Kauhea liitto takana ja nyt vaimon aikaansaama eron kakkosvaihe päällä eli "teidät tuomitaan avioeroon".
Välit poikki mutta paljon olisi jäänyt sanottavaa.
Olihan se hankalaa ehkä ikäeromme takia kaikille vaimoni läheisille siis vain yhdeksän vuotta mutta minä olin se nuorempi.
Vaimollani hirveät tappelut lapsiensa huoltajuuskiistoista exän kanssa, mielenterveysongelmia, valheita, väkivaltaa ja kiusaa mutta silti minussa vaan oli se vika että rakastin vaikka kostinkin omalla hiljaisella tavallani.
En jaksanut hänen sukunsa täysin syyttömiä haukkumisia minua kohtaan ja lapsien jatkuvaa tekemistä poliisien kanