Kysymys ei liity matkailuun, mutta ympärileikataanko Turkissa kaikki poikalapset (islam-uskoiset) vai välttyykö tänä päivänä jo joku tältä toimenpiteeltä?
Ympärileikkaus
wdhdfhg
27778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kylla vain, kaikki leikataan!
Heillehan se on kunnia asia, tuskin kukaan toivoo silta valttyvansa!
tulevilla murhaajilla pitää olla tuntomerkkinä silvottu kikkeli.
Nuo urhot sitten hautaavat oman tyttärensä - elävänä.
Tosi "kunniakasta"
Vai on siellä päin kunnia-asia pahoinpidellä lapsia?
Vastahan taas Suomessakin tuli uusi tuomio lapsen pahoinpitelystä kun vanhemmat olivat ympärileikkauttaneet lapsensa.
pojalleen myös hanurikarvojen ajelu on kunniallisen muslimimiehen hyve?
Miksi he eivät sitten ajele käsikarvojaan?Pizzeriassa ei uskalla käydä saisi jatkuvasti pelätä pizzahassanin rannekarvoja on varissut joukkoon,pahemmasta tavarasta nyt puhumattakaan.
oikeesti noin pöljä ettet tiedä miksi lämpimissä maissa ajellaan karvat pois intiimialueilta? Naiset myös.
Ja miksi esim. kylmässä Suomessa tämä ei ole välttämätöntä.
Muuten aiheeseen puuttumatta..
tai suomalaiseen malliin ostavat aseen ja räiskivät sillä, tappaen mahdollisiman monta sivullista, jos ei perheen jäseniäkin.
et taida seurata maailman menoa, no kulje silmät kiinni ja ulise mekkaan
tämä kikkelileikkauksesta pakkomielteen omaisesti kiinnostunut mies vai nainen? Sua ei tunnut kiinnostavan mikään muu asia kuin tuo kikkelin seutu, et taida olla oikein terve.
Ympärileikkaus tehdään islamin uskoisille ja juutalaisille poikavauvoille, lisäksi esim. Yhdysvalloissa monet kristityt suosivat sitä terveyssyistä. Kyse ei toki ole silpomisesta tai pahoinpitelystä - toisin kuin naisten "ympärileikkauksessa", joka on vanhaa kansanperinnettä valtaosassa Afrikan maita vailla sidoksia mihinkään uskontoon. Ympärileikattu penis on helpompi pitää puhtaana (vähentää myös vaimolla kohtusyövän riskiä), samaan tähtää myös intiimialueen karvoituksen ajelu, ja islamissa puhtautta pidetään hyvin tärkeänä asiana. Ihmettelen kovasti erään vastaajan heittoa tulevista murhaajista ja tytärten elävänä hautaamisesta. Väkivallalla ei taida olla ympärileikkauksen kanssa sen enempää tekemistä kuin vaikkapa golfaamisella =/ Jos kirjoittaja tällä viittaa terrorismiin, ei sekään oikein istu islamin uskoon, joka on rauhan uskonto. Tyttölasten elävänä hautaamista harrastettiin pakana-aikaan monissa maissa, ja sen profeetta Muhammed jyrkästi kielsi. Islamhan korostaa molempien sukupuolten tasa-arvoa.
mitä tämä vääräuskoinen tarkoittaa sinun mielestäsi? islamissa vääräuskoisuus tarkoittaa niitä jotka palvovat jotakin muuta kuin jumalaa, vääräuskoisiksi ei lasketa esim. kristittyjä tai juutalaisia, koska kaikki uskomme samaan jumalaan. Ja mitä tuohon suvaitsemattomuuteen tulee, niin islamhan on alunperin syntynyt juuri siksi että KAIKILLA on oikeus ja mahdollisuus liittyä siihen, toisin kuin kristinuskoon, joka siihen aikaan oli vain ns. paremmalle kansalle tarkoitettu, eli orjat ym.. mustia ihmisiä ei siihen kelpuutettu...
Terrorismistä vielä sen verran, että sinä varmaan(ja kaltaisesi luuserit) seisoisivatkin tumput suorina kuin omia siskoja, äitejä ja lapsia tapetaan, suurinosa terroristi-iskuistahan tehdään siksi, että maailma heräisi siihen mitä esim. amerikka tekee heille.
En puolusta millään tavalla terroristeja ja samalla tavalla sen tuomitsee suurinosa muslimeistakin, mutta miksi mediassakin hehkutetaan jos jossain länsimaalaisessa maassa sattuu kuolemaan muutama ihminen muttei kerrota kuinka monta ihmistä(naisia ja lapsia) menettää hengensä esim. palestiinassa, ilman mitään syytä.
Toivoisin todella et kaltaisesi ihminen joutuisi joskus kokemaan sen, mitä nämä joissakin islamistisissa maissa asuvat ihmiset kokevat. Omia lapsia murhataan silmien edessä, onko siis ihme että he taistelevat vastaan?
Ja edellä olevalle viestille, islamistisessa ympärileikkauksessa käytetään aina puudutetta ja tarkoitus on vain ja ainoastaan hygieeninen, juutalaisten menoista ja tarkoituksista en tiedä.
pidä kristittyjä vääräuskoisina miksi muslimit hakivat euroopasta keskiajalla miljoonia miehiä orjikseen ja naisia seksiorjikseen?
Noinko kohdellaan "uskonveljiä"?
Miten tähän suvvaitsevaan rauhanuskontoon istuu se että nyt on julistettu pyhä sota Sveitsiä vastaan koska Gaddafin Hannibal-poika ei saanut ajaa humalassa eikä saanut pahoinpidellä palvelijoitaan?
Käsittääkseni sveitsiläiset ovat kuitenkin kristittyjä, eli sinun mukaasi uskonveljiä kuten lähes koko läntinen maailma. Kai tuo rauhanuskonto sitten tappaa omia veljiään.
Ympärileikkauksesta sen verran että sanot että "tarkoitus on vain ja ainoastaan hygieeninen".
Siis vaikka he aavikolla asuvatkin niin luulisi kuitenkin että joku olisi kertonut heille, että vettä voi käyttää myös peseytymiseen ettei tarvitse "puukolla pestä".
vitsin murjaisit. Koska et todennakoisin ole syntynyt arabimaassa muslimiksi niin sinun mielipiteesi ja nakemyksesi perustuu siihen mita sinulle on opetettu. Hyvin huomaa kuinka lanteen hivuttautuva islam kusettaa siihen kaantyvia.
Sitten asiaan. Aivan varmasti muslimeille kaikki muut uskonnot ovat ns. vaaria uskontoja. Ei ole mitaan poikkeuksia. Tosin kristityt ja juutalaiset mainitaan koraanissa monoteistisina uskontoina ja siten ovat ns. kirjan ihmisia. Kuten jo mainitsin aiemmin, jokaisen muslimin velvollisuus on kaannyttaa vaarauskoiset islamiin tai ottaa ne hengilta. Poikkeuksena nimenomaan nama kirjan ihmiset, jotka voivat maksua vastaan pitaa oman monoteistisen uskontonsa. Mutta esimerkiksi polyteistiset hindut tulee tappaa mikali eivat kaanny islamiin... mika sinallaan ei olisi kovinkaan suuri tappio.
Sitten tuohon terrorismiin. On todella helppo huomata etta tama kirjoittaja on aivopesty. Amerikkaa syytetaan, vaikka muslimien ongelmat ovat sisasyntyisia. Toki viimeisen vuosikymmenen aikana USA on ottanut todella aktiivisen maailmanpoliisin roolin, taustalla varmasti taloudelliset syyt ja oljy, mutta silti muslimien ongelmat eivat ole amerikkalaisten aiheuttamia. Muslimien perusluonteeseen kuuluu se etta yksilolla ei ole minkaanlaista vastuuta omista tekemisistaan. Otetaan esimerkkina vaikkapa auto-onnettomuus. Kun lansimaalainen ajaa kolarin, tietaen etta on oma virhe han ajattelee etta tulipa mokattua ja ottaa virheesta vastuun. Kun taas muslimi, tuo kamelikuski, ajaa kolarin se ajattelee "kuka teki taman minulle" Siis itsessa ei ole mitaan vikaa joten eipa tarvitse ottaa vastuutakaan. Parhaiten tama ajattelutapa ilmenee siina etta kun se vaarauskoinen on siina toisessa ajoneuvossa, ei tarvitse edes ajaa, niin automaattisesti se vaarauskoinen on syyllinen. AINA. Peruste: jos vaarauskoinen ei olisi mennyt muslimislummimaahan, ei koko onnettomuutta olisi edes tapahtunut. Siis nain vaikka onnettomuuden syy olisi oikeasti se etta kamelikuski oli juovuksissa tai huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Joten kun terrorismia katsotaan tata taustaa vastaan niin naemme etta muslimien on vaikea hyvaksya tosiasioita ja aina haetaan syyllista. Siihen kun viela laitetaan ainesosaksi kieroutunut kunniakasitys niin soppa on selva. Kaikki asiat pyritaan hoitamaan vakivallalla ja lumipalloefektina lopputuloksena on terrorismi. Kun ei parjata esivallalle niin tehdaan itsemurhaiskuja yms. USA ja varsinkin Israel ovat kivi kaikkien muslimien kengassa. Siita lahtien kun Israelin valtio perustettiin, ymparilla olevat muslimivaltiot ovat halunneet paasta siita eroon, tosin koska ovat onnettomia sahlaajia ovat aina saaneet selkaansa.
Mutta summa summarum, terrorismi ei todellakaan johdu lansimaista vaan on muslimien tapa "hoitaa" asioita.
Miksiko lansimaat, USA etunenassa, ei halua ydinvoimalaitoksia Iraniin. Syy on ilmiselva, muslimeihin ei voi luottaa sitten patkaakaan ja aivan varmasti rikastettua uraania kaytetaan ydinpommin valmistamiseen. Ja ongelma on siina etta ne iranilaiset, pommin saatuaan, kayttavat sita Israelia vastaan. Siksi tulemme viela nakemaan sodan jossa Iran havitetaan maan tasalle.
Ja sinäkö vielä pidät ko. johtajaa täsypäisenä? Eiköhän se syy löydy hänen persoonastaan eikä islamin uskosta.
lukisit minun viestini niin tietaisit mista Gaddafin sekoilut johtuu. Kaikki ne ovat samanlaisia. Muslimiin ei voi luottaa.
sanoo ettet juuri sinä rakas watson ole aivopesty median avulla? otetaan nyt esim. palestiinan tilanne, miten itse suhtutuisit tilanteeeseen jossa amerikka tulisi ja ottaisia kotimaastasi osan ja antaisi sen toiselle kansalle, sitten tämä kansa tulisi ja vallottaisi maasi ja kaiken lisäksi vielä alkaisi tappamaan alkuperäiskansaa... seuraisitko iloisena vieressä kun perheesi tapettaisiin ja kotisi tuhottaisiin?
kaikkihan sen tietävät kuinka likaista peliä israel pelaa mutta kun on ison ja mahtavan amerikan tuki, he voivat sitä tehdä ilman seuraamuksia. kuka antoi usalle oikeuden toimia "maailman poliisina", suurimman oikeudella he toimivat miten haluavat ja pistävät muut siitä kärsimään, ja naamioivat vielä sen auttamiseksi!?!!
ja itse asiassa olen syntynyt ja elänyt ensimmäiset 14 vuotta arabimaassa, joten olen nähnyt omin silmin miten tuoa ns. apu toimii, ei ihan niin miten esim. täällä suomessa mediassa annetaan ymmärtää, mutta sinun kanssasi on turha tästä asiasta keskustella koska jo edellä olevasta viestistäsi kävi ilmi mitä kategoriaa sinä edustat. sovitaan vaikka niin että katsomme asiaa niin eri kulmasta ettei asioista voida keskustella ja päätetään tähän, ettet sitten "tietämykselläsi" joudu itseäsi häpäistä.....
ei paljon pesemistä liene ollut..
Tieto lisää tuskaa -kirjoittaja edellä saattaa osin olla oikeassa näkemyksissään. Likaista peliä pelaavat muutkinin kuin muslimit. Muslimeja on kaikkialla kehittyvissä maissa. Ja lukumääräisesti heitä on paljon enemmän kuin ihmisiä länsimaissa, joissa kuitenkin ovat tehokkaimmat aseet. Niitä aseita ei tule käyttää, sillä se herättää kostohalua. Perinteisesti on tuotettu nälänhätä, jonka avulla iso osa väestöstä nääntyy ilman että siihen syntyy kostontarvetta (tunnettuina esimerkkeinä Ukraina, Kiina, Nigeria). Aseelliset konfliktit ovat yleensä 'pienehköjä', nälän ja taudin avulla tuotetaan isoja liikeratoja. Julmaa, mutta realismia on, että "missä nälänhätä, siellä hallinta muuttuu".
"Kysymys ei liity matkailuun, mutta.."
Ei liity, ei, mutta pitäisikö sen sitten liittyä? Huomasitko, että tämä on Monikulttuuriset suhteet -palsta?
liittyy monikulttuurisiin suhteisiin.
Jonnekin vakava sairaus-palstalle tuo sopisi.
..... salak ..... aptal .. :))
Outoa että ympärileikkausta perustellaan sillä, että penis on helpompi pitää puhtaana. Eikö muslimimiehet käy suihkussa? Luulisi, että jokainen mies osaisi munansa pestä. Ehkä näin ei sittenkään ole.
niitä WHO:n tutkimuksiakin missä on todettu ympärileikkausten vähentävän 60% riskiä saada hiv, vähentää myös muiden sukupuolitautien tartuntaa!
bakteerithan viihtyvät kosteissa ja lämpimissä paikoissa, joten ei tarvitse olla lääkäri tajutakseen kumpi on hygieenisempi, vaikka kumpikin sitä vehjettään pesisi yhtä usein....
sitä pakko nussia jokaista suomitylleröä , tyytys vain yhtee niin ei tarvitsisi pelätä sukupuolitautija.
Kaikki bakteerit eivät ole haitallisia, ja ilman bakteereita ei pitkälle pötkitä. Jos on sivistynyt ja osaa pestä vehkeensä niin ei tarvitse leikkiä poppamiestä alkukantaisine menoineen. Samaan romukoppaan voi laittaa koko islamin.
niin ,että lääkärikin suosittelis vain yhtä seksikumppania.
Ajattelepa, mitä kaikkea hampaiden koloissa voi pesiä, vaikka niitä harjaisi säännöllisesti. Suuteleminen ja suuseksi sujuisi paljon raikkaammin ja puhtoisemmin hampaattomalla suulla kuin ties millä lusilla lärpäkkeillä. Eli kaikki hampaita revittämään, niin onni ja autuus maassamme lisääntyy.