Olympialaisethan olivat mennä täysin toivottamaksi suomalaisten kilpailuihin osallistuneiden taholta. Muistanette sen kuinka ruotsalaiset mieshiihtäjät leikittelivät muiden maiden osallistujien kustannuksella yhdistelmähiihdossa, napaten samalla sekä kultaa että pronssia. Heidän taktiikkansa oli, että heikoin lenkki tulee suksien vaihtoon keulilla, vaihtaa luistelusukset nopeimmin jalkoihinsa ja lähtee karkuun. Kaksi muuta ruotsalaishiihtäjää sitten hiihteli verkalleen pääporukan keulilla jutellen keskenään ilmoista sun muusta mieleen juolahtaneesta. Näin varmistaen karkulaisen karkumatkan onnistumisen. Tällä näytelmällä urheilukuvaaja sitten herkutteli. Toinen herkuttelun kohde oli suomalaishiihtäjät, jotka maastossa sauvoihinsa nojailvat yhdessä ryhmässä keskeyttäneinä.
Eipä ollut kehumista naishiihtäjiemme suorituksillakaan. Median pääpaino siirtyikin viimein kehnojen kisasuoritusten jälkeen naisten keskinäisiin painiotteluihin kisakylässä. Paljon parjatut huoltojoukot saivat sentään viestiin luistavammat sukset naishiihtäjillemme kuin mitä oli kilpakumppaneilla. Sen minkä ylämäessä jäivät jälkeen paremmista hiihtäjistä, alamäessä kuoroivat eroa umpeen luistavilla suksillaan.
Mäkihyppy, siinäkö pelastus mitalitavoitteessa pysymiselle (12 kpl). Matti Hautamäki olisi saanut pronssia, jos olisi hypätty vain yksi kierros suurmäen kisassa. Ikävä kyllä, tuuliolosuhteet olivat suotuisat, joten hypättiin molemmat kierrokset. Toinen hyppy oli ns. pannukakku, lopullinen sijoitus muistaakseni 24.
No olihan meillä sentään kova yhdistetyn joukkue mukana. Suomalaisten urheiluselostajien suu oli messingillä ja ylistyssanoja riitti kun joka kerta mäkiosuuden jälkeen suomalainen oli johtoasemassa ennen hiihto osuutta. Kompurointia ja kaatuilua aluksi johtoasemassa olevalla yksin edetessään. Sitten ukkoa lappaa ohitse piponaan. Melkein pääsivät maailmancupin pisteille, siis 30:en parhaan joukkoon.
Jäljelle jäi enää jääkiekko, johon kansakuntamme penkkiurheileva kansa pystyi toivonsa panemaan. Naisiltamme jälleen hieno taisteluturnaus tuloksena pronssimitali. Vilpitön onnitteluni heille. Miehet etenivät hienosti välieriin kaatamalla puolivälierissä Tsekin 2-0. Katseet oli jo suunnattu loppuotteluun, jossa vastassa olisi itse Kanada. Jokaisen pelaajan mielikuvaunelmissa kiilteli jo kultainen mitali rinnuksilla kun maammelaulu kaikuisi koko juhlivan suomalaisyleisön riemuitessa Vancuverissa. Matkalla tuohon loppuotteluun oli vielä pelattava välttämätön ottelu jotain USA:ta vastaan.
Katsoin tuosta ottelusta ensimmäisen erän se minulle riitti. Kun jenkkipojat veivät, niin leijonien papparaiset vikisivät. Lohtuna tuosta ottelusta jäänee se, että suomalainenkin pelaaja saa yhden syöttöpisteen, siis maalivahti Kiprusoff, jonka ansiosta ensimmäinen maali sitten tehtailtiin ottelussa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
tuleehan niitä taas kaikkia kisoja. Euroviisut ja kaikkee.. :D (heh, naurattaa jo valmiiks mitä siitäkin tulee. Suomifanit ihan kiihkoissaan uskoo kai vielä Suomen voittavan nekin. Ja taas petytään. )
?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
Suomen joukkueen jääkiekko ottelu USA:ta vastaan on nyt sitten ohitse. Lopputulos oli 6-1 USA:n hyväksi. Suomen ainokaisen maalin ottelussa teki Miettinen kolmannessa erässä. Jenkkipoikia kun alkoi säälittämään masentuneen oloiset sänkipartaiset papparaiset niin lopettivat tehopelaamisen toisen erän alussa. Rajansa se on nöyryyttämiselläkin, lienee todennut USA:n jääkiekkojoukkueen valmentaja ensimmäisen erän jälkeisellä tauolla pelaajilleen. Vaikka suomi tekikin vain yhden maalin, silti syöttöpisteet ottelussa kirjattiin kahteen maaliin, kiitos maalivahtimme Kiprusoffin.
Mietin vain sitä, kuinkahan monta hakattua vaimoa tai asuinkumppania maastamme löytyy ottelun jäljiltä. Latautuneena raskaan työviikon jäljiltä itse otteluun, sohvaperunamme olivat valmistautuneen kisaan jo hyvissä ajoin käymällä pitkäripaisesta perjantaipullonsa ja lähikaupasta mäyräkoiransa. Kun ottelusta oli kulunut ensimmäiset 15 minuuttia, oli perjantaipullo huvennut jo reilusti yli puolen välin. Erän lopussa pullo olikin jo tyhjä, kuten suurin osa olusistakin. Lopuilla puteleilla sitten ärsytetty sohvaperunamme kostikin karvaan tappion akallensa, joka taas kerran oli syynä ottelutappioon.
Toinen himolaji, jota sohvaperunamme arvostavat, johon keskittyvät ja valmistautuvat yhtä huolella kuin jääkiekko otteluihin on se kisa, jossa aikuisiän kynnyksellä olevat miehet ajavat monta tuntia autoilla ympyrää. Olisikin mielenkiintoista tehdä joku kalluppi siitä, kummassako pettyneessä jälkitilanteessa tulee enemmän hakattuja naisia.
Ensimmäisestä kolumnistani unohtui kokonaan käsittelemättä yksi olympialaisten suomen kannalta tärkeä laji nimittäin ampumahiihto. Tuo suomelle vahva laji, jossa talvipakkasilla eivät itikat, eivätkä mäkäräiset ole kiusana. No tällä kertaa suksihuolto ei ollut ajantasalla, myöskin puuskittainen tuuli vaivasi juuri suomalaisten ampumasuorituksia. Tyytyväisiä silti oltaneen kun paras naisedustajamme pääsi melkein maailman cupin pisteille. Siis 30:en parhaan joukkoon. Vääjäämättä palautuu mieliini entinen huippuhiihtäjämme Kaisa Varis. Nainen joka kärysi kielletyistä aineista kuten Virpi Kuitunenkin. Suomen hiihtoliiton isokenkäisten maine oli puhdistettava pois historian kirjoista. Siksi uhrattiin isokenkäisten salakabineteissa ko. hiihtäjä yhteisen hyvän tähden. Langetettiin elinikäinen kilpailukielto SUOMALAISTEN itsensä tahdosta. Satuin seuraamaan takavuosinani urheilu uutisia, jossa kerrottiin Variksen voittaneen maailman cupin vaikka tuskin siinä vaiheessa omisti vielä edes omaa ampuma asetta.