hätätyö?

minut kutsuttiin vapaapäivänä tuntia ennen vuoron alkamista töihin. mihin korvaukseen olen oikeutettu normaalin palkan lisäksi kyseiseltä päivältä?
2347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Epäilen vahvasti, että kyseessä olisi ollut hätätyö, siihen on hiukan kovemmat kriteerit kuin kiire työmaalla.

Todenäköisesti kyseeseen voisi tulla hälytyslisä, tai millä nimellä sitä sitten kutsutaankin ja siihen päälle normaalit ylityökorvaukset työvuorolistan ulkopuollisilta tunneilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimikekki kirjoitti:

minut kutsuttiin vapaapäivänä tuntia ennen vuoron alkamista töihin. mihin korvaukseen olen oikeutettu normaalin palkan lisäksi kyseiseltä päivältä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu