miten nämä haavat voisi umpeutua. Rakastuin niin syväsi kuin ihminen vain oi ja jää kaipaamaan...
Kaikki on niin noloa ja julmaa. Menetin uskoni kaikkeen.
Kaikki on niin noloa ja julmaa. Menetin uskoni kaikkeen.
En tiedä
Oma..si olen
11893
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sama homma käynyt mulle. Julmaa se kyllä on.. Eikai siinä auta muu kuin odottaa että aika parantaa haavat. Kliseistä mutta mitään muutakaan ei varmaan voi. Jaksamisa.
Olen nainen ja potenut samaa "tautia´" todella pitkään. Olen surrut, hetkittäin tuntenut, että kuolen siihen menetyksen tuskaani. Ikävä on hirvittävä. Toinen nainen tuli miehen kuvioihin. Pettymys on valtava. Joka sekunti tuo mies on ollut mielessä. Mutta. Parina päivänä on ollut hetkiä, jolloin olen tuntenut, että tämä tuska hellittää pieneksi hetkeksi. Silloin tunnen, että olen jotenkin vapaa ja voin hengittää... Se tunne on mahtavan todellinen, kun on niin vapaa olo. Siis. Kai tähän sittenkin aika jotenkin auttaa, vaikka en ole siihen uskonut. Sitä on ollut niinkuin omien surun tunteittensa vankina eikä ole voinut tehdä tilanteelleen mitään.
Voin vain tämän kertoa ja toivon, että vähän auttaisi sinua...
empatiasta! :)
Itselleni on ollut vastaavassa tilanteesta avuksi selkeä ohje, jonka "aina jalat maassa" oleva ystäväni kertoi. Hän neuvoi, minua miettimään, mitä tein tai missä olin juuri silloin,kun en ajatellutkaan menetystä ja surrut menetettyä suhdetta. Aloin pitää eräänlaista kirjaa. Sen jälkeen aloin juuri hakeutua tekemään näitä asioita ja aika, jolloin menetetty suhde ei ollut mielessäni, tuli yhä pitemmäksi. Erään kerran mm. ajauduin puolivahingossa katsomaan kauhuleffaa. Pelotti niin hirveäsi, että siinä ei exä kyllä tullut mieleen.
esim. romanttisia leffoja ei kannata katsoa tai muuta sellaista. Katsoin elokuvan "Tyttö, joka leikki tulella" ja "Miehet, jotka vihaavat naisia". Ei paljon tullut exä mieleen.
on, ettei mitään koskaan edes tapahtunut muualla kuin mun pienessä päässäni. Siksi tästä on niin vaikea päästää irti... Jotain oli, jotain kaunista ja suloista...
kaukorakkaus tai "salarakkaus/ihastus", joka eli vain sinun omassa päässäsi tai hänenkin päässään, mutta mahdottoman tilanteen vuoksi ei päässyt kasvamaan kukoistukseensa? Olen joskus kokenut vastaavan. Kesti noin vuosi tai puolitoista vuotta, kun pääsin siitä yli. Hassua, etten koe enää rakastavani sitä ihmistä, vaikka olin silloin palavasti ihastunut. Kyllä se ajan kanssa menee ohi. Tiedän tunteen. Se vain pitää elää ja sitten rakkaus päättyy, koska ei mikään rakkaus kestä toteutumatta. Ei sitä jaksa pitää illuusiota pystyssä. Tosirakkaus on sitä, että toinen elää myötä- ja vastamäessä sinun rinnallasi. Anteeksi, en halunnut masentaa, mutta näin olen itse ajatellut. Tosi kaikki tunteet ovat tärkeitä.
Minäkin rakastuin leskimieheen joulukuussa 2009. Seurustelu oli ihanaa aikaa,mutta sitä kesti vain tammikuulle 2010. Tämä mies ei ollutkaan vielä valmis läheiseen suhteeseen,vaimon kuolemasta tuli vuosi 6.1.2010. Tai oliko minussa sittenkin jotain vikaa,vaikka hän väitti kiintyneensä minuun ja tuntevan syviä tunteita. Ei mene päivääkään,ettenkö toivoisi häntä takaisin.
Voi kuule, ei ole täällä yhtään paremmin asiat. Sattuu vaan ja odotan että löytäisimme toisemme uudestaan paljon paljon vahvempina.
Nainen oli ihana. Hänen lähellään oli ihan olla. Olisi niiiiin paljon asioita mitä haluaisin hänen kanssaan vielä jakaa.
Kertoiko hän sen kummempaa perustelua,vai lemppasko vain?
Pikaista toipumista.
Mulle ei ainakaan kertonut mitään, katosi vaan muutaman kerran kokonaan jälkiä jättämättä. Joskus tuli takas kaiketi sitten kun tarvi mua johonkin. Ei kai voi juosta perässäkään kun ei se mua halua ku ehkä tavalla joka on maailman oudoin eikä ees mikään suhde.