Yhteydenpito

Elikkä erosimme exäni kanssa noin puolivuotta sitten hänen aloitteesta, itse olisin halunnut jatkaa suhdetta ja olin valmis tekemään mitä tahansa sen eteen. Olimme yhdessä noin 6v, lapsia meillä ei ole mutta yksi koira löytyy. Muutin heti eron jälkeen pois yhteisestä asunnosta, jonka hän omisti. Alussa pidimme yhteyttä vain muutaman kerran viikossa. Mutta nytten viimeisten parin kuukauden aikaan hän soittelee päivittäin, ja minä soitan ehkä pari kertaa viikossa hänelle. Lisäksi juttelemme melkein päivittäin netinvälityksellä myös. Sekä tapaamme pari kertaa viikossa.

Ongelmana on että en ole vielläkään päässyt yli hänestä. Ja hän tietää sen. Olen sanonut hänelle useasti että minulla on viellä tunteitä häntä kohtaan ja haluaisin olla yhdessä hänen kanssaan. Hän sanooo minulle että hän ei rakasta minua enää ja näkee minut kuin olisin veli hänelle, ja se satuttaa minua aina.
Tiedän että tämä tiivis yhteydenpito ei varmaankaan auta minua pääsemään yli hänestä mutta en pysty laittamaan välejä poikki. Olen yrittänyt mutta sorrun aina soittamaan hänelle tai hän soittaa minulle.
Tiedän että hän on eromme jälkeen käynyt usean miehen kanssa treffeillä, mutta mikään ei ole viellä johtanut pidemmälle, mutta mietin vain aina että kohta hän rupeaa seurustelee. Itse olen käynyt parin kanssa ulkona mutta minua eivät muut kiinnosta kuin hän.
Tiedän että vaikka laittaisin välit nytten poikki niin kesällä joudumme kuitenkin olemaan yhteyksissä ainakin puhelimitse eräiden silloin ajankohtaisten asioiden takia.

Eli mietin miten minun kannattaisi jatkaa eteenpäin. En kestä ajatusta että hän olisi jonkun muun kanssa, jos pistän välit poikki nytten kesään asti, niin jos minulla ei ole yhteyttä hänen kanssaan en myöskään tiedä onko hänellä toista. Mutta nautin hänen seurastaan niin paljon että en haluaisi laittaa välejä poikki, vaikka minua satuttaa koko ajan että hän ei halua olla kanssani yhdessä ja hän kertoo treffeistään muiden kanssa. Mitä hitto minä teen elemäni kanssa....Kannattaisiko jatkaa tätä kaverisuhdetta tai pistää välit poikki ja ottaa yhteyttä jonkin ajan jälkeen jos minulla viellä on tunteita ja kysyä onko hänelle tullut tunteita minua kohtaan? Hän sanoo että jos tulemme viellä palaamaan yhtenn niin se tapahtuu vuosien päästä. Olen vain niin sekaisin kaikista näistä ajatuksista....Lisäksi hän sanoo useasti minulle että hänellä ei ole tällä hetkellä tunteia minua kohtaa..
1632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuossa tilanteessa vaikuttaisi fiksuimmalta että laitat nyt ne välit selkeästi poikki. Jos hän sanoo että ei niitä tunteita enää ole ja että ei ole paluuta yhteen tiedossa ainakaan vuosiin, niin tajuat varmaan itsekkin että nyt sinun pitää päästä asiasta ylitse!

Haluatko muka edes olla sellaisen henkilön kanssa, joka ei halua olla sinun kanssasi? Et varmaankaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kimppare kirjoitti:

Elikkä erosimme exäni kanssa noin puolivuotta sitten hänen aloitteesta, itse olisin halunnut jatkaa suhdetta ja olin valmis tekemään mitä tahansa sen eteen. Olimme yhdessä noin 6v, lapsia meillä ei ole mutta yksi koira löytyy. Muutin heti eron jälkeen pois yhteisestä asunnosta, jonka hän omisti. Alussa pidimme yhteyttä vain muutaman kerran viikossa. Mutta nytten viimeisten parin kuukauden aikaan hän soittelee päivittäin, ja minä soitan ehkä pari kertaa viikossa hänelle. Lisäksi juttelemme melkein päivittäin netinvälityksellä myös. Sekä tapaamme pari kertaa viikossa.

Ongelmana on että en ole vielläkään päässyt yli hänestä. Ja hän tietää sen. Olen sanonut hänelle useasti että minulla on viellä tunteitä häntä kohtaan ja haluaisin olla yhdessä hänen kanssaan. Hän sanooo minulle että hän ei rakasta minua enää ja näkee minut kuin olisin veli hänelle, ja se satuttaa minua aina.
Tiedän että tämä tiivis yhteydenpito ei varmaankaan auta minua pääsemään yli hänestä mutta en pysty laittamaan välejä poikki. Olen yrittänyt mutta sorrun aina soittamaan hänelle tai hän soittaa minulle.
Tiedän että hän on eromme jälkeen käynyt usean miehen kanssa treffeillä, mutta mikään ei ole viellä johtanut pidemmälle, mutta mietin vain aina että kohta hän rupeaa seurustelee. Itse olen käynyt parin kanssa ulkona mutta minua eivät muut kiinnosta kuin hän.
Tiedän että vaikka laittaisin välit nytten poikki niin kesällä joudumme kuitenkin olemaan yhteyksissä ainakin puhelimitse eräiden silloin ajankohtaisten asioiden takia.

Eli mietin miten minun kannattaisi jatkaa eteenpäin. En kestä ajatusta että hän olisi jonkun muun kanssa, jos pistän välit poikki nytten kesään asti, niin jos minulla ei ole yhteyttä hänen kanssaan en myöskään tiedä onko hänellä toista. Mutta nautin hänen seurastaan niin paljon että en haluaisi laittaa välejä poikki, vaikka minua satuttaa koko ajan että hän ei halua olla kanssani yhdessä ja hän kertoo treffeistään muiden kanssa. Mitä hitto minä teen elemäni kanssa....Kannattaisiko jatkaa tätä kaverisuhdetta tai pistää välit poikki ja ottaa yhteyttä jonkin ajan jälkeen jos minulla viellä on tunteita ja kysyä onko hänelle tullut tunteita minua kohtaan? Hän sanoo että jos tulemme viellä palaamaan yhtenn niin se tapahtuu vuosien päästä. Olen vain niin sekaisin kaikista näistä ajatuksista....Lisäksi hän sanoo useasti minulle että hänellä ei ole tällä hetkellä tunteia minua kohtaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu