Onko kellään kokemusta ko. sarjasta. Ostin kampaajalta shampoon, hoidon ja muotovaahdon, kun suositteli. Nyt vähän kaduttaa, olivat melko arvokkaat, taisi olla 79 € yhteensä.
Hårologi
Kannattiko
3456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Muotovaahtoa ja hiuskiinnettä (sitä ei ponnekaasulla) olen kokeillut. Vaahto parasta mitä olen käyttänyt. Hiukset ei ole yhtään tahmeat tai kovat. Ja Hiuskiinteen jälkeen kampausta voi vielä hetken muotoilla, ennen kuin lakka kuivuu. Saa muotoiltua ikään kuin geelillä, mutta hiuksen pintaan ei jää geelimäistä jälkeä. Lähtee hyvin pois vaikka kampaamalla.
että ihan laadukkaita mutta ei nyt NIIN ylivoimaisen parhaita kuin väitetään.
Hyvät ohjeet millä ja miten aloittaa on aina paras lähtökohta tuotteiden käytössä. Aineiden valintaan vaikuttaa myös missä kunnossa hiukset ovat ulkoisesti mutta myös sisäisesti sekä päänahan terveys. Mitä pidempään käyttää shampoota ja hoitoaineita sitä paremmin vaikuttavat. Välillä ei pidä käyttää muita tuotteita.