En nyt ole aivan varma kuuluuko tämä viesti tänne, mutta kirjoitanpa kuitenkin.
Eli ongelmani on aivan älytön makean vetäminen. Syön karkkeja, keksejä ja/tai pullaa joka päivä. Jotenkin tuntuu ettei pysty olemaan ilman! Aina kun on tylsää tai ärsyttää jne. sitä tulee vedettyä juuri tuota makeaa. Mitään pitsoja sun muita rasvaisia ruokia en syö ollenkaan. Oikeastaan tuo makean syöminen korvaa muuta syömistä. Ei kovin terveellistä kyllä. Ylipainoinen en ole yhtään 170/58. Harrastan liikuntaa 6 kertaa viikossa, raskasta sellaista.
Miten saan lopetettua tuon karkin ja muun makean syönnin. Minulla ei ole mitään muita paheita, joten tuo on aivan riistäytynyt käsistä. Siis 500g pussi voi mennä päivässä ja sen lisäksi saatan syödä 1 leivän enkä muuta. Kamalaa, kun sen nyt tähän kirjottaa! Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka voivat syödä samaa suklaalevyä viikon. Minulta se ei onnistuisi ikimaailmassa.
Antakaa neuvoja tyhmälle ihmiselle!?
Eli ongelmani on aivan älytön makean vetäminen. Syön karkkeja, keksejä ja/tai pullaa joka päivä. Jotenkin tuntuu ettei pysty olemaan ilman! Aina kun on tylsää tai ärsyttää jne. sitä tulee vedettyä juuri tuota makeaa. Mitään pitsoja sun muita rasvaisia ruokia en syö ollenkaan. Oikeastaan tuo makean syöminen korvaa muuta syömistä. Ei kovin terveellistä kyllä. Ylipainoinen en ole yhtään 170/58. Harrastan liikuntaa 6 kertaa viikossa, raskasta sellaista.
Miten saan lopetettua tuon karkin ja muun makean syönnin. Minulla ei ole mitään muita paheita, joten tuo on aivan riistäytynyt käsistä. Siis 500g pussi voi mennä päivässä ja sen lisäksi saatan syödä 1 leivän enkä muuta. Kamalaa, kun sen nyt tähän kirjottaa! Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka voivat syödä samaa suklaalevyä viikon. Minulta se ei onnistuisi ikimaailmassa.
Antakaa neuvoja tyhmälle ihmiselle!?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitäpä tohon nyt sanois... Et varmastikkaan ole ainoa samaisen ongelman kanssa, ja vastaus siihen on ihan maalaisjärki.
Vähennät pikkuhiljaa sokerin päivittäistä määrää, lisäät suolaisen ruoan määrää...
Aloita syömällä normaalisti. Eli syöt aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Kaikilla hyvää, terveellistä ja täyttävää ruokaa, ei mitään makeaa sokerista höttöä. Opettele tätä viikon, lupaat itselle, että nyt seuraavan viikon syön kaikki nuo ateriat. Sitten, kun on tuo ruokapuoli kunnossa, eli seuraavalla viikolla, rupeat kiinnittämään vasta huomiota makean määrään. Luultavasti jo tuolla ekalla viikolla makean määrä tippuu ainakin jonkin verran, mutta jos sitä syö samaan tähtiin älä huolesti, laita ensin ruokapuoli kuntoon. Seuraavalla viikolla jatkat syömistä samaan tahtiin, eli siis kunnon ruokaa masu täyteen joka aterialla. Mutta et osta kotiin makeaa muuta kuin yhden päivän tarpeiksi, siis herkkuvarastot pois. Joka päivä saat ostaa jonkun makean herkun, mutta vain yhden, paino korkeintaa 100g (mutta et siis osta jäätelöä ja pientä namia yhteensä 100g vaan vain yhden herkun päivälle). Siis tuuttijäätelön, pienen suklaan, pienen karkkipussin, yhden pullan. Jos jonain päivänä menee yli, niin et luovuta, yrität vaan seuraavana päivänä kovemmin. Jos jonain päivänä et syökään tuota yhtä herkkua, et silti kompensoi seuraavana päivänä, vaan pidä se yksi herkku päivässä politiikka.
Tuo tunnesyöminen on ainakin vaikeampaa, kun ei ole herkkuja talossa.
Kiitos neuvoista.
Ostin tänään kaupasta noita valion hedelmärahkoja. Parempi vaihtoehto sukaalle tai pullalle. Tänään en ole syönyt mitään makeaa! :)
Jatkan taistelua.
Minulla on vähän sama ongelma, paitsi että en syö makeaa. Siis mieli tekisi syödä joka päivä pullaa, keksiä, suklaata ja karkkia yms, mutta en syö jotta en lihoa. Yritän syödä terveellisesti mutta syömiseni muodostuu lähinnä leivästä, hedelmistä ja jugurtista. En jaksa tehdä itselleni ruokaa, joten syön valmisruokia joskus. Mutta yleensä en syö lämmintä ateriaa ollenkaan.
Teen ruokaostospäätökset kaupassa. En osta karkkia joten en pysty niitä iltaisin syömään. Tämä on hyvä neuvo kenelle tahansa.
Itsekkään en pysty syömään samaa suklaalevyä viikon. Jos mulla jotain on niin syön heti ja jos joku laittaa suklaapatukan mun eteen niin en voi olla syömättä.
syö normaalisti! huomaa selvästi että kehosi haluaa jostain energiaa sillä olet nälkäinen jos et syö. jos alat syödä normaalisti, suuria annoksia ruokaa väh 4. päivässä niin kehosi ei halaja mitään sokerimössöjä!
"syö normaalisti! huomaa selvästi että kehosi haluaa jostain energiaa sillä olet nälkäinen jos et syö. jos alat syödä normaalisti, suuria annoksia ruokaa väh 4. päivässä niin kehosi ei halaja mitään sokerimössöjä! "
"Well come to my chamber", said the spider to the fly.
Kutsutko kirjoitustasi ruokavalioneuvoksi??
Mulla tuli justiinsa mieleen, että ittellä on ollut juuri sama homma. Makeaa pystyin vetämän kertakaikkisen loputtomasti, ja sitä oikeestaan oli _pakko syödä. Kun niillä "nomaaleilla" ihmisillä ja kavereilla tuli huono olo puolikkaan karkkipussin jälkeen, pystyin itse vetämään helpolla puolentoista kilon irtaripussin YHDESSÄ illassa. Se oli ihan tajutonta, vissiin olin jonkinlaisessa sokerikoukussa.
Mutta niin, se, mikä mulla autto, oli lopettaa hiilareitten syönti. Tyyliin Atkins/muut ne ketoosidieetit, jotka on laihduttamiseen ja näin, ei kiinnostaneet niinkään, koska laihtumiseen ei ollut tarvetta - vaan se pelko, että kohta olisi, kun pulla/keksi/karkkimässyä vedin niin hirveästi. Mutta jätin hiilareitten syönnin sen takia, ettei makeanhimo enää vaivaisi, koska kaverini suositteli.
Lopputulos yllätti aivan tajuttomasti: kaks päivää ilman hiilareita --> makeanhimo tiessään. Vaikka tuntui, että nyt vaikka telkkaria katellessa haluais syödä mitään, ei ollut enää sitä pakonmoista tarvetta käydä hakeen vaaleeta leipää ja lappaa sitä, tai kaivaa keksipaketti esiin.
Näitä vähähiilihydraattisia elämäntapoja dissataan jatkuvasti ja kaikkialla, ihmiset tuputtaa sitä, miten SE EI VOI OLLA TERVEELLINEN, sellasilla rasvamäärillä EI IKINÄ! Mutta mä itse sanon että takaisin en vaihda, kun vuosien vatsakivuista- ja vaivoista, aknesta ja siitä makeanhimosta olen eroon päässyt. Olkoonkin vaikka niin, että kuolen sitten niihin kolesterolin aiheuttamiin tauteihin viisikymppisenä, elän paljon mieluummin vielä kolmekymmentä vuotta näin nautinnollisen tervettä ja hyvältä tuntuvaa elämää kuin kituutan vielä viisikymmentä vuotta järkyttävine vatsavaivoineen.
Pointti on siis se, että KOKEILLA KANNATTAA. En ottanut aluksi tosissani sitä että joku ruokavalion muutos niin epäterveellisen kuuloiseen voisi tosiaan vaikuttaa, ja otin sen lähinnä puoliksi läpällä, että katsotaan, josko muutosta tulisi. Ajattelin, että jos viikon syön sitä "rasvasta paskaa" miksi ihmiset VHH-ruokavaliota kutsuu, niin ei siitä haittaakaan loputtomiin ole. Ja tosiaan kaks päivää meni enkä takaisin enää halua palata.
Joo hieman kumma selitys mutta siis toivon, että kokeile. :DD Et siinä paljoa häviä, jos tää ei sovi sulle, niin jätät tekemättä, mutta tosiaan se viikko elämästä ei ole paljoa. Joko tykkäät tai et, mutta niinhän sitä sanotaan, että kaikkea pitää kokeilla ja ennakkoluulot romukoppaan. Tämä oli se keino jolla itte makeanhimosta pääsi pois.
Onneksi olkoon!
VHH tulee enemmän ja enemmän.
Suurin jarru on THL:N vuodikymmenien valehtelu kansalaisille ja siitä johtuva rasvan pelko.
Toinen suuri tekijä on selkärangaton media jopka ei uskalla nostaa kissaa pöydälle.
hyvää jatkoa
Hyvä! Samaan minäkin päädyin, minä ikuinen sokeri(tonni)keiju ja leivänpuputtaja... Muutuin vhh-epäilijästä vhh-onnistujaksi. Painoa on lähtenyt jo 18 kiloa.
Kierteeni oli melkoinen: joka päivä oli ihan pakko saada jotain makeaa, joko karkkeja tai leipomuksia. Jos olin koko päivän sinnitellyt hyvin, niin illalla viimeistään sorruin sotkottamaan keittiössä jotain. Pelkästään voista, sokerista, jauhoista ja parista mausteesta saa vaikka mitä aikaiseksi! Ja mikä kamalinta, söin lähes kaiken yksin. Kun mieheni otti yleensä vain yhden siivun piirakasta, niin minä söin loput ilman vaikeuksia. Mutta vhh muutti kaiken ja nykyisin kaappi on tyhjä kaikista leivonta-aineksista.
Hiilareita voi syödä lähes loputtomasti, sillä insuliini saa ruuanhimon valloilleen. Rasva ja proteiini sen sijaan hillitsevät ruokahalua. Kun vertaa kiloa karkkia ja kiloa voita, niin KUKAAN ei pysty syömään yhtä voikiloa parissa tunnissa, mutta karkkimäärä uppoaisi yhden illan aikana varmaan jokaiselle sokerihiirelle...
Vaikka et lihoisikaan,niin eihän runsas makean syönti tietenkään terveellistä ole.
Jospa löytäisit jonkin kivan harrastuksen,jonka voisit ottaa esille silloin,kun makean himo iskee,esim.kirja,ompeleminen....
Syön joka päivä vähitään 10 keksiä, pulla viipale, tai karkkeja, tai monta kuppia kahvia missä on sokeria, tai 4 kulhoa mysliä.
ja hitosti suklaata mä en ole kertakaa elämässäni ollut pari päivää ilman suklata. Vedän vaikka pari levyä päivässä. Ja hetken päästä taas tekee mieli.
Emmäkää ole yhtään ylipainoinen ja halusin päästä eroon siitä makeudesta. mä en tajuu kukaan muu ei syö niin paljon suklata kuin minä. Viikonloppuna tuli syötyä 750 grammaa suklaata.
Muuten vaa vihaan muuta roskaruokaa... en syö epätervellisesti mutta ku se makeus vie