Olen varmaan tosi kylmä kun en tunne oikeastaan mitään mieheni enon sairauden ja kuoleman takia. Ei vaan tunnu miltään vaikka miten yritän empatiaa itsestäni etsiä. Miehenikään ei hirveän surullinen ole, koska ei juuri tunne enoaan ja itse olen tavannut hänet yhden kerran vuosi sitten n. 15 min pituisen ajan. Anoppi itkee (tietysti) silmät päästään kotona ja veljensä sairasvuoteen vierellä. En ole halunnut mennä käymään anoppilassa, koska en osaa esittää empaattista. Tällä viikolla sitten kävin siellä ja hetihän se märinä alkoi kun ovesta sisälle pääsi. Itkee, että kyllä hänellä on ollut vaikeaa... teki mieli sanoa, että taatusti kuitenkin helpompaa kuin sillä kuolemaa odottavalla veljellä jolla jäi kaikki kesken talon rakentamisesta omien lasten elämään. Oikein iski kauhea suojamuuri sen itkun takia, en halua / osaa olla ihmisten kanssa jotka itkee. Itsekään en mielelläni itke edes mieheni nähden. Kylmä ämmä olen. Onko muilla samanlaisia "oireita" vai olenko ainoa elämän kylmettämä akka?
Olenko kylmä?
empatiat hukassa
1234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"...itse olen tavannut hänet yhden kerran vuosi sitten n. 15 min pituisen ajan."
Miksi surisit tuntemattoman ihmisen kuolemaa. En tiedä, onko sinulla sisaruksia mutta aika kylmästi suhtaudut anoppisi suruun.
En oikein ymmärtänyt viestisi pointtia. Moni ei oikein osaa suhtautua läheisensä menettäneen ihmisen suruun, varsinkaan jos ei ole itse kokenut samaa. Sinänsä suhtautumisesi on siis melko normaalia, pisti vaan silmään tuo "teki mieli sanoa, että taatusti kuitenkin helpompaa kuin sillä kuolemaa odottavalla veljellä jolla jäi kaikki kesken talon rakentamisesta omien lasten elämään".