Olen elänyt kulissiliitossa jo pian neljättä vuotta.Itse liitto on paljon pidempi.
Ongelma tässä on se, ettei mies uskalla, eikä halua, kehtaa tunnustaa uskottomuuttaan.
Hän kieltää kaiken, myös avioeron mahdollisuuden.Hän ei halua erota, vaikka elää ihan omaa elämäänsä.
Hän on kotona noin yhden yön viikossa.Muun ajan työnsä varjolla jossakin muualla.Paikat ei ole aina tiedossani.
Kyttäämään en alennu, vetoan siihen että ihminen voi rehellisesti tunnustaa jos hänen elämäänsä on tullut toinen tai toisia.
Hän on aikoinaan jäänyt kiinni uskottomuudesta.Mutta nyt hän on sanonut lopettaneensa sen.
Mietin, että vain kiinnijäämisenkö?
Kaikki kylmyys outo käytös suhteessamme viittaa toisen naisen olemassa oloon.
Silti mies kivenkovaan kokoajan kovasti väittää, ettei sellaista ole, eikä tule.
Siksi hän yrittää ehdotella välillä (tosi harvoin)jotakin kuin, velvollisuus-seksiä kanssani.
Suostun joskin vastahakoisesti.
Koska miehen epänormaali käytös häiritsee kovasti ja tietooni tulleet seksisuhteet muihin myös inhottaa,
niitä ei ole ollut helppo unohtaa.
Jos hän on kotona yön, hän nukkuu eri huoneessa.Muutenkin vetäytyy omiin oloihinsa.
Kun yritän sanoa, ettei tälläinen ole normaalia avioliittoa, hän kieltää kaiken.
Hän elää kuin unessa, minä olen hänelle näkymätön.Samoin suhteen ongelmat.
Mutta kauaa en jaksa enää näin.En tätä yksinäisyyttä.En miehen kaksinaamaisuutta.
En jaksa pyytää häntä enää katsomaan ongelmaa, herätä ja avata silmänsä.
Suostua vihdoin johonkin ratkaisuun, koska tälläinen ei ole normaalia.
Itse en ole koskaan ollut uskoton, mutta nyt ensikertaa elämässäni haluan olla nainen
ja nimenomaan, nainen miehen kanssa oikeassa parisuhteessa.
Saada läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä ja juttukaverin.
En ole 50 vuotiaana vielä valmis aloittamaan yksinelämistä, minulla on tarpeeni.
Jotka olen joutunut tässä liitossa jo unohtamaan&mitätöimään liian kauan.
Olen hirveän surullinen ja ahdistunut.Koska parisuhdeongelmista ei ole helppo puhua ihmisille.
Ihmiset eivät halua, eikä jaksa nykyään kuunnella muiden murheita.
Kokemusta on, siksi olen kai sulkeutunut suremaan yksin.
Miksi miehen on näin vaikeaa tunnustaa uskottomuus?
Onko sillä jotakin tekemistä, että hän on uskova?
Onko se niin kamala häpeä ja pelko jos se menee seurakuntalaisten korviin.
Kertokaa te, jotka yhä vielä koitatteja haluatte salata uskottomuutenne puolisoiltanne.
Kertokaa te, jotka haluatte jatkaa kulissiliitossa.Miksi näin?
Ongelma tässä on se, ettei mies uskalla, eikä halua, kehtaa tunnustaa uskottomuuttaan.
Hän kieltää kaiken, myös avioeron mahdollisuuden.Hän ei halua erota, vaikka elää ihan omaa elämäänsä.
Hän on kotona noin yhden yön viikossa.Muun ajan työnsä varjolla jossakin muualla.Paikat ei ole aina tiedossani.
Kyttäämään en alennu, vetoan siihen että ihminen voi rehellisesti tunnustaa jos hänen elämäänsä on tullut toinen tai toisia.
Hän on aikoinaan jäänyt kiinni uskottomuudesta.Mutta nyt hän on sanonut lopettaneensa sen.
Mietin, että vain kiinnijäämisenkö?
Kaikki kylmyys outo käytös suhteessamme viittaa toisen naisen olemassa oloon.
Silti mies kivenkovaan kokoajan kovasti väittää, ettei sellaista ole, eikä tule.
Siksi hän yrittää ehdotella välillä (tosi harvoin)jotakin kuin, velvollisuus-seksiä kanssani.
Suostun joskin vastahakoisesti.
Koska miehen epänormaali käytös häiritsee kovasti ja tietooni tulleet seksisuhteet muihin myös inhottaa,
niitä ei ole ollut helppo unohtaa.
Jos hän on kotona yön, hän nukkuu eri huoneessa.Muutenkin vetäytyy omiin oloihinsa.
Kun yritän sanoa, ettei tälläinen ole normaalia avioliittoa, hän kieltää kaiken.
Hän elää kuin unessa, minä olen hänelle näkymätön.Samoin suhteen ongelmat.
Mutta kauaa en jaksa enää näin.En tätä yksinäisyyttä.En miehen kaksinaamaisuutta.
En jaksa pyytää häntä enää katsomaan ongelmaa, herätä ja avata silmänsä.
Suostua vihdoin johonkin ratkaisuun, koska tälläinen ei ole normaalia.
Itse en ole koskaan ollut uskoton, mutta nyt ensikertaa elämässäni haluan olla nainen
ja nimenomaan, nainen miehen kanssa oikeassa parisuhteessa.
Saada läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä ja juttukaverin.
En ole 50 vuotiaana vielä valmis aloittamaan yksinelämistä, minulla on tarpeeni.
Jotka olen joutunut tässä liitossa jo unohtamaan&mitätöimään liian kauan.
Olen hirveän surullinen ja ahdistunut.Koska parisuhdeongelmista ei ole helppo puhua ihmisille.
Ihmiset eivät halua, eikä jaksa nykyään kuunnella muiden murheita.
Kokemusta on, siksi olen kai sulkeutunut suremaan yksin.
Miksi miehen on näin vaikeaa tunnustaa uskottomuus?
Onko sillä jotakin tekemistä, että hän on uskova?
Onko se niin kamala häpeä ja pelko jos se menee seurakuntalaisten korviin.
Kertokaa te, jotka yhä vielä koitatteja haluatte salata uskottomuutenne puolisoiltanne.
Kertokaa te, jotka haluatte jatkaa kulissiliitossa.Miksi näin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Hän kieltää kaiken, myös avioeron mahdollisuuden.Hän ei halua erota, vaikka elää ihan omaa elämäänsä."
ei eroon tarvita kahta.
"Miksi miehen on näin vaikeaa tunnustaa uskottomuus?"
Miksi uskottomuuden tunnustaminen on sinulle noin tärkeää?
"Onko se niin kamala häpeä ja pelko jos se menee seurakuntalaisten korviin."
voisit varmaan vähän edesauttaa tuota. mene jumalanpalveluksiin ja voivottele kaikille kovaa kohtaloasi.
"Kertokaa te, jotka haluatte jatkaa kulissiliitossa."
minusta kyllä tuntuu että teistä kummatkin ovat halunneet elää viimeiset 4 vuotta kulisseissa, muutenhan olisitte jo eronneet.
Jos tilanne on jo vuosia jatkunut noin ja miehesi on noin haluton korjaamaan tilannetta, niin eiköhän ole jo aika laittaa avioero vireille. Avioero ei tietysti ole koskaan hyvä ratkaisu, mutta se on kuitenkin pienempi paha kuin elää jatkuvassa valheessa ja kulississa. On tietysti mahdollista sekin, että jos nyt laitat eron vireille, niin miehesi säikähtää ja ehkä yrittää tehdä jotain liittonne pelastamiseksi. Tai sitten ei, mutta silloin hän varmaan joutaakin mennä. Olet nyt kärsivällisesti sietänyt tilannetta jo usean vuoden, joten eiköhän ole jo aika tehdä radikaaleja ratkaisuja. Mikään helppo tie se ei ole, mutta toisaalta kannattaako tuollaiseen kuolleeseen avioliittoon jäädä katkeroitumaan ? Ja jos miehesi pelkää, että hänen oikea karvansa paljastuu seurakuntalaisille, niin sehän on hänen ongelmansa, ei sinun, koska sinä olet ollut rehellinen. Joten tee ratkaisu ! Mitä kauemmin pitkität sitä, sitä vaikeammaksi se tulee.
Ryhmän mielipide ja säännöt ovat tosi voimallisia. Jos joutuu ryhmänsä epäsuosioon, se saattaa jollekin olla todella paha tilanne. Ei ole kiva tunne haluta kuulua ryhmään, josta ajetaan pois. Tätä kai miehesi pelkää. Menettävänsä kasvonsa seurassa, jossa kokee olevansa arvostettu.
Mutta sun elämäsi... Pitäiskös alkaa elämään? 50-v ehtii vaikka mitä vielä, elää ja rakastua ja kokea kaikkea uutta! Peukut sulle, kyllä susta on siihen! Ala elää omaa elämääsi :)