Työkkärin puhelinpäivystys on hommaa, jota ei kukakan mielellään halua tehdä. Soittoja tulee ihan tauotta, ja kun edellisen asiakkaan asian on saanu selvitettyä, niin jo roikkuu uusi linjoilla. Yleensä tervehtimisen sijasta aloittavat valittamalla, ettei puheluihin vastata. Jaa-a. Mitäpä mä siihen voisin. En ole henkilöstöä palkkaamassa enkä työvuoroja jakamassa. Varsinkin, kun olen juuri vastannut siihen sun valituspuheluun.
Tänään soitti muiden muassa taas se yksi puupää, joka ei voi sanoa henkilotunnustaan. Syytä en tiedä, miksi ei voi sanoa, mutta omaksi tappiokseen se käy.
Ei ole silläkään tullut mieleen, että saman nimisiä ihmisiä voi tässäkin maassa olla useampia ja vieläpä samaan aikaan työttömänä kuin hän itse.
Eli jos kirjoitan annetun nimen tiedostoon, niin sieltähän tulee koko suomen samannimiset työttömät näkyville. Mistä minä voin tutemattomasta ihmisestä tietää, että kenestä on kysymys jos ei muuta tietoa tule kuin nimi?
Mutta ei tämä mene jakeluun tälle.
Hänen oman etunsa mukaista olisi kertoa se sotutunnus, että päästäisiin oikean ihmisen tietoihin ja tekemään sinne hänen haluamansa merkinnät.
Koska tietoja se ei sano enkä minä lähe arvailemaan että onko tämä nyt Matti Mullittelija Sonkajärven työvoimatoimiston alueelta vaiko Mullittelija Köppölön työkkäristä, niin asiat ei etene.
Kysyin siltä taas pariin kertaan sitä sotutunnusta, että voitais jotain tehdäkin, mutta ei se sitä voi kertoa ja lopuksi se katkas koko puhelun.
Mulle itselleni koko asia on ihan yhdentekevä. Työttömälle luulis, että ei ihan yhdentekeävä ole kun se kerran soittelee. Vaihtoehtoja voi olla montakin, mutta ne tietää vain herra itse. Hänen asiansa työkkärin puolesta seisoo paikallaan tästä maailman tappiin saakka. Henkilökohtaisesti se ei ole työkkärissä asioinut aikoihin, kun siitäkään ei oikein mitään meinannu tulla. Ei tule tästä puhelinkäyttäytymisestäkään.
Toivoisin, että mahdollisimman monet ruuhkaisissa työkkäreissä nykyään asioivat hoitaisivat asiansa mahdollisimman joustavasti, rauhallisesti sekä asiallisesti käyttäytyen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
olisit kysynyt, että oletteko Matti Mullittelija sonkajärven pitäjän työkkäristä vaiko köppölän kirkonkylältä?
Minä taas toivoisin, että työkkäreissä annettaisiin oikeita tietoja, vaan kun se virkailijoiden tietotaso on mitä on ja näyttää olevan vielä koppavaa palveluakin. Ja saatetaanpa sitä väärää tietoa jakaa ihan tietoisestikin.
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen joutunut toteamaan työkkäristä saadun tiedon vääräksi. Ja kun työttömälle pamahtaa sanktio, kun on toiminut väärän tiedon varassa, niin virkailija ei tietysti myönnä mitään ja homma jää kokonaan työttömän kontolle.
Soitinpa minäkin kerran työlinjalle, koska tiesin vastikään lainsoveltamiskäytännön muuttuneen ministeriön ohjeistuksen vuoksi. Kysymykseni oli hyvin yksiselitteinen. Sain vastauksen, joka oli täysin päinvastainen kuin mitä oikea vastaus olisi ollut. Homma selvisi minulle hyvin nopeasti. Soitin työlinjalle ja kysyin, että miksi ihmeessä antoivat väärän tiedon. Minulle vastattiin, että siksi, koska toivovat työttömän toimivan toisin kuin mihin soveltamisohjeet antavat mahdollisuuden.
Että silleen.
pitäisi esimiestäsi informoida, jos työsi on ruuhkautuvaa ja asiakkaat valittavat huonosta palvelusta.
Itse taas käyn mielellään suoraan tiskillä, jotta näkee minkä näköinen ihminen siellä satuilee vastassa.
Ei tuo virkailijakaan paljon tunnu kuuntelevan siellä tiskilläkään mitä asiakkaalla/potilaalla on sanottavaa, vaan tahtoo kuvitella paljon omiaan joita jopa kirjaavat välillä ylöskin koneelle tietokantaan.
Tuolta tiskiltä niitä soitto ohjeita tuntuu saavan ja sitten kun rupeaa soittelemaan niin näkyy pääsevän oikein tennispallon asemaan.
Omamielipiteeni on että koko teidän toiminnan voisi lakkauttaa turhana byrokraattisena laitoksena.
Sun logiikka on aukottoman huono näköjään nykyään kuin aikaisemminkin. Järki ei näköjään kasva kovaan päähäsi, vaikka sitä miten toivoisi koko kylä ja sukulaiset.
JOS nyt on niin, että olet vankasti sitä mieltä että työkkärit pitäisi maanantaista alkaen lakkauttaa kokonaan turhana laitoksena, niin mitä helvattia sää siellä sitten ramppaat tiskillä nojailemassa.
Jos se on turha laitos, niin ei sulla VOI olla sinne MITÄÄN asiaa.
Sano ykskin syy, miksi sun pitää käydä työkkärissä. Se on turha syy ja täys tekosyy, eikä sun siellä tartte käydä. Johtuu siitä että koko työkkäri on täysin turha laitos.
Sitten kun sää sitä atressias olet tarpeeski kauan kerännyt, niin muista sitten toimia tismalleen niinkuin suoraselkäinen kepulainen ainakin, ettet käy etkä käytä mitään turhan ja lakkautettavan laitoksen byrokratiaa.
Vai onko niin, että persaukisena käyt siellä kerran viikossa ilmottautumassa että työttömään ollaan, ja että voisittekos kuitenkin laittaa mullle sitä korvausrahaa tilille? Jotakin vailla olet aina.
"niin mitä helvattia sää siellä sitten ramppaat tiskillä nojailemassa."
"Vai onko niin, että persaukisena käyt siellä kerran viikossa ilmottautumassa että työttömään ollaan, ja että voisittekos kuitenkin laittaa mullle sitä korvausrahaa tilille?"
Pitäsköhän sun jo lopettaa juominen ja palata töihin? Alat nimittäin jo vastailemaan itselles. Lisäksi työkkäri ei maksa tätä "korvausrahaa" eikä ei makseta kuin kerran kuussa. Et todellakaan ole tietoinen asioista ja päätit vielä tulla tänne näyttämään sen. Nostan hattua rohkeudelles ja kirjotusvirheilles.
Ps. Muista keksiä hyvä syy ku et oo pariin viikkoon ollu töissä vaan juopottelemassa sillan alla.
Kysymys kuuluu, johon pitäisi vastata, että miksi pitää koskaan käydä työkkärissä ollenkaan.
Jos työkkäri on turha laitos ja pitäisi huomisaamusta alkaen lakkauttaa ja lopettaa kertalaakista.
Niin miksi siellä pitää kenenkään käydä ollenkaan.
Itse en ole käynyt, enkä käy. Miksi pekkapp käy siellä? Turhassa konttorissa on täysin turha käydä. Pitäis ihmisellä olla paljon parempaakin tekemistä.