Iskeminen

Olen luonteeltani ujo eikä rohkeus aina riitä vaikka mennä juttelemaan mielenkiintoiselle naisella salilla, kaupassa yms... Baareissa en juuri käy, joten en kohtaa sinkku naisia kovin usein ainakaan tietoisesti.

Naista lähestyminen hermostuttaa ja en saa sanaa suusta itse tilanteessa. Joten monesti tilanteet jäävät vain flirttailuun. Varmasti naisiakin hermostuttaa nämä tilanteet yhtäpaljon kuin minua.

Minua on sanottu komeaksikin ja ehkä tästä syystä naiset eivät uskalla lähestyä minua. Olisi joskus ihan mukavaa, jos naisetkin tulisivat joskus iskemään. Välillä tuntuu että jos nainen pitää miestä komeana oletetaan automaattisesti, että hän pelimies tai kusipää. Ja sitä en mielestäni todellakaan ole. Sillä minulle riittäisi yksi nainen elämässäni.

Elikkä naiset jos näette miehen joka kiinnostaa niin menkää rohkeasti vain juttelemaan.
Sillä esimerkiksi minä en saa aina otettua itsestäni niskasta kiinni.
8889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tutulta vaikuttaa tilanteesi, itselläni on melko pitkälti sama tilanne. Tänään uskallauduin sitten salilla kysymään, erittäin empien ja todennäköisesti hermostuneen oloisesti tyttöä kahville, jättäen kaikki laimeat iskurepliikit pois, täysin asiallisesti. Hänellä oli ilmeisesti jo poikaystävä, mutta oli oikein mukava siitä huolimatta, että tilanne oli jokseenkin kiusallinen kummallekin osapuolelle. Eipä tuossa sinäänsä mitään, sain aivan loistavan mielen siitä, että uskalsin ylipäätään astella kyseisen tytön luokse ja avata suuni =) Alkuperäiselle kirjoittajalle sellainen vinkki, että pakota itsesi siihen tilanteeseen. Kun olet avannut keskustelun, se menee suhteellisen luonnollisesti eteenpäin, eikä sinulla ole mitään menetettävää!

Äänestä

Olen sata prossan varma, ettei mun lähentyminen kiinostaisi, koska olen ruma - vai kiinostaisiko rumatkin?
Millaisen merkin annat naiselle, että sen kannattaa tulla iskee sua?
Minulla on kokemusta kaiken näköisistä kokoisista ja ikäisistä miehistä.
Olen varmaan kokeillut kaikkea mahdollista.
Mikään ei natsaa. Enkä tiedä miksi.

Olen sitä mieltä että ruman naisen sisällä asuu ihan se sama nainen kuin jos se olisi kaunis.
Mä ainakin olen sama ihminen, painanpa mä sitten 50 kg tai 100 kg.
Hoikkana kelpaan kaikille, lihavana en kenellekään.
Kiitti vaan siitä pojat.
Tää muistetaan.

Äänestä

Iske ruma nainen!! Ei tarvi pelätä että se olis varattu tai että kaverit nussis sitä.

Äänestä

Itse naisena sovellan tätä samaa "taktiikkaa" selvinpäin tai jurrissa. Menen juttelemaan niitä näitä. Jos kiinnostavalla miehellä on esimerkiksi baarissa nenänsä alla jokin muu juoma kuin olut/siideri/lonkero tungen itseni jutteluetäisyydelle ja kysyn mitä tyyppi mahtaa juoda, on sen verran mageen värinen/erikoisessa lasissa tai jtn. Jos miestä kiinnostaa jutella, saan vastaukseksi muutakin kuin "jekkupatteri" ja käännetyn selän. Salilla puolestaan saatan taas mennä kysymään mieheltä onko vielä montakin sarjaa edessä (jos sattuu treenaamaan laitteessa) ja sama juttu siinäkin, jos juttu ei jatku sen pidemmälle niin ei sitten. Ja miksei salilla vois silmäpelin jälkeen mennä kysymään että "onko sulla menoa tän treenin jälkeen? mentäiskö kahville?"

En koskaan ajattele että "menempäs nyt iskemään tuon tuolta" vaan ajattelen pikemminkin etä menenpäs ottamaan selvää onko tyyppi yhtä mukava kuin on söpökin. Ihmisiähän me kaikki vaan ollaan! Ja jos ei natsaa niin annan asian olla. Kaverisuhteitahan me kaikki tarvitaan kuitenkin! :) Kaikki turha huoli ja stressi pois siitä miten isketään kumppani, kyllä se sieltä tärähtää jos on osuakseen. :P

Äänestä
  • No just sanoit sen niinkuin minäkin olen yrittänyt.
    Juttelen avoimesti kaikkien kaa ihan vaan juttelun takia.
    Ja joskus (=tosi harvoin) sitten asiat onnistuu ihan seurusteluun asti.
    Mielestäni seurustelukin on kivempi aloittaa ihan vaan juttelemalla ja tutustumalla, kuin miesten tyylillä suoraan sänkyyn ja sitten aamulla karkuun; äiti, äitii, toi tyttö näki mun pippelin...
    Miehille vaan juttelu taitaa tarkoittaa vain ja ainoastaan panemista. Ei kai kukaan nainen sellaista halua?
    Miehiltä menee maine jos ne juttelee ruman naisen kaa kun kaikki kaverit luulee että se panee sitä. Niin siinä mene maine niinkuin tuplaten. Miehet on vaan niin erilaisia.

