vähän vanhempana valita parin paremmin? Itse ainakin nyt 30-vuotiaana ajattelen ihan eri tavalla suhteen aloittamisesta kuin nuorempana, jotenkin realistisemmin. Kun nuorempana riitti se että tykättiin toisistaan, nyt tulee mietittyä paljon enemmän että onko tällä jutulla oikeasti mahdollisuuksia. Onko tämä iän tuomaa järkevyyttä vai pidemmän sinkkuna olo jakson tuomaa "vierautta" suhdetta kohtaan? Vai sitä ettei tämän ikäisenä halua tuhlata aikaa johonkin parin vuoden suhteeseen. Sillä pidän tästä miehestä todella paljon enkä etsi mitään hetken huumaa. Mutta jotenkin vaan kauhistuttaa ajatus, että tämä mies jota olen nyt pari kuukautta tapaillut olisikin yhtä-äkkiä virallisesti miesystäväni.
Osaako
linnan
8258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
harkinta on iän tuomaa järkevyttä ja ennen kaikkea sitä, että osataan jo pysähtyä, eikä vain etsiä hetken huumaa. Toki joillakin tämä etsintä ja "opettelu" jatkuu liian pitkään kunnes huomataan, että yksin ollaan ja pysytään. Tulisi kuitenkin muistaa, että harvoin se "ruoho" on vihreämpää siellä aidan toisellakaan puolen.
Luulisi että jo parin kuukauden aikana osaisi jo sanoa kannattaako jatkaa vai ei? Eihän se ole toista kohtaan oikein jos asenne on tuo!
Juu osaan sanoa että haluan jatkaa. Juttu vaan on niin että kyseinen mies asuu kaukana, joten sellainen "tavallinen" seurustelu ei onnistu vaan pitää tehdä suurempia muutoksia elämässään jatkaakseen läheisemmin. Siksi minä tässä pähkäilen..
Miten kaukana mies asuu ja miten usein voitte tavata ja miten pitkiä aikoja kerrallaan? Kannattaa edetä rauhassa ja tutustua, kaksi kuukautta on minusta aika lyhyt aika tehdä mitään radikaaleja päätöksiä, mutta toki kannattaa miettiä onko joskus mahdollista muuttaa samalle paikkakunnalle/yhteen. Työt, mahdolliset lapset yms. asiat varmaan pitää huomioida. Jos ajatus muuttamisesta tuntuu hankalalta, niin sitten on vain jatkettava kaukosuhdetta tai harkittava lopettamista.
No, mies asuu kaukana. Me ollaan tunnettu noin vuosi ja nähtiin toisiamme kohtalaisen usein jo ennen kuin rupesimme varsinaisesti tapailemaan. Onhan tämä juttu vielä niin alussa, että ei tässä ruveta mitään radikaalia tekemään tässä vaiheessa. Kaukosuhteena tätä tästä jatketaan vielä.
Se mitä tässä varsinaisesti mietin on oma suhtautuminen suhdetta kohtaan yleisesti. Koen itseni niin varovaiseksi, ja mietin että ajattelenkohan ihan liikaa. Siitä tosiaan on aika monta vuotta kun viimeksi olin suhteeseen menossa. Silloin se tuntui niin helpolta. Nyt pohdin kaikkia asioita, niinkuin missä asuttaisiin, työpaikkoja yms sellaisia käytännön juttuja. Tietysti myös sitä että miten sovitaan yhteen, mutta se tuntuu ainakin nyt hyvältä.
Mietin että onko tässä varauksellisuudessa nyt kyse iästäni, vai siitä että tarvitsen pehmeän laskun sinkkuna olosta, vai tarkoittaako se että tämä on väärä ihminen? Sinkkuna ollessani olin todella tyytyväinen siihen että kaikki aika oli omaa, samoin kuin kaikki tulevaisuuden suunnitelmat. Olen jotenkin niin oman tien kulkija. Tosin nyt tuntuu että voisi jo yhdistää tiet jonkun kanssa.
Ja jos jätän järjen pois ja vaan mietin mitä tunnen, niin olen kyllä todella ihastunut ja haluan tutustua paremmin tähän mieheen. Ja minä en yleensä helposti ihastu.
Olisi niin helppo jos asuisimme lähellä toisiamme, katsoisi vaan rauhassa miten sujuu. Nyt pitää kuitenkin sumplia asioita tavatakseen ja kyllä se tulevaisuus mietityttää jo tässä vaiheessa. Ehkä sitten kiirehdin sen kanssa liikaa.
Tuli mieleen, että ajattelisitko samalla tavalla asioita, esim. yhteenmuuttamista, jos mies asuisi lähempänä? Onko hän nyt turvallisen välimatkan päässä eli ei ole mahdollista ainakaan heti toteuttaa suunnitelmia ja menettää itsenäisyyttään. Eikä mies ole turhan usein käymässä, voit tehdä rauhassa omia juttuja. Jos asuisi lähempänä näkisitte useammin, tuntisitte ehkä paremmin ja ehkä kävisi niin, ettei mies tuntuisikaan enää niin hyvältä. Paitsi että mainitsit, että olette vuoden ajan nähneet kohtalaisen usein, ilm viikotain, eli ei hän varmaan sitten niin kovin kaukana asu, jolloin voitte tutustua rauhassa ennen yhteenmuuttamisia.
No me asuttiin kohtalaisen lahekkäin mutta toinen muutti sitten. Muutto oli tiedossa jo pidemmän aikaa, ja siksi kai aluksi enemmänkin vain kaveerattiin. Sitten kuitenkin tunteet veivät ylivallan ja ruvettiin tapailemaan juuri sen muuton aikoihin.
Yhteenmuuttamista en vielä tässä vaiheessa harkitse missään tapauksessa, haluan seurustella kauemmin asumatta yhdessä.
Onhan se ihan totta että tuo välimatka sopii minulle sen puolesta ettei se tapailu mene heti aluksi ihan överiksi. En halua sellaista että kun seurustelu alkaa niin kaikki muu jää ja vain nyhjätään yhdessä. Mutta on se vähän liian harvoin tällä hetkellä, kun tavataan noin kerran kuukaudessa. Nyt mietinkin että pitäisikö ruveta tähtäämään siihen että välimatka pienenisi.
Osaa. Vielä reilun kolmekymppisenä valitsin aika huonosti, mutta nyt 40-vuotiaana näyttäisi osuneen vihdoin ihan napakymppiin. Ja on hyvä mieli!
kai se on aika tapauskohtaista loppujen lopuksi. Joillainhan kestää se ensimmäinen hyvinkin nuorena aloitettu suhde.
Itselläni on kolme vakavaa suhdetta takana ja yhden kanssa asunutkin yhdessä monta vuotta, luulisi sen kuitenkin jotenkin auttamaan hahmottamaan asioita eri tavalla kuin nuorempana.