Onko ihan tavallista, että suomalainen mies jutellessaan laskee kätensä usein naisen olkapäälle, sitten hieman pidemmän ajan päästä lähinnä niskan alueelle ja nyt sitten polven yläpuolelle? Nämä kosketukset tapahtuvat ihan tavallisten jutteluiden ohessa ja jotenkin luonnollisesti. En koe niitä ikävinä ollenkaan, päinvastoin, mutta en tiedä onko tässä muuta kuin ystävällisyys kyseessä.
Miehet, kertokaa...
ei kokemusta
11107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
miesten tekemässä asiassa ei ole pelkästään ystävällisyys kyseessä.
nyt yleistämään jotain?! Hyi sua!
sinä olet mulkero! tämä ei ole yleistys
ihan selvästi!
etiketin mukainen trendi varsinkin IT-alan työpaikoilla.
Minä en ikipäivänä taputtelisi esimerkiksi työkavereitani tuttavallisesti. Ikinä ei voi tietää, milloin saa syytteen seksuaalisesta häirinnästä. Enka taputtele ketään muitakaan naisia lukuunottamatta ystäviäni.
susta on nyt kiinnostuttu muutenkin kuin ystävänä. Mun mielestä.
Suomalaiselle miehelle ei ole tavallista ellei hän ole asunut jossakin maassa, jossa on tottunut pienempiin henkilökohtaisiin reviireihin ja positiivisempaan kehonkuvaan.
Missä tota luontevuutta voi oppia, jos kokeilis päästä sille tasolle jossa fellaatio on vain merkki ystävällisestä normaalista arkisesta kanssakäymisestä puolituttujen kesken ja jättää naiselle hyvän mielen tyyliin "Olipas ystävällinen mies kun antoi imeä ihan tosta vaan niin luontevasti. Vai olikohan sillä jotain muutakin mielessä?"
Siinäpä tavoittelemista.
Ehkäpä tuo tosiaan on suunta, kun huomio on vain omassa itsessä ja saamisessa. Pyrimmekö elämään, jossa seksuaalisuus eli jakaminen, herkkyyden osoittaminen ohitetaan mutta seksuaalinen nautinto otetaan vastaan kiitoksella teknisesti ja toisen persoona sivuuttaen?
Itse pyrin kohti sellaista suuntaa, että jo pelkkä katse säväyttää kuin sähköisku ja on sanomatta ymmärretty että kyseessä on johdanto kuumaan tanssiin, jossa kaksi ihmistä sulautuu yhteen yhteisymmärrykseen antaen itsestään, ja tanssin päättyessä herää oivalluksen uudella kristallinkirkkaalla tasolla.
"Siirappioksennukseni sai juuri vaahtokarkkimaisen olemuksen."
Eipä fyysisen korvaaminen henkisellä äärimmäisyydellä tarkoita mitään muuta kuin että keinulauta on toisella puola maassa. Ei henkinen ilotulitusta jaksa ikuisesti, jolloin missä on tietynlainen pyhyys siitäkään? Äärimmäinen vaatimus itselle on myös vaatimus toiselle, mites sitten jos elektronit eivät eritykään katseeseen oikeastaan - sehän on sitten yhtä FAIL kuin sekin jos mimmi ei ota suihin ensitreffien puolessavälissä.
Ehkäpä viestini olikin ironiaa ja totuus löytyykin edelleen kaurapuurosta.