    Toisaalta arvaa monestiko mulle on käyny niin että kun olen jutellu miehen kaa niin sit se haluukin panna mua ja ei! ei ole mikään selitys niille.

    Kolmanneksi monet miehet näyttää selkeästi jos menen puhuu niin ne ei tahdo puhua, koska luulevat että Minä tahdon panna sitä. Kai tää on tätä ihan samaa kuvioo.
    Miten miehet voi ajatella noin? Onko niillä lauta-aivot?

    Äänestä

  • kukka-aivo kirjoitti:

    No just sanoit sen niinkuin minäkin olen yrittänyt.

    "Miehille vaan juttelu taitaa tarkoittaa vain ja ainoastaan panemista. Ei kai kukaan nainen sellaista halua?
    Miehiltä menee maine jos ne juttelee ruman naisen kaa kun kaikki kaverit luulee että se panee sitä. Niin siinä mene maine niinkuin tuplaten. Miehet on vaan niin erilaisia."

    Hoh hoijaa...

    Äänestä

  • M kirjoitti:

    Hoh hoijaa... ja Hoh hoijaa... itelles!
    Ei ole pakko lukee jos ei ole edes mitään sanottavaa.
    Mene nukkuu jos väsyttää!!
    Ei ihme ette saa naista kun vaan väsyttää.
    Naiset tykkää paljon reippaamista pojista kuin tollasista Hoh hoijaa... -tyypeistä.

    Äänestä

  • Hoh hoijaa... .lle kirjoitti:

    Hoh hoijaa... ja Hoh hoijaa... itelles!
    Ei ole pakko lukee jos ei ole edes mitään sanottavaa.
    Mene nukkuu jos väsyttää!!
    Ei ihme ette saa naista kun vaan väsyttää.
    Naiset tykkää paljon reippaamista pojista kuin tollasista Hoh hoijaa... -tyypeistä.

    Ujo mies, olen itse aivan vastaavanlaisessa tilanteessa. Erona vain, että olen nainen. Arjessa tuntuu, että tuntemattomia mielenkiintoisia miehiä on erittäin vaikea lähestyä saatika keksiä sitten jotain fiksua puhuttavaa siinä samalla, ku on jännityksesta pasmat ihan sekasin. Baareissa tulee toisinaan käytyä ja siellä saatankin heittää flirttiä. Monesti tän jälkeen tai muutenkin miehet sitten lähestyvätkin. Usein lähestyjät vaan ovat näitä surullisen kuuluisia playereita tai sitten vaan ihan tuhannen päissään.

    Muakin on monesti kauniiksi kehuttu ja asiasta miespuolisten ystävien kanssa puhuttua, he vaan totesivat, että mua ei varmasti monikaan kiinnostunut mies uskalla hyvän ulkonäköni vuoksi lähestyä. Pelkäävät torjutuksi tulemista ja ajattelevat, että olisimme eri "sarjaa". (Sori tää typerä ilmaus, mutta en tähän hätään parempaakaan keksinyt).

    Kuten viestiketjun aloittaja totesi naisten olettavan, että kaikki komeat miehet ovat itseään täynnä olevia playereita, niin taitavat miehet sitten näteistä naisista ajatella heidän olevan koppavia ja kalseita. Itse en todellakaan ole mitenkään omahyväinen, perhanan ujo vaan toisinaan. Tämän vuoksi sitten ehkä alkuun hieman hiljainen, jonka miehet sitten kai tulkitsevat ylpeydeksi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ujo mies kirjoitti:

Olen luonteeltani ujo eikä rohkeus aina riitä vaikka mennä juttelemaan mielenkiintoiselle naisella salilla, kaupassa yms... Baareissa en juuri käy, joten en kohtaa sinkku naisia kovin usein ainakaan tietoisesti.

Naista lähestyminen hermostuttaa ja en saa sanaa suusta itse tilanteessa. Joten monesti tilanteet jäävät vain flirttailuun. Varmasti naisiakin hermostuttaa nämä tilanteet yhtäpaljon kuin minua.

Minua on sanottu komeaksikin ja ehkä tästä syystä naiset eivät uskalla lähestyä minua. Olisi joskus ihan mukavaa, jos naisetkin tulisivat joskus iskemään. Välillä tuntuu että jos nainen pitää miestä komeana oletetaan automaattisesti, että hän pelimies tai kusipää. Ja sitä en mielestäni todellakaan ole. Sillä minulle riittäisi yksi nainen elämässäni.

Elikkä naiset jos näette miehen joka kiinnostaa niin menkää rohkeasti vain juttelemaan.
Sillä esimerkiksi minä en saa aina otettua itsestäni niskasta kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu