Me ollaan mieheni kanssa oltu kohta 4 vuotta yhdessä ja meillä on ihana 8kk ikäinen poika. on vaan sellainen "pieni" ongelma että riitelemme nykyään ihan jatkuvasti, varsinkin iltaisin ja usein myös keskellä yötä. Suurin osa johtuu kyllä varmasti väsymyksestä ja kyllähän se lapsen tulokin jotain kriisejä parisuhteeseen kuulemani mukaan tuo mutta tämä on jo aivan hirveää! Kummatkin olimme lasta toivoneet mutta jotenkin tuntuu että mieheni on sen jälkeen muuttunut ihan kummalliseksi, ennen se oli aina se tyyni ja rauhallinen osapuoli joka tuli kesken riidan halaamaan ja sanomaan että kulta lopetetaan tää..mutta ei enää..nykyään se vaan raivoaa ja on aivan tajuttoman ilkeä, ihan eri ihminen kuin ennen. verbaalinen väkivalta on melkeinpä jokapäiväistä. en olisi ikinä voinut uskoa että se sama mies johon silloin rakastuin pystyisi loukkaamaan minua sanoillani näin paljon eikä näytä edes katuvan sanojaan.
Esimerkiksi eilen sain kuulla kuinka meidän yhteinen elämä on ihan perseestä eikä meidän suhteessa ole mitään hyvää ja pelastamisen arvoista. kyllä tuollainen loukkaa kun itse on tehnyt kaikkensa tämän suhteen eteen ja itsestäni on kyllä kokoajan tuntunut että meidän suhde on ihan ok ja todellakin taistelemisen arvoinen, tuo tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta että mieheni ajattelee noin.
Ärsyttää myös kun emme osaa riidellä niin kuin aikuiset ihmiset vaan aina pitää huutaa ja raivota..lapsikin kärsii varmasti ja mulla on koko ajan olo että olen huono äiti kun huudamme mieheni kanssa toisillemme. viime yönä se meni jo siihen että naapuri tuli pyytämään hiljaisuutta! HÄVETTÄÄ NIIN PERKELEESTI!! nyt pelkään ettemme saa valitusta vuokranantajalta, se olisi kyllä eka kerta mutta silti pelottaa ja hävettää..en kehtaa enää nähdä naapureita rappukäytävässä.
.Siinä vaiheessa tajusin mitä kaikkea tuo pieni lapsi joutuu kestämään ja haluan todellakin muuttaa ja parantaa tätä suhdetta mutta onnistuuko se koskaan.. Onko kellään kokemusta, saako loputonta riitelyä ikinä loppumaan? mieskin haluaa vielä yrittää mutta onko tässä enää mitään järkeä..?! En halua olla huono äiti, lapseni on tärkeintä maailmassa ja loppujenlopuksi menee kuitenkin suhteen edelle vaikka rakastankin miestäni paljon..
ja anteeksi tästä pitkästä ja epäselvästä tekstistä, toivon että joku jaksaa lukea ja jakaa kokemuksensa
Esimerkiksi eilen sain kuulla kuinka meidän yhteinen elämä on ihan perseestä eikä meidän suhteessa ole mitään hyvää ja pelastamisen arvoista. kyllä tuollainen loukkaa kun itse on tehnyt kaikkensa tämän suhteen eteen ja itsestäni on kyllä kokoajan tuntunut että meidän suhde on ihan ok ja todellakin taistelemisen arvoinen, tuo tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta että mieheni ajattelee noin.
Ärsyttää myös kun emme osaa riidellä niin kuin aikuiset ihmiset vaan aina pitää huutaa ja raivota..lapsikin kärsii varmasti ja mulla on koko ajan olo että olen huono äiti kun huudamme mieheni kanssa toisillemme. viime yönä se meni jo siihen että naapuri tuli pyytämään hiljaisuutta! HÄVETTÄÄ NIIN PERKELEESTI!! nyt pelkään ettemme saa valitusta vuokranantajalta, se olisi kyllä eka kerta mutta silti pelottaa ja hävettää..en kehtaa enää nähdä naapureita rappukäytävässä.
.Siinä vaiheessa tajusin mitä kaikkea tuo pieni lapsi joutuu kestämään ja haluan todellakin muuttaa ja parantaa tätä suhdetta mutta onnistuuko se koskaan.. Onko kellään kokemusta, saako loputonta riitelyä ikinä loppumaan? mieskin haluaa vielä yrittää mutta onko tässä enää mitään järkeä..?! En halua olla huono äiti, lapseni on tärkeintä maailmassa ja loppujenlopuksi menee kuitenkin suhteen edelle vaikka rakastankin miestäni paljon..
ja anteeksi tästä pitkästä ja epäselvästä tekstistä, toivon että joku jaksaa lukea ja jakaa kokemuksensa
Vastaukset 3
Vanhimmat
Riidassa on aina 2 ja useimmiten molempien syytä ja pitäisi vain osata riidellä fiksusti. Riidan pahin teko on erolla uhkailu ja pitkä mököttäminen.
"emme osaa riidellä niin kuin aikuiset ihmiset "
Aikuiset ihmiset ei riitele, vaan puhuu asioista asiallisesti (toisin kuin kuvitellaan, riiteleminen ei ole mikään pakollinen osa parisuhdetta)
"Suurin osa johtuu kyllä varmasti väsymyksestä"
Jos ollaan väsyneitä niin eikö kannattaisi mennä nukkumaan riitelemisen sijasta. Hyvän yönkin voi jättää sanomatta jos ei suusta tule muuta kuin sammakoita.
Ja lopuksi: Ihmisellä on sellainen asia kuin itsehillintä. Se kasvaa harjoittelemalla. Itsehillintä (ja muutenkin kontrolli omista toiminnoista kuten äänen tuottamisesta, huulien liikuttamisesta yms.) aiheuttaa sen että IHMISEN EI OLE PAKKO HUUTAA JOS EI HALUA! Jos haluat lopettaa riitelyn niin tee se. Jos toinen alkaa huutamaan niin älä itse huuda. Tarvittaessa kuuntele vaikka kaikki syyttelyt ja mustamaalamiset yms. kyllä se siitä rauhoittuu (jos väkivaltaiseksi ryhtyy sitten on eri asia -juokse karkuun). Sopikaa keskenänne että jos toisella alkaa kiehumaan niin kävelee pois tilanteesta johonkin rauhoittumaan. Alkakaa olemaan aikuisia, sillä kukaan muu ei sitä voi tehdä puolestanne!
Juu siis teillä on koko maailma mullistunut ja vauva-aika on erittäin väsyttävää. Onko miehellä työstressiä? Kun on nämä ajat, niin onko pelkoa työpaikan menettämisestä? Vauvavalvomiset, sä jäänyt äitiyslomalle, hän kokee olevansa vastuussa nyt kahdesta ihmisestä stressi-stressi-stressi. Eli tosiaan väsymys näyttelee tuossa varmasti SUURTA osaa. Mutta vauva kasvaa ja oppii, tulee yhä omatoimisemmaksi ja unetkin alkavat sujumaan.
Ton kaiken keskellä sä olet se ainoa aikuinen, johon purkaa kaikki mitä pinnan alla pidättelee. Mutta onhan teillä menetettevää. Se ei arjesta hänelle tee sen helpompaa vaikka eroaisitte ja kumpikin vuorollaan yksin sinnittelisi niitä vauva-aikoja yksin.
Ja sulla varmasti yhtälailla stressiä. Joten älä nyt hyvä nainen siitä vuokranantajasta murehdi, kun se ei muuta asiaa.
Sinuna nyt vielä kovasti harkitsisin tuota, että vauva-aikana erotaan. Kun se millaista elämänne on nyt ei ole lopullista. Ja miehelläsi voi yksinkertaisesti olla todella huono stressinsietokyky. Parisuhteennekin on kokenut suuren muutoksen kun ei voi elää vain toiselle. Siis toihan kaikkein haastavin vaihe mitä nyt elätte ja pistätte varmaan paljon parisuhteenne piikkiin.
Jos teillä on valvottuja öitä, niin se oikeasti muuttaa ihmistä. Siitä ihanimmastakin ja rauhallisimmasta ihmisestä voi kuoriutua hirviö vaikkei sitä olekaan. Ja miehet varmaan erityisesti ovat alttiimpia hajoamaan siihen vauvaitkuun.
Jos ette osaa riidellä kuin aikuiset, niin mitä jos hakisitte apua siihen? Tiedän muun parisuhdeterapian ohella ainakin PANKin jossa tarjotaan keskusteluapua perheen aikuisille.
Se on totta, että jos lapsi alkaa voimaan huonosti, niin on toimittava ja hyvä, että olet sitä mieltä. Mutta kun lapsi on niin pieni vielä, niin toivoisin että koittaisitte jaksaa opetella vielä aikuisten tapaa käsitellä asiat ja aikuisten tavan riidellä. Vaikka sitten keskusteluavulla, jos ette pysty muuten rauhottumaan. Ja musta on todella tärkeää, että siinä vaiheessa kun ryhdytte erosta puhumaan, niin olette tiedostaneet mahdollisimman hyvin mitä siitä seuraa: Tutustutte ero- ja uusperheyteen, ne ongelmat ja stressaavat tilanteet ei lopu siihen eli parisuhteen on itsessään oltava sellainen, että kummankin hyvinvoinnin vuoksi se on lopetettava. Ja jos teistä tulee erovanhemmat ja riitelette jo valmiiksi, niin teidän on jokatapauksessa opittava eroon riitelystä. Muuten se on vieläkin haitallista lapselle miten toimitte.
Onko teillä tukiverkkoa? Lapsenvahtia? Sillä noi keskustelut on käytävä rauhallisessa tilassa.
Yksi hyvä avaus voisi olla se, että kirjoitat kirjeen. Pohdit rauhassa jokaista sanavalintaasi ja kerrot sen oleellisen: Teillä on kummallakin huono olla ja miten me tästä voidaan yhdessä selvitä. Teillä on kummallakin paha olla, mutta ette ole toistenne pahaan oloon syylliset. Niin ja olisi erittäin tärkeää, että mies nyt etsisi aktiivisesti keinoa tuulettaa tunteitaan ja käsitellä stressiä.
En tiedä onko tuo lopullista vai ei. Vielä en lähtisi sanomaan, että lopullista. Ja toivon yli kaiken, että löydätte taas sen tilan, jossa olette toistenne tukijoita ettekä vihollisia. Mutta toki itse tiedät tilanteen paremmin ja ero on hyvä vaihtoehto, jos lapsen hyvinvointi kyseessä (tai teidänkin, joka lopulta johtaa lapsen oloon). Mutta jokatapauksessa joudutte olemaan tekemisissä ainakin sen 18 vuotta ja tarvitsette jokatapauksessa keinon tulla toimeen ja sietämään toisianne. Siksi se opettelu nyt ei olisi pahitteeksi, jos siinä vielä mahdollisuus pelastaa parisuhteenne ja tämä kaikki johtuu ohimenevästä tilanteesta.