehesi elämästä sen enempiä.
Noin kai kirjoittaa ihminen, joka ei ole työttömyyttä kokenut, että "työ on minulla vain työtä".
En ole itsekään kokenut työttömyyttä, mutta pystyn kuvittelemaan, millaista on menettää yhteiskunnan silmissä työidentiteettinsä.
Voit tehdä tiedusteluretken työttömien yhdistyksiin ja kysellä ihmisten tuntoja. Kyllä heistä suurin osa kokee identiteetistään lohkaistuneen ison osan. Psyykeltään terve ihminen tekee työtä ja pysyäkseen terveenä ihmiselle kuuluu työ.
Yhteiskuntamme rattaat eivät pyöri, ellei työtä tehtäisi! Että hei haloo, näinkö pullasorsia meistä on tullut, että emme tajua tätä!
Tällä asenteella olemme kohta kehitysmaa itsekin, kun kiinalaiset ja intialaiset ovat syöneet työpaikkamme.
Paskaduuniakin tarvitaan, ja minua inhottaa, kun joku käyttää jonkun ihmisen työstä tuollaista sanaa. Mielestäni mikään rehellinen työ ei ole paskaduunia, joten herra tuotepäällikkö voisi minusta korjata tuota ilmausta. Järkyttävää, että pidät "paskaduunien" tekijää vieläpä tyhminä ja laiskoina.
Tämä sivusi aihetta, mutta tökkäsi pahasti, että ihmiset luokitellaan noin karkealla tavalla.
Kohdista halveksuntasi oikeisiin rosvoihin. Moraalissa olisi yhteiskunnassamme korjaamista, kun rahaa kumarretaan. Epärehellisillä keinoilla keplotelleet saavat kiitosta ja kunniaa, kun on vain paksu rahamassi. Niinkö se on. Minusta he ovat aitoja paskaduunareita, eikä se sinunkin konttorissasi jälkiäsi siivoava siivoojatäti.
Psyykkeeltään terve ihminen tekee työtä......
Eikö työtä pysty sitten tekemään kotona???? Itse olen ns. kotiäiti kymmenettä vuotta. Teen kaikki itse, jauhoista lukien. Kasvatan perheen juurekset ja hoidan lapset. Olen mielestäni oikein terve ja aurinkoinen persoona, ilman kodin ulkopuolista työtä.
Mies kuuluu järjestötoimintaan ja pitää yhteyttä muiden koti-isien kanssa. Nämä isät jakavat samat periaatteet elämälle, joten keskustelukin voi olla helpompaa kuin monen muun asenteellisesti varautuneen kanssa.
Anteeksi jos käsitit väärin. En siis halunut osoittaa sormella muiden koteja. Tärkeintä lapselle on kuitenkin elää rakastavassa ympäristössä, jossa aikuiset keskittyy enemmän yhdessäoloon kuin tv:n katseluun tai vain lasten menojen maksamiseen. Koti on sellainen miksi sen tekee.. :)
Annas ku arvaan. Olet 30 , mutta saattaisit olla myös 50 Kotoisin maalta tai syrjäseuduilta. Paskaduuni....Hmmm aikaisemmin puhuit jotain hoiva-alasta, joten saatat olla töissä vanhainkodissa pissoja ja paskoja putsaamassa. Ja koska jotkut vastauksesi ovat todella järjettömiä ja omaa asemaasi korostavia... saatat olla joko keski-iän hormonikriisissä tai sitten raskaana. Sinut on koulutetu uskomaan siihen mitä joku vanhempi sinulle sanoo. Arvostat kaikkea perinteissä, etkä kyseenalaista mitään ulkoa opittua, minkä joku on nimenyt sinulle oikeaksi.
Voi, emmehän sinun tilanteestasi keskustelleet!
Kyseessä oli perheen isä, joka ei käy työssä, vaan hoitaa kahta kouluikäistä lasta. Mies ei tee ruokia, mutta muka ompelee ja on lakimies. Lakimiehemme tekee 5t/vk jotain konsulttihommaa.
Tottakai SINÄ teet työtä kotona, ja arvokasta työtä, kun kerran porkkanat viljelet ja leivot jne. Lakimiehemme ei näin tee, vaan keskittyy alkup. mukaan lastensa leikittämiseen iltapäivisin.
Pääpointti ei ollut tämäkään, vaan miehen vanhemmat, jotka ovat silmät selällään ymmyrkäisinä ihmettelemässä poikansa ratkaisua. Miniä eli miehen vaimo väittää appivaarin olevan seksistinen asenteiltaan, kun vaari on paiskinut töitä, eikä ole jäänyt kotiin lapsia hoitamaan aikoinaan.
Jotta semmonen tapaus.
Liina, älä ole aina niin kiree. Anna toisen elää niinkuin taitaa. Mitä se sulta pois?
Arvasit osan oikein: 30 , lapsia, upeassa avioliitossa, maalta ja asun maaseutumaisessa ympäristössä. En ole vanhainkodissa pissaa putsaamassa, joka tosin on arvokasta ja kunnioitettavaa työtä.
Arvostan suomalaisia perinteitä, vanhoja moraaliarvoja, Jumalaa ( en ole fanaatikko), arvostan oikeaa naiseutta, tasa-arvoa (ei femakko), arvostan todellista miehuutta, minut on lähinnä kasvattanut mummo, olen maailmaa nähnyt jonkin verran, olen joutunut elämässä tosipaikkoihin, eikä hyvä elämä ole minulle itsestäänselvyys. Olen kiitollinen tavallisesta elämästä.
Luen paljon ja kirjoitan vielä enemmän.
Olen hyvin koulutettu. Olen hoikka, punertavahiuksinen, sinisilmäinen, liikun ja kuntoilen, rakastan eläimiä ja luontoa.
Tommoinen tapaus.
Kotiäiti elää tosi hienosti, hälle kiitos.
Ja lakimies ommelkoon puolestani. Mutta ymmärtäkööt myös hämmentyneitä lakimiehen vanhempia ja arvostakoot vaarinkin töitä ilman seksismisyytöksiä.
Ei ole multa pois, alkuperäisellä se ongelma oli. :)
...ok, ymmärretty, ja näkyy olevan ongelmasikin ratkaistu. Hyvät voinnit ja onnellisia koti-iltoja ilman hampaita ja sarvia sanottuna. :))
Sinulle ilmeisesti työ on jotain pyhää, jota ilman ihminen ei yksinkertaisesti voi elää? Voitko kuvitella, että on ihmisiä, joille työ ei ole elämän tärkein asia? Voitko kuvitella, että on ihmisiä, jotka työttömäksi jäätyään surevat hetken, ja sen jälkeen ajattelevat: "Nyt on aikaa tehdä asiaa, jota haluan tehdä"?
Jos työ on ihmisen tärkein asia, on ilman muuta selvää, että identiteetistä lähtee iso osa, jos se viedään pois. Entäs, jos työ on "vain työtä", ei mitään sen suurempaa? Olen itse vaihtanut kaksi kertaa alaa. Ensimmäisen vaihto tapahtui siksi, että kyllästyin työpaikkani esimiestyöskentelyyn ja ilmapiiriin. Toisen kerran vaihdoin alaa siksi, että pääsin vaimoni kanssa samalle paikkakunnalle töihin ja yhteiseen asuntoon. Jos olisin naimisissa työni kanssa, ei tuo olisi mahdollista. Olisin sidottu työpaikkaan, enkä voisi esimerkiksi muuttaa halutessani muualle.
Takerruit aivan suotta "paskaduuni"-termiin. Voin kertoa, ettei se ole minun keksimäni. Kyseistä termiä käytti eräs naapurini, joka kuvaili nykyistä työpaikkaansa. Hän ei haluaisi työtään tehdä, koska ei siitä pidä. HÄN, siis työn tekijä, kutsui omaa työtään paskaduuniksi. Jos se on hänen mielestään paskaduunia, niin miksi tekee sitä? Kyllä kai ihmisellä sen verran pitäisi olla oman arvon tuntoa, ettei tee työtä, joka tuntuu paskaduunilta. Siivoojankin vedit keskusteluun, vaikken sanallakaan maininnut siivoojasta mitään. (Kerrotaan näin suluissa, että tuo naapurini on ammatiltaan tuotekehitysinsinööri - ei siis esimerkiksi siivooja, jonka sinä liitit paskaduuni-termiin.)
Siinä olet varmaan oikeassa, etten ole kokenut työttömyyttä niin kuin sinä sen ymmärrät. En ole kokenut tarpeelliseksi lähteä työttömien kokouksiin, enkä ole suunnitellut itsemurhaa työn puutteessa. Työttömänä työnhakijana olen kyllä ollut silloin tällöin, ja nyt olen lomautettuna. Viime viikolla kävin alkuviikosta kaatamassa metsässä pari kuutiota puita tuleville talville lämmityspuiksi. Parina päivänä jätin viemättä lapsen hoitoon, ja vietin hänen kanssaan aikaa. Asuntolainaa meillä on, mutta siitä on neuvoteltu pankin kanssa jo kuukausia sitten. Kuukausierää vähän pienennettiin minun lomautukseni ajaksi, joten taloudellisesti pärjäämme kyllä.
Huomaatko, kyse on usein vain siitä, että miettii asioita ja pistää ne oikeisiin mittasuhteisiin. Työ on todellakin vain työtä. Kun minut lomautettiin, en kokenut että minusta olisi viety pala tai osa identiteettiä. Miksikö? No siksi, ettei työ muodosta merkittävää osaa minun identiteetistäni.
Jos minä jäisin kokonaan kotiin hoitamaan taloamme ja harrastamaan, niin vaimoni kyllä tienaisi ja maksaisi veroja kahden edestä. Yhteiskuntavastuumme hoituisi sillä - varsinkin, kun emme käyttäisi esimerkiksi kunnallista päivähoitoa täysipäiväisesti.
Valitettavasti minun on sanottava sinulle, että hyvinvointimme ja fiilistelymme "nyt on aikaa tehdä mitä haluan" maksetaan verorahoista.
Ihmiset tekevät työtä, tuottavat perustarpeita kuten leipää, asuntoja, vaatteita... työstä maksetaan sitten niitä veroja,
joiden avulla kudotaan se turvaverkko, joka nyt on eksyttänyt sinut luulemaan, että kaikki tulee kuin tyhjästä ihan ittekseen. Niin kuin Israelin lapsille satoi manna taivaasta.
Nyt emme kuitenkaan saa sitä ilmaista mannaa.
Joten on TYÖ ja OSAAMINEN. Ne pitävät meidän hyvinvoinnissa. VAIN ne.
Ei tämä asia muuksi muutu, ei vaikka kuinka yrittäisit sitä viäntää ja kiäntää. Olet sotkenu jotenkin virtuaalimaailmaan ja todellisuuden.
Olemme edelleen riippuvaiset luonnosta ja sen antimista. Tiedät kyllä itsekin.
Ai ongelma, jos saa ääneen lausuttua arvostelua osakseen, vaikkei tee pahaa kellekään. En kyllä itsekään sietäisi jos omat appivanhemmat arvostelisi ääneen tai selän takana. Kyllä sitä olettaa, jotta aikuiset käyttäytyisivät kuin aikuiset eikä kuin murkkuikäiset, pahasuiset ja kateelliset kakarat. Tuttua?
"Minut on kasvattanut mummo". Hehee, no johan selvisi asenteet ja arvostelu ála 50-luvun sovinnaisuus-säännöt. "Arvostan todellista miehuutta"......mikä on todellista miehuutta? Ai se miten sinä sen määrittelet. Voi kun 50-luku meni jo ja ne rasvapäät sen mukana. Hyvät naurut saatiin taas, kiitos siitä.
Opettelapas nyt lukemaan. Tässä on puhuttu sellaisesta tilanteesta, jossa toinen puolisoista käy töissä ja elättää koko perheen. Ei siitä, että toinen tai molemmat makaavat kotona yhteiskunnan rahoilla. Niitäkin tosin on, muttei siitä nyt ole kyse.
Mikä ero on siinä, että yksi ihminen tienaa 5000 €/kk ja elättää 2 ihmistä, ja siinä, että kaksi ihmistä tienaa 2500 2500 €/kk ja elättävät kumpikin itsensä? No, ainakin se ero, että jälkimmäisessä tapauksessa mahdolliset lapset on pakko pistää hoitoon. Millä luulet, että tuo hoito maksetaan? Ensimmäisessä tapauksessa maksetaan enemmän verojakin kuin jälkimmäisessä tapauksessa.
Minulle on ihan turha paasata luonnosta. Minä elän sen keskellä, siis maaseudulla. Jopa tuo aikaisemmin mainitsemani rakas harrastukseni liittyy läheisesti luontoon. Sinä olet itse sotkenut todellisuuden, kun luulet, että elämme vielä jossain 50-luvulla, jossa miehen paikka on töissä ja vain nainen saa olla kotona.
Sisso, käyn itsekin työssä ja minulla on päiväkoti-ikäiset lapset.
Että se siitä 50-luvusta.
Tottahan toki voi puoliso olla kotona, en kai minä semmoista vastusta. Kyllä lakimies voi puolestani olla ihan vapaasti koti-isänä, ongelma alkup. oli APPIVANHEMMAT, jotka äimistelivät poikansa ratkaisua.
TÄMÄ oli se pointti. TÄMÄ oli se vastaukseni ydin, että ymmärrystä hämmästyneille appivanhemmille... poikansa ratkaisu on epäsovinnainen.
Eipä siinä mittään, jos lakimies vaihtaa uransa kotoutumiseen ja kouluikäisten lasten kanssa täyspäiväisesti puuhaamiseen.
Muistuttelin vain aikuiskontakteista ja tulevasta eläkkeestä. Mutta kun nyt tuolla perheellä on loistavat tulot, ja mies omaa jopa ompelu -ja puusepän taidot ym. niin eihän ongelmaa ole kellään eikä missään. Paitsi niillä appivanhemmilla, alkuperäisen mukaan kun vaari on ollut seksistinen asenteissaan käydessää työssä niin kuin aika iso osa Suomen miehistä.
Romaniheimon miehet ovat meille kaikille hyvänä esimerkkinä, että normipäivätyö ei ole mikkää pakollinen, että mikä on se työtyötyö.... :))
(kuten tuossa aiemmin LA:ta hieman jo tukistelit)
Tuollaisessa tilanteessa saattaisin itsekin tokaista omalle pojalleni että eikö olisi jo korkea aika mennä töihin.
Tosin samankaltaisessa tilanteessa sanoisin saman tyttärellenikin, eli ei ole kyse sukupuolirooleista.
En oikein ymmärrä mitä se miehesi päivät pitkät tekee kun lapset ovat koulussa. Varmastikin teillä on niin paljon varallisuutta että löytyy kaikki mahdolliset kodinkoneet, joten pyykinpesut, astiantiskaukset ja siivoilut eivät vie kuin tuokion päivästä. Aikaa varmaan olisi opetella sitä ruoanlaittoakin jota se anoppi ei ole opettanut pojalleen, mutta ilmeisestikään ei ole halua vai mistä kiikastaa?
Varmastikin appivanhempasi ovat myös huolestuneita poikansa eläketurvasta, eläkettähän hänelle ei kerry.
Samoin uskoisin että ovat huolestuneita miehesi ammattitaidon ruostumisesta.
"Toisaalta, pelkään mitä mallia he saavat naisen ja miehen roolista appivanhemmilta, enkä halua jättää heitä näiden seuraan valvomatta."
Enemmänkin olisin huolestunut mallista jonka lapset saavat kotonaan, nythän lapset näkevät mallin jossa tullaan erinomaisesti toimeen tekemättä yhtään mitään. Ymmärrän erityisen hyvin toisen vanhemman kotona olon silloin kun lapset ovat alle kouluikäisiä, mutta kieltämättä kouluikäisten lasten omavalintainen koti-isänä olo vaikuttaa vähän tyhjäntoimittamiselta.
Meillä lapset joutuu ansitsemaan teoillaan jo nyt sen mitä haluavat, eli raha ei ole höllässä vaikka sitä on. Ja me haluamme lasten oppivan arvostamaan myös työtä kotona. Siivoaminen, vaatehuolto ja muut kotityöt on myös työtä, joita jotkut jopa tilaavat yrityksiltä kotiin. Meillä ei myöskään ohjata lapsia arvostelemaan muita, ja sitä kautta myrkyttämään itseään. Luulen, että mieheni läsnäolo vahvistaa vain tätä itsetuntemusta lapsissa.
Eikä mieheni lorvi, vaikka on kotona. Hänellä menee monta tuntia pelkän kodin ja lasten iltapäivätoiminnan pyörittämiseen. Lisäksi hän ompelee lapsille vaatteita ja hoitaa perheemme koiraa. Siinä on ainakin oman mittapuuni mukaan jo päivä täysi. Ja mitä sitten vaikka hän ei tekisi mitään, jos toimeentulomme niin sallii. Miten se voi aiheuttaa muissa niin suurta kateutta. Oma asenteeni elämään ainakin on se, että jokainen etsii onnensa ja paikkansa itse, kunhan ei vaan tarkoituksella loukkaa muita toimillaan. Minulle mieheni on todellinen kodin sankari, kun kuulen vastavuoroisesti omien ystävieni tiltitystä siitä, että mies ei auta kotona tai ole edes siellä iltoja.
Kiitos vaan, vanhuutemme on jo turvattu muuten kuin yhteiskunnallisin varoin. Ja kyllä se vanhuuden turva lähtee jostain muusta kuin rahasta. Uskon, että kun on nuorempana jo onnellinen ja terve, tekee sitä mitä haluaa ja antaa aikaa ja välittämistään lapsilleen, tämä sato korjataan sitten myös vanhuksena vastavuoroisesti.
Kirjoitin jo yhden vastauksen, mutta jatketaan samalla linjalla. En halua nyt takertua yksityiskohtiin, koska en tiedä ap:n tilannetta tarkasti.
Kotona oleminen ei välttämättä tarkoita laiskottelua. Kotona oleva voi harrastaa itselleen mielenkiintoisia asioita. Hän voi myös opiskella ihan vain sivistääkseen itseään. Esimerkiksi omakotitalossa on kaikenlaista ylläpitoon liittyvää puuhaa, jota tosin moni ei tee, kuten pihanhoitoa, rännien putsausta, ilmanvaihtokojeen huoltoa, maalipintojen uusimista yms. Nuo työt eivät loppujen lopuksi hirveästi aikaa vie, mutta monella työssä käyvällä ne jäävät kuitenkin tekemättä. Kotona oleva voi tehdä tuollaisetkin asiat, koska aikaa on.
Minä tykkään ruuanlaitosta, mutta eihän siitä kaikkien tarvitse tykätä. Jos työssä käyvä puoliso hyväksyy sen, ettei kotona oleva tee ruokaa, niin miksi muiden se pitäisi tuomita. Kysehän on vain tuon pariskunnan keskinäisestä sopimuksesta. He sopivat sen, mitä kotona olevan tulee tehdä ja mitä ei tarvitse tehdä. Jos avioparilla tulee ero, omaisuus jaetaan, joten kotona ollut ei jää täysin tyhjän päälle. Eläketurvankin voi hoitaa vaikka vapaaehtoisella eläkkeellä - tosin luulen, että harva niin tekee.
ei oikein mene läpi tuo ompeleva miehesi ja muu iltapäivätoiminta. Taidat nyt kuvitella koko jutun. :))
Täydyn kyllä sanoa, että jos minulla olisi vastaava mies, niin minulta palaisi hihat. Jotenkin sitä meikänainen haluaa olla enempi miehen kanssa aviossa kuin kerhotädin kanssa.
Kiitos Liina että taas näytit karvasi. Se miten sinä elät on oikein, muiden tapa ei voi olla. Miksei mies voi ommella. Tiedätkö että siirryimme 10 vuotta sitten 2000-luvulle? Oma veljeni ompelee vaatteet perheen vastasyntyneelle ja on perhepäivähoitaja. Ihan on pidetty mies ja loistava perheen isä.
Mummoni joskus opetti, että ihminen joka haluaa loukata toisia, on mieleltään sairas. Näinkö on sinunkin laitasi?
Ei voi kun pahoitella, ettet osaa arvostaa ihmistä muuten kuin opittujen mallien kautta. Toisaalta et voi itse asialle mitään, olet joutunut näin oppimaan. Aivan samoin kuin mieheni ei voi mitään sille, että hänet on ehdollistettu olemaan puuttumatta keittiön toimiin. Tästä hän on onneksi päässyt sen verran yli, että tekee jo yhdessä lasten ja minun kanssa ruokaa.
Hienoa tietenkin olisi se, että kun tietää omakohtaisesti kuinka julma ja ehdollistava kasvatusmalli toimii, yrittää siitä eroon omien lasten kanssa. Mieheni tekee kovasti työtä sen eteen ettei kasva asenteellisesti sulkeutuvaksi kuten oma isänsä, vaan että pystyy ottamaan jokaisen ihmisen omana persoonanaan.
Meillä mies siis järkkää iltapäiväksi toimintaa lapsille, niin ettei näiden tarvitse roikkua netissä, vaan että saavat tehdä oikasti jotain opettavaa ja kivaa, mutta kuitenkin rennompaa kuin mitä koulussa. On myös tukena kotitehtävien teossa, ja joskua tekee opintomatkoja lasten kanssa kun haluaa konkretisoida jonkun asian. Mielummin rakastan ja kunnioitan miestäni siitä mitä tämä tekee kuin siitä syystä miten vanhoillinen miehen malli hänessä toimii. Ja mitä tuohon ompeluun tulee. Olemme molemmat pyörittäneet vaatetusalan yritystä, joten ompelu on jäänyt tästä hyvänä perintönä miehen käyttöön perheen hyväksi. Näin voimme myös valita käytämmekö luonnonkuituvaatteita kemiallisilla aineilla kyllästettyjen ostovaatteiden sijasta.
Elämä on kuitenkin vain ajatus siitä miten se pitää elää, mutta jokainen kai haluaa toimia itse parhaaksi katsomallaan tavalla :)
Liina Anniina ota noin negatiivista kantaa asiaan.
Sehän on hienoa, että se anoppi muisti sentään opettaa pojalleen pukuompelua, vaikka ruoanlaittoa ei opettanutkaan. Tai sitten mies oppi sitä oikeustieteellisen käsityötunneilla :). Jostainhan tämä miehelle harvinainen taito on peräisin.
Ja sekin on hienoa, että isä on läsnä, tosin lapset ovat päivisin koulussa, mutta onhan se turvallinen ajatus että iskä siellä ompelee kotona ja odottaa.
Kunnioitettavaa on myös, että kaiken tiskikoneen lataamisen ja pesukoneen/kuivurin käytön ohella mies vielä jaksaa kusettaa sen koiran, tekee kokonaisen tunnin päivässä lakiasiainneuvontaa että pysyy taskurahoissa ja kuljettaa lapsiaan harrastuksiin.
Ei sovi väheksyä näitä ponnistuksia, ja jos kerran ap on tyytyväinen pullantuoksuiseen mieheensä (ai niin mutta missään ei selvinnyt osaako leipoa), olkaamme onnellisia hänen puolestaan.
Itsekin arvostan ehkä enemmän sitä ilman paitaa piha-aitaa korjaavaa omaa urostani joka ei todellakaan saisi aikaan ompelukoneella muuta kuin tuhoa, mutta jokainen järjestää elämänsä niin että on onnellinen...
Ei se että mies ompelee, tarkoita sitä ettei osaisi tehdä mitään muuta. Kyllä meillä siis mies hoitaa koko kodin, siis myös pihapiirin, ja korjaa sen aidankin sitten kun tarve tulee :) Viime syksynä sai aikaa läheiseltä pajalta ja teki siellä meillä ruokasaliin pöydän kun emme saaneet tilattua sitä mitä halusimme. Joten siinä missä neula taipuu noihin tarkkoihin käsiin, taittuu myös puusepän välineet.
Ja tuosta leipomisesta. Meillä leivotaan koko perheen voimin, niin on vaan hauskempaa :) Tätäkään tosin ei appivanhemmat käsitä. Heistä lapset vaan sotkee ja vie aikaa itse "työltä". Vaikea käsittää miten noinkin mukava asia voi närätä ketään, etenkin kun emme sotke heidän luonaan, vaan omassa kodissamme.
Olet siis saanut itsellesi miehen joka on suoranainen unelma, osaa hoitaa kodin lasten vaatteiden valmistusta myöten, on korkeasti koulutettu, aktiivinen ja hyvä isä, harrastaa ja on taitava puusepän töitä myöten. Varmaan vielä tämän lisäksi viettää niitä syntisiä öitäkin kanssasi Suurlähettiläiden biisiä mukaillen. No niin ja nyt sitten syyllistät tämän unelmamiehen kasvattaneet ihmiset huonoiksi ja kerrassaan rasittaviksi ihmisiksi??? Onko tullut mieleesi että sinulla ei ole loppupeleissä osaa eikä arpaa tämän unelman olemassaoloon, nämä haukkumasi appivanhemmat ovat kasvattaneet hänet niin että hänestä on muodostunut tämä unelma...voi hyvä ihme sinua...
Arvostelen siis vain heidän käytöstään. Mieheni on aivan oma lajinsa, ja kasvanut juuri tälläiseksi itse omaa suhtautumistaan muuttaen ja eläen toisin kuin vanhempansa. Mutta toki kurja lapsuus kummittelee hänellä vieläkin. Se, että mieheni lähti kodin hoivasta jo 15-vuotiaana on saattanut vain sysätä kehitystä oikeaan suuntaan. Ja täytyy sanoa, että olen hyvin onnekas kun olen saanut noin lahjakkaan, mutta perhekeskeisen kummppanin, jolla oma ura ei tule ensin.
Juu, näin on!
Lakimiehemme ei koskaan oppinut leipomaan, kun äiteensä ei opettanut ja myöhemminhän tämä taito ei enää mene nuppiin.
Se on vähän sama kuin mäkimiehillä, että jos ei ole alle 12-ikäisenä aloittanut, niin turha on enää leipomismestaruuteen yrittää.
Olisi hauska tietää, oliko siellä oikeustieteellisessä näitä neulomiskursseja. Koti-lakimiehen on hyvä oppia neulomaan sukan kantapää ja muut palmikkokuviot.
Lapsille antaa turvallisuuden tunnetta, kun palaavat koulusta kotiin ja koti-lakimies istuu rattoisasti kiikkustuolissa sukkaa kutoen. Joku kissakin olis kiva siinä kuvassa olla.
Jestas! Johan olet aarteen pokannut.
Koti-lakimies vielä nikkaroi joutoaikanaan ruokailuryhmän.
Voin kuvitella että lakimiehen nikkaroima ja höyläämä ruokailuryhmä on varakkaan eliittikodin todellinen komistus, jota koko ystäväpiiri ihailee kateellisin silmin.
Niin, eihän Suomessa kunnon ruokasalinkalustoa löydy, ei, ei ollenkaan.
Semmosia kivoja pikkupajoja teillä sielläpäin, mihin voi itte mennä tekemään kaluston. Hauskaa.
Tietysti teillä on ollut myös ehkä kotisynnytykset ja lakimies on toiminut kätilönä, kun kerran niin näpsäkkä mies on.
No, jestas ei muuta voi hokea. Miehesi lähti 15-vuotiaana kurjasta kodistaan, sysäsi kehityksensä oikeaan suuntaan ja kouluttautui omin avuin ilman vanhempien taloudellista apua LAKIMIEHEKSI.
Hän tietysti pääsi opiskelemaan lakia helposti ja näppärästi.
On hauska huomata, miten tiukassa sinullakin stereotypiat ovat. Jos mies ompelee, hän on kerhotäti. Miehenhän pitäisi ilman paitaa korjata aitaa. Sitten kun kerrotaan, että mies osaa myös puutöitä, hänestä tuleekin taruolento. Sinun maailmassasi kun mies ei vaan voi osata perinteistä naisellista taitoa JA jotain perinteistä miehistä taitoa. Olet oppinut, että mies osaa asiat A muttei asioita B. Kun on mies, joka osaa molemmat, häntä ei voi mielestäsi olla olemassa.
Mitäs luulet, olenko minä olemassa:
- Harrastan metsänhoitotöitä, siis raivausta raivaussahalla ja harvennusta moottorisahalla; perinteisiä miehisiä hommia.
- Kun lapsemme oli pienempi, ompelin hänelle kestovaippoja ja olin muutenkin kestovaippamyönteinen; perinteinen naisten homma ja naisellinen ominaisuus.
- Harrastan puutöitä ja olen remontoinut taloamme; tätä tosin teimme yhdessä vaimoni kanssa; eikös tämäkin ole perinteinen miehinen juttu?
- Pidin lapsen syntymän jälkeen, äitiysvapaan loputtua, suurimman osan vanhempainvapaasta; yleensähän äiti pitää vanhempainvapaan (sitä kutsutaankin monesti virheellisesti äitiysvapaaksi, joka on oikeasti vain n. 4 kk pitkä).
- Olen teräsalalla töissä; tyypillinen miehinen ala.
- Hoidan 90-prosenttisesti meidän perheemme pyykit; vaimo pesee vain poikkeustapauksissa; taitaa olla tyypillinen naisten tekemä kotityö.
jne. Listaa voisi jatkaa. Mites minulle nyt käy, kun en sovi maailmankuvaasi? Lakkaanko olemasta?
Maailmankuvan avartaminen voisi tehdä itse kullekin joskus hyvää, vai mitä mieltä olet?
Teki töitä kovasti että pääsi opiskelemaan. Oli kaikki illat ja viikonloput töissä, mutta sai asustaa puoli-ilmaiseksi tätinsä asunnossa. Lakimies-opinnot suoritti loppuun kun olimme lopettaneet yritystoiminnan. Toivottavasti selvitti problematiikkaa :)
Liina, lopeta jo. Ootko todella noin onneton ja ilkeä ihminen. Et varmaan kykene iloita muiden läheistesi onnesta mitenkään. Onneksi en kuulu lähipiiriisi. Ilma mahtaa olla sakea ja hapan.
Onko sulla noin kurjaa....? Onko mummo opettanut myös perikateuden?
Voisko joku jo kerätä Liinan Vihan kootut.
Älä viitsi jatkaa enää! uskottavuus on kadonnut jo ajat sitten.. lässyn lässyn lää.....
Ihan löytyi sukulaistäti auttamaan ahkeraa 15-vuotiasta lakimieheksi aikovaa poikaa. Sinun kannattaisi kirjoittaa Kolmio-kirjat kustannusyhtiöön tämä tarina ja romantiikka mausteeksi tarinan sisään.
En usko että lakimies jää täysipäiväiseksi kerhotädiksi kouluikäisille lapsilleen. Kyse ei nyt ole stereotyyppisistä uskomuksista tässä.
Lakimiehet ovat korkeasti koulutettuja, akaateemisen väen eliittiluokkaa, kunnianhimoisia jo syntyessään ja NIIN hyvin palkattuja, että eivät vaihda näitä etujaan kotona oleskeluun ja ompelutöihin.
Söisin vaikka vanhan villamyssyni, mutta äillä sepostuksilla mitä on annettu, ei ole uskottavaa.
Eläköitymässä oleva verenpainetautinen lakimies tosin voi siirtyä leppoisimmille vesille kalastelemaan ja huonekaluja nikkaroimaan, jopa ompelemaan koruompeleita, mutta EI parhaassa työiässä oleva lakimies tee niin.
Heidän työnsä on sen verran mielenkiintoista ja haasteellista, että nuita juttuja ei usko meijän kylän erkkikään.
Ja kohta LA lähtee töihin...
MIetippä Liina Anniina, miten sen herne noin syvällä nenään herahti? Jos tuo juttu on sinusta puppua, niin anna olla. Vai olisiko se niin, että kateusko se Liina Anniinan kielenkantoja ja näppistä laulattaa? Töihin pitää mennä, lapset vasta tarhaiässä, ja joku muka lakimies viettää sellaista elämää, jota Liina Anniina haluaisi, ja johon Liina Anniinan mielestä olisi enemmän oikeutettu, koska hänellä on kohtu.
Hyvä hyvä! Olet loistava. :) Juuri kaltaisesi on oma miehenikin, joka tekee homman kuin homman sen enempää muiden mielipiteistä välittämättä.
Mieheni tarttuu niin ompelu- kuin porakoneeseenkin, hoitaa siis monenlaisia kotihommia. Hän tekee töitä sekä yrittäjänä että palkansaajana ja opiskelee kaikenkukkuraksi neljättä ammattiaan, joka on peräti hoitoalalta. Eikä ole edes ryhmänsä ainoa mies!
Surullista, että jotkut jaksavat vielä nähdä (silmälappujensa lomasta) maailman niin mustavalkoisena, kyynisenä ja totisena. Onneksi on rohkeita miehiä, jotka uskaltavat jo viimein ravistella kulahtaneen tosimies-myytin pölyjä harteiltaan ja tekevät toisin!
... no se on selvää, että mies VOI ommella.
Mutta kyllä minulla menisi eka luu kurkkuun, jos mieheni ilmoittaisi, että lopettaa ansityönsä ja alkaa sen sijaan harrastaa vain ompelua.
Käsi sydämelle, luulisin aika monen naisen änkyttävän muutamaan kertaan, jos mies oikeasti tekisi näin. Kyllä sitä ollaan nyt niin suvaitsevaisia koti-isää kohtaan. Tosipaikan tullen ääni muuttuisi kellossa, kun oma ukko alkaisi kerhotädiksi, ompelemaan ja jättäisi rahavastuun muijansa hoidettavaksi.
Näin se on: miehet naisistuvat, naiset miehistyvät.
Eri asia tietysti, jos olisi kartanon perijättärestä tai muusta epätavallisen rikkaasta naisesta kyse, heillä on varaa koti-isiin.
Moni vanhempi varakas nainen pitää myös toy-boyta. Sekin lienee sitä tasa-arvoa.
Vääristelet jo niin pahoin alkuperäistä viestiä, ettei tuossa ole enää järkeä: "Mutta kyllä minulla menisi eka luu kurkkuun, jos mieheni ilmoittaisi, että lopettaa ansityönsä ja alkaa sen sijaan harrastaa vain ompelua."
Ks. linkki http://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke .
Totuus on, että hämmästyisin, jos mieheni tekisi samanlaisen ratkaisun ap:n aviomiehen tapaan.
Oli se nyt olkinukke-argumetointia tai ei, niin asia ei muuksi muutu. Hämmästys olisi suuri aivan kuten ap:n appivanhemmillakin.
Kokemukseni on tietysti subjektiivinen ei yleismaailmallinen.
Toin vaan esille sen asian, ettei ap:n mies ole ilmoittanut jäävänsä pois töistä ja alkavansa harrastamaan vain ompelua. Jos et olisi noin ennakkoluuloinen ja ahdasmielinen, olisit varmaan itsekin tuon ymmärtänyt.
Tä? Alkup. mies ei ole töissä ja harrastaa ompelua.
Vielä kerran: opettele lukemaan. Vai pitäisikö sinun opetella kirjoittamaan? Jompikumpi nyt mättää. Sinä kirjoitit: "[...] VAIN ompelua." Kyseinen mies tekee muutakin kuin harrastaa vain ompelua. Missään ei mielestäni edes kirjoiteta, että ompelu veisi suurimman osan hänen ajastaan. Mutta tämähän tuntuu olevan sinulle liian omituista käsitettäväksi. Jos mies harrastaa ompelua (edes joskus), niin sinun mielestäsi hän harrastaa VAIN ompelua.
Saitko nyt jonkun manian tuosta ompelusta. Kyllä vaan oot melko tuomitseva ihminen, ei voi mitään. Muistathan, että kunnallinen terveydenhoito kattaa myös mielenterveyspalvelut. Ihan hyvällä vaan Liina :)
Aivan mahtavaa tuo teidän ratkaisu! Tietenkin teillä on etuna taloudellinen turvallisuus ja mahdollisuus ehkä (normista) poikkeuksellisiin työjärjestelyihin, mutta hienoa että olette rohjenneet tehdä erilaisen tavan pyörittää perhettä. Jo tämän listan vastauksista voi päätellä, kuinka luutuneita muillakin ihmisillä on asenteet koti-isää kohtaan, ei vain appivanhemmillasi. Olisikohan toinen ääni kellossa, jos sinä olisit se lakinainen ja jaanyt kotiin - sitä tuskin ihmeteltäisiin ammatinkaan vuoksi :-). Miksi kaikkien pitäisi luoda hullun tavalla uraa, etenkin miesten?
Olen itse äitiyslomalla nyt ja syksyllä mieheni aloittaa oman "osuutensa". Vanhempainloma loppuisi kohdallani syyskuussa, mutta lopetan sen omalta osaltani jo elokuussa ja mieheni jatkaa lopun vanhempainlomakauden. Sen jälkeen mieheni on se, joka jää hoitovapaalle, kunnes lapsi on 3 v. Ja mies on metallialan perusduunari... (siis hyvin "miehinen" ammatti). Jo heti synnäriltä saakka mieheni on hoitanut vauvaamme aivan yhtä paljon kuin minäkin. Koska imetyskään ei onnistunut yrityksestä ja aiemmista onnistuneista kokemuksista huolimatta, on ruokintapuolikin voitu delegoida miehelle. Jaamme vauvanhoidon fifty-fifty.
Meillä ei onneksi isovanhemmat ole mitenkään negatiivisesti kommentoineet asiaa. Ehkeivät ole niin luutuneita. Ja mielestäni on aivan sama, onko lapsi 3, 9 tai 13 v: yhtä lailla hän tarvitsee vanhempiansa. Meilläkin vanhempi tyttöni on jo 13 v ja tämä iltatähden äitiysloma on sattunut erinomaiseen aikaan, kun yläkoulukin alkoi. Teinitytön välillä hankalassakin elämässä olen enemmän läsnä kuin jos olisin perinteisesti töissä. Tämä on parasta ongelmanuorten ennaltaehkäisyä.
Siksi ihmettelen näitä kommentteja täällä palstalla: Olisiko parempi että vanhemmat painaisivat omaa uraa pitkine työpäivineen ja lapsille pukattaisiin vain rahaa kouraan ja välillä vietettäisiin "laatuaikaa" jossain kylpylässä tai thaimaan matkalla? Lapsilta jos kysytään, parasta on se, kun vanhemmat ovat kotona. Ja nykypäivänä pitäisi olla aivan sama, onko siellä kotona äiti vai isä. Valinnan pitäisi liittyä vain perheen omaan tilanteeseen.
Aiheeseen liittyen on kyllä aikamoista saivartelua se, MITÄ se mies tai nainen siellä kotona tekee. Oleellista on, että on lapsille läsnä, ei se kolaako/ompeleeko/kokkaako/pyykkääkö/siivoaako jne. Miksi sen koti-isän tai -äidin roolin pitäisi olla niin hirveää suorittamista? Heijastelee suoraan niitä appivanhempiesi sukupuolven asenteita, että koko ajan pitää saada jotain aikaiseksi ja olla tehokas, sekä töissä että kotona. Raatajasukupolven trauma on heidän traumansa - yrittäkäämme ymmärtää, mutta seisokaamme rohkeasti omien valintojemme takana. Oleellista ei ole TYÖ ja URA vaan IHMISET.
Niin, kyllä ihmetyttää, että isän kotona olo aiheuttaa noin paljon kaikkea ikävää kommetointia. Nykyajanongelmahan on, että työssäkäyvillä vanhemmilla ei ole tarpeeksi aikaa lapsille, koska työelämä on mitä on nykyään. On upeaa, että joku voi järjestää asiat niin, että toinen vanhemmista voi olla lasten kanssa kotona pienemmällä työpanoksella. Hienoa! Upeaa!!!
Edellisen kanssa samaa mieltä, että kyllä ne isommatkin lapset tarvitsee vanhempiaan. Itse olen ollut nyt puoli vuotta kotona 8 ja 15-vuotiaiden lasteni kanssa. Kun äiti on tavoitettavissa ja paikan päällä, niin meidän murkkukin jopa puhuu ja juttelee nykyään kanssani = ). Nuorempi nauttii, kun äiti odottaa kotona ja auttaa läksyissä jne. Enpä minäkään kummia puuhaile, kotitöitä, ulkoilua ja sen sellaista.
Itsellenikään työ ei ole elämän ainut onni. Olen akateemisesti koulutettu ja tehnyt paljon töitä, ollen välistä työttömänäkin. Viimeisen määräaikaisen työni loputtua, päätin ottaa aikalisän kyllästyneenä siihen, että joka paikassa on ihan pohjaton kiire, josta aiheutuu stressiä. Nyt tämä puolen vuoden "sapattivapaa" venyykin pidemmäksi, koska meille tulee vielä iltatähti. Äitiyslomani aikana aion miettiä mikä minusta tulee isona, sillä haluan tehdä työtä, jonka jälkeen äidistä riittää mehuja vielä perheellekin. Ammatinvaihto on tn. edessä.
Niin, meillä taas mieheni maksaa veroja ihan tarpeeksi molempien puolesta ja hyvä niin.
Itseäni ap:n viestissä ei niinkään ihmettänyt tämä kotonaoleva mies, vaan oheinen kommentti:
"Minulle vain ihmettelee ääneen sitä, että eikö poikansa laita edes ruokaa päivällä, kun se nyt on ainut asia mikä minulle jää illaksi. Monta kertaa on tehnyt mieli sanoa, että varmasti laittaisi jos olisi joskus omassa kotonaan saanut ruokaa tehdä, tai että siihen olisi kannustettu jotenkin."
Onpas argumentti, en tiennytkään että ruuanlaittoon täytyy kotona oikein kannustaa? Vähän oma-aloitteisuuttta kehiin. Miten jotkut ihmiset voivat vielä aikuisiälläkin syyttää omia vanhempiaan saamattomuudestaan? Ei minunkaan mies mikään ruuanlaittoihme ollut, mutta on opetellut aikuisiällä ihan itse todella hyväksi ruuanlaittajaksi. Ei siinä paljon tarvittu äitiä tai isää hellan viereen kannustamaan. Me olemme molemmat vuorotellen mieheni kanssa olleet kotona lasten kanssa, ja meillä on kyllä ollut se periaate että kotona oleva hoitaa kodin, eli pitää paikat kunnossa ja tekee sen ruuan. Toinen kuitenkin rehkinyt raskaan päivän töissä, ja tuo leivän pöytään, joten ei tuo ruuanlaitto kotonaolevalta pitäisi olla mitenkään kohtuuton pyyntö.
Ihminen on oppivainen "eliö". "Oppia ikä kaikki" sanoo jo ikivanha sananlaskukin. Itsekin olen monet taidot oppinut vasta aikuis-iällä, eikä tulisi mieleenikään syyllistää omia vanhempiani siitä etten lapsena kaikkia maailman taitoja oppinut.
Onkohan ap itse niin moniosaaja ettei omilta vanhemmiltaan ole mitään elämässä tarvittavaa taitoa jäänyt opettamatta.
Esim. oma tyttärenikin on opetellut leipomaan vasta aikuisena, syystä ettei häntä lapsena yhtään kiinnostanut opetella, kaikki aika kului pihaleikeissä, ulkoilmassa viihtyvä lapsi kun oli. Nyt leipoo ja on siinä tosi taitava.
Siis teemme ruokaa monesti yhdessä. Ja meillä työnjako menee hyvin tasan, vaikkei mies yksin ruokaa laitakaan. Hän on taitavampi niin monessa muussa kotityössä. En ymmärrä miten muka tein itsestäni moniosaajan. Monisosaajahan meillä on nimenomaan mies, en minä. Kodinhoito on niin paljon muutakin kuin ruan laitto :)
Keittiötyöhön osallistuminen oli miehelleni aluksi kovan henkisen kiellon takana, koska äitinsä oli järjestänyt aikoinaan keittiössä raivokohtauksia siitä jos yksikin kuppi tai kulho oli väärällä paikalla. Mies oli oppinut ettei keittiöön uskalla mennä kuin pyydettäessä ja silloinkin siellä hiljaa paikoillaan istuen. Mitään ei saanut sotkea, eli mitään ei saanut tehdäkään. Onneksi tuo kaikki trauma alkaa vihdoin helpottamaan ja mies uskaltaa jo edes osallistua keittiötöihin.
Mieheni on hyvä esimerkki siitä, että omasta huonosta kotiympäristöstään voi myös oppia. Oppia mallin siitä, mitä ei halua omille lapsilleen ikänään tarjota. Olisipa kiva hypätä tulevaan ja käydä katsomassa mitä esimerkiksi tämän Liina Anniinan lapset tulevat sanomaan äitinsä suhtautumisesta erilaisiin ihmisiin ja tapoihin. Sillä suvaitsevaisuus tulee väistämättä lisääntymään tulevaisuudessa, muuten ihmislaji ei vaan selviä.
Tuo appivanhempien käytös kummastuttaa ja suuresti. Mitä se heille kuuluu tipan vertaa? Kyllä aikuiset ihmiset saavat hoitaa taloutensa just siten, kuin ovat yhteisesti sopineet.
Appivanhemmat eivät halua, että mies hoitaa kotona omia lapsiaan? Annas olla kun nämä appivanhemmat itse vanhenevat, ja heitä pitäisi hoitaa, niin varmaan muuttuu ääni. Silloin appivanhemmat odottavat ihan varmasti, että joku heidän lapsista hoitaa heitä, käy tekemässä ruokaa ja kuuntelee jne. Sitten se kotona oleminen ja hoitaminen ei olekaan ollenkaan paheksuttava juttu.
Pojallani ja miniälläni on yksi lapsi alta kahden vuoden. Rahatilanne sellainen normaali perusduunareitten - keskitasoa jos sitäkään. Kallis vuokra-asunto ( eihän Helsingissä nyt halpoja olekaan) - avustuksia ei. No - tilanne meni sitten niin, että äitiysloman loppupuolella poika joutui työttömäksi firman lopetettua ja miniä sitten palasi omaan työhönsä ( vuorotyö). Mitäs - poika jäi suosiolla kotiin hoitamaan omaa jälkikasvuaan täysipäiväisesti ei taaperoa tarvinnut laittaa tarhaan. Ja homma on hoitunut hyvin. Sanoin pojalleni, että tulee kiitolisuudella muistamaan koti-isän aikansa sitten myöhemmin - aikaa on olla ja tutustua omaan lapseensa ja huomata, että kotivanhempana oleminen on todellista työtä. Pojan ja lapsensa välit ovat ihanteelliset - miniä voi rauhassa olla töissä tietäen, että lapsen hoito on parasta mitä saa.
Tilanne toki muuttui - poika sai puolen vuoden jälkeen vakituisen työn ( siis työnhaku oli päällä koko ajan) ja uusi lapsikin on tuloillaan. Eli lapsi nyt joutuu tarhaan muutamaksi kuukaudeksi, jonka jälkeen miniä jää äityslomalle ja poika tekee ansiotyötä.
Poika oli todella onnellinen koti-isän roolissaan ja luulenpa, että mielellään olisi sitä jatkanutkin. Mutta kun toisen nyt täytyy tehdä töitä niin tavallaan tässä on vuoronvaihto -eli miniä jaa piakkoin kotiin ja poika tienaa elämisrahat. Olivat kyllä valmistautuneet siihen, että lapsen ei olisi tarvinnut tarhaan mennä laisinkaan, mutta kun ns. unelmatyöpaikka tuli niin tavallan ' pakko' lapsi tarhaan laittaa vähäksi aikaa. Saavatpahan rahaa kootuksi seuraavaa lasta varten - eli isompi asuntohan se on hakusessa nyt.
Olin todella itsekin tyytyväinen kun poika koti-isäksi ryhtyi - olisivathan he voineet laittaa lapsen heti tarhaan
ja poika olisi sitten käyttänyt aikansa miten olisi..
En jaksanut lukea kaikkia, mutta monilla näyttää olevan todella ahdasmieliset ja kliseiset asenteet, kuinka kaikkien tulisijärjestää elämänsä samalla tavalla. Onhan meidät aivopesty ajattelemaan, että elämässä on arvokasta vain kodin ulkopuolinen työssäkäynti ja näin varsinkin miesten kohdalla. Näin ei ole aina ollut. Ihmiskunnan historian aikana on ollut tavallisempaa, että on ollut sekä miehille että naisille kunnia-asia jos ei ole tarvinnut tehdä töitä, hyväosaiset eivät ajatelleetkaan menevänsä töihin ja työt on teetetty orjilla ja palvelijoilla. Nyt on ihmisen hyödyllisyys, tehokkuus ja rahan hankkiminen ylikorostettua muitten arvojen kustannuksella.
Harvallehan työ on nautinto, jos ei satu olemaan ihan kutsumusalalla. Yleensä se on pakottautumista tarkkaan aikatauluun ja raadantaan ja kaikesta yksityiselämästä tinkimistä. Mitä ihailtavaa siinä on? Eikö ole rahaakin tärkeämpää se että ehtii hoitaa ihmissuhteitaan, ajatella asioita, kokea kaikenlaista ja nauttia elämästä. Perhettä arvostettiin ennen niin paljon, että pidettiin itsestään selvänä että siinä on äidille riittävästi työtä. ja onhan siinä, joko äidille tai isälle.
Kun toinen vanhemmista on kotona, se rauhottaa koko perheen elämää ja kodin asiat tulevat hoidetuksi. Oltuani itse kotiäitinä sain hyvät kokemukset siitä, kuinka vielä murrosikäisetkin tarvitsevat kotona olevaa aikuista, joka on kuuntelemassa ja auttamassa pitkin päivää. Todella hyvä kokemus meille kaikille.
Ei kotivanhempi jää tarpeettomaksi, kun lapset aikuistuvat. Palkkatyöhönkin ehtii vielä siinä vaiheessa mennä, mutta jos rahasta ei ole puutetta niin miksi pitäisi? Tai eikö elämää saisi elää ja kokea palkkatyöstä vapaana, vaikka se olisi taloudellisesti niukkaakin? Elämässä on paljon nautittavaa, vaikka rahaa ei olisikaan paljoa käytössä. Ihminen voi tehdä kaikenlaista hyödyllistä myös ilman palkkaa. Miksi työksi nimetään vain sellaiset tehtävät, joista joku maksaa? Kotivanhemmat eivät myöskään elä yhteiskunnan rahoilla, koska jos toinen puoliso on töissä, ei myöskään työttömyyskorvauksia tule. Ei siis kuulu kenellekään ulkopuoliselle, millaisen elämäntavan kukin katsoo itselleen sopivaksi.
Kun olin täystyöllsitetty kotiäitinä, sain paljon painostusta ja vihjailuja, että olen laiska ja saamaton kotiin homehtuva nynny, kun en mene töihin. Kun myöhemmin lasteni ollessa jo kouluiässä otin hoitolapsia kotiin, minua alettiin arvostaa työtä tekevänä ammatti-ihmisenä. Onko vieraitten lasten hoitaminen arvokkaampaa kuin omien lasten hoito?
Jonkinlainen työnjako perheessä on järkevää voimavarojen keskittämistä. Jos kumpikin puoliso ottaa vastuulleen tehtävät joita paremmin osaa ja jaksaa, ei molempien tarvitse opetella ja huolehtia kaikesta, ei myöskään tule riitaa työvuoroista.
Jako voi olla myös sellainen, että toinen hankkii perheen rahat ja toinen hoitaa käytännön työt kotona. Tai niin että molemmat hankkivat rahat ja maksavat ulkopuoliselle niistä kodin käytännön töistä, lastenhoidosta, siivouksesta ym. Huom.: Kotonaolevan työtä on myös perheen ihmissuhteiden ja psyykkisen hyvinvoinnin hoitaminen. Kotiäiti tai -isä ei siis ole puolisonsa elätettävänä, vaan tekee oman osuutensa arvokkaana työnä. Kumpikin siis osallistuu mutta eri tavoilla.
Kun itse arvostatte työnjakoanne, ei ole väliä mitä muut siitä sanovat.
Monet pienipalkkaiset käyvät työssä, vaikka siitä ei olisi mitään taloudellista hyötyä perheelle. Aiheuttaahan työssäkäynti aina ylimääräisiä kustannuksiakin. Miksi? Siksikö että eivät jaksa raskaita kotitöitä, vai siksikö että haluavat työssäkäynnin antamaa näennäistä arvostusta? Näitä voi olla turha selittää vanhanaikaisille appivanhemmille, mutta kun osoitatte itse arvostavanne valintaanne sitä häpeämättä ja selittelemättä, he alkavat ehkä hoksata että homma toimii näinkin.
Tuolla keskustelun alkupäässä saa lukea aika pöyristyttäviä asenteita työn ja taitojen arvostukseen liittyen. Meillä on mieheni kanssa kummallakin akateemiset ammatit, mutta ei se todellakaan ole mitään niin hienoa, etteikö siitä voisi vaihtaa vapaa-aikaan, jos voisi. Paskaduunia voi olla myös korkean koulutuksen työ, jos työtehtävät määräytyvät työnantajan sanelemina ja jatkuvassa tehokkuuskontrollissa.
Lasten ollessa pieniä vuorottelimme lastenhoidon olemalla hoitovapailla, palkattomilla virkavapailla ja vuorotteluvapailla. Emme halunneet lapsiamme vieraan kasvatettavaksi ja yhteiskunnalle kalliiseen hoitoon. Voin myös kertoa että minunkin akateeminen mieheni osaa kodinhoitotöitten lisäksi kaikenlaiset remontti- ja pihahommat, autonkorjaukset, ja nauttii niistä enemmän kuin virkatyöstään. Minä akateeminen nainen nautin lastenhoidosta, leipomisesta ja ruuanlaitosta, ja molemmat arvostamme enemmän vapaa-aikaamme ja perhe-elämää kuin virkojamme, joita tarvitaan ainoastaan rahan takia.
Onnea teille a.p. kun olette voineet ja uskaltaneet järjestää elämänne sen mukaan mitä itse pidätte arvokkaana!