Miten toimia kun tapaa jobbarin

Meillä kotona Pohjanmaalla pesäpallomailaa pidetään lieventävänä asianhaarana. Vaasan Hovioikeuden päätös diaarinro 25/1872.
4240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyse oli tuolloin (v. 1872) tietysti hevoskaupoista, mutta päätöstä ei ole missään oikeusasteessa kumottu. Sen sijaan miestappo ampuma- tai teräasetta käyttäen on ratkaistu tapauskohtaisesti, eli pesäpallomaila on meilläpäin edelleen todettu ns. "käteen osuneeksi välineeksi". Ja rikos - jos sellaista ylipäätään on tapahtunut - on ainakin Kauhavan käräjäoikeudessa kerta toisensa jälkeen päätetty hevos/autokaupoissa huijanneen tappioksi. Tämä EI tarkoita sitä, että kuka tahansa voisi lyödä pään irti näiltä henkilöiltä, jotka pukeutuvat usein mustiin housuihin, valkoisiin sukkiin ja pitävät pitkiä pulisonkeja. EI. kerta kaikkiaan EI. Enemmältikin tämä yleensä Itä-Suomessa viihtyvä kansanryhmä on joutunut taistelemaan outoa kulttuuria vasten jo satoja vuosia tietämättä itsestään tai tulevaisuudestaan kovinkaan paljon. Jos he ovat ajautuneet hevos/autokauppoihin ja muun yhteiskunnan ulkopuolelle, pesäpallomaila ei houkuttavuudestaan huolimatta ole ratkaisu.

Äänestä
  • Mitä helvettiä siellä aina luullaan olevansa, joskus joku pisti puukolla kun kymmenen piti kiinni ja oltiin niin kovaa jätkää, hei nyt on eri vuosituhat et silleen.

    Ite kun teidän kanssa kauppaa tekee oletta pahimmast päästä kusettajia ja aina lässytätte meillä pohjanmaalla, just juts joopa joo ajat on toiset.

    Äänestä

  • Ajatella, minä kun luulin että Tahko Pihkala kehitti pesäpallon vasta 1920-luvulla. Rikoslakikin on kokonaan uusittu 1889. Sitä ennenhän saattoi kirkkoaikaan kiroilemisesta tulla jalkapuuta...

    Äänestä

Pohjanmaa... juu kerran kun ajeltiin Stadista kohti käsivartta kalareissulle niin huomasin vanhana
penkkiurheilijana että kaikki kyltit oli tuttuja urheiluruudun hohohoijaa osiosta
eli kai se oli kyykänheittoa.
Meillä stadissa nauretaan jojoko pallolle ja painille.
Mutta mikä minä olen puhumaan autoista kun teillä ne hevosvoimat on tutumpia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Köysti kirjoitti:

Meillä kotona Pohjanmaalla pesäpallomailaa pidetään lieventävänä asianhaarana. Vaasan Hovioikeuden päätös diaarinro 25/1872.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu