Söin tukevan aamiaisen, kaksi munaa ja puoli paketillista pekonisiivuja. Se oli noin viideskymmenes vastaavanlainen aamiainen tänä vuonna.
Mutta nälkä lähti.
Katson täten keskustelun tästä aiheesta loppuun saatetuksi.
Mutta nälkä lähti.
Katson täten keskustelun tästä aiheesta loppuun saatetuksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sanomani että olen koko aamun ollut niin väsynyt ja pöhnäinen etten jaksa kertakaikkiaan kirjoitella tänne, olen vain maannut sohvalla. Palataan paremmalla aikaa kun käyn vähän köpöttelemässä = vien vaikkapa roskapussin, liikuntaahan täytyy harrastaa muistakaa se.
"sanomani että olen koko aamun ollut niin väsynyt ja pöhnäinen "
Ei kai mitään uutta kohdallasi riippumatta mitä syöt. Tarkista juomapuoli.
totaalisen uutta, koska olen noudattanut pilkun tarkasti vhh:ta hiilarit minimiin ja terveellistä voita ja kookosöljyä lisää. Juomapuolen pitäisi olla myös kunnossa raakamaitoa suoraan maitotilalta ja kahvia lorautuksella kuohukermaa. Väitätkö, että pitäisi lähteä NHH:n suuntaan - ei ikinä!!!!!!!!
Aluksi auttaa kun lopettelet valehtelemisen ja häiriköinnin.
solvaamisen, miksi minä muka valehtelen ja häiriköin? Olet vainoharhainen.