eroterapia

24022010

avopuoliso päätti lopettaa suhteen. soitti muutama päivä sitten ja sano, että tää on nyt tässä. lupasi pakata tavarani oven eteen. no, samana iltana soitti ja aloitti vuodatuksen kuinka pahalta tuntuu jne.
nyt on kolmen viimeisen päivän aikana soitellut jopa 4 kertaa päivässä. eilen sanoin etten jaksa terapoida häntä enään. ja miksi edes tekisin niin koska hän oli se joka jätti. en jaksa/ei huvita tapella ja rähistä tai kuunnella niitä hyviä muistoja mitä hänen mieleensä on tullut nyt kun on ollut muutaman päivän yksin. siis nyt pitäisi hänet "korjata", vaikka itse on valintansa tehnyt. en oikein käsitä tilannetta. en aio enään vastata soittoihinsa. miksi jätetyn pitäisi olla jättäjän psygologi?

7

2309

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mari Naamio

      ymmärrät. Jättäjä ei ole aina jättäjä, vaan kouluttaja. Sinä et ilmeisesti näe vikojasi. vielä.

    • selvät sanat

      Tee hommasta selkeä loppu. Erosta pääsee nopeammin yli kumpikin, kun ei olla missään tekemisissä. Turha niitä juttuja on enää jälkeenpäin jauhaa ja selvitellä. Hänellekin on helpompi alkaa uusi elämä, kun et anna mitään toivoa mahdollisesta paluusta tms. Hyvien muistelukin vain lisää tuskaa. Siispä katse eteenpäin ja sopimus että ollaan ystäviä mutta ei pidetä yhteyttä!

      • saman läpikäynyt

        No hällä tietysti on pahempi olo miettiä, tekikö virheen jättäessään sut, sinun on helpompi, kun et itse eroa aiheuttanut. Hän nyt tietysti haluais todistaa että sinäkin olit eroa aiheuttamassa tavalla tai toisella, eli keskusteluissa haluaa löytää syitä sinustakin. Ehkä myös toivoo että sinäkin kärsisit vähän enemmän kun asiaa märehditään lisää.

        Tai ehkä hän pelkää että sinä löydät uuden ja hän jää yksikseen, ja tjhm, niin, sinäkin olisit sentään parempi kuin ei ketään.... joten varmuuden vuoksi haluais pitää sua otteessaan ja hätävarana niin kauan kunnes löytää jonkun paremman. Jospa hän sais sua vielä eron jälkeenkin hurmatuksi sen verran että et pysty rakastumaan kehenkään toiseen, ja niin pysyisit sopivasti saatavilla. Kätevää: näin hän ei ole sidottu seurusteluun, mutta saisi sinusta seuraa aina kun yksinäisyys iskee...

      • tavallinen tapaus
        saman läpikäynyt kirjoitti:

        Jos on yksinäistä niin lohtua pitäis etsiä muualta kuin exältä jonka on juuri itse jättänyt. Yhtälailla yksinäistä on jätetylläkin, mutta ei ole kivaa jatkaa yhteydenpitoa, kun kuitenkin tietää ettei se jättäjä välitä tosissaan. Ei erossa roikuta toisissaan vaan yritetään päästä irti!

      • the Tiger
        tavallinen tapaus kirjoitti:

        Jos on yksinäistä niin lohtua pitäis etsiä muualta kuin exältä jonka on juuri itse jättänyt. Yhtälailla yksinäistä on jätetylläkin, mutta ei ole kivaa jatkaa yhteydenpitoa, kun kuitenkin tietää ettei se jättäjä välitä tosissaan. Ei erossa roikuta toisissaan vaan yritetään päästä irti!

        Jokapojan unelma on olla vapaa mennä ja panna kenen kans tahansa, mutta kuitenkin puhelimen päästä löytyy se tuttu ja turvallinen, josta saa takuuvarmaa seuraa.

      • hmmmmmmmm
        the Tiger kirjoitti:

        Jokapojan unelma on olla vapaa mennä ja panna kenen kans tahansa, mutta kuitenkin puhelimen päästä löytyy se tuttu ja turvallinen, josta saa takuuvarmaa seuraa.

        Tottahan toki jokainen ikävöi eron jälkeen. Olihan suhteessa myös hyvät hetkensä ja on kiinnytty toisiinsa, vaikka päädyttiinkin eroon. Toiset suree itsekseen, yrittävät unohtaa ja päästä pian kiinni uuteen eronjälkeisen elämän. Toiset haluavat käsitellä tapahtunutta, eivät voi olla muistelematta ja miettimättä, eikä pääse irti ikävästä. Onko sitten helpompaa äkkikatkaisu kaikki heti poikki, vaiko vähitellen irtautuminen ja tapailu ystävinä? Ei helppoa kumpikaan.

      • Anonyymi
        the Tiger kirjoitti:

        Jokapojan unelma on olla vapaa mennä ja panna kenen kans tahansa, mutta kuitenkin puhelimen päästä löytyy se tuttu ja turvallinen, josta saa takuuvarmaa seuraa.

        A-ha... Hilppasen asenteellista sukupuoliroolitusta, monen pojan unelma on löytää sydämen ystävä joka ei pidä rakkautta vain tuloverotuksessa vähennettävänä menoeränä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1666
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      950
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      784
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      542
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe