Ollaan tunnettu kohta 6 vuotta, siitä yli 4 vuotta on oltu suhteessa ja yhdessä asuttu kohta 3 vuotta avoliitossa ja kihloissa.
Nyt ollaan asuttu erillään kohta 3 kk.
Hän haluaa erota, lopettaa suhteen ja olla vapaa.
Minä en halua erota, enkä lopettaa suhdetta.
Eroamisen syyksi hän mainitsee:
1) Paha olo joka tulee epävarmuudesta: Hän a) ei voi olla varma minun pysyvyydestäni. Hän luulee että b) minä ihailen ja c) flirttaan muita naisia ja d) haluan heitä enemmän kuin häntä ja e) että hän on minulle vain kompromissi.
2) Hän tuntee että minulle lapsuuden perheeni ja sisarukseni ovat tärkeämpiä kuin hän.
3) Olen kohdellut häntä huonosti.
On varmasti muitakin syitä. Mutta jo näidenkin muotoilu tuotti minulle vaikeruksia. Joten pysytään näissä.
Minä puolestani tiedän omat tunteeni häntä kohtaan: Rakastan häntä. Hän on minulle tärkein, kaikki kaikessa. Suorastaan inhoan itseäni etten ole osannut välittää ehdotonta rakkauttani hänelle, niin että hän olisi sen ymmärtänyt.
Minulle tulee paha olo kun hän käy viikonloppuisin yöelämässä.
Hänelle tulee paha olo kun hän käytöksellään aiheuttaa minulle pahaa oloa.
Minulla ei siis ole hänen mielestään oikeutta vaatia häneltä että hän ei kävisi baareissa ja viettäisi normaalin nuoren vapaan naisen elämää.
Hänellä taas ei ole minun mielestäni oikeutta vaatia että lopettaisin rakastamasta häntä ja lopettaisin suhteen jatkamisen yrittämisen.
Hän on minulle sanonut useaan otteeseen jo että tämä suhde on loppu ja hän on vapaa. Normaali tapauksessa tämä kai menisi niin että minä kohauttaisin olkia ja sanoisin että ok ja kumpikin alkaisi etsimään uusia suhteita. Eli kun toinen päästää irti, niin toisenkin pitäisi päästää.
Meidän tapauksessa näin ei kuitenkaan käy. Sen takia että minä rakastan häntä niin paljon. En halua päästää irti. Haluan ottaa selvää mikä meni vikaan, korjata ja rakentaa. Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, niin haluan yrittää.
Hän sen sijaan haluaa siis luovuttaa.
Minulla ei ole oikeuttaa olla toiselle inhottava, pakottaa tai muuta.
En minä koetakaan olla inhottava, minä vaan rakastan häntä. Koetan ylläpitää mahdollisuutta meidän suhteelle.
Koetan että vuosisadan rakkaustarina ei loppuisi vain viestintävaikeuksiin ja väärinkäsityksiin.
Jos olisin itsekin sitä mieltä että hän ei ole minulle se suuri rakkaus, tottakai antaisin olla, päästäisin irti ja alkaisin etsimään. Mutta kun minä tiedän mitä haluan. Hänet. Hän on se mitä olen etsinyt. Hän tai ei mitään.
Miten saisin kerrottua hänelle ettei hänen tarvi pelätä mitään? Että rakastan häntä äärettömän paljon?
Miten saisin hänet tahtomaan yrittää vielä kerran tätä suhdetta?
Nyt ollaan asuttu erillään kohta 3 kk.
Hän haluaa erota, lopettaa suhteen ja olla vapaa.
Minä en halua erota, enkä lopettaa suhdetta.
Eroamisen syyksi hän mainitsee:
1) Paha olo joka tulee epävarmuudesta: Hän a) ei voi olla varma minun pysyvyydestäni. Hän luulee että b) minä ihailen ja c) flirttaan muita naisia ja d) haluan heitä enemmän kuin häntä ja e) että hän on minulle vain kompromissi.
2) Hän tuntee että minulle lapsuuden perheeni ja sisarukseni ovat tärkeämpiä kuin hän.
3) Olen kohdellut häntä huonosti.
On varmasti muitakin syitä. Mutta jo näidenkin muotoilu tuotti minulle vaikeruksia. Joten pysytään näissä.
Minä puolestani tiedän omat tunteeni häntä kohtaan: Rakastan häntä. Hän on minulle tärkein, kaikki kaikessa. Suorastaan inhoan itseäni etten ole osannut välittää ehdotonta rakkauttani hänelle, niin että hän olisi sen ymmärtänyt.
Minulle tulee paha olo kun hän käy viikonloppuisin yöelämässä.
Hänelle tulee paha olo kun hän käytöksellään aiheuttaa minulle pahaa oloa.
Minulla ei siis ole hänen mielestään oikeutta vaatia häneltä että hän ei kävisi baareissa ja viettäisi normaalin nuoren vapaan naisen elämää.
Hänellä taas ei ole minun mielestäni oikeutta vaatia että lopettaisin rakastamasta häntä ja lopettaisin suhteen jatkamisen yrittämisen.
Hän on minulle sanonut useaan otteeseen jo että tämä suhde on loppu ja hän on vapaa. Normaali tapauksessa tämä kai menisi niin että minä kohauttaisin olkia ja sanoisin että ok ja kumpikin alkaisi etsimään uusia suhteita. Eli kun toinen päästää irti, niin toisenkin pitäisi päästää.
Meidän tapauksessa näin ei kuitenkaan käy. Sen takia että minä rakastan häntä niin paljon. En halua päästää irti. Haluan ottaa selvää mikä meni vikaan, korjata ja rakentaa. Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, niin haluan yrittää.
Hän sen sijaan haluaa siis luovuttaa.
Minulla ei ole oikeuttaa olla toiselle inhottava, pakottaa tai muuta.
En minä koetakaan olla inhottava, minä vaan rakastan häntä. Koetan ylläpitää mahdollisuutta meidän suhteelle.
Koetan että vuosisadan rakkaustarina ei loppuisi vain viestintävaikeuksiin ja väärinkäsityksiin.
Jos olisin itsekin sitä mieltä että hän ei ole minulle se suuri rakkaus, tottakai antaisin olla, päästäisin irti ja alkaisin etsimään. Mutta kun minä tiedän mitä haluan. Hänet. Hän on se mitä olen etsinyt. Hän tai ei mitään.
Miten saisin kerrottua hänelle ettei hänen tarvi pelätä mitään? Että rakastan häntä äärettömän paljon?
Miten saisin hänet tahtomaan yrittää vielä kerran tätä suhdetta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ikävää ja surullista suhteen loppuminen aina on ... mutta ketään ei voi omistaa, tai pakottaa rakastamaan. Yrittämiseen tarvitaan kaksi jotka halauvat, eroon yksi joka sitä tahtoo (tai kokee suhteen kuolleeksi).
Kyllä ne sinun keinot aika vähissä ovat ... koska arvatenkin olet jo kertonut tunteittesi laidan hänelle, johon nainen toteaa yks kantaan, ettei tahdo enää elää kanssasi. Ei siinä juurikaan muuta voi ... kuin opetella hyväksymään asia, viisastua (oppia niistä omista virheistään), surra aikansa ... ja katsoa eteenpäin mitä maailmalla on sinulle tarjota.
Älä roiku, jos sinulle on selvästi "rautalangasta väännetty", ettei rakkautesi kohde tunne enää samoin sinua kohtaan, ja tahtoo jotain muuta. Ja voihan olla, että ajan kanssa nainen tulee toisiin ajatuksiin, ja on sinuun yhteydessä ... mutta jos painostat ja "ruikutat", niin sen todennäköisyys hieman nollaa pienempi.
Veikkaisin, että kaverillasi on joku kiikarissa. Hienotunteisesti hän ei viitsi kertoa asian todellista laitaa. Harvammin ne ongelmat muutoin tällätapaa alkavat purkautua. Ajattelepa tarkemmin sitä käyttämääsi sanaa "rakkaus". Minä näin siitä viestistäsi paistavan läpi ainoastaan itserakkautta ts menettämisenpelkoa ja turvattomuutta. Jonkun pitäisi ottaa syliin ja kertoa, että kaikki on hyvin... Mutta kun tämä maailma ei valitettavasti ole sellainen.
Sinä ja sinä. kunnioita ja rakasta nyt häntä sen verran, että annat hänen tehdä omat ratkaisunsa. Painostus ja ruikutus on säälittävää. Lähes kaikilla meillä on näitä "vuosisadan rakkaustarinoita" takanapäin,useampiakin. Ja niin on edessäpäinkin. Kokoa itsesi mies.
Minulla oli myös joskus mainitsemasi kaltainen vääränlainen ihmisriippuvuus päällä. Heikosta itsetunnosta ja lapsuuden kokemuksistahan se juontaa, mutta kyllä siitä on mahdollista päästä. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteys mielenterveystoimistoon.
päästä ihmeessä menemään, hyvä mies. Lopeta se ruikuttaminen ja rakkauden todisteleminen.
Ennen pitkää huomaat, että tilanne kääntyy vain sinua vastaan kun ahdistelet. Tiedän kokemuksesta.
Miks sä puhut rakkaudesta, vaikka olet niin täynnä itseäsi että yli pursuaa. Osoita rakkauttasi tavalla jota hän kaipaa. Tuollaisella käytöksellä vain ahdistelet häntä. Mene itsekin baareihin. Onhan se kiva herätä välillä sinunkin jonkun kainalossa.
Ihana mies!Aika negatiivisia kommentteja....mutta sanoisin,että älä luovuta-jos naisesi vielä rakastaa sinua=peli ei ole menetetty-tiedän kokemuksesta.Mutta älä ole liian helposti saatavilla,näytä että sulla on elämää myös ilman häntä-mene baariin.Näytä kirjoittamasi teksti hänelle!!!