Kiintymys

Mitä eroa on tunteilla kiintymys tai rakkaus? Onko kyseessä samaksi tunteeksi rinnastettava
asia, vai onko kiintymys vain väljähtynyttä rakkautta, eli luokiteltavissa totutuksi tavaksi olla samassa taloudessa ja jatkaa tuttua turvallista yhteiselämää?
Kumpaa tunnet puolisoasi kohtaan? Osaatko perustella tunteesi/vastauksesi?
1297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiintymys on tottuneisuutta johonkin näennäisen positiiviseen asiaan elämässä. Kiintyä voi muihinkin kuin omaan puolisoon. Kiintymykseen liittyy myös usein omistamisen halu. Kiintymys ei ole sama kuin rakkaus.

Rakastamiseen kuuluu arvostus, jonka kautta tulee halu olla luotettava. Jos tiedostaen tekee jotain joka satuttaa puolisoa, on rakkaus jo hiipunut. Aito välittäminen pitää moraalin ja ihastumisajatukset kurissa. Rakastamiseen kuuluu myös ymmärrys ja hyväksyminen. Jos tahtoo muuttaa toista, ei aidosti rakasta. Rakastumisen aiheuttaa yleensä yhteisymmärrys. Jos ymmärrys on ollut vain mielistelyä, rakkaus kuihtuu arjen myötä. Jos ymmärrys on aitoa rakastuminen muuttuu rakkaudeksi vaikka arki harmaantuisi.

Monesti rakastumisen loppuminen sekoitetaan ns. huuman loppumiseen ja kuvitellaan että niin käy kaikille. Kiintymyksen jo astuttua kuvaan jatketaan silti yhdessä. Kiintymys ja omistushalu toista kohtaan voi olla hyvin vahvaa, ja sivuuttaa kaikki tosiasiat suhteen oikeasta tilasta. Se että ei uskalla lähteä suhteesta tulkitaan että "kai minä sitten häntä rakastan kun en pysty jättämään" vaikka kyseessä on juurikin tämä kiintymys.

Vaikka rakastamiseen kuuluu lähes automaattisesti kiintymys, ei kiintymys tuo mukanaan rakkautta. Valitettavasti nämä tunteet voivat asettua vastakkain. Se että olet jonkun kanssa siksi että olet kovin kiintynyt saattaa estää aidon rakkauden pääsyn elämääsi. Monet valitsevat kiintymyksen turvallisen tien, toiset onnelliset uskaliaat rakkauden polun.

Mietintäni aiheesta perustuu vankkaan kokemukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yön mietiskelijä kirjoitti:

Mitä eroa on tunteilla kiintymys tai rakkaus? Onko kyseessä samaksi tunteeksi rinnastettava
asia, vai onko kiintymys vain väljähtynyttä rakkautta, eli luokiteltavissa totutuksi tavaksi olla samassa taloudessa ja jatkaa tuttua turvallista yhteiselämää?
Kumpaa tunnet puolisoasi kohtaan? Osaatko perustella tunteesi/vastauksesi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu