minua pidetään "vankina"!

Kirjaimellisesti samanlaisia kokemuksia meillä nuoruudessa. Minulla tuo "ulkonaliikkumiskielto" jatkui keski-ikäiseksi. Vasta silloin vanhempani sitten ihmettelivät, miksi ei löydy elämänkumppania. Äiti keksi aina jotain syytä, miksi en saanut mennä muiden joukkoon. Olin peruskoulun omaluokkalaisten keskuudessa liian lahjakas matemaattisesti heidän mielestä, niin syrjivät sen takia.

Olen esikoinen, ja pikkuveljet ovat saaneet aina liikkua minne ovat halunneet. Minäkin tunsin tulevani hulluksi ja se vei elämänhalun kokonaan. Aina tein väärin, kun tein omin päin äidin tietämättä.

Nosta ääntäsi sekä kotona että kaveripiirissä tarvittaessa. Ilmoita koulussa luokanvalvojalle tai opinto-ohjaajalle kokemasi. Itsenäisty välittömästi, kun tulee tilaisuus.

Tee ilmoitus lastensuojeluviranomaisille vapaudenriistosta. Vanhempasi estävät kehitystäsi.

nyt menneet liian pitkälle. Ymmärrän, koska olet vielä alle 18v niin olet holhouksen alla, mutta... ihmettelen, miksei vanhempasi eivät luota sinuun - tuskin hekään sinun iässäsi jaksaneet välittää vanhempien kielloista.

Yksi teoria on tämä: koska olet nuorin, niin valitettavasti monet vanhemmat eivät huomaa nuorimman kehitystä, vaan nuorin on aina vauva, pienin, avuttomin. Vaikka pitäisi muistaa että olet oiekasti 15, etkä enää 8vee! koska vanhempasi eivät ole tajunneet millainen olet todellisuudessa kehityksesi kanssa niin he luulevat sua paljon pienemmäksi. Mutta jos vanhempasi näkevät toisen, ei teidän perheestä olevan 15v, he näkevät sen mahdollisesti jo kypsyneenä, naisen/miehen alkuna, mutta eivät osaa siirtää tätä samaa ajatusta sinuun, mikä on väärin.

olen jo 27, ja 2. nuorin perheessämme. Mulla on ollut sama ongelma, tosin nuoremmalla sisaruksella vielä pahempana. Äiti tuntuu välillä siltä, ettei se tajua, että olen 27 oikeesti, vaan yrittää puuttua mm. sihen, missä asun - koska jollakin paikkakunnalla ei ole töitä, mutta poikakaverini asuu siellä... mutta turhaa se selittää :) mutta isommat sisarukset ovat päässeet helpommalla.

Onko sulla isoveljiä vaiko siskoja tai molempia? meillä poikiin on aina luotettu paremmin, ja niiden on annettu hölmöillä, mutta hölmöilyäni on paheksuttu :) ja jos olet perheen 1. tyttö, tai no, olet nuorin ja tyttö, niin perheesi voi olla ns. sovinistinen - tytöthän ei osaa vaihtaa lamppuja tehdä muutakaan, ja ne ovat heikompia - siksi ylisuojellaan.

kun täytät 18v, olet vastuussa itsestäsi - ja voit muuttaa kotoa. tosin poikakaverini muutti pois kotoa 16veenä,kun ei enää jaksanut äidin komentelua... hän ei saanut tuoda kavereita kotiinsa. ja hyvin on pärjännyt.

Pääsetkö johonkin vaan meet vaan ja jos sitten vanhemmat sanovat jotain niin sanot että se on ihan sama mitä sanotte koska tämä on minun elämä ja teen niinkuin tahdon ja murrosiässä on otetava se oma tahto ja vastustettava vanhempiaan tehdä niinkuin itse haluaa niin saat oman elämän ja se voi otta vanhempiasi päähän mutta se kuuluu elämään. Itselläni 15 v tytär ja kyllä hän jos pääsee konsertteihin ja menoihin mutta kun asumme pääkaupunkiseudulla niin haen hänet yöllä kun konsertti loppuu ja seuraava kontertti on 7.3 ja silloin se loppuu puolen yön paikkeilla ja on hyvä hakea nuori stadin keskustatta kotiin niin ei tapahdu mitää ja pääsee turvallisesti kotiin yöllä.

Ehdottaisin nyt enemmänkin diplomatiaa kuin suoraa hyökkäystä.

Anna vanhemmillesi aikaa miettiä, koska he vastustavat sitä mistä eivät tiedä mitään. Tunnen ikäluokkasi vähäsanaisuuden, jossa asiat pitäisi koettaa ymmärtää puolesta sanasta ja lukea selän asennosta missä nyt mennään. Se on tosi vaikeaa vanhemmillesikin, joten neuvottele. Netissä on varmasti tarkempi esittely tapahtumasta eli näytä se heille sekä laadi harmistasi huolimatta jonkinlainen matkasuunnitelma: miten menette sinne, missä yövytte, mitä maksaa ja miten tulette takaisin. Noin suurinpiirtein, mutta pyri uskottavuuteen.

Jos vanhempasi ovat yhä eri mieltä kysy miksi ja mitä varten. Jos neuvottelut yhä tökkivät pyydä joko hyvä ystäväsi vanhempineen avuksi tai joku sinua ymmärtävä sukulaisesi, mutta näin myös saat vähän aikuisempaa tukea ja vanhempasi saattavat siten oivaltaa, ettei tässä nyt niin hirveä hätä olekaan.

Olet juuri siinä vaiheessa elämää, että jotkut ikätoverisi ovat kypsempiä ja jotkut lapsellisimpia. Sen vuoksi vanhemmille on joskus hankalaa löytää se diplomaattisin tapa selittää asia. Siis toki jotkut vanhemmat eivät edes välitä, mutta sinun kohdallasi kannattaa luottamuspulan syystä kysyä ihan suoraan.

Toivotaan, että saatte asian sovittua :)

voisit ottaa ja tulostaa tämän viestiketjun ja antaa heille luettavaksi.
jospa he sitten huomaisivat että ovat aiheuttaneet ongelman joka alkaa muuttua sinun masennukseksesi.

taidat olla heille rakas lapsi, se kaikkein pienin joka ei koskaan kasva aikuiseksi.
harmillista jos niin, koska se todellakin haittaa kehitystäsi.

ota vain rohkeasti asia puheeksi

Ymmärrän, että vanhemmat pitää "rajoja rakkautena". Yritäppäs nätisti ja mahdollisimman aikuismaisesti jutella vanhempiesi kanssa. Sopikaa yhteiset pelisäännöt kavereiden luona kyläilyyn: Vanhempasi voisivat soittaa kaverisi porukoille ja varmistua siitä, että todellakin olet siellä. Ehkäpä asiaa auttaisi myös se, jos vanhemmat tutustuisivat sinun kavereihisi, voisivat päästää sinut luottavaisemmin mielin kylille.

Kaverini täyttää pian 20 ja asuu edelleen kotona. Hän joutuu edelleen kysymään luvan vanhemmiltaan jos haluaa käydä jossain ja yleensä lupaa ei tule, koska on muka "kotitöitä". Kaverillani on oma pankkitili kesätyöstä saaduille rahoille, mutta vanhemmat kyyläävät tiliotetta ja puuttuvat aikuisen ihmisen rahankäyttöön.

Tämä oli siis varoittava esimerkki. Alkakaa hyvän sään aikana miettiä tilannettanne, tai muuten voit olla viiden vuoden päästä samassa jamassa kuin kaverini.

Sun täytyy nyt ruveta puhuaan sun vanhempien kanssa. Eihän tollasesta tuu mitää, itellä oli vähän sama ongelma muutama vuos sitte ku olin vähän sua nuorempi. Niitten täytyy ymmärtää että sä oot kuitenki jo 15 vuotias ja voisit jo pikku hiljaa alkaa itsenäistyä. Sovitte vaikka kotiintulo ajat tai jotku muut vatsaavat. JA se että ei oo kavereita, voi jopa tuhota ihmisen henkisesti. Jos ne ei kuuntele sua ettekä pääse yhteisymmärrykseen nii sitte sun on otettava kovemmat otteet käyttöön. Nimittäin toi aikasemmin mainittukki lastensuojelu yhdistys. Ota sinne yhteyttä jos asiat ei rupea järjestymään. Sen vielä sanono että älä kuitenkaan missää nimessä heitä peliä kesken, se ei kannata. Sitte kun oot 18 nii pystyt menemään ja tulemaan miten itse haluat, ja jos nyt heität pelin kesken nii häviät vain itse siinä. tsemppiä :)

olen itse 21 ja 17 v tyttöjen äiti. Olen antanut heille aina sopivasti omaa vapautta ja tottakai akvereita on täytynyt saada tavata. Kukaan ei pysty elämään vaan vanhempiensa kanssa ilman oman ikäistä sosiaalista kanssa käymistä.
En tiedä miten vanhempasi tähän suhtautuvat, mutta pakko sinun on jollakin tavalla keskustella heidän kanssaan asiasta.
Voitko esim pyytää muita sisaruksiasi juttelemaan vanhemmillesi asiasta. Ilmeisesti on käymässä näin, että he tarrautuvat sinuun, nuorimmaiseen epätoivoisesti ja haluavat tavallaan pitää sinut itsellään. Se on epäitsekästä ja jollain tavalla sairaalloista, ja siitä on voitava puhua vaikka terveyssisaren tai koulukuraattorin tai jonkin kanssa koulussa ja sitä kautta saatava asia esille.
Se sairastuttaa sinut mielenterveytesi jos olet suljettuna koti seinien sisälle itseksesi.

Kerroppa vanhemmillesi, että sinä haluat elää nuoruuttasi, eikä vaan olla kotona. Ja sanot että sinä lähdet ystäviesi luo tai keikalle ja sillä selvä. Sitten toimit niin että he voivat luottaa sinuun.Keikkareissulle vaan ei sitten kannata ilmoittaa mitään tarkkaa kotiintuloaikaa. Ainahan siellä menee kuitenkin aikaa. Mutta esim kaverilla käydessä voit sanoa millon tulet ja tulet kans. Vanhempasi oppivat luottamaan.

Minulla itselläni on neljä lasta, joista kaksi on täysi-ikäisiä ja kaksi 15 vuotiaita. Ainahan sitä kaikkea tulee eteen, mutta onhan noista selvitty. On alaikäisten alkoholin käyttöä jne, mutta niistä on sitten puhuttu ja sekin kuuluu kokeiluun. Poikani ilmoitti tässä (15 v) että hänellä on tyttöystävä. Minä sanoin vain että pidä tytöstäsi hyvää huolta. Ja että hän on tervetullut meille kylään.

Eihän se kahlitsemalla mihinkään edisty. Nuori ei opi elämään ja tietämään asioita ellei saa itse kokea. Vapautta pitää tietyssä määrin olla ja rajojakin, niin opitaan elämään!

itse oon kokenut melkein samoin meitä oli 7 muksuu lyö nyrkki pöytään ja käske istuun ja kuunnella puhu suoraan kysy syy selvitä se asia juurta jaksaen itselläni on 3 muksua 1poika 2tytärtä oon sanonut et jos en kuuntele heitä niin lyö nyrkin pöytään parikertaa se on kyllä tapahtunut ja nyt oon tyytyväinen et kuuntelin löysimme ratkaisun pulmiin puhumalla

Tapauksesi muistuttaa minua kovasti nuoruudestani. Olen perheen ainoa tyttö, minulla on 4 veljeä. Pojat saivat vapauksia ja tehdä mitä haluaa. Kun kysyin miksen minä saa, sain vastaukseksi: "Olet tyttö". Tai "Pojat on poikia". Isoveli sai kuukausirahaa, minä en. Jouduin siivoamaan enemmän kuin pojat. En mennyt koskaan mihinkään. En käynyt kaupungilla, diskoissa tai juuri missään. Sain kyllä kutsua kavereita kylään tai mennä kavereille, sikäli minulla oli enemmän vapautta kuin sinulla. Mutta en edes uskaltanut pyytää lupaa diskoihin tai kaupungille menemiseen. Vanhempani olivat niin jyrkkiä ja pelottavia. 18-vuotiaana ensimmäistä kertaa elämässäni tein jotain vasten vanhempieni tahtoa. Tästä he suuttuivat niin pahasti, että karkasin peloissani kotoa ja samalla myös muutin pois kotoa. Sen jälkeen olen ollut aika etäinen koko perheelleni, mutta onnellisempi. Toivon että sinä uskallat puhua vanhemmillesi, ja että välinne silti pysyvät hyvänä. Mutta joskus asiat menee kuten minulla. Oma onnellisuus on silti tärkeintä, vaikka välit perheeseen hajoaisivatkin.

Pistää oikein vihaksi vanhempiesi käytös. Toivotan sinulle paljon onnea, myötätuntoa ja rakkauttakin elämääsi. Ja valoa! Puhu myös vaikka opettajallesi tai jollekin kaverillesi. Ja jos tämä kaveri puhuisi omille vanhemmilleen jotka voisivat tulla tapaamaan vanhempiasi ja vähän keskustelemaan. ;) Mutta jos asiat ei silti parane, niin sinuna lähtisin kimpsuineen ja kamspuineen kotoa pois heti kun täyttäisin 18v. Onnea!

Ajattelevat parastasi, voihan se tuntua että mihinkään ei pääse, ite sitä joutu töissä kulkia kesät ku olin 14-15, pellolla ja navetalla meni kaikki aika, vasta ammatillisella koulutus tasolla pääsin paremmin irtautumaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Ja olen erittäin tyytyväinen tällä hetkellä että vanhemmat olivat silloin suojelevaisia.

Ettei tuo nyt johtuis siittä että sinulla on ollut luottamusta mutta olet sen itse jollain tapaa sen menettänyt? Jos alaikäinen omilla töppäilyllään (esim.jäänyt kinni alkoholin käytöstä,varkausesta jne. ) menettää vanhempien luottamuksen niin siinä menee aikaa jolloin sen saavuttaa takaisin.Tällaisissa tapauksissa se on oikein että vanhemmat joutuvat rajoittaan liikkumisia.

..Ymmärrän tilanteesi varsin hyvin. Minkä ikäisiä sinun vanhemmat on? Ja minkäikäisiä olivat sinut saadessaan?
Olen itse 40v nainen jolla 20v ja 5v poika. Ajattelen asioita erililla kuin esim äitini.Minulla oli myös aika tiukka kasvatus niin kauan että olin rippikoulun käynyt. Oletko koskaan ajatellut herättää vanhempiasi kovalla kädellä?
Siis tekemällä jottain mikä on täydellisesti päinvastaista kuin nykuinen oleminen?

koita jaksella siellä kotona autamme sinua kyllä!!!

Kuulehan, ei sun vanhemmat halua kun suojella sua! Ymmärrät sen kyllä kun olet joskus aikuinen..ja kiität vielä että pitivät ohjat käsissään. Kyllä sä kerkiät vielä paljon mennä ja nähdä..koko pitkän elämän ajan. Ei ne vanhemmat ilkeyttään sun menoja rajoita. Rakastavat sua ja haluavat varjella sut kaikelta pahalta

Kun mietit ja tunnet asiat yksin kuvaat sen omasta mieltymyksetäsi ja käsityksestäsi.

Minustakin isänä tuntuu siltä että vapaus kuuluu jokaiselle, lapsillekkin. Ongelma ja jopa arvovastaista on vapauden riisto ja rajoituskin.
Vapaus on kaikille samojen pelisääntöjen takana vanhempiin mikäli vanhemmat ovat kykyisiä vanhemmuudessaan. Luottamus,avoimmuus, rehellisyys, vastuisuus,kunnioitus. Ne kaikki on ansaittava. Sama kuin vanhempien väleissäkin. Yleensä ongelma "liikarajoituksessa" on vanhempien itsensä sillä he purkaa lapsiinsa omaa suhteen ,perheen,työn, jopa päihteiden rajoitteita heihin itseensä. Lapsi on sijaiskärsijän!?

Nähdäkseni vakuuttaminen, ja sen jälkeen toimiminen siten että vanhemmat luottaa sinun tekevän asiat turvallisesti sekä olevan avoin ja rehellinen on syytä uskoa että saat vapautta mutta myös tukea ja turvaa jota tarivitsee jokainen läheisiltään. Sitä ei voi vaihtaa johonkin siskoon,tai ystävään eikä uhmata vaan olla rehellinen. Myöntää itselle tarvitsenvansa toisten/vahempien hyväksynnän tekemisilleen ja aikomuksilleen.

Kuinka vanhemaat sisaruksenne on vapauden ansainneet?

Vedä niitä vanhempiasi paskapussilla päähän.

Otat itteäs niskasta kiinni ja teet asialle jotain ennen ku on myöhästä! Ite omassa nuoruudessa heräsin liian myöhään. Mulla on kusipäiset vanhemmat joita vihaan. Meillä oli myös fyysistä väkivaltaa. Lopetin n. 16 vuotiaana heille puhumisen; en vastannut IKINÄ enkä sanonut moita tai mitään. Siinä meni jonkun aikaa, mutta ne ihme kyllä alko heräämään. Nykyään ne on ihan ku eri ihmiset kun 15 vuotta sitten. Täytyy sanoo, et nyt itsekin äitinä en voi ymmärtää heidän käytöstä, se ei TODELLAKAAN ole mitään suojelua, vaan henkisen kehityksen tuhoamista. Itsekin häilyn sairaan ja terveen välillä, tosin kukaan ei tiedä sitä.

Joo ei tuo tervettä ole. Ehdottaisin että keskustelisit rauhallisesti vanhempiesi kanssa, kertoisit oman näkökantasi. Asia ei kerralla selviä mutta on heidät jollain tavalla saatava tajuamaan, että vaikka asettaisivatkin kotiintuloaikoja tms niin eivät he voi kieltää tapaamasta kavereita koulun jälkeen. Samoin juttelut koulukuraattorin kanssa ovat tuossa tilanteessa tosi tärkeitä. Onneksi sie kuitenkin tapaat kavereita koulussa, ja heidän kanssa ilmeisti tuut hyvin toimeen.

Kerron lyhyesti oman tarinani. En tiedä voiko sitä lyhyesti kertoa... Äitini oli täysin dominoiva ihminen perheessämme. Äiti piti minua täysin kakkosluokan ihmisenä veljeni rinnalla, halveksui, ei koskaan kannustanut, ei uskonut millään tavalla kykyihin (vaikka olin lahjakas), ei arvostanut sitä mitä elämässäni tein. Henkinen väkivalta oli todella kauheaa, ei edes isä tajunnut / pystynyt / kyennyt omaa saamattomuuttaan tekemään mitään asialle. Johtunee siitä että isäni oli aikalailla tossun alla. Vasta nyt ollessani yli 30v äitini on alkanut hyväksymään minut, tai sitten on ymmärtänyt pitää suunsa kiinni, vaikka en edelleenkään elä hänen tiukkojen uskonnollisten määräysten mukaisesti. En saanut tavata lapsena tai nuorena kavereita ollenkaan. Olin koulussa yksinäinen susi, hiljainen ja syrjäänvetäytyvä ja ensimmäiset oikeat kaverisuhteet loin sekä koin hyväksynnän ihmisten joukossa armeijassa, jossa onneksi olikin palvelemassa "eikoisjoukoissa" johon ei toisiaan mitään härötyyppejä päästetä. Irtiotto alkoi tapahtua kun noin 12 vuotiaana tajusin mistä on kyse - ja se tapahtui todella kovalla kapinalla, tosin olinhan silti kiltti, en ryypännyt tms. Meni yksi vuosi kotona eläessäni etten puhunut sanaakaan äidilleni. Moneen otteeseen välit vanhempiini ovat olleet poikki vuosien jaksoja. Johtuu siitä syystä että vieläkin, tosin etenkin aikaisemmin tuntui etteivät he millään tavalla ole elämässäni tekojeni ja valintojeni takana. Ensimmäisen kerran meinasin tappaa itseni 16 vuotiaana ja useampaan kertaan myöhemminkin. Voi ymmärtää mitä kaikkea muuta kuin sosiaaliset ongelmat tämä kaikki aiheutti. Siitä armeijan jälkeisestä elämästä alkoikin kasvaminen ihmisenä ja oppiminen miten tullaan ihmisten kanssa toimeen. Ja kasvu jatkuu edelleen. Kasvukipuja ja vaikeuksia on riittänyt yllin kyllin, pahaa masennnusta myöten. Mitään muuta hyvää en näe kuin että minusta tuli vahva ja itsensä tunteva ihminen. Nyt kuitenkin, vaikka edelleen elämässä riittää haasteita, on menossa jo useamman vuoden jatkunut huima nousukausi. Ei minua enää tunnista ei ulkonäöllisesti eikä käyttäytymiseltäni ihmiseksi joka olin 6 vuotta sitten, saati siihen verrattuna mitä olin nuoruudessani ja lapsuudessani. Olen päässyt huimasti elämässä eteenpäin, myös työuralla, itsetunto on kasvanut ja osaan kohdata todella kovia vaikeuksia ilman että kaatuisin ensimmäiseen vastoinkäymiseen. On vaan pakko jatkaa eteenpäin. Onneksi nyt välit vanhempiinikin ovat suht hyvät.

Juttua riittäisi, mutta palaten ongelmaasi. Uskon että asia selviää, ei yhdellä kerralla juttelemalla. Ehkä he vain haluavat sinua kuopuksena ylisuojella tai jotain... mutta eivät ajattele asioiden kaikkia puolia. Tärkeää on että vanhemmat ymmärtäisivät sun näkökantasi ja siekin pääsisit perille miksi vanhempasi toimivat noin. Tsemppiä!

Hah, en voi uskoa silmiäni lukiessani näitä juttuja! Onko tuollaisia ihmisiä OIKEASTI olemassa?? Ajattelin niiden olevan vain Dr Phil. -kamaa rapakon toisella puolen.

Mutta joo, ilmoitat tilanteestasi lastensuojeluun. Ja selität heille juurtajaksain, että kyseessä ei ole minkään hulvattoman ryyppääjäteinin elämä, vaan ihan oikeasti suuri ongelma. Niinkuin joku jo totesi, vanhempasi estävät normaalia henkistä kasvuasi ja lastensuojelussa tämä pitäis ymmärtää heti. Jos eivät ymmärrä, hae apua toiselta paikkakunnalta.

Isäsi ja äitisi kasvattaa sinusta isille varavaimoa, jos äitee sattuu kuolemaan ennen aikojaan.
Tuikaa joku yö talo tuleen ja häivy maisemista.

sun vanhemmat on vaan ylisuojelevia

vanhempiesi kommentin perusteella voisi ensiksi kysyä sinulta, että oletko jotenkin toilaillut menneissydessäsi kotisi ulkopuolisissa seikkailuissasi...?

Palaa kirjoittamaan tuo viesti vasta, kun olet 5v nykyistä vanhempi, ja olet ison sisarusparven jyräämänä jäänyt hoitamaan vanhempiasi ja sinulta on viety oikeudet kaikkeen... sinulta odotetaan vain sitä, että et sano, kun sattuu!

15v ei oikeesti vielä tiedä mistää mitään... kuvittelet vain olevasi aikuinen, kun pillu vuotaa verta kerran kuussa etkä vielä saa mitään.

Kohtalosi kuullostaa kauhealta. Voimia sinulle selviämiseen!! Olisko teidän perheessä vanhemmille sisaruksille ehkä tapahtunut jotain kauheaa mikä saa vanhempasi käyttäytymään sinua kohtaan tuolla tavalla? Löytyisikö vaikka kolusta tai jostain muualta luotettava ihminen, joka voisi auttaa uuteen alkuun? Hae opiskelemaan johonkin vaikka suureen kaupunkiin ja aloita oma elämä. Suurista kaupungeista löytyy sosiaalitoimiston tukemia asuntoja, juuri tilanteessasi kituville ihmisille. Ammattikoulutus tarjoaa jo kolmen vuoden jälkeen ammatin ja avaa ovet työmaailmaan. Kuullostaa suurelta ja pelottavalta muutokselta mutta jotta pääset vanhempien tyranniasta irti niin jotain on tehtävä. Vaikka vanhempasi pelottelisivat, että et pärjää ja et voi mennä, niin voit mennä ja kyllä pärjäät!

Niii siis tuoli päähä porukoille, eiks je?

Hei crying,

Vaikka ehkä et olekaan lukkojen takana, niin kirjoituksesi perusteella olet vankina. Sillä perusteella, että vanhempasi todellisuudessa pystyvän vanhemman auktoriteetillä, riippuvuusuhteella ja määrätysvallalla tehdä sen ilman lukkojakin.

Vankina pitäminen on rikos lain mukaan. Voit mennä tämän asian kanssa miellään lastenvalvojalle sosiaalitoimistoon, niin alkavan purkaa asiaa kanssasi. Silloin vanhemmatkin joutuvat antamaan selityksen asialle. Sosiaalitoimistossa täytyy lastensuojeluviranomaisen eli lastenvalvojan eli sosiaalityöntekijän olla lapsen tai nuoren puolella.

Tervesin

Keskustele vanhempiesi kanssa aluksi siitä, miksi olet heidän mielestään "liian hujaton maailmalle". Vanhemmilla ja lapsilla on usein eri käsitys siitä, mikä on sitä "hujattomuutta". Jos vanhemmillasi on oikeasti aiheita, joista ovat huolissaan, yrittäkää sopia yhteiset pelisäännöt. Yritä sopia vanhempiesi kanssa, että näitä yhdessä sovittuja pelisääntöjä noudattamalla saisit tiettyjä vapauksia. Kaikkeen ei tietenkään tarvitse myöntyä ja vanhempien on myös annattava myönnytyksiä, kunhan ne ovat kohtuullisia. Kerro vanhemmillesi, että kärsit tilanteesta ja syrjäydyt muista tämän tilanteen vuoksi. Vanhempasi ovat menneet todella pitkälle, kun et saa käydä edes koulukavereiden luona. Jaksamisia sinulle ja tsemppiä yritykseen saada vanhempasi ymmärtämään, ettet ole enää pikkutyttö.
Itselläni on teini-ikäinen tyttö ja tiedän kuinka vaikeaa on myöntää, että se oma pieni tyttönen on jo nuori neiti, jolla on elämää kodin ulkopuolellakin.

Elämä on joskus näköjään "tosi kamalaa". Kärsi ihan rauhassa.

En kyllä ymmärrä mitä vanhempasi ajattelevat! Oletko tehnyt joskus jotain "hölmöä"? Minä olen jo mummo, mutta jäin ihmettelemään, miksi Sinulla on näin? Minulla on on viisi, jo aikuista lasta, maalla asumme ja ei ole ollut mitään tuollaista! Kyllä poikani (4), ovat jokainen omat kokeilunsa tehneet, mutta niistä on keskusteltu ja sen jälkeen on ollut kaikki OK! Olet ilmeisesti kuopus? Etkö voi jutella vanhempiesi tai sisarustesi kanssa? Toivottavasti kaikki selviää, uskon, että olet fiksu, mutta jossain mättää! Tsemppiä Sinulle, jospa asiat selviävät!

Koulussa on kuraattori tai psygologi, kerro hänelle ja hän auttaa Sinua.
Hänen avullaan otat yhteyttä lastenvalvojaan tai itse suoraan, jos rohkeutta
riittää, tiedän, että se on iso kynnys soittaa.
Sinulla on kuitenkin todistajia koulutovereissasi, siihen, ettet pääse mihinkään, ehkä
sisaruksesikin kertovat totuuden. Kukaan ei voi elää toisen puolesta
hänen elämäänsä, joten vanhempiesi pitäisi antaa sinun itse kokea ja elää.
Itselläni on 5 lasta, joista nuorin täyttää 15 ja he kaikki ovat saaneet liikkua ja
elää oman elämänsä ja meillä on hyvät välit kaikkien kanssa.
Vanhempien pitää olla tukemassa ja auttamassa elämään, ei sulkea lastansa kotiin.

Yritä ottaa yhteyttä Mannerheimin Lastensuojeluliittoon. Yhteystiedot ovat täysin maksuttomia ja heihin voi soittaa ma-pe klo 14-20 ja la-su klo 17-20 aikana. Siellä psykiatrit ja semmoiset ihmiset pyrkivät auttamaan sinua ja muita kyseisiä ihmisiä. MLL tukee lasten hyvinvointia, terveyttä ja heidän oikeutettu elämä. Suosittelen!

Ymmärrän vanhempiasi, asutte korvessa ja olet heidän nuorimmainen. Onko käynyt mielessä pyytää kavereita teille käymään ? Vanhempasi näkisivät että ovat ihan tavallisia nuoria ja voisivat samalla vähän vahtiakin teitä.

Kannattaa ottaa yhteys sosiaali- ja kriisipäivystykseen kysyä sieltä jos voi saada jotain tukea apua ja koulussa ota puheeksi opettajan kanssa tai kuraattorin kanssa sinun on ehdottomasti saatava apua siihen että pääset elämän omaa elämää ystäviesi kanssa . Vanhemmat sinua liikaa rajoittaa ja vahtii ja ei todellakaan saa vankina pitää kotona ketän suomessa . Sinulla on oikeus olla ystävien kanssa tavata ihmisiä liikkua vaikka heidän kanssa tai yksin kodin ulkopuolella olet jo täysivaltainen päättämään asioitasi suurelta osalta
Minulla on kokemus siitä että rajattiin täysin en saanut käydä missään ei myöskään kavereita saanut käydä
kotona , olin perheen ainoa tyttö ja mua varjeltiin kaikesta
Niinpä uhma siitä tulee ja kasvaa mä revin itseni irti perheestäni heti 15 vuotiaana lähdin kotoa ahdistavasta tilanteesta pois karkasin kotoa . Oli aivan kauheaa kun piti istua vain kotona oma huone oli mutta ei mitään muuta koti ja perhe ulos en voinut mennä ja jos joku uskalsijoskus kavereista vierailla vanhemmat moitti heitä ja mitään hyvää ei kenessäkän ollut joten ei heitä voinut tavata eikä mennä heidän kanssa mihinkään en saanut lupaa koskaan . Oli tosi katkeraa kuulla kun toiset sai vapaasti elää ja heihin luotettiin . Minusta se oli suuri luottamuspula .
Karkaaminen aiheutti sen että minut sitten haettiin kotiin takaisin isän toimesta ja niin lentelin pitkinseinää kun hän löi tosi lujaa hyvä ettei pää lähtenyt siinä lensin ainakin . Sen jälkeen päätin etten koskaan enää ole vanhempieni kanssa vaan lähden kun sen tilaisuuden saan . No se oli kevättä onneksi ja kesällä täytin 16 ja niinopä hankin itselleni työn toiselta paikkakunnalta kävinpuhumassa paikanpäällä
pääsin lähetiksi ihan mitätönta palkkaa sain mutta vapaus oli tärkeintä .Llöysin hyvän ystävän ja sitten asuimme yhdessä ja siitä eteenpäin olen ollut pois kotoa en koskaa katunut sitä koska sen jälkeen itsenäistyin ja tein töitä aina vain parempia paikkoja kävin lyhyitä koulutksia kursseja ja sain aina paaremmin töitää ja sitten vihdoin perhe koti ja lapsi ja elämä o kuljettanut hyvin eteenpäin mutta itse olen joutunut tekemään sen eteenpaljon aluksi mutta aina on mennyt hyvin päin .
En sano että sinun on tässä mailmassa tehtävä noin mutta puhuttava tuo asia on ja sinunon saatava elää vapaammin sillä se uhma ja katkeruus ei ole hyvä ja se on kurja tapa repiä itseä kotoa pois
Veljiin on hyvät välit ja heidän kanssa mä puhuin monet kerrat aikuisena näitä asioita ja hekin aina ihmettelivät miksi minulle oli aivan liian kireä se kuri ja elintilaa ei ollut mitään ystäviä ei saanut olla mihinkään ei saanut mennä koulu oli ainoa.
Nykyisin ihmisillä on mahdollisuus saada jonkinlaista apua siihen että ns pahoinpidellään ja vangitaan vapautta . Ketään ihmistä ei saa kahlita vapautta ei saa viedä siitä ei hyvää seuraa koskaan vaan voi tulla ongelmia monenlaisia enemmänkin .
Minun lapsille on ollut vapaus on tyttöjä tai poikia koskaanen vie vapautta vaan asioita puhuttu ja seon ollut parasta ja ihana että lapsilla on kaverit seuraa ja voivat olla vastavuoroin kavereidensa luona yökylässä tai kaverit meillä näin on ollut tosi hienoa ja lapset o aitoja ja puhuvat kaikesta varsinkin teini ikäiset heillä on ajatuksia ja mukava niin . Teini ikä on ollut helppoa näin lasten kanssa ainakin meillä ja olen onnellinen että olen osannut elää oikein ja lähteä pois ahdistavasta elämästä ja saanut oikeita ratkaisuja ja ystäviä kavereita .
Sinulle toivon että pääset pois tuosta tilanteesta ja saat vaikka puhututksi asiat miksi he eivät luota tai mitä pelkäävät ja kerro että sinulla on oikeus omaan elämään ja ajatuksiin ja ystäviin ja muuhunkin kuin kotona neljäneseinänsisällä oloon

eihän tollainen käy. Seuraavan kerran kun porukat kieltävät jotakin niin haistata paskat heille ja lähde viettämään iltaa tai mitä huvittaa. On paljon helpompi saada anteeksi kuin lupa. Kokeiltu on.

Onko sinulla kodin ulkopuolisia harrastuksia? Pääsetkä niihin?? Monesti nuoret pitävät itseään vankina, jos eivät pääse kavereille siis yöllä tai myöhään illalla klo 20 jälkeen. Asut korvessa, elikkä tarvitset kyytiä kavereille ja takaisin. Mä ymmärrän täysin sun vanhempia, jos he eivät halua toimia iltamyöhään taksikuskeina. Mun ajovuorot päättyvät klo 19 maissa arkena. Mä vähän luulen, että sä oikeasti pääset kyllä lenkkeilemään, mutta ei kodin nurkan taakse ja sieltä ajokortin omaavan poikakaverin kyydillä kylille ja sille tielle sitten. Oonko oikeassa? Et vastaa puhelimeen kun sulle soitellaan, että missäs neiti viipyy kun klo 22 ja" lenkkeilijälle" voi olla sattunut jotain?! Kyllä maalla voi olla aivan yhtä "vaarallista" kun isommissa taajamissa. Joskus jopa vaarallisempaa. Kännissä ajo autolla syrjäkylillä on valitettavasti kansanhuvi. Samoin näemmä alaikäisten ja kortittomien autolla kaahaminen.

Etkö sä saa kutsua ketään teille kylään koulun jälkeen tai jopa yökylään viikonloppuisin? Missä 15-vuotiaan pitäisi saada käydä? Koulussa, harrastuksissa, kavereilla tietysti...mutta koulupäivinä on oltava ajoissa kotona, että jaksaa käydä koulua. Viikonloppuna pitäisi ehtiä klo 22 kotiin, ettei mene unirytmit sekasisin. Tarviiko sen ikäisen päästä vielä sitten festareille? Paikalliseen kuppilaan väärennetyillä papruilla? Jonku kaljaporukan kämpille notkumaan? Ei minusta!!

Tuli heti ensimmäisenä mieleen, että he haluavat suojella nuorinta lastaan "pahalta maailmalta". Tosiasia vaan on se, että jokaisen on tehtävä itse omat virheensä. Eivät vanhempasi sinua ikuisesti voi suojella. Parempi olisi nuoresta pitäen nähdä eri juttuja, koska jossain vaiheessa ne kuitenkin tulee elämässä eteen ja silloin niihin sopeutuminen voi olla vaikeampaa.

Tällainen "ylisuojelevaisuus" on vissiin aika yleistä maalla? Niin olen ainakin itse maalla asuneena huomannut. Sinun kannattaisi puhua vanhempiesi kanssa. Sanoa ihan suoraan, että tarvitset kavereita, haluat tehdä muutakin kuin istua kotona ja että olet yksinäinen. Elleivvät vanhempasi ihan hirviöitä ole, niin kyllä heidän pitäisi ymmärtää tunteesi ja pystyä joustamaan asiassa. Ei 15-vuotiaan kuulu olla jatkuvasti kotona, vaan kaverit ovat tärkeä osa nuoren elämää. Miten voi oppia olemaan ihmisten seurassa myöhemminkään elämässä, jos ei sitä opi nuorena? Työelämässäkin tarvitaan sosiaalisia taitoja, sano tämä vanhemmillesi. Haluavatko he tosiaan, että jäät kaikesta sosiaalisesta elämästä ja työstä paitsi vain siksi, että he eivät uskoneet, että osaat olla kiltisti?

Kannattaa myös jutella esim. koulukuraattorille, terveydenhoitajalle, opettajalle...mitä ikinä siellä koulussa onkaan (en muista, kun kouluajoista on jo muutama vuosi...) Olen varma, että he ovat samaa mieltä kanssani siitä, että sinun on päästävä tapaamaan ihmisiä. Voisitko mennä esim. johonkin kerhoon, jossa voisit tavata kavereita? Vanhempasi tietäisivät missä menet eikä tarvitsisi olla niin huolissaan.

Toisaalta ymmärrän myös vanhempiasi. Jos minun vanhempani tietäisivät, missä minä huitelin 15-vuotiaana, eivät varmaan olisi päästäneet mihinkään. Onneksi ei sattunut mitään. Sinä kyllä kuulostat paljon fiksummalle ja vastuuntuntoisemmalle kuin minä, joten pystyisit varmaan sopimaan asioista vanhempiesi kanssa, jos he vaan suostuvat juttelemaan.

...sisarusparvestasi ? Silloin on selvää,että vanhempasi yrittävät pitää sinut ikuisesti omanaan,koska ei uusia enää tule. He suojelevat sinua kuin silmäteräänsä. Jos et pääse mihinkään,et voi sille mitään,mutta pyydä ystäväsi luoksesi. Pitäkää hauskaa kotonasi. Ehkä sitten tulee sekin päivä,että sisaruksesi tuovat lapsenlapsia ja vanhempiesi pahin omistushalu laantuu.

On tietenkin tärkeää, että vanhemmat huolehtivat lapsestaan ja että vastavuoroisesti kumpikin osapuoli pitää sanansa (esim. mihin aikaan tulee kotiin). Mutta voi hyvänen aika sentään, kyllä 15 vuotiaan pitää jo päästä tutkimaan maailmaa omillaan. Parhaiten se tapahtuu juuri kavereiden kautta ja uusiin ihmisiin tutustumalla. Tynnyriin suljetuista tulee vain syrjäytyneitä sosiopaatteja. Suojelu pahalta maailmalta on myös oikeastaan pahempaa kuin sen kohtaaminen. Sellainen ihminen osaa varoa vaaroja, joka on oppinut tunnistamaan ne. Sellainen, joka ei ole koskaan käynyt missään tai viettänyt aikaa ihmisten kanssa ei kaikkea tunnista. Voisi siis sanoa, vanhempasi tekevät sinulle karhunpalveluksen. Olen ehdottomasti samaa mieltä muiden kanssa, että puhut tilanteesta kuraattorille tai vastaavalle. Sinun pitää päästä kokeilemaan omia siipiäsi.

Itse lähdin kotoa 16-vuotiaana opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Vanhempiani toki hieman huolestutti, että pärjäänkö (olen kaiken lisäksi ainoa lapsi), mutta eivät he koskaan yrittäneet estää omia ideaoitani. Pärjäsin hyvin omillani ja pärjään yhä. Välini vanhempiini ovat erinomaiset, ehkä juuri siksi, että olen saanut kasvaa omana itsenäni, enkä toteuttaa heidän päähänpinttymiään. Toivon sinulle kaikkea parasta. Ja tosiaankin, kun täytät 18 heillä ole enää lain mukaan sananvaltaa mihinkään tekemisiisi.

tulee ihan tippa linssiin kun luin näitä viestejä..

Itselläni on sama ongelma..ja täytän parin kk päästä 18v.

Minulla on isoveli, 2 pikkuveljeä ja pikkusisko, vanhempani ovat eronneet ja kumpikin uudelleen naimisissa..asun äitini ja isäpuoleni, pikkuveljeni ja -siskoni kanssa.
Asun maalla ja lähimpään naapuriinkin on yli km. Kavereita minulla ei ole ainuttakaan.. viimeksi 1 luokalla syntymäpaikkakunnallani oli pari kaveria..joiden kanssa sain olla isäni luvalla..mutta äiti ei antanut koskaan lupaa.. Vanhempieni erottua "jouduin" asumaan äidin luokse..vaikka olen aina ollut "iskän tyttö"..isoveljeni sai jäädä isäni luo..

Koulussa minulla oli taas pari kaveria joihin en saanut pitää yhteyttä, en edes mennä synttäreille..sittemmin ainoat kaverini muuttivat muualle..
Mihinkään en ole koskaan saanut mennä, en kylälle, pyöräilemään, en ole saanut harrastaa mitää, isääni en ole saanut tavata halutessani, vaikka siihen oli oikeus..nyttemmin en pahemmin halua mennä isäni luo kun on uusissa naimisissa..ja minulla on kirjaimellisesti paha äitipuoli, jolla oli omia lapsia, mutta ei hyväksynyt meitä, isoveljeni joutui muuttamaan kotoa 16v. tämän takia. hänen lapsensa laittaa omat tekemisensä meidän kontolle ja äitipuoli on niin sinisilmäinen että uskoo kaiken mitä lapsensa sanoo..

Äitini käyttää paljon henkistä väkivaltaa, minkä vuoksi vanhempanikin erosivat, se on erittäin ahdistavaa!!

Kun täytin 15 ja sain hankittua mopokortin..en saanut mennä mopolla minnekkään..äitini ja isäpuoleni veivät avaimet ja veivät myös löpön tankista..minulla on ollut nyt 5 vuotta 2 koiraa, muutama kissa ja pari vuohta edes seuranani..vanhempani eivät suostu hoitamaan niitä sekuntiakaan..itse maksan niiden ruuat ja hoidan ym. ovat aina olleet vastuullani..ja sen ymmärrän..ovathan ne minun!

Edelleenkään en saa mennä minnekkään, kaupassa saan käydä kerran viikossa vanhempieni seurassa!
En saa mennä edes koirani kanssa kävelemään postilaatikoita pidemmälle jotka ovat n.150 metrin päässä meiltä. Kerran menin vähän pidemmälle niin äitini tuli autolla ja haki minut takaisin, ja huusi, että pitääkö soittaa poliisit hakemaan! Pyörä on hajalla, sillä ei pääse minnekkään..minusta tuntuu että olen vankina/piikana, sillä minä joudun siivoamaan talon, pesemään astiat, hoitamaan eläimet, tekemään pihahommat..ym. isäpuoleni on lähes kokoajan töissä, eikä enää jaksa kuunnella äitiäni!

Kesätöihin en ole saanut koskaan mennä vaikka olisin halunnut..ainoastaan enoni luo olen saanut mennä auttamaa kesäisin kylvö ja sadonkorjuu aikana..Nyt on tulossa tilaisuus, että pääsisin muuttamaan enoni ja paappani luo eläinten kanssa..pois täältä..TOIVOTTAVASTI PÄÄSEN!

yläasteen jälkeen hain kouluun ja ehdin olla koulussa vajaan 2 kk. kunnes äitini keskeytti koulunkäyntini ja jouduin takaisin kotiin..

Sisaruksillani ei ole ollut koskaan tälläisiä ongelmia ei nuoremmilla eikä vanhemmallakaan.

En juo, En seurustele, En tapaa ystäviäni, kuin netin välityksellä, enkä käytä mitään päihteitä!
Huolehdin itse itsestäni ja välillä pikkusisaruksistanikin, talosta, mutta en vaan saa mennä minnekkään tai tehdä mitään ilman lupaa..!

Terv.masentunut ja monesti synkkiä vaihtoehtoja pohtinut.!

ps.Toivottavasti saat asiasi hoitoon ja vanhempasi ymmärtämää..meillä ei puheet auta..

=)Hei! Voimia sinulle!

Täytyy sanoa, että vanhempasi vaikuttavat ylisuojelevilta. Pitäähän nuoren ihmisen saada kokeilla myös "omia siipiään" ja se on kasvattavaa ja opettavaa. Ei voi vain suin päin syöksyä "aikuisten maailmaan" ilman, että on saanut kokeilla myös teininä ja nuorena menoja ja tekemistä ystävien kanssa. Sellainen kokemus on vain hyväksi. Ovatkohan vanhempasi täysin terveitä psyykkisesti? Kaikkea hyvää sinulle!

Olen nyt 27vuotias mies ja vieläkin on pahoja muistoja ja traumoja nuorempana ollessa. Musta varsinkin tuntui että koti oli vankila. Pienenä näin liikaa väkivaltaa, kun isä hakkas äitiä ja mun ja isosiskon kuullen uhkas tappaa äidin. Isosisko ei ollut ees maailman paras sisko, kun vanhempien riita alkoi niin hän karkas kavereille ja jätti mut yksin kärsii ja näkee kun veri lensi. Siskolta jäi pahimmat näkemättä ja se oli väärin, kun mä sain nähdä ja yksin kärsiä. Monta kertaa, kun menin tappelun väliin, niin isä karju mulle "SÄ PIDÄT TURPAS KII JA ET SEKAANNU MEIDÄN ASIOIHIN, TAI SÄKIN SAAT TURPAAS!!!!!!!!" Monta kertaa isä ajoi mut hermostuneena huoneeseeni ja kielsi poistumasta huoneesta. En siinä vaiheessa uskaltanut mennä ees vessaan. Muistan vielä senkin kun eilisen päivän, kun äiti meni riidan jälkeen johonkin, niin yritin puhua isälle että vois hillitä itseään ja isä karjas "VITTUKS SE SULLE KUULUU!! PERKELE!!!! SÄ SIEDÄT TURPAAS, KUN SEKAANNUT MEIDÄN ASIOIHIN!!!!" Mä olin siinä vaiheessa alle 10vuotias ja edelleen muistan millä tavalla isä huutaa, vaikkei sen ikäselle sais huutaa noin. Vanhemmat jopa tappeli välittämättä vaikka mulla oli kaveri kylässä ja pari kaveria näki niiden tappelut. Senkin muistan liian selvästi, kun ehdotin että mentäis joskus laivalle tai ulkomaille, niin molemmat vanhemmat sanoi ärsyttävään sävyyn teeti mennä, kun korkeintaan korkeasaareen ja mökille (me asuttiin Helsingissä ja mökki oli Sippolassa). Kun vähän hermostuin ärsyttävään äänen sävyyn, niin molemmat vanhemmat alko mulle rähjää ja molemmat uhkas mua selkäsaunalla. Musta tuntu että koti oli vankila ja mökki oli vankileiri. Vahemmat eros mun ollessa 12vuotias. Vaikka sain enemmän kavereita ja kaikki oli vapaampaa eron jälkeen, niin jouduin silti käymään terapiassa. Vaikka molemmilla vanhemmilla on uudet elämät ja uudet puolisot ja tulee nykyään keskenään toimeen, en silti voi hyväksyä ja antaa ikinä heille anteeks kärsimyksiä. Mulla jopa lauantai karkkipäiviä peruuntu, kun ne ei viitsinyt tapellessa viedä mua irtokarkki kioskille. Yks kaveri joka näki vanhempien tappelut, niin oon soitellut sille kostoks pilapuheluita vaikken oo nähnyt kaveria 14vuoteen. Pilapuheluilla oon tähdännyt tahallaan siihen että kaveri tekee musta rikosilmoituksen ja pääsen muistuttaa vanhempia että vankila kokemuksia oli jo kotona. Kaveri sai kyllä mun numeron selville ja ei halunnut silti tehä rikosilmoitusta ja ei ollut mitään vaatimuksia. Kaveri puolestaan otti mun äidin numeron selville ja soitti äidille. Kaveri vaan sanoi puhelimessa äidille että ymmärtää kyllä miks mä oon soittanut pilapuheluita. Kaveri pyysi vaan äitiä sanoo mulle terveisiä ettei oo mulle yhtään vihanen ja toivoi että soitan sille asiallisesti meen käymään kylässä, kun ois kiva nähdä pitkästä aikaa. Hävettää soittaa kunnolla kaverille ja mennä kaverille kylään, kun sillä on jo oma perhe ja mulla ei oo ketään. Musta tuntuu etten oo löytänyt elämän naista vanhempien aiheuttaman kärsimusten ja traumojen takii. Mulla on suunnitelmissa että jos viel löydän sen oikean naisen, niin muutan kauas vanhemmista ja kostoks kärsimyksistä ei saa pitää muhun yhteyttä. Niin että keskustelun aloittajalla ei taida olla niin pahoja kärsimyksiä, kun mulla oli.

Sinuna karkaisin kotoa...

On tietysti ymmärrettävää, että 15-vuotiaalle asetetaan rajoja. Senikäisen pitää kuitenkin jo antaa tehdä omiakin valintoja. On todella väärin, jos kavereita ei saa edes kutsua kotiinsa. Puhu vanhempiesi kanssa ja osoita omalla käytökselläsi, että olet luottamuksen arvoinen.

Minulla oli sama juttu paitsi että äitini vielä hakkasi minua pienestäkin syystä ja välillä syyttäkin. Hakkaaminen oli oikeastaan hyväksi, koska sitä kautta pääsin sijaisperheeseen ja oikeaan elämään, jossa sain käydä kaverilla yökylässä. Lähtemättömät arvet kuitenkin jäi: en ikinä tutustu hyvin ihmisiin enkä oikeastaan luota keneenkään ja olen huono tiimityöskentelijä, koska en koskaan oppinut..

Puhu koulussa jollekin aikuiselle ja vaadi ehdotonta salassapitoa. Puhuminen auttaa ja he voivat tarjota keinoja puhua vanhemmillesi, jotka vaikuttavat ylisuojelevilta.

kandee ottaa vanhemmat puhutteluun, iha sillain ku amerikkalaisissa höpöhöpö sarjoissa. Pyydät vanhempas rauhallisesti keskustelemaan, sitten kun ne istuu rauhallisesti ja on valmiita kuuntelemaan, ni alat sitten puhua. rauhallisesti ja huomaa kuunnella, niin metsä vastaa kunka sinne huutaa. kannattaa miettiä huolellisesti etukäteen mitä sanoo, ja miettiä mitä ne siihen vastaa. Jos sä oot niinku mun systeri että huutaa 24/7 naama punasena, ni sitä on vaikee kuunnella ja ennakkoasenteet on valtavat.

mua ei kans porukat päästäny oikee mihkää ku olin tossa iässä, mä ste vaan lähdin ja yritin ottaa siitä ajasta kaiken irti. käytännössä se tarkoitti pikakännejä ja sen lieveilmiöitä, oksentelua kaikkee häiriköintiä yms. lapsellista.oon nykyään monta vuotta yli 20 ja viekin tulee iltasin mieleen kaikkia juttuja joita tein kännis ja häpäsin itteeni, tää valvottaa mua monia tunteja ja olo on hyvin tuskaantunut,masentunut ja itsetuhoinen. Jos sais tän järjen ja sen ajan takas ni tekisin toisin. Noudattaisin kotiintuloaikoja (joista sovittu yhdessä) kantaisin vastuuta ja saisin näin oikeeta vapautta eikä tarttis yrittää elää täysillä.

Hei,

Olen osittain samassa tilanteessa, mutta kaivan itselleni hautaa kun vain yksin kertaisesti lähden. Jätän porukoille vain lapun kotiin että olen kaverillani. Jos pyydän lupaa esim. mennä asuntolassa käymään perjantaina. "sä meet kumminkin ryyppää jne...." eli siis ne pitää mua kotona mun sisarusten virheistä. Ne ryyppäs ittensä kouluista pellolle ja yks joutu vierotukseen huumeista jne.
Olen ollut perhekodissakin, sielläkin sai enemmän vapautta kuin kotona. Mutta en viihtynyt siellä, ihmiset olivat kaikki suppeita ja tyyliin "kuolen mielummin ku oon täällä" lähdin sitten sieltäkin kotiin.

Olen jutellut tästä samasta tilanteesta erään hyvän ystäväni kanssa joka täyttää kohta 40v. itse olen vielä 16, ja syksyllä täytän 17. mutta en anna sen lannistaa.. Kun 18v tulee täyteen mulla on selvät suunnitelmat mitä aion tehdä. Tämä ystäväni selittää minulle aina että he vain rakastavat vaikka ovatki noin perseestä. Tosin minun kohdallani rakkaus on kaukana. äitini sanoo monesti "olis pitäny tehdä abortti" yms. se sattuu oikeesti. Mutta en jaksa enää välittää siitä.

Mutta jos haluat vaikka mailia vaihdella niin laita [email protected]:iin niin jutskaillaan vaikka jos vaikka saisit edes jotain ihmiskontaktia sinne korpeen.

Itsekin asun 35km päässä kaupungista, hevosia ja muita eläimiä onneksi sentään seurana :)

Toi ei ole tosiaankaan oikein. En edes pysty ymmärtämään, että tälläistä voi olla jollakin. Minusta sinun pitäsi soittaa jonnekin nuorten puhelimeen tai johonkin vastaavaan, että he auttaisivat sinua, koska vaikka olisit kuinka ala-ikäinen tuo ei ole oikein. Sinun kuuluisi saada elää omaa elämääsi. Soita jonnekin ja kerro mikä on tilanteesi, he osaavat auttaa. Tai itse tekisin jotakin joka saisi vanhemmat suuniltaan. Toivottavasti tilanne helpottuu ja pian. Kukaan ei ansaitse tollaista elämää. Vanhemmillasi ei ole mitään oikeutta pitää sinua vain kotona.

kokemuksesta voin sanoa että jos olet lapsista nuorimmainen, se on aina pahinta itsenäistymiseen lähtiessä. vanhemmat eivät halua luopua 'viimeisestään', eivät ole ajatelleet muuta reittiä loppuelämälleen.
jokaisen on kuitenkin pakko päästä vapaaksi jossain vaiheessa.

pidä vahvasti puoliasi ja osoita että olet ikäisesi ja vihjaa miten ikäisesi kuuluvat elää tai mitä vastuuta kuuluu jo olla. (ota myös itse selvää jos et jo tiedä) ota rohkeasti eteen omia valintoja.
kyllä ne ymmärtävät mutta siihen kuluu vielä pitkä aika eli pidä pinnasi ja ole kärsivällinen.

Oletpa saanut vastauksia laidasta laitaan. Ihmiset arvioivat tarinaasi omien kokemuksiensa valossa ja saattavat vastata kärkevästi kun luulevat tietävänsä paremmin tai että mikä onkaan totuus jutussa. Tosiasiassahan meistä muista ei kukaan tiedä miten asiat ovat ja mitkä syyt vaikuttavat tilanteeseesi. Siksipä olisikin tärkeää, että joku aikuinen, joka tuntee sinut ja perhettäsi voisi arvoida tilannetta ja toimia ehkä välittäjänä. Täällä on ehdotettu sosiaalitoimistoa, koulukuraattoria, MLL:ää ja muita ammatillisia tahoja (mikä on sinänsä ok) mutta jos sinulla on hyvät välit johonkin aikuiseen tai vaikka sisarukseesi, voisivatko he jutella puolestasi vanhemmillesi?

Syy siihen, miksi vanhempasi toimivat näin voi liittyä heidän omaan vanhenemiseensa, pesän tyhjenemisen kauhuun tms. asiaan, joka ei tietenkään ole, tai sen ei pitäisi olla, sinun ongelmasi. Ehkä tosiaan olet se pienin, jonka pärjäämiseen ei uskota tai haluta uskoa. Tai ehkä sisaruksesi ovat tehneet jotain, jonka toistumista vanhempasi pelkäävät, eivät jaksa? Oletko itse tehnyt jotain, ja he eivät siksi luota?

Ethän sinä kuitenkaan opi ottamaan vastuuta itsestäsi tai toimimaan muiden ihmisen kanssa jos sinulta estetään normaali kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. Nuorena kuuluu kokea ja elää, senkin voi tehdä turvallisesti. Sinänsä edesvastuutonta, koska teini-ikä on se vaihe kun nuorten pitäisi opetella itsenäisyyttä ja vastuun ottamista. Vaikka olisitkin tehnyt jotain, heidän vanhempina tulisi antaa sinulle mahdollisuus rakentaa tuota luottamusta ja opetella vastuullisuutta. Eivätkä vanhemmat voi turvata lastaan tappiin asti, se on kuitenkin illuusio. Elämässä sattuu ja tapahtuu, tärkeintä on antaa lapselle usko itseen ja omiin kykyihin pärjätä maailmassa itsenäisesti.

Rohkeutta ja sinnikkyyttä!

Niin no ne haluavat ylisuojella sinua koska olet viimeinen lapsi, koska ehkä niillä sinun veljillä ja siskoilla on tapahtunut sellaisia asioita mitä ne eivät halua sinulle tapahtuvan. Muistan kanssa kun omat vanhempani yrittivät estää minun menojani , mutta jätkänä itsepäisenä en totellut ja painelin missä halusin. Sun pitää vaan itsenäistyä ja korottaa ääntäsi vanhemille. EIkä tehdä joka juttua heidän mukaansa. Ei vanhemmatkaan voi sinua määrätä ihan loppuun asti. Tietysti joissakin asioissa on pakko ohjata viel sua, mutta pistä hanttiin ja jos käsiksi käy poliisi kaverit sosiaaliturva kyllä auttaa siinä tilanteessa. ÄLä huoli kyllä apua saa nykyään melkein mistä vaan. Mutta pistä vastaan älä ole niiden orja.

Tai sitten odota kun olet 18 vuotias. Päätät opiskelusi ja asuntosi ja kaikki. SIlloin viimestään heidän on pakko päästää irti.

Itse asuin perhekodissa 18 vuotiaaksi ja jouduin olemaan aina huoneessani. En saanut käyttää internetiä, nähdä kavereita tai sukulaisia, katsoa tv:tä yms. mitä KAIKKI normaalia nykyajalla tekevät. Noh kun täytin 18 niin otin maailman vastaan innoissani ja opin vuoden aikana enemmän kuin koko perhekotielämän aikana. Voin kyllä sanoa kokemuksesta, että tuollainen eristäminen on huonoin tapa valmistaa lapsi maailmaan. Lapsi täyttää kuitenkin joskus sen 18v jolloin hän saa lain mukaan päättää itsestään ja elämästään. Harmittaa eniten juuri se, että en koskaan päässyt tutustumaan ystäviini ja nykyisin he ovat vain "kavereita". Hyvää ystävää minulla ei koskaan ole vielä ollutkaan. Toivottavasti vielä joskus saan. Tässä vaiheessa se on vaikeampaa, koska tutustuminen ja tunteminen on niin hidas prosessi ja se olisi ollut parasta kokea jo lapsuudessa.

Tsemppiä ja kapinointia!

sijaisperheessä? Jos näin on niin sijarit tekevät kaikkensa, ettet pääsisi kosketuksiin omien vanhempiesi kanssa. Tämä on totta, siis oman lapseni jouduin oikeusteitse tappelemaan takaisin kotiin!
Sijarit näes rahastavat tuon 18-vuotta vaikka väkisin.

Mikäli kasvat normaalissa perheessä eli omassa kodissasi ja sinulla on äiti ja isä, niin onkohan heillä jotain salattavaa? Pelkäävätkö että salaisuus paljastuu kun kerrot siitä kavereillesi?
Mä en aikoinaan saanut KOSKAAN leikkiä 5-6 vuotiaana naapurin lasten kanssa ja vasta aikuisena selvisi, että olin hyväksikäytön uhri ja isäni pelkäsi että puhun asiasta. KUNPA OLISIN USKALTANUT SILLOIN PUHUA EDES OPETTAJALLE?

Mikäli kumpikaan vaihtoehto ei kohdallasi pidä paikkaansa, niin ota asia puheeksi koulussa. Etsi luotettava opettaja ja kerro hänelle tilanteesi.
Sinun ikäisen nuoren kuuluu saada viettää aikaa kavereitten kanssa ja olla yö-kylässä myös, kunhan hoidat koulun hyvin.
Sinun on päästävä harrastamaan jotain mistä tykkäät. Samoin kesällä sinulle pitää antaa mahdollisuus käydä jossain kauempana. Bändin keikalla, festareilla, telttailemassa, fanien peliä katsomassa yms. Ihan oman kiinnostuksesi mukaan.

Älä kuitenkaan suostu mihinkään sijoitukseen (mikäli asut kotona) koska silloin loppuu kaikki ilo ja menot.
Puhuthan huomenna opettajallesi tai parhaan ystäväsi äidille?
Kerro myöhemmin kuinka kävi. Lämpimin ajatuksin äippä itäsuomesta

Hei! Been there ja annan neuvoksi sulle sen, mitä itsenikin olisi pitänyt tehdä silloin sun ikäisenä eli mee rohkeasti juttelemaan koulunne koulukuraattorille, terkkarille tai koululääkärille tilanteestasi. Printtaa vaikka toi sun kirjoitus mukaan, niin siitä on helpompi lähteä käsittelemään asiaa.

Asiat varmasti lähtee sitä kautta rullaamaan. Vanhemmat voi joskus hölmöyksissään omistaa kummallisia kasvatusmetodeja. Aina vanhemmat ei tajua, että vaikka he tarkoittavat hyvää, niin he aiheuttavat toiminnallaan pahaa. Ja lohdutukseksi sanon sen että vaikka nyt susta tuntuu, että sun elämä on pilalla ja että sun aika kuluu hukkaan, niin sun parhaat vuodet on vielä edessä. Silti toivon että joku ulkopuolinen puuttuu teidän tilanteeseen ja valaa sun vanhemmille järkeä päähän ja antaa sulle vapautta lisää.

tsemppiä!

juodut ootaa viel 3v. et voit muutaa pois mulla viel 8v. et´silee. jos olisin sä niin olisin jo karannut tai sit istuisin koko ajan netissä

että otat yhteyttä sosiaaliviranomaisiin. Ihan totta. Itse tuon kokeneena ja jossain vaiheessa "kohtalooni tyytyneenä" sain kärsiä asiasta myöhemmin aivan hirveästi, enkä vieläkään (nyt jo kohta 50 v!) osaa elää "normaalia" elämää, vaikka perhe ja ystäviä minulla onkin.
Jos paikkakunta on pieni, ehdotan, että soitat ensi alkuun jphonkin valtakunnalliseen palvelevaan puhelimeen - niitä on nuorisopuhelimia; en tähän hätään löydä numeroa, sillä olen vain hetken netin ääressä, mutta palaan myöhemmin ja neuvon muutaman numeron. Puhu sinne ja pyydä neuvoa. Tilanteesi ei ole normaali eikä sinun pitäisi joutua tyytymään vanhempiesi päätökseen sulkea sinut yhteiskunnan ulkopuolelle.

Täällä kirjoittelee 40-yh äiskä ja täytyy ihmetellä mitä sun vanhempien päässä liikkuu..
Jos et ole antanut aihetta heidän epäillä sinua mistään tai olla luottamatta sinuun niin kummaa touhua on.
Itsekin asuin lapsena ja nuorena ns.korvessa..eikä ollut kyytejä kylille...mutta sit kun alkoi olla semmosia kamuja joilla oli kortti niin sitten kyytiäkin löytyi.

Eikö auta jos puhut vanhemmillesi ja kerrot miten huonosti kohta voit jos et saa kehittyä ikäisesi tavoin...tavata kamuja ja käydä esim.diskoissa jne jne ?
Ehkä sinun pitäisi puhua jollekkin nuorisotyöntekijälle tai lastensuojelu viranomaiselle..Ymmärrän että se pelottaa sinua ja ajattelet väliesi vanhempiisi menevän rikki mutta tee se itsesi vuoksi..Sulla on koko elämä aikaa edessä ja tuon ikäisenä pitäis saada nauttiakkin elämästä (ei tarkoita kännäämistä ym sekoilua) vaan ihan tervettä ja normaalia kanssakäymistä muuallakin kuin koulussa tapaamisiesi ihmisten kanssa...
Tsemppiä sinulle ja iloista mieltä kuitenkin... kyllä se helpottaa vielä ja voit tuntea vapautta joskus..
Älä tee mitään tyhmää itsellesi koska sulla on elämä avoinna edessä ja kaikki ovet auki onnelliseen elämään.

Hei. Tiedän omakohtaisista kokemuksista tunteen. Mulla se tosin ei ole onneksi ollut noin paha,että äiti olisi tullut samaan kouluun töihin ja kieltänyt puhumasta kellekään tai kyläilyt.
Sen sijaan äitini "aivopesee" minua eikä halua minun muuttavan pois luotaan,epilepsiani takia,vaikka tilanne on kohalainen.
Äitini on mestari saamaan minut tuntemaan syyllisyyttä jostain,lisäksi hän purkaa vihaansa minuun,vaikka se kohdistuisi johonkin ERI henkilöön.
Olen äidin "ansiosta" masennusläääkityksellä ollut kohta 15 vuotta ja sulkeutunut kotiini.
Jos olen harrastusteni parissa jossain yötä niin minun täytyy olla liikkeellä porukassa (tai ottaa äiti mukaan)-ja olen 33-vuotias!

Itse olen 14v ja täytän enskuussa 15, Ihan sama mitä kysyy, niin vastaus on aina ei, oli se sitten kaverin luo meno, kaupungissa käynti, kaupassa käynti, tai vaikka koris treenit! en pääse niihin! koska olen kuulemma liian nuori kulkemaan missään! minulla ei ole ollut harrastuksia koska äiti ei usko että kuljen niissä! se luulee että menen jonnekin muualle kuin harrastuspaikalle! tänä kesänä pitäis lähteä riparille, mutta äiti meinaa kieltää multa rippikoulunki! Isosiskot on kyllä saanu laukkoa jo ala-aste ikäisinä, kavereilla yötä, kaupoissa, kylillä ja Vanhin sisko lähti kaveriporukalla käymään Virossa mutkan 15 ikäisenä! Isältä kun kysyin, että olisiko mahdollista että saisin käydä perjantai iltana nuorisotalolla, vastaus oli ; TOTTAKAI! isä oikein ihmetteli miksi kysyn moista! Isä yritti selittää äidille että tottakai 15v nuoren täytyy saada liikkua. Ei äiti uskonut. Pyysin äidiltä, että saisin mennä Ouluun isosiskoni luo, vastaus oli silloinkin EI. Koska en kuulemma osaa kulkea linja-autolla!! Isä lupasi minut sinnekkin, mutta ei se paljoa hyödytä, kun äiti on yksinhuoltaja, ja saa mielestään määrätä minusta ja siskoistani. kolmanneksi vanhin iso-siskoni on 17v ja sillä on kotiintulo aika 22:00 ja viikonloppuisin 00:00 ja jos myöhästyy, tietää ettei ensiviikolla pääse mihinkään! Täytyy keksiä jotain.

Koeta jaksaa! Muutaman vuoden päästä kaipaat noita aikoja:) Se kuuluu teini-ikään. Toki voit olla kovana vanhemmillesi ja saatat saada tahtosi läpi. Itse sain mennä vapaasti lapsena, paitsi, että mökille oli pakko mennä n.16-vuotiaaksi asti. Kaverit juhli juhannuksia, jälkeenpäin tietenkin ihan oikein. Ei alle 16-vuotiaan tarvitse mennä festareilla.

mulla on samakohtaisia kokemuksia omasta teini-iästä!vanhempani ei kuitenkaan ihan noin tiukkoja olleet,sain tietyillä ehdoilla käydä joskus diskossa tai kaverin luona,silti tunsin olevani/eläväni vankina omassa kodissani,rajoitukset oli niin ankaria!
mut mun helvetti loppui siihen et sun iässä muutin kotoa pois opiskelija-asuntolaan,vanhempien kielloista huolimatta otin ja lähdin,vain kesät kotona!mutta siitä alkoi päihdekierre,kokeilin kaikkea sitä mikä oli ya-iässä jäänyt kokematta ja vähän muutakin!luultavasti sun vanhukset yrittää vain suojella sua kaikelta pahalta,viina,huumeet jne,mikä kyllä on väärin ja kieroutunutta kasvatusta,sanon suoraan!rakastavat sua kyllä varmasti,mutta aivan liikaa!
mulle oli vapaus päästä toiselle paikkakunnalle opiskeleen,oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa!?
toki voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi sosiaalityöntekijälle ja kertoa kotioloistasi,tai koulussa terkkarille kertoa ongelmasta...18-vuotiaaksi asti olet kuitenkin vanhempiesi vastuulla,mutta porsaanreikiä löytyy!älä sahaa ranteitasi auki vaan ota mieluummin kynä käteen ja täytä hakupaperit kouluun,toiselle paikkakunnalle,olet kuitenkin siinä iässä että voit edes hieman olla oman elämäsi herra!
tuolla tavalla ei kenenkään tarvitse elää!

Vapauden riistoksi kutsuttu tilanne.Yritä ajattella kuitenkin sitä,että 3-vuoden kuluttua olet täysi-ikäinen,eivät vanhempasi voi enää pitää sinua vankilassaan.Yritä keskittää ajatuksesi nyt pois vankilasta ja keksi näiksi kolmeksi vuodeksi jotain itsellesi hyödyllistä harrastusta,vaikka opiskelua tai "joogaa".Hyvä todistus auttaa sinut pois kotoa,vaikka opiskelemaan uuteen ympäristöön.Jo nyt voit alkaa miettiä opiskelua eri paikkakunnalla ja eroa vanhemmistasi.Muista käydä myös kouluterveyden "tädille" puhumassa ja opolta voit kysyä opiskelumahdolisuuksista.Sinun vanhemmapasi ja sisaruksesi ovat saaneet sinusta kuopuksen,josta vanhempasi pitävät kynsin hampain kiinni,koska olet heidän "vauvansa" ja sellaisena varmasti pysyt heidän mielessään.Vanhempasi eivät halua vanheta ja sinuun liittyyy totaalinen kaksin jäämisen pelko.Ehkä sinun täytyy nyt auttaa vanhempiasi vanhenemaan arvokkaasti,etkä voi pyristellä vapauteen.Odottavan aika on pitkä,mutta sinulla on elämä vielä täysin edessä.Muutaman vuoden päästä näät myös itse,että tämä vankila olikin vain välivaihe sinun elämässäsi.

Hei! Olen 23v nuori mies pk-seudulta. Itselläni on myös kovia kokemuksia nuoruudestani.

Neuvoisin sinua hakeutumaan koulusi terveydenhoitajan vastaanotolle puhumaan asioita. Hän kykenee laittamaan asiasi eteenpäin. Voit huoletta mennä koulupäivän aikana milloin tahansa vastaanotolle, voit jäädä siis pois tunnilta. Tee se heti ensimmäisen tilaisuuden tultua!

samaa oon kokenu ja täytän 20 kohta!
Maalla korvessa asutaan ja koskaan en juurikaan oo käyny.
Kavereita mul on about 4 (joita tuskin koskaan näkee) ja kaukosuhde poikaystävä (sanomattakin selvää millainen sota siitäkin asiasta on ollut)...

Minä vain yksinkertaisesti olen sietänyt sen tilanteen. Helvetinmoisia riitoja on ollut...
Joskus kavereiden äidit avitti jopa asioissa että sai jossain käydä edes yötä (kavereilla siis)...
Sairainta on juuri se,ettei täällä ole mitään "vaarallista kuin stadissa" ja kaiken lisäksi en itse hakeudu "vaaratilanteisiin".
En ole koskaan juonut alkoholia, joka on oma päätökseni, ja silti äitini raivoaa minulle että alan juomaan tms jos käyn HYVIN HARVOIN kerran discossa tai baarissa. (silloin kun joku kimppakyyti järjestyy tyttöporukalla jonnekin)..Hän kyllä tiedostaa sen etten juo mutta silti....

Itse sain kuulla joka päivä jtn että olen jopa huora, kun kävin poikaystäväni kanssa saunassa.
Tai että kaverini ovat kauheita ihmisiä ja haluavat minullem oikeasti pahaa..
Monessa asiassa äitini on ollut oikeassa, mutta osaan vetää jo rajan missä ei...
Hän haukkuu poikaystävääni pienimmästäkin asiasta ja hokee, tttä suhteemme kaatuu...
Joku sanoo älä kuuntele. Kyllä kyllä, helppo sanoa...Latistaahan se, mutta siedin loppuun asti.

Nyt olen 19v. ja vasta muuttanut pois kotoa (silti olen tuppukylässä, jotta pääsen lukion loppuun) ja kuulen muutaman kilometrin päässä asuvalta äidiltäni yhä saarnaa (tosin harvemmin..)

Muuta neuvoa en oikein osaa sanoa kuin, että vaadi perusteluita tiukkaan.
Listaa vaikka huonoja ja hyviä vaihtoehtoja menoillesi ja näytä ne.
KESKUSTELKAA pöydän ääressä. Kehtaatko ottaa jonkun kaverin teille ja keskustelkaa yhdessä tulevista menoistanne hänen läsnäollessa?? Se voi hieman auttaa, kun ei välttämättä kehtaa niin paljon jäkättää ;)
Lupaudu soittamaan paikan päältä minne haluaisit mennä. Noudata EDOTTOMASTI kotiintulo aikoja!!! (tässä minä töppäsin ja elämä on ollut sen takia avoin helvetti)

Et ole ainoa joka tuota kokee.. Tsemppiä! :))

Moi.
Mene lastensuojeluviranomaisten juttusille ja sossuun. Sieltä saat apua. Taitaa olla vanhemillasi vaan sinun aikuistumisesi pelko. Sano nille että menet juttelemaan noihin paikkoihin joita sinulle esitin. Tv: Eräs isä

Perusta vaikka jokin yhteisö jonnekin nettiin?
Siis sellainen, joka liittyy tähän asiaan?
Siellä voisi keskustella ja purkaa tuntemuksia muille (varmasti siihen liittyisi ihmisiä)?
Vaikka irc galleriaan tai muuaale keskustelupalsta?
Ehkä toisille puhuminen voisi edes vähän helpottaa? :)


T. Samaa kokenut ja liittyisin..

Surullista kuulla millaista elämää joudut elämään.Itselläni on neljä tyttöä, eikä ole tullut mieleenkään, että he eivät saisi kulkea missään eikä tavata kavereitaan.Tietenkin on aina sääntöjä minkä mukaan eletään minkäkin ikäisenä, mutta se ettei saa tavata ketään eikä koskaan ei palvele ketään millään lailla,päinvastoin!!
Nyt sinuna ottaisin yhteyttä koulusi esim.psykologiin tai terveydenhoitajaan.Kertoisit mikä on ongelmasi.
Heillä on velvollisuus auttaa sinua, se on heidän työtään!Ja jos ei meinaa heti onnistua vaadit apua heiltä
niin kauan, että saat apua!! Hyvää kevään jatkoa sinulle!!

Pääset sä sentään internettiin. Mä kieltäisin senkin sillä sieltä sä voit saada pahoja vaikutteita!

Vedät vaan kunnon raget ja purat kaiken mitä on sanottavaa. Eiköhän jotain tapahdu.

En lukenut koko ketjua, joten en tiedä tarkalleen missä mennään nyt, josko olet jo ratkaisun löytänyt..

Jokatapauksessa, suosittelisin aloittamaan menemällä koulussa kuraattorin luokse kertomaan huolesi. Jos hän eikä terveyssisar sinua kuuntele, voit ottaa yhteyttä omatoimisesti lastensuojelun keskusliittoon.

"Lapsi ja hänen perheensä voivat hakeutua lastensuojelun asiakkaiksi silloin, kun heillä on vaikeuksia, jotka haittaavat lapsen kasvua ja kehitystä tai vaarantavat hänen elinolojensa turvallisuuden".(lastensuojelun keskusliitto lskl). Sinun tapauksessasi vanhempasi haittaavat kasvuasi, kehitystäsi ja vaarana on myöhempi mielenterveysongelmat.

Mannerheimin lastensuojeluliittoon voit soittaa ilmaiseksi, siellä ovat aukuiset sinua kuuntelemassa ja heiltä voit kysyä apua tilanteeseesi puhelinnumero on 116 111 ma-pe klo 14.-20.00 ja la-su klo 17-20.00.

Sinä olet vielä hyvässä jamassa kun ajatellaan, että olet vasta 15vuotias ja tajuat tilanteeseesi kysyä apua nyt etkä vasta myöhemmin 30-kymppisenä voivottele menetettyä nuoruutta ja kärsi mielenterveysongelmista.

Tuohon sinun vanhempiisi...Näin kun en heistä tai heidän elämäntilanteestaan (esim työtilanne, harrastukset) mitään tiedä, koska et kertonut, voisin kuitenkin sanoa mietteitäni: mikäli vanhempasi "vain" suojelevat sinua niin miksi he eivät sitten rajoittaneet vapautta myös muilta sisaruksiltasi? Näin ollen en voi uskoa tähän suojelujuttuun aivan täysin. Sanoisin ennemminkin, että vanhemmillasi on kova pelko jäädä yksin. Aivan yksin maailmaan, jossa heitä ei kukaan muista, niin ja vieläpä keskelle korpea. Tämä pelko ajaa vanhempasi pitämään sinut kotona.

15-vuotias menossa ulos. Jo on ihmeellistä. Yleensähän tuon ikäisiä ei saa pihalle sitten millään. Päivät istutaan pleikkareiden ja tietokoneen ääressä ja höpötetään puhelimeen tuntitolkulla.
Jospa sammuttaisit sen koneen ja lähtisit ihan vaan ulos?

Jos pääsisit ulos niin menisit kuiteskin vaan juomaan ja sitte sut raiskattais ja sitte miettisit, että miks ne päästi mut ulos.

NO VOI TYTTÖ KULTA OMPAS NE VANHEMMAT AKA KIINNIPITÄVIÄ ,MUTTA ETKÖ VOISI KESKUSTELLA VANHEMPIESI KANSSA ASIASTA ,TAI MENE KOULUTERVEYDENHOITJAN LUO JA JUTTELE . ON SE TOSI KURJAA JOS EI SA OLLA KAVEREITA JA KÄYDÄ MISSÄÄN .MULLA ON OLLUT 4 TYTTÖÄ JA KYLLÄ NE ON SAANUT TUODA KAVEREITA KOTIIN JA MENNÄ ITSEKKIN .TOIVON ETTÄ VANHEMPASI YMMÄRTÄÄ JA NÄYTÄ ET OLET LUOTTAMUKSEN ARVOINEN TSEMPPIÄ JA KAIKKEA HYVÄÄ TOIVOO 68V MUMMELI

Minusta vanhempasi pitävät sinua liian tiukassa otteessa, pitäisihän nuoren ihmisen saada tavata kavereita jne. Varmasti he sinua rakastavat ja yrittävät suojella, mutta loputtomiin ei voi suojella. Tilanteesi on vaikea, mutta Jumala tietää tasan miltä sinusta tuntuu, voit puhua Jumalalle kaikista asioista mitä mielessäsi on, vaikka hän kyllä tietää mitä sinulla on mielessä, mutta voit sillä tavalla lähestyä Jumalaa kun kerrot niitä asioita. Minä olin aikoinaan useita vuosia yksin, ja ainoastaan Jeesus on syy miksi en tappanut itseäni. Jumala voi muuttaa tilanteet tai olla muuttamatta, mutta ainakin jos annat luvan, niin hän on kanssasi, hoitaa sydäntäsi, lohduttaa ja antaa toivoa.

Oon nyt 23- vuotias nainen ja mulla vähän erilainen tarina, mutta kerron silti minkälaista mulla oli 15- vuotiaana noiden kavereiden kanssa silloin. Mulla ei edes ollu aikaa koulukavereille vapaa-aikana, kun harrastus ja koulujutut vei vapaa-ajasta sekä viikonlopuista kaiken ajan (koulunkäynti ollu vaikeaa lukihäiriön takia). Ei mulla koulussakaan ollu kauheasti niitä kavereita loppupeleissä. No 18 vuotta, kun täytin niin muutin pois himasta faijan silloiselle naisystävän luokse. Silloin sain käydä omissa menoissa oman pään mukaan. Piti vaan ilmoittaa kumminkin, että on hengissä.

Nyt, kun miettii tuota aikaa 15- vuotiaana oloa, niin olisi kyllä ollu kiva niiden kavereiden kanssa olla ja tehdä kaikenlaista kivaa. Nykyään mulla ei paljon kavereita oo edelleenkään. Onneks mun pikkusiskolla, joka on 15- vuotias niin on joitakin hyviä kavereita mitä se saa nähdä mm. viikonloppusin.

Sinun kannatta jutella vaikka kuraattorin kanssa koulussa niin hän neuvoo sinulle mitä sinun pitäis tehdä.Hänelle voit kertoa kaikki ilman että joku saa tietää sinun asiasta.Ole rehellinen hänelle niin hän voi auttaa sinua .Hyvää kevään jatkoa sinulle.Yritä jaksaa.

niin kasvatus vastuu jatkuu kunnes täytät 18v voit muuttaa pois niikuin mienä tein ja kyllä siinä tulee monesti äitii ikävä voin sanoa...kun itse sain lapset ymmärsin miksi he tekivät noin ,...haluavat että sinulle ei ns. huonosti ja pärjäät kun järki kasvaa paremmin. kapinoin minäkin toki ...tänään ajattelen toisin ja kiitän ettei käyny pahasti esim ystäviäni on raiskattu ym kun ovat meneet kaverin mukana jonnekin luottaneet vääriin tyyppeihin...näitä vaaroja ei nää enneko on vanhempi eli aikuinen...minäkin liftailin minihameessa huh nyt vast karvat nousee ja kylmät väreet mitä ois voinu sattuu onneks oli enkelit matkassa..moni on jopa kuollut näill retkillään..ja mikä suru vanhemmille niikuin ystävänikin vanhemmille kun hänet raiskattiin ja itse syytökset siitä kun laskivat allaikäsen siis alle 18v ...eli vastuu painaa..mieti kohalles se on vaan välittämistä tuo ei vankeuutta niiku nuorena luulee...miun pientä ei saa kukaan loukata rakastan heitä niin se vaan on...aikansa kutakin ja saat mennä omalla vastuulla mihin lystäät..kasva aikuiseks ensin hyvää jatkoa ELÄMÄÄSI...KIRJOITAT VAIKK RUNOJA TEE JOTAIN KIVAA

Mene ihmeessä puhumaan koulukuraattorille tai terkalle. Kyllä sun ikäisen pitää saada jo elää omaakin elämää kavereiden kanssa - ainakin yökyläillä yms. Tai voisko sun isommat sisarukset puhua vanhemmillesi. Ja oletko jutellut vanhempiesi kanssa siitä, mitä he oikein pelkää. Usein me vanhemmat suojellaan lapsia hyvää tarkoittaen ja rakkaudesta vaikka sitten voidaankin tehdä pahaa ylisuojelulla. Joskus jonkun ulkopuolisen pitää avata tilannetta vanhemmille. Olen itse äiti ja ammatikseni teen sellaista työtä nuorten kanssa. Hienoa että otit asian puheeksi täällä, seuraava askel olisi se että puhut jollekin lähipiirin aikuiselle.
Toivon sulle rohkeutta asian eteenpäin viemiseksi. Asioilla on tapana järjestyä mutta joskus se vaatii että joku on tosi rohkea.

Pipsa

Kapinoi kunnolla vastaan nimittäin toi on melko epäreilua. Teet mitä lystäät ja näytät niille ettei siitä ole haittaa. Kannattaa pistää kampoihin mahdollisimman pian ettei sitten myöhemmin katkeroidu!!

Hei
Kirjeesi kosketti, koska olen myös nuoren tytön äiti.Ei voi olla mitenkään mahdollista ja inhimillistä
että vanhempasi kieltävät sinulta normaalin elämän ja ystävien kanssa olon.Jos vanhempasi ymmärtäisivät mitä pahaa tuolla saavat aikaan, he olisivat monella tapaa toisenlaisia. Että nuori saa hyvän ja turvallisen elämän, siihen kuuluu huolehtivat vanhemmat, mutta myös nuoren normaali elämä toisten ikäistensä kanssa.Puhu vanhemmillesi ja vaadi heidät kertomaan miksi käyttäytyvät sinua kohtaan erilailla kuin sisaruksia kohtaan.
Jokaisella on oikeus elää ilman että tuntevat itsensä vangiksi omassa elämässään.
Toivon että kohdallasi kaikki kääntyy paremmin ja niin varmasti myös käy kun jaksat uskoa.

hyvä, että edes jotkut vanhemmat välittävät lapsistaan. tarpeeksi näkee noita vapaan kasvatuksen helmiä rettelöimässä, huligoimassa ja juopottelemassa kaupungilla, kun ei ole opetettu pienintäkään kuria eikä lapsensa menoista oteta mitään vastuuta.

Luin ensimmäiset saamasi vastaukset, joissa joku ehdotti koulukuraattorin puoleen kääntymistä - jotain vastaavaa ehdotan minäkin. Tarvitsisit jonkun aikuisen, joka ymmärtää tilanteesi ja pystyy auttamaan sinua. Vanhempasi varmaankin luulevat ajattelevansa parastasi, mutta eivät ehkä oikeasti ymmärrä todellista parastasi. Koulukuraattorille voit varmaankin kertoa tilanteesi avoimesti ja pyytää häneltä apua siinä, miten kannattaisi menetellä, että saisit tilanteesi muuttumaan. Jos kuraattori ei tunnu hyvältä ajatukselta, mieti tai selvitä, onko asuinpaikkakunnallasi tai lähellä muuta nuorten asioihin perehtynyttä ammatti-ihmistä, johon voisit ottaa yhteyttä. Jos et muuta keksi, terveyskeskuslääkärinkin kautta asia voi edetä, sillä hänen pitäisi tietää yhteysmahdollisuudet ja pystyä vaikka lähettämään sinut sinne jonnekin ajamaan asiaasi. Jonkun aikuisen olisi hyvä puhua vanhempiesi kanssa niin, että he voisivat oppia ymmärtämään asiaa sinun kannaltasi oikeasti.
Toisena mahdollisuutena tulee mieleeni, että olisiko mahdollista puhua vanhempien sisarustesi kanssa tilanteestasi ja ja ehkä yhdessä heidän kanssaan vanhempiesi kanssa. Jos sisaruksesi saivat eri tavalla vapautta, luulisi heidän ymmärtävän sinun erilaista tilannettasi. Toisaalta voisitko vielä itse yrittää selittää vanhemmillesi, miten raskaana tilanteesi koet ja miten sinún ikäisesi yleensä saavat elää ja samalla oppia tulevaa elämää varten.
Sosiaalitoimistoonkin on hyvin mahdollista ottaa yhteyttä, sillä sitä kautta tiedän joidenkin kohdalla samantapaisten asioiden alkaneen edetä. Voitko tilata itsellesi ajan sosiaalityöntekijälle, joka hoitaa lastensuojeluasioita tai ottaa sinne jollain muulla tavalla yhteyttä? Kyllä sinua neuvotaan eteenpäin, kunhan soitat sosiaalitoismistoon ja esität asiaasi edes vähän. Toivottavasti et turhaan pelkää noita "virallisia" tahoja, niiden kanssa asiointi on meidän itse kunkin elämässä joskus tarpeen. Tärkeää on, että alat tehdä JOTAIN.
Tsemppiä!

sano se vanhemmille,että te syyllistytte vapaudenriistoon josta seuraa kovat rangaistukset molemmille ja voit myös pyytää henkisistä kärsimyksistä rahallista korvausta.sulla on täysin oikeus olla siellä missä muut,mutta varo,sä oot lain puitteissa jo siinä iässä,että vastaat itse seuraumuksistasi,ei sun vanhemmat,eli jos syyllistyt johonkin rikokseen,mutta tuskimpa.sano vaan suoraan asianlaita ja kerro jollekin koulussa,opelle tai kuraattorille joka tarvitsessaan voi kutsua poliisit paikalle ja selvittäkää asia perinpohjin.ei mulla muuta.itsekin olin tuossa iässä ja sain mennä ku sanoin vanhemmille ja vastasin itse kaikesta tuhmuudesta joita tein.onnea matkaan.

karkaa kotoa tai soita poliisille.

lukenut muiden vastauksia, kirjoituksesi osui vain silmään.
Itsellä samanikäisiä lapsia ja me isät kyllä pyritään vaan suojelemaan teitä. Vanhempasi eivät tarkoita mitään pahaa, kun rajoittavat hiukan menojasi. Ammatissani olen tekemisissä nuorten kanssa ja olen kuullut kaikkea mitä on sattunut heille. Valitettavasti useimmat nykyvanhemmat eivät laita rajoja lapsilleen, ole ylpeä vanhemmistasi, he ajattelevat Sinun turvallisuutta. Ei meilläkään mennä yksin keikoille jos ei ole vähintään yksi vanhempi sisar mukana. Eilen muuten tyttäreni pyysi mutta kieltäydyin, koska ei ollut saattajaa. Kyllä Sinä sinne keikoille ehdit myöhemminkin, kun saat vähän ikää lisää.
Ole ylpeä vanhemmistas siitä, että Sinulla on vanhemmat, kaikilla ei ole heitä...

Voitko puhua asiasta koulussa opettajalle tai terveydenhoitajalle?

vähän sama juttu itellä oli. sain ajokortin ja muutin omilleni, sen jälkeen en ole paikallani pysynytkään.
hävettäisi itseäni jos olisin sellainen vanhempi.

vanhempasi pitävät sinua vielä vauvana ja olethan nuorin eikö niin?he eivät ymmärrä että olet aikuistumassa ja kaipaat irtiotoja muutoinkin kuin kouluun.omaa aikaasi kavereiden kanssa,eli vanhempasi pitävät sinusta liikaa "huolta" ettei maailma turmele sinua.rajansa kaikella.minusta sinä voisit aivan hyvin ottaa yhteyttä koulusi terveydenhoitajaan,koulukuraattoriin tai vaikkapa netin kautta os.www.mll.fi sieltä likkaat itsesi lähimmän kaupungin ja otat yhteyden nuorille suunattuun/tarkoitettuun keskusteluun,jutella ihan ulkoåpuolisen aikuisen kanssa tästä asiasta,ehkäpä hän voisi neuvoa ja rohkaista sinua puhumaan vanhemmillesi?ymmärrän toki vanhempiasi että haluavat suojella sinua mutta eivät he voi sinua kahlita kotiinkaan loppuiäksi estämällä sinua tapaamasta kavereitasi.vanhempasi ovat vastuussa sinusta vielä kunnes täytät 18v.etkö voi keskustella vanhempiesi kanssa asiasta?onko sinulla harrastuksia?ala harrastamaan jotakin,sen avulla pääset tapaamaan ystäviäsi muulloinkin kuin kouluaikana.

etsi kesätöitä: saat kavereita, oma liksaa, näyttö vanhemmille, että pystyt itse huolehtimaan itsestään. Mansikkapellot ym. raskaat työt ovat parhaita, pitkät päivät pellolla aurinkon paahteessa ja illat grillatessaan. Uusia tuttavuuksia tulee niin suomalaisista kun ulkomaalaisista. Itsenäistymistä parhaimmillaan ja isi-äiti tyydyväisiä.

itse olen tällähetkellä 20v. Omat vanhempani olivat samanlaisia kuin sinun vanhempasi silloin kun olin ylä aste ikäienen. En saanut mennä kavereille koulun jälkeen vaikka kelllo olisi ollut yksi päivällä, vain koska olin "siinä iässä" ja liian utelias kaikesta. Tämä vaikutti hyvin paljon omaan persoonallisuuteeni. Ennen hyvin utelias, sosiaalinen kavereiden kesken suosittu tyttö muuttui hetkessä ujoksi, sosiaalisia tilanteita palkääväksi nuoreksi naiseksi. Nuori tarvitsee vertaisryhmäänsä ( tarkoitan ikätovereitaan), se kuuluu nuoren kehitykseen pikku hijlaa irtautua vanhemmista ja itsenäistyä. Olen viimeiset 5 vuotta taistellut ujouteni kanssa. Lisäksi olen ihmetellyt sitä miksi enään kukaan ei pitänyt minusta. Nyt olen tajunnut syyn siihen ja se oli se ainanen pakko kotona olo. Tottakai ihmisestä tulee ujo jos viettää ajan ihmis elämän muutenkin jo sekavan elämän vaiheen neljän seinän sisällä. Viime parin vuoden aikana olen joutunut opettelemaan olemaan taas rohkea ja sosiaalinen. Suosittelen, että puhuisit vanhempiesi kanssa siitä kuinka tärkeää on olla ikäistensä seurassa ja kuinka paljon se vaikuttaa sosiaalisuuten myös aikuisena... jos se ei auta, puhu jollekin opettajalle tai koulupsykologille, he tietävät sen kuinka tärkeää on että nuorella on ikäsiään kavereita myös vapaa ajalla. Ehkäpä he voisivat puhua asiasta vanhemmillesi. :)))

Sun vanhemmat ovat todella ylisuojelevia, eihän tommonen ole mistään kotoisin. Elo on kuin nunnaluostarissa. Mene koulun terkalle tai psykologille juttelemaan että saisit jonkun normaalin aikuisen tueksesi.Elämä on vaarallista toisinaan, mutta eivät he pysty sua loppuelämääsi suojelemaan. Jos jotain on sattuakseen, se voi käydä vaikka omassa kotona tai koulussa. Siksi on naurettavaa, ettei nuori ihminen saa elää. Nuoretkin voivat elää fiksusti ja vastuullisesti jos siihen annetaan mahdollisuus ja halutaan luottaa omaan lapseensa. T. Yks äiti

Mä olen varmaan se hujaton äiti kun 10-vuotias tyttäreni on aina saanut olla koulun jälkeen kavereidensa kanssa, ainoa rajoite on läksyjen teko ja tietysti nukkumaan meno. Yökyläänkin olen hänet päästänyt ja myös ottanut meille yökylätyttöjä. Tunnen aika hyvin tyttäreni kaverit ja myös ne vanhemmat, joten teen näin rauhallisin mielin. Ovatko vanhempasi jotenkin eristäytyneitä, vai mikä oikein mättää?Eihän niitä ihmissuhdetaitoja ja elämää opi jos ei saa harjoitella.

Aika outo.Milläs tietää kavereista ja maailmasta.Mulla ainakin hajosi pää ja terveys.Mä olisin järkevästi ohjaillut lapseni oikea periaatteilla ja jos väärille poluille mennään niin seuraukset on kannettava tai huonosti käy.

Olen nyt 21v. Minullakin on 3 nuorempaa sisarusta, joista 2 murkkuikäisiä. (Joita koskevat samat säännöt kuin mua silloin)
En saanut itsekään tehdä niinkuin haluan, ennenkö muutin pois kotoa opiskelemaan.
Tuntuu että äiti manipuloi mua vieläkin, mutta en anna sen vaivata, vaan teen just niinku ite haluan.
En saanut liioin käydä kavereilla (paitsi jos jollain sattui olemaan synttärit), en päässyt limudiskoihin tms.
En saanut seurustella, vasta kun oli 17-18 niin alettiin sitten piikitteleen että "eikö sulla jo ole ketään? Ei ne pojat kotoa hae", no ei tietenkään kun ei mihinkään ollut lupa mennä! Siksi teinkin tänne profiilin ja tapasin mieheni sitä kautta viime kesänä....

Mutta joka tapauksessa, on asioita, joista vanhempiaan saa isona kiittää, mutta sinun tapauksesi alkaa olla sairasta. Jaksamista sulle!

Hei !
Oletko käynyt keskustelemassa koulu terveydenhoitajan kanssa? Hän varmasti neuvoo sinua ja mahdollisesti ottaa yhteyttä kotiin. Eihän tuo nyt ole nykypäivään sopivaa. Kerroit että sinulla on vanhempia sisaruksia, oletko jutellut heidän kanssaan ? Ottakaa puheeksi kun olette kaikki koolla.
Toivon että asiaan tulee korjaus mahdollisimman pian. Koeta jaksaa, vielä se päivä paistaa risukasaan.
Terv. Kahden lapsen äiti ja viiden lapsen mummo

Apua itsellesi !
Kotikunnassasi on varmasti jokin sosiaaliviranomainen, jonka kanssa pääset keskustelemaan.
Kerrot rehellisesti perheestäsi ja kaikista asioista, mitä koet vääräksi kotioloissasi.

Itse olen ja maalta kotoisin, jossa isäni oli hirmuhallitsija, diktaatori....kokemusta On...
Nyt jo päälle 40- kymppinen...
Voit auttaa itseäsi ottamalla yhteyttä viranomaisiin ja tuttaviin

Moikka!

Ymmärsin että olet sisarusparvesta nuorin, eli sinua tarkkaillaan ja vahditaan ympäri vuorokauden, niin se vain menee. En halua lannistaa, mutta olen itse kokenut saman. Tiedän kuinka vaikea on saada omiin vanhempiin kontaktia ja yrittää puhua heille ja kertoa omista tunteista ja minulle omien tunteiden kertominenkin on jo liian vaikeaa. Niinpä kirjoitin kirjeen vanhemmilleni. Ajatuksella listasin tunteitani paperille, kerroin että olen yksinäinen, vain koti ja koulu. Tämän ikäisen nuoren pitäisi saada viettää aikaa ystävien kanssa ja purkaa murheita ystäville, koska kuitenkaan kaikkea ei halua vanhemmilleen kertoa. Kerro että olet masentunut ja et jaksa tälläistä, tarvitset ystäviä ympärillesi tai jotakin harrastuksia. Mutta eniten ystäviä.
Minun vinkkini on että otat nyt oikeasti sen kynän käteen ja raapustat ajatuksella, viet sen illalla ennen nukkumaan menoa vanhemmillesi tai sitten sellaisena hetkenä jolloin heillä on varmasti aikaa lukea se ajatuksella, voit vielä antaessasi sen painostaa että lukekaa se ajatuksella, että se on sinulle hyvin tärkeää. kyllä ne vanhemmat sen ymmärtävät kun kerrot, että kaipaat ystäviä elämääsi ja masennut muuten.
Näin meillä onnistui asian tajuaminen :)
Onnea yritykselle! :)

SEURUSTELU AVOLIITTO TYTTÖ YSTÄVÄ TYTTÖ KAVERI SALAISIA HILJAA AIKAPALJON NYKYJÄÄN ON NIMITTÄIN SEURUSTELU AVOLIITTO POIKA YSTÄVÄ POIKA KAVERI MIES YSTÄVÄ MIES KAVERI TÄRISEVÄ PORNOSTTAAT PORNO SEKSI PETOFIILI NÖRTTI NYGRI TIPSA TAPSI TAKA REIKÄ SILMÄ MURSI MURMELI PINA PIMPPA PIMPERO TENA MUKSI OISIVAT TYYDYVÄISIÄ SAA TEHDÄ TEKIS SEN AVOLIITTO VAIMONA EUKKO KULTA ROUVA PUOLISO EMÄNTÄ SURAKKA VELI MIEHENÄ SURAKKA VELIPARISUHDE PARISKUNTA RASKAANA SYNNYTTÄÄ TYTTÖPOIKA VAUVA VAIMON OMA LAPSI ÄITINÄ SIINÄ MIEHENÄ SIINÄ TÄRKEESTI ISÄNÄ LASTEN TARHA PÄIVÄ KOTI KERHO ESKARI ESIKOULUTYTTÖ ALA ASTEKUMMUNKOULUTYTTÖ 3216325 YLÄASTEKUMMUNKOULUTYTTÖ 97 PERHEELLISIÄ TIEDÄS VARMASTI PUHUU NIISTÄ POHJOISAHONKADU28D9 OUTOKUMPU SURAKKA VELI

Paljon purinaa ja nurinaa. Tietenkin nuorella pitäisi olla kavereita, joiden kanssa voi jutella ja viettää aikaa. Nuorempana olisi hyvä, että voisitte olla jonkun toisen kotona, silloin vanhemmat sen ehkä paremmin hyväksyisivät, mutta että tuolla kaduilla kaiken pahan keskellä, vanhempianne pelottaa. Nuoret on parasta "riistaa" noille pahoille tahoille, kun nämä eivät vielä näe sitä pahuutta ja osaa pitää puoliansa.

Toki tuolla "korvessa" asujien on vaikea tavata kavereita, koska siellä ei juuri ole kovin paljon aina sitä ikäistä seuraa.

Jos oikein pussissa kasvaa, ja sitten lähteen ihan untuvikkona tuonne ulkomaailmaan, siellä voi olla karvaita asioita edessä. Monesti se keskustelu näistä vaaroista ei oikein vanhempien kanssa onnistu, heidät nähdään vain pahiksina.

Esim. seksi on tosi vaarallinen juttu nuorelle, se voi tuhota elämän molemmilta jo ensimmäisellä kerralla. Jos tyttöä tulee raskaaksi ja poikakaan ei sitä ymmärrä että näin voi käydä. Siis pitää ymmärtää myös seuraukset. Kummastakaan ei ole lapsen elättäjäksi, kun saa vielä lapsilisää itsekin. Koulut ovat varmasti kesken, armeija käymättä.
Kovin on vaikea tilanne aloittaa elämää, sillä ne haaveet ja unelmat voi samalla haudata, kun saa ensimmäisenkin palkan ei siitä omiin tarkoituksiin jää mitään.
Siinä sitä sitten pian on onneton jälkikasvu jota riepotetaan milloin kenenkin luo. Voisi vähän ajatella mitä tämän pienen elämä voi jatkossa olla, kuka häntä pitää sylissä, kuka huolehtii, kuka maksaa koulunkäynnin, peruskoululla ei juuri pääse kuin kortistoon.

Eli nuoret teille kuuluu olla nuoria, mutta järjellisesti, ei ketään voida vangita kotiin, mutta useimmiten vanhempanne pelkäävät teille tapahtuvan pahaa ja suojelevat väärin tavoin. Olkaa viisaampia ja tehkää heille selväksi että ette sorru päihteisiin eikä harkitsemattomiin tekoihin.

Jos elämää riittää, kyllä te sen sitten myöhemmin ymmärrätte paremmin, jopa kadutte. Jos nyt uskoisitte, jäisi moni ikävä asia tekemättä, turha riitely vanhempien kanssa rikkomatta välejä.