Jouduimme vaimon kanssa tässä ennen joulua eroprosessin pyörteisiin, enkä olisi ikinä uskonut että tää on on näin vaikeeta, kaksi ihmistä, mies ja nainen kun tekevät vaikeusien yllätäessä kaikki ajatelvissa olevat virheet, niin silloinhan se soppa on valmis,ja kumpikaan osapuoli ei ymmärrä alkaa korjaamaan tilanetta mihinkään suuntaan. Minä en oikein tajuu missä mennään ja uskon ettei vaimokaan tajuu asiasta sen enempää, lapset ei ainakaan, tää on vaan minun mielipiteeni vaimohan saattaa ajatella aivan toisin. Sitten kun kuten tälläsissa tilanteissa tapana on on molemilla puolilla ns, neuvon antajia ja neuvot on poikkeuksetta hajoittavia , ei rakentavia, minusta on alkanut pikkuhiljaa tuntua siltä että minä ainakin olisin valmis yhdistämään perhettä, mutta kun yksinään ei voi oiken neuvotella tarvittaisiin vastapuoli, minä ainakin olen tässä talven aikana tuntenut että minua on loukattu jonkin verran...niin varmaan vaimokin tuntee samoin, voisihan sitä pyytää anteesi, mutta se olis jo liian kornia, mutta aina voi sanoa että olen pahoillani, minä ainakin, kaikissa ihmisissä on omat virheensä, minä olenin tässä alkanut päivittää elämänarvojani, on varmaan syytäkin. Uuden perheen perustaminen ei tunnu oikein houkuttelevalta, mutta kun ei oikein osaa yksinkään olla
eroprosessi
wilper58
5973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nyt ei käynyt ilmi, mikä teillä oikein mättää..? Vaikeuksia voi olla niin monenlaisia, ja osa on korjattavissa, osa ei.
Otti silmään kuitenkin tuo viimeinen lauseesi: "uuden perheen perustaminen ei tunnu oikein houkuttelevalta"... No ei pitäisikään! Ei ole oikein mahdollista uutta kumppania kohtaan, että sinä veisit "repullisen kiviä" mukanasi uuteen suhteeseen - sillä senhän sinä tekisit, jos ryntäisit uutta perhettä perustamaan ennen kuin olet kunnolla vanhastakaan kriisistä selvinnyt. Se, ettei osaa olla yksin, ei ole kyllin hyvä syy aloittaa uutta suhdetta! Mietipä kohdallesi vastaava tilanne: joku haluaisi sinut vain siksi, että olet sentään tyhjää parempi?!
taitaa olla niin että mies neuvottelis nainen ei,noinhan se yleensä on..
yleensä mies herää huomaamaan, että pitäis varmaan neuvotella siinä vaiheessa, kun ollaan karikolla tukevasti. Nainen on aikansa puhunut kuuroille korville ja kun mies vihdoin tajuaa, että toinen on tosissaan vittuuntunut touhuun, alkaa olla jo liian myöhäistä...
Itse olen ainakin viimeiset 5 vuotta yrittänyt saada miehen tajuamaan, et pitää puhua ja päivittää tämäkin suhde! Mutta ei! Kuuroille korville on kaikki mennyt!! Ei ole mies ollut kiinnostunut puhumaan mistään tämän suhteen ongelmista..aina on vaan menoa ollut jonnekkin..
No nyt olen hommannut kämpän itelleni ja muksuille ja muuttokuorman vein viikko sitten ja avioero paperit jätin allekirjoitettavaksi keittiön pöydälle.
Nyt sitten ulisee ja märisee perään ja on juopotellut siitä asti...Kummallista!
Tunteeni ovat jo kuolleet, enkä ala millekkään.
Lapsia saa tavata niin paljon kuin haluaa, mutta selvinpäin! Ovat onneksi jo kohta teinejä...
Siis miehet! Oisko aihetta avata se suu siinä vaiheessa, kun se siippa on vielä siinä kuulemassa?
Ihan vastaavassa tilanteessa..samaan aikaan.No meillä mies petti ja lähti.Jätti perheensä,eikä se nyt sitä toistakaan saanut,varattu kun on.
No mitäpä se minä haluaisin tai olisin halunnut,että mieheni olisi tehnyt.NImenomaan olisi..koska niinhän se on,että ajan kuluessa asiat tuntuvat mutkistuvan.Sitä vain kuuntelee muita ja ajelehtii..eikä sitten tie löydy takaisin toisen luo.No minä olisin toivonut,että nimenomaan mieheni olisi tullut puhumaan,ehkäpä pyytämään anteeksi,olisi halunnut tehdä perheemme yhteen saamiseksi kaikkensa.Näyttänyt että hänestä löytyy tarvittaessa Mies joka hakee perheensä takaisin.Mutta kun ei,niin ei sitten..
Toimisiko tämä teillä..jos ei heti niin yritä uudestaan..ja selvittäkää tämä eron syy sitten yhdessä perin pohjin ammatti-ihmisen kanssa,ettei kummallekaan jää hampaankoloon mitään.