Exä TAKAS

Eli kerron tässä miten mulle kävi...Erottiin exän kanssa pari viikkoa sitten, ja syy oli, että tytöllä oli vielä tunteita exäänsä. Otin sen todella raskaasti, kun hän sanoi että meidän juttu on ohi. Hän kuitenkin sanoi, että tuntee vielä jotain mua kohtaan, ja että meillä olisi vielä mahdollisuus, kunhan hän pääsee exästään yli. Parin päivän päästä, olin aivan kuivilla. En tuntenut minkäänlaista kaipuuta exääni kohtaan, jota ihmettelin suuresti.

Hän lähetti toissapäivänä viestin, että hänellä on ikävä mua. Eilen tapasin exäni, ja tuntui, että välillämme on sitä jotain. Mutta todennäköisesti...vain minä tunsin sen.

Aivan ihanan tuntusta, kun hän on lähelläni. Kaikki murheet ja huolet kaikkoaa. Mutta kun hän lähtee, hän on todella etäinen. En ole varma, onko hänellä jokin toinen mies vai mikä on... En tiedä enää, jaksanko enää tätä...
1534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aivan samanlainen tilanne kuin minulla. Suosittelen jatkamaan eteenpäin.

Minun exäni palasi luokseni viikoksi, mutta sitten kaipuu/ikävä meni ohi ja aloitin surutyön alusta.
Tällä hetkellä kun olen unohtanut hänet, (joka toki ottaa aikansa) olen jo tavannut tosi mukavia tyttöjä ja huomannut, että kyllä paljon parempiakin on tarjolla, vaikka eksäkin tosi hyvä oli.

Mutta jos hän ei tarpeeksi rakasta, niin en halua olla hänen kanssaan, ja joku joka sinua oikeasti takaisin rakastaa, ansaitsee sinut. Se on uskomaton tunne kun joku todella pitää sinusta. Joten odota sitä ja jatka eteenpäin :) Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niko15v kirjoitti:

Eli kerron tässä miten mulle kävi...Erottiin exän kanssa pari viikkoa sitten, ja syy oli, että tytöllä oli vielä tunteita exäänsä. Otin sen todella raskaasti, kun hän sanoi että meidän juttu on ohi. Hän kuitenkin sanoi, että tuntee vielä jotain mua kohtaan, ja että meillä olisi vielä mahdollisuus, kunhan hän pääsee exästään yli. Parin päivän päästä, olin aivan kuivilla. En tuntenut minkäänlaista kaipuuta exääni kohtaan, jota ihmettelin suuresti.

Hän lähetti toissapäivänä viestin, että hänellä on ikävä mua. Eilen tapasin exäni, ja tuntui, että välillämme on sitä jotain. Mutta todennäköisesti...vain minä tunsin sen.

Aivan ihanan tuntusta, kun hän on lähelläni. Kaikki murheet ja huolet kaikkoaa. Mutta kun hän lähtee, hän on todella etäinen. En ole varma, onko hänellä jokin toinen mies vai mikä on... En tiedä enää, jaksanko enää tätä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu