Anteeksi nyt jo pituus ja sekavuus. Haluaisin fiksuja mielipiteitä, että pitäisikö jo soittaa valkotakkiset paikalla vai onko toivoa.Omakohtaiset kokemukset erittäin tervetulleita! Kiitos.
Noin 4 vuotta sitten löysin miehen, johon rakastuin ensisilmäyksellä eikä tunne ollut yksipuolinen kuulemma. Siinä sitten vietettiin päivittäin aikaa yhdessä ja tutustuttiin. Mies sanoi minun muuttaneen hänen elämää eikä ollut koskaan tavannut ketään samanlaista. Muita naisia ei ollut vienyt sukunsa eteen, mutta minut vei heti ja esitteli oikein ylpeänä. Olin onnellisempi kuin koskaan. Ja sitten tulee mutta.
Ensimmäisen kerran aloin epäilemään kun miehen puhelimeen ilmaantui koko ajan viestejä ja mies ei voinut näyttää niitä vaan piti kääntyillä ja vääntyillä etten nähnyt lähettäjää tms. No sitten jossain vaiheessa mies jäi kiinni, nainen oli hänen entinen hoitonsa. Mieheni kuulemma kosti naisen entiset temppuilut kiusaamalla häntä tekstiviesteillä. Naisen viesteissä oli kiittelyä "hyvästä autokyydistä ja muistakin kyydeistä". Noh, tämän asian annoin anteeksi helposti ja arkemme jatkui. Sitten selvisi että miehen ex-tyttöystävä oli ollut hänen luona yötä kaverimerkeissä. Minä kuulemma ylireagoin kun suutuin asiasta.. Exä vielä kyseli mieheltäni koneella, että jos se sun naises soittaa kerronko totuuden mitä tapahtu vai valehtelenko. Ja kysyessäni tästä mieheni vastasi, että ei ymmärrä miksi pitäisi valehdella kun mitään ei tapahtunu.
Ei mennyt kauaakaa kun kuulin ystäviltäni, että mies oli baari-illan jälkeen eksynyt kavereistaan ja mennyt jollekin tuntemattomalle naiselle yöksi. Itse hän sanoi olleensa mieskaverilla, mutta kun kerroin tietäväni totuuden, hän myös myönsi sen. Ei kuulemma kertonut kun pelkäsi että jätän hänet. Tapani mukaan annoin anteeksi. Sitten meni hyvin(ainakin tietääkseni). Mieheni lähti intiin. Viikonloppuisin hän halusi myös viettää aikaa kavereidensa kanssa, joten emme hirveästi nähneet. Myöhemmin minulle on selvinnyt että jopa lomille pääsystä hän ainakin kerran valehteli minulle, että pääsi toiselle paikkakunnalle klubille. Myös selvisi että sieltä oli löytynyt nainen kenen vieressä nukkua. Mutta nämä selvisi vasta paljon myöhemmin.
Nyt vuosi sitten mieheni isä ja pappa kuoli. Hän myös alkoi nähä hyvin usein yhtä vanhaa kaverinaistaan. Meidän tapaamisen vuosipäivänä(oli perjantai) mieheni oli luvannut viettää koti-illan kanssani. Noh, myöhemmin hän ei enää vastannutkaan puhelimeen. Eikä hänen kaveritkaan. Lähdimme sitten käymään hänen kaverinsa mökillä, jossa miehet ovat usein. Siellähän mieheni oli ja myös kymmenkunta naista mukaanlukien tämä mieheni kaveri. Itkin miehelleni että miksi tämä tekee näin ja hän vaan sanoi, että haluaa viettää aikaa kavereiden kanssa ja miettiä isäänsä. Lähdin pois eikä miehestä kuulunut pariin päivään mitään. Ei kulunut kauan kun sain tietää, että kaverinainen ja mieheni olivat kiihkeästi vaihdelleet "yöpusuja" ja näinpä vielä kuvamateriaaliakin tästä. Erosimme. Silti koko vuoden olemme olleet yhdessä aivan kuin olisimme seurustelleet, mutta emme virallisesti ole olleet yhdessä. Miehellä on kuulemma liikaa mietittävää ettei voi seurustella.. Itse olen ollut kiltisti koko vuoden, mutta miehelläni on ollut muita naisia. Nyt juttumme on taas vakavampi ja olemme sopineet ettei muita. Silti mieheni jäi juuri äskettäin kiinni että hänen luonaan oli ollut nainen, aluksi oli kieltänyt sen ja huutanut minulle. Ja joka päivä pitää istua koneella ja jutella siellä "kaverinaisten kanssa".
Ongelma on se että en halua luopua miehestä. Rakastan häntä, enkä osaa elää ilman häntä. Meidän kemiat synkkaa enemmän kuin kenenkään muun kanssa koskaan. Eikä mieskään halua minusta luopua ja katuu kaikkia tekojaan. Ja kun meillä menee hyvin, niin silloin menee todella hyvin. Silti en pysty luottamaan mieheen ja tuntuu että pää alkaa seota kun pitää miettiä mitä milloinkin tapahtuu..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kysyit kaksi kysymystä; 1) oletko tyhmä 2) pitäisikö soittaa valkotakkiset paikalle
Ensimmäiseen vastaan KYLLÄ OLET , toiseen vastaan: ei valkotakkiset vie tyhmiä hoitoon, sairaita kylläkin.
Lue nyt oikein tarkasti kirjoittamasi teksti. Rakastat miestä (keskenkasvuista kakaraa...), et halua luopua hänestä etkä voi elää ilman häntä. Siis miksi ruikutat täällä, mieshän on unelmiesi prinssi, mitä nyt noista pettämiskuvioista....
Että voi jotkut naiset olla tyhmiä.
Jätkä vedättää aloittajaa 100-0 ja nauraa paskaisesti joka kerran, kun ontuvat selitykset omista toilauksista menevät täydestä... Sama jatkuu ja jatkuu, ihan just niin kauan kuin niin annetaan tehdä. Miksi unelmien prinssi lopettais vehtaamisensa, kun kerran aloittaja antaa hänelle luvan sekä syödä että säästää...?!
tai totuttaudu elämään sen kanssa, että miehesi tulee pettämään sinua AINA. Ymmärtänet senkin, että miehesi ei näköjään rakasta sinua, vaikka sinä kuinka häntä rakastaisitkin.