niin.. ehdin jo vähän ihastua tuossa viimisen opiskeluvuoden aikana pari vuotta nuorempaan tyttöön, mutta koskaan ei ollut pokkaa mennä kasvotusten juttelemaan, jänistin niitä tilanteita, koska molemmat kulki omissa porukoissa joka hetki. nyt myöhemmin pyysin hänet kaveriksi fb:ssa, ja juttelin niitä näitä, keksien joitakin aiheita mistä puhua.. hän ei liian innostuneelta vaikuttanut, vaikka välillä tuli hymiöitäkin kommenttien mukana. hänen harrastus vie myös paljon aikaa opiskelun ohella ja uskon, että päivät voivat tuntua raskailta, mutta kuitenkin hän pari tuntia oli keskustelussa jotenkin mukana lyhyesti kommentoiden, tehden tehtäviä samalla. tunsin oloni vaivautuneeksi, kun hän ei oikein tullut keskustelussa vastaan, mutta yritin jutella edes vähän kiinnostavimmista aiheista. Yksi kaverini kertoi, että hitaasti hyvää tulee eikä roomaakaan rakennettu päivässä. oikeassahan hän oli, ei keneenkään tutustuta kunnolla vielä ensimmäisellä kerralla. Mutta miten hänen kiinostustaan voisi sitten herätellä? tiedän kovin vähän hänen harrastelajistaan, mutta olisiko mitään muita keinoja, kuin tuo harrastus, mitenkä lähteä tätä juttua viemään eteenpäin? kiitos kun luit. kiitos jos neuvoit.
lämmittelystä
hanskathukassa
0147
0Äänestä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.