Mieheni ei kunnioita minua...

Kiitos asiallisista vastauksista. Nyt kysynkin, onko pitkässä parisuhteessa mahdollista kumppaneiden välinen kunnioitus? Onko maailmassa ymmärtäväisiä, kilttejä ja empaattisia miehiä? Olen aika lailla kiintynyt mieheeni jopa riippuvainen ja suhteesta lähteminen tuntuu vaikealta.. Ajattelen usein tapahtumien jälkeen, että kaikissa parisuhteissa tapellaan, että tämä meidänkin kinastelu on normaalia ja parisuhteeseen kuuluvaa.. Mutta ei se taida olla.. Minulla on aika vähän vertailukohteita, koska aiempaa kokemusta ei ole näin pitkästä parisuhteesta ja isäsuhteeni on aika huono.. Isä käytti paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa perheessäni, kun itse olin lapsi. Naisellinen itsekunnioitukseni on aika heikko ja varmaan siksi suostun kynnysmatoksi.. Myös äitini on sulattanut omalta isältäni aivan törkeää käytöstä mm. alkoholismia.

Myös miesten ommentt kirjoitti:

Kiitos asiallisista vastauksista. Nyt kysynkin, onko pitkässä parisuhteessa mahdollista kumppaneiden välinen kunnioitus? Onko maailmassa ymmärtäväisiä, kilttejä ja empaattisia miehiä? Olen aika lailla kiintynyt mieheeni jopa riippuvainen ja suhteesta lähteminen tuntuu vaikealta.. Ajattelen usein tapahtumien jälkeen, että kaikissa parisuhteissa tapellaan, että tämä meidänkin kinastelu on normaalia ja parisuhteeseen kuuluvaa.. Mutta ei se taida olla.. Minulla on aika vähän vertailukohteita, koska aiempaa kokemusta ei ole näin pitkästä parisuhteesta ja isäsuhteeni on aika huono.. Isä käytti paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa perheessäni, kun itse olin lapsi. Naisellinen itsekunnioitukseni on aika heikko ja varmaan siksi suostun kynnysmatoksi.. Myös äitini on sulattanut omalta isältäni aivan törkeää käytöstä mm. alkoholismia.

Lue lisää

Jooo kuule, ei perusurpoille mitään voi, ei vaikka miten päin asiaa yrittäisit kääntää ja vääntää. Kyllä juttu on niin, että sinä olet se, jonka on tajuttava ja muututtava ja muutettava tapansa; lakkaa aliarvioimasta itseäsi mieheen nähden. Olet osannut pistää edellisten sukupolvien 'virheet' oikeaan järjestykseen, osaat tehdä sen oman parisuhteesi kohdallakin.

Jos et "lähde suhteesta" niin muuta kuitenkin omat ajattelu- ja toimintatapasi, elä itsenäisen ihmisen tyyliin välittämättä kommentoinnista ja arvostelusta / arvioinnista. Sinua ei arvosta kukaan, jos et itse sitä tee, niin se menee; 'kuka kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse'.

Henkiseen väkivaltaankaan ei tarvitse suostua mutta jos fyysistä ilmenee, niin tee selväksi, että ekasta lyönnistä mieäs on poliisin papereissa.

Ei minuakaan kirjoitti:

Jooo kuule, ei perusurpoille mitään voi, ei vaikka miten päin asiaa yrittäisit kääntää ja vääntää. Kyllä juttu on niin, että sinä olet se, jonka on tajuttava ja muututtava ja muutettava tapansa; lakkaa aliarvioimasta itseäsi mieheen nähden. Olet osannut pistää edellisten sukupolvien 'virheet' oikeaan järjestykseen, osaat tehdä sen oman parisuhteesi kohdallakin.

Jos et "lähde suhteesta" niin muuta kuitenkin omat ajattelu- ja toimintatapasi, elä itsenäisen ihmisen tyyliin välittämättä kommentoinnista ja arvostelusta / arvioinnista. Sinua ei arvosta kukaan, jos et itse sitä tee, niin se menee; 'kuka kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse'.

Henkiseen väkivaltaankaan ei tarvitse suostua mutta jos fyysistä ilmenee, niin tee selväksi, että ekasta lyönnistä mieäs on poliisin papereissa.

Lue lisää

Kiitos. Tämä viesti laittoi ajattelemaan. Niin, totta toi oman itsen aliarvioiminen suhteessa mieheen. Oma naisellinen itsearvostus olisi löydettävä.

LÄhde ihmeessä pois tommosesta suhteesta, varsinki jos teillä ei ole lapsia. Suhteelta on lupa odottaakki jotai.

Juu, perhehelvettiä en halua, joten lastenteko on todellakin jäissä, kunnes asiat saadaan kuntoon, mitään väkivaltaan viittaavaa ei saisi ainakaan olla... Kamalan ristiriitaista, kun on niitä hyviäkin aikoja toisinaan ja sillon on kaikki hyvin aina noin pari kuukautta, kunnes taas kaikki romahtaa esim. jonkin hirveän riidan seurauksena.. Lisäksi oma perheeni on kovasti kiintynyt mieheeni ja jopa tuntuu, etteivät kohta edes usko minua, kuinka huonosti mieheni minua kohtelee. Mieheni on aina heidän seurassaan kohtelias, fiksu ja loistava seuramies.. Kohta en enää itsekään tiedä mitä uskoa tai jos itse aiheutankin kaiken... Lisäksi joskus tuntuu, että ongelmat ovat pieniä, jos kuitenkin välittää toisesta. Miehenikin sanoo, että antaa perheen perustamisen ym. asioiden mennä omalla painollaan, hänen mielestään niistä ei tarvitse keskustella mitenkään. Luulen, että, jos muutan omaan asuntoon suhteemme on sitten siinä tai että mieheni alkaa pettämään tai juomaan. Mieheni myös petti minua parisuhteemme alkuaikoina todella törkeästi... Jostain kumman syystä uskon suhteemme illuusioon, koska mieheni on päällisin puolin kunnollinen, loistava seuramies ja kovin lapsirakas ja ahkera ja jämpti, jopa vähän liikaakin. Mutta tunnetasolla on hänen suurimmat ongelmansa, mitkä eivät näy ulospäin ensimmäisenä. Mieheni on myös loistava pitämään kulissia yllä ja saamaan sädekehän päänsä päälle....

Myös miesten komment kirjoitti:

Juu, perhehelvettiä en halua, joten lastenteko on todellakin jäissä, kunnes asiat saadaan kuntoon, mitään väkivaltaan viittaavaa ei saisi ainakaan olla... Kamalan ristiriitaista, kun on niitä hyviäkin aikoja toisinaan ja sillon on kaikki hyvin aina noin pari kuukautta, kunnes taas kaikki romahtaa esim. jonkin hirveän riidan seurauksena.. Lisäksi oma perheeni on kovasti kiintynyt mieheeni ja jopa tuntuu, etteivät kohta edes usko minua, kuinka huonosti mieheni minua kohtelee. Mieheni on aina heidän seurassaan kohtelias, fiksu ja loistava seuramies.. Kohta en enää itsekään tiedä mitä uskoa tai jos itse aiheutankin kaiken... Lisäksi joskus tuntuu, että ongelmat ovat pieniä, jos kuitenkin välittää toisesta. Miehenikin sanoo, että antaa perheen perustamisen ym. asioiden mennä omalla painollaan, hänen mielestään niistä ei tarvitse keskustella mitenkään. Luulen, että, jos muutan omaan asuntoon suhteemme on sitten siinä tai että mieheni alkaa pettämään tai juomaan. Mieheni myös petti minua parisuhteemme alkuaikoina todella törkeästi... Jostain kumman syystä uskon suhteemme illuusioon, koska mieheni on päällisin puolin kunnollinen, loistava seuramies ja kovin lapsirakas ja ahkera ja jämpti, jopa vähän liikaakin. Mutta tunnetasolla on hänen suurimmat ongelmansa, mitkä eivät näy ulospäin ensimmäisenä. Mieheni on myös loistava pitämään kulissia yllä ja saamaan sädekehän päänsä päälle....

Lue lisää

Mitä jos pitäisit päiväkirjaa ajoista jolloin teillä on ”tilanne päällä” eli huonompi kausi meneillään. Sitten kun on taas rauhallisempaa voisit pyytää miestä lukemaan mietteesi ja näin hän ehkä huomaisi pahan olosi. Tai sitten voit tulostaa tämän ketjun ja näyttää hänelle mitä mieltä muut ovat hänen käytöksestään.

Jotenkin olisi hyvä jos saisit hänen silmänsä auki edes sen verran että hän suostuisi pariterapiaan tai edes johonkin ryhmään.

Sanoit miehesi olevan hyvä seuramies ja muille mukavaa seuraa paitsi sinulle. En tiedä mistä tämmöinen käytös johtuu että toisille näytetään parhaat puolet ja sitten niille rakkaimmille ihmisille voi syytää kaiken pahan. Omassa perheessäni isä on ollut aina tuollainen. Äitini otti kuitenkin eron joten en kasvanut sen takia kokonaan ”kieroon” mutta muistan kyllä tätä ihmetelleeni aina. Äitini ei kyllä koskaan saanut keneltäkään moitteita tai muuta kummastelua osakseen. Kai ihmiset jotenkin huomaavat ettei kaikki ole hyvin.

Kyllä sinun sukulaisesi ovat ensisijaisesti kiinnostuneita sinun hyvinvoinnistasi ja seuraavaksi vasta miehen.

Perheen perustamisesta pitäisi mielestäni kyllä jutella. Oman kumppanin kanssa mietimme nimiä, missä olisi kiva asua jne. laidasta laitaan kaikkea. Vaikka se aika tulee sitten kun on tullakseen olisi silti hyvä ottaa selville edes vähän asioita. Mistä tiedät onko mies edes tosissaan haluamassa lapsia? On helppo nyt sanoa että totta kai joskus, mutta jos ei edes viitsi puhua mistään siihen liittyvästä niin itselle ainakin tulisi sellainen tunne ettei toinen ole tosissaan.

Jos erikseen muutto hirvittää ei sitä tarvitse heti tehdä. Olette olleet yhdessä pitkään. Mitä jos asettaisit päämärän kahden vuoden päähän ja päättäisit että jotain on tapahduttava. Ajattele tätä aikaa teidän molempien ”kunnostautumisajaksi”. Mieti keinoja kuinka saada mies terapiaan ja mieti itsellesi keinoja jotta saisit paremman itsetunnon. Uusi harrastus yksin tai miehen kanssa? Terapiaa itselle jos mies ei suostu mukaan? Kirjoita päiväkirjaa ja yritä keksiä joka viikolle/kuulle jokin uusi juttu itsetunnon parantamiseksi. Ei sen tarvitse olla mikään suurensuuri homma. Kirjoita vaikka itsellesi kirje nyt ja laita kuoreen päiväys vuoden päähän ja lue se sitten. Kirjoita mitä haluaisit ensimmäisen vuoden aikana muuttuvan. Vuoden päästä voit katsoa mikä on muuttunut ja kirjoittaa taas uuden kirjeen.

kuukuukuu kirjoitti:

Mitä jos pitäisit päiväkirjaa ajoista jolloin teillä on ”tilanne päällä” eli huonompi kausi meneillään. Sitten kun on taas rauhallisempaa voisit pyytää miestä lukemaan mietteesi ja näin hän ehkä huomaisi pahan olosi. Tai sitten voit tulostaa tämän ketjun ja näyttää hänelle mitä mieltä muut ovat hänen käytöksestään.

Jotenkin olisi hyvä jos saisit hänen silmänsä auki edes sen verran että hän suostuisi pariterapiaan tai edes johonkin ryhmään.

Sanoit miehesi olevan hyvä seuramies ja muille mukavaa seuraa paitsi sinulle. En tiedä mistä tämmöinen käytös johtuu että toisille näytetään parhaat puolet ja sitten niille rakkaimmille ihmisille voi syytää kaiken pahan. Omassa perheessäni isä on ollut aina tuollainen. Äitini otti kuitenkin eron joten en kasvanut sen takia kokonaan ”kieroon” mutta muistan kyllä tätä ihmetelleeni aina. Äitini ei kyllä koskaan saanut keneltäkään moitteita tai muuta kummastelua osakseen. Kai ihmiset jotenkin huomaavat ettei kaikki ole hyvin.

Kyllä sinun sukulaisesi ovat ensisijaisesti kiinnostuneita sinun hyvinvoinnistasi ja seuraavaksi vasta miehen.

Perheen perustamisesta pitäisi mielestäni kyllä jutella. Oman kumppanin kanssa mietimme nimiä, missä olisi kiva asua jne. laidasta laitaan kaikkea. Vaikka se aika tulee sitten kun on tullakseen olisi silti hyvä ottaa selville edes vähän asioita. Mistä tiedät onko mies edes tosissaan haluamassa lapsia? On helppo nyt sanoa että totta kai joskus, mutta jos ei edes viitsi puhua mistään siihen liittyvästä niin itselle ainakin tulisi sellainen tunne ettei toinen ole tosissaan.

Jos erikseen muutto hirvittää ei sitä tarvitse heti tehdä. Olette olleet yhdessä pitkään. Mitä jos asettaisit päämärän kahden vuoden päähän ja päättäisit että jotain on tapahduttava. Ajattele tätä aikaa teidän molempien ”kunnostautumisajaksi”. Mieti keinoja kuinka saada mies terapiaan ja mieti itsellesi keinoja jotta saisit paremman itsetunnon. Uusi harrastus yksin tai miehen kanssa? Terapiaa itselle jos mies ei suostu mukaan? Kirjoita päiväkirjaa ja yritä keksiä joka viikolle/kuulle jokin uusi juttu itsetunnon parantamiseksi. Ei sen tarvitse olla mikään suurensuuri homma. Kirjoita vaikka itsellesi kirje nyt ja laita kuoreen päiväys vuoden päähän ja lue se sitten. Kirjoita mitä haluaisit ensimmäisen vuoden aikana muuttuvan. Vuoden päästä voit katsoa mikä on muuttunut ja kirjoittaa taas uuden kirjeen.

Lue lisää

Kiitos mahtavista viesteistä, ymmärsin tosiaan erityisesti äskeisen viestin avulla sen, että itsehän hyväksyn kynnysmattona olemisen, enkä tee asialle mitään. Samoin kuin oma äitini ei ole koskaan tehnyt mitään radikaalia suhteessa isään vaan on alistunut osaansa. En halua, että itselleni käy samoin. Itse kävin noin vuoden ajan juttelemassa psykologin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että minun on turha jatkaa yksin istuntoja, jos miestä ei saada mukaan. Meillä molemmilla alkaa olla ikää jo hieman yli kolmenkymmenen, joten kovasti pitäisi olla jo lapsentekoa yrittämässä, kun siihen yritämiseenkin voi mennä oma aikansa. Että en tiedä, pikaisia ratkaisuja olisi tehtävä. Osittain oma naisellinen itsetuntoni on kyllä heikentynyt tämän suhteenkin myötä.. Olisi mukava joskus keskustella mieheni kanssa aikuisten lailla ja olisi kiva joskus kuulla jotain posiitiivista ja kannustavaa miehen suusta.