Olin edellisen jätkäkaverin kanssa 2,5vuotta ja siitä muutama kuukausi kihloissa kun tajusin etten oikeasti rakasta häntä. Jätin hänet nykyisen jätkäkaverini takia. Nyt olen maailman onnellisin nainen ja meillä on aivan mahtava parisuhde. Ollaan oltu kohta kolme vuotta yhdessä ja kihlat olisi tiedossa, ihanaa...mutta..jotenkin tuntuu ettei lähipiirini/vanhempani/muut arvosta ollenkaan tulevaa kihlausta,olinhan edellisenkin kanssa kihloissa ja heti jätin, tuntuu että kukaan ei ota vakavasti.Vaikka ei pitäisikään ajatella mitä muut ajattelee.
Ehkä tämä on vain omassa päässäni oleva ajatus. Vähän sama kuin jos huutaisi monta kertaa apua eikä oikeasti tarvitse apua, ja sitten kun oikeasti tarvitsee apua niin kukaan ei usko..
Toisaalta haluan kihloihin mutta toisaalta en uskalla kun pelottaa ettää kaikki vain naureksii ja katsoo kuin halpaa lihaa..
Anoppin kanssa oli puhetta kihlauksesta, hän vain tokaisi että "no niinpä justiisa.." ja pyöritteli silmiään. Hän tietää että olin kihloissa edellisen kanssa..
Huoh..kellään samoja tunteita..ahdistaa, vaikkei toisten mielipiteistä pitäisi tällaisessa tapauksessa välittää kun kerta on ihana ja kaikinpuolin hyvä mies!
Ehkä tämä on vain omassa päässäni oleva ajatus. Vähän sama kuin jos huutaisi monta kertaa apua eikä oikeasti tarvitse apua, ja sitten kun oikeasti tarvitsee apua niin kukaan ei usko..
Toisaalta haluan kihloihin mutta toisaalta en uskalla kun pelottaa ettää kaikki vain naureksii ja katsoo kuin halpaa lihaa..
Anoppin kanssa oli puhetta kihlauksesta, hän vain tokaisi että "no niinpä justiisa.." ja pyöritteli silmiään. Hän tietää että olin kihloissa edellisen kanssa..
Huoh..kellään samoja tunteita..ahdistaa, vaikkei toisten mielipiteistä pitäisi tällaisessa tapauksessa välittää kun kerta on ihana ja kaikinpuolin hyvä mies!
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja kaiken lisäksi en viihdy mieheni sisaren, en mieheni veljen vaimon, enkä mieheni toisen veljen tyttöystävän seurassa, kaikilla heillä on omat talot omat lapset ja vakityöt ja muutenkin ovat niin "aikuisia". Sukujuhlia/-tapaamisia kun on, kaikki muut puhuu lapsistaan, talon rakentamisesta jne.. enkä tunne kuuluvani joukkoon, ketään ei kiinnosta minun asiat ja minua ei kiinnosta heidän asiat, silti on vain pakko olla kekkereissä mukana. Ja jokakerta he kyselevät meidän perheenlisäyksestä, että millon alkaa se masu kasvaa! No ei ala, ja kun sanon että ei ole suunnitteilla niin anoppi katsoo kuin vierasta sikaa! ja kaikki muut perässä..Mieheni on siis aivan ihana (hänkään ei halua lapsia..välttämättä,jos tulee niin tulee) mutta miehen puolinen suku on PERSEESTÄ OLEVA!
Itse olen ollut myös kihloissa exäni kanssa silloin kun vielä seurustelimme, erosta on jo 1,5vuotta aikaa ja kadun sitä että siihen suhteeseen lähdin. Luulin toisen olevan tosissaan kanssani, mutta se ei ollut kihla vaan kahle jota juhlittiin SUURIN menoin.... Siis hänen sukunsa puolelta, minun sukuni ei olisi saanut tulla juhliin ollenkaan. Suhde päättyi pahoinpitelyyn ja tappouhkaukseen ja exäni on nyt ehdonalaisessa. Nyt olen onnellisessa parisuhteessa ja tulevaisuutta voi suunnitella ilman mitään kiirettä, hoppua ja hätää, eikä meidän tarvitse niitä kummankaan suvulle kuuluttaa. Joskus tulemme menemään naimisiin mutta sen aika ei ole vielä kun opiskelut on vielä kesken.
Aloin miettimään tekstiäsi lukiessani, että mitäs väliä sillä oikeastaan onkaan mitä muut ajattelevat? Eikö ole tärkeintä että sinä ja miehesi olette yhdessä ja onnellisia ja suunnittelette yhteistä tulevaisuutta? Jos siihen kuuluu anopin mulkkaukset, niin jätä ne omaan arvoosi. Ainahan anoppi-miniä-suhteet on jossain määrin hankalia. Miksi muuten miehesi äiti edes tietää aikaisemmasta kihlauksestasi? Ja tuskinpa sinulle kukaan naureksii vaikka uskon kyllä että on toisaalta kiusallista jos kukaan ei usko teidän olevan tosissaan. Mutta jos nauravat niin sittenpähän nauravat, onko sillä niin suurta väliä... Eikös se kerro heistä itsestään enemmän entä sinusta?
Äläkä välitä tuosta joukkoon kuulumisesta, en minäkään tunne kuuluvani joukkoon kun mieheni suku kokoontuu ja rupattelee. Vaikka kaikki istuvat ja seurustelevat yhdessä, ei minulle kovinkaan moni puhu mitään. Johtuu kai siitä että olemme olleet mieheni kanssa yhdessä vasta niin vähän aikaa. Mikä pakko sinun on mennä sinne kekkereihin mukaan? Ei sinua kukaan pakota. Ja jos joku vetää siitä herneen nenään, niin ei ole sinun ongelma. Jätä ensi kerralla menemättä niin pääset helpommalla. Ja ne teidän lapsen hankkimiset tai hankkimatta jättämiset on niin teidän kahden välinen asia ettei mikään.
Et puhu mitään naimisiin menosta. Huvittuneena itsekin "kihlautumiseen" suhtaudun, jos naimisiin menosta ei ole puhettakaa.
hei...
itse menin kihloihin ensimmäistä kertaa nykyisen mieheni kanssa... ja veljeni vaimo ensimmäisenä haukkui minut siitä pystyyn... olen kuulemma liian nuori sitoutumaan ja kyllä hänkin minun iässäni (25) luuli löytäneensä sen oikean ja blaa blaa...
naimisiin emme ole menossa vielä toviin jos toiseenkaan, mutta tiedän että sekin päivä vielä koittaa... ja sitä tuskin sen enempää suunnittelemme...
miksi ajattelet sitä mitä muut ovat mieltä kihlauksestanne?? miksi välität siitä niin paljon??
eikö tärkeintä olisi se että tiedät itse miehesi kanssa että se on teille juuri se oikea ratkaisu... muiden mielipiteillä ei saa olla merkitystä asiaan ollenkaan!!!
jos haluat mennä kihloihin miehesi kanssa niin mene ja näytä onnesi maailmalle... aina löytyy niitä jotka näyttää pitkää nenää siinä vaiheessa ja haukkuvat ja ovat idiootteja!!! niitä on maailma pullollaan!!!!
mutta mielestäni ne on vain kateellisten puheita.... :)
ei sitä tarvi hääpäivä olla tiedossa ja kaikki siihen valmiina, ei minun mielestä... tehkää niinkuin parhaaksenne näette asiat ja nauttikaa elämästä!!!! kyllä niitäkin löytyy jotka oikeesti ja aidosti ovat onnellisia teidän puolestanne ja tukevat liittoanne täysin!!!!! :)
onnea jo etukäteen kihlauksesta!!! ;) ja toivottavasti niitä häitäkin sitten tanssitte ja näytätte epäilijöille!!!! :)
Sen takia en mitään naimisiin menosta kirjoittanut koska sen aika tulee myöhemmin, en näe hääpäivän lukkooon lyöntiä pakollisena osana kihlausta. Jotkut sopivat sen heti kihloihin mennessä ja osa ei taas koskaan mene naimisiin asti.
Ymmärrän kyllä, ettei tunnu yhtään mukavalta, jos toiset epäilevät suhteen pysyvyyttä. Itse olin vasta 18-vuotias, kun menin kihloihin (ennen yhteenmuuttoakin) ja oman puolen suvusta varsinkaan isä ei sulattanut suhdetta ollenkaan, olipa mieskin vielä minua vanhempi yms. "kamalaa". Onneksi miehen perhe on tukenut meitä ja ratkaisujamme:) Häitä emme ole suunnitelleet edes pitävämme, vain vihkiytyä, puhuimme jo ennen kihlausta, et laitetaan nekin rahat sitten aikanaan ennemmin häämatkaan kuin siihen, että pidetään häät ja kukaan ei lopulta ole niihin tyytyväinen, kauhea stressi päällä monta kuukautta jne.
Nyt asuttu yhdessä parisen vuotta ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Isäni on jopa suostunut vierailemaan meillä viime aikoina, mikä on ollut suuri saavutus. Sanoisin, että ainut keino, jolla voitte todistaa epäileväisille sukulaisille on aika - se näyttää, että olette tosissanne, varaudu, että siihen voi mennä vuosia, mutta onhan elämässä suurempiakin murheita. Pidä oma pääsi ja säilytä välit epäilijöihin silti, loukkaantumisen voi näyttää muttei kantsi siinäkään liioitella.
Onnea ihanan miehen löytämisestä!
"kellään samoja tunteita..ahdistaa, vaikkei toisten mielipiteistä pitäisi tällaisessa tapauksessa välittää kun kerta on ihana ja kaikinpuolin hyvä mies!"
muiden mielestä hyvä mies on tainnut löytää ei-niin-hyvän naisen...
kyllähän ihmiset heituka tunnista, ei sille mitään mahda.
-olen kyllä ihan normaali nainen enkä mikään kukasta kukkaan liihotteleva heitukka..