Neliödraama

Olen ajautunut ihan mahdottomalta tuntuvaan tilanteeseen, joka koskettaa minua ja miestäni sekä miespuolista ystävääni ja hänen vaimoaan.

Tunsin tämän ystäväni jo vuosia ennen kuin tutustuin mieheeni, ja meillä oli jo silloin kaikenlaista säätöä. Seurusteluksi se ei koskaan edennyt. Sitten ajauduimme töihin eri kaupunkeihin, tapasimme puolisomme ja menimme tahoillamme naimisiin.

Nyt sitten asumme jälleen samassa kaupungissa, eikä kummankaan tunteet ole kadonneet mihinkään. Tämä on jatkunut jo pitkään. Olemme töissä samassa rakennuksessa (eri firmoissa) ja näemme päivittäin. Olen kuullut yhteisten työkavereiden kautta, että mies olisi valmis eroamaan vaimostaan, minä taas haluan pysyä oman mieheni kanssa. Mitään fyysistä ei edelleenkään ole tapahtunut, mutta asia pulpahtaa pintaan esim. sattuessamme kahville samaan aikaan. Välillä on onneksi jaksoja, jolloin emme näe ja tunteetkin laantuvat.

Olen tyytyväinen elämääni oman rauhallisen mieheni kanssa, ja tämä ystäväni taas on arvaamaton tulisielu, jonka kanssa en haluaisi seurustella. Jokin hänessä vain vetää minua puoleensa.

Olisko kellään neuvoja, miten ratkaisin tilanteen? Oman miehen jättäminen tai työpaikan vaihto ei tule kyseeseen. Olisikin helppoa, jos ei tarvisi nähdä melkein joka päivä, mutta se nyt on vaan mahdotonta.
1292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eiköhän se ihastus ajan kanssa mene ohi. Tietenkin on mahdollista myös viettää hänen kanssaan enemmän aikaa ja kyllästyä häneen, mutta tätä en itse lähtisi kokeilemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain kirjoitti:

Olen ajautunut ihan mahdottomalta tuntuvaan tilanteeseen, joka koskettaa minua ja miestäni sekä miespuolista ystävääni ja hänen vaimoaan.

Tunsin tämän ystäväni jo vuosia ennen kuin tutustuin mieheeni, ja meillä oli jo silloin kaikenlaista säätöä. Seurusteluksi se ei koskaan edennyt. Sitten ajauduimme töihin eri kaupunkeihin, tapasimme puolisomme ja menimme tahoillamme naimisiin.

Nyt sitten asumme jälleen samassa kaupungissa, eikä kummankaan tunteet ole kadonneet mihinkään. Tämä on jatkunut jo pitkään. Olemme töissä samassa rakennuksessa (eri firmoissa) ja näemme päivittäin. Olen kuullut yhteisten työkavereiden kautta, että mies olisi valmis eroamaan vaimostaan, minä taas haluan pysyä oman mieheni kanssa. Mitään fyysistä ei edelleenkään ole tapahtunut, mutta asia pulpahtaa pintaan esim. sattuessamme kahville samaan aikaan. Välillä on onneksi jaksoja, jolloin emme näe ja tunteetkin laantuvat.

Olen tyytyväinen elämääni oman rauhallisen mieheni kanssa, ja tämä ystäväni taas on arvaamaton tulisielu, jonka kanssa en haluaisi seurustella. Jokin hänessä vain vetää minua puoleensa.

Olisko kellään neuvoja, miten ratkaisin tilanteen? Oman miehen jättäminen tai työpaikan vaihto ei tule kyseeseen. Olisikin helppoa, jos ei tarvisi nähdä melkein joka päivä, mutta se nyt on vaan mahdotonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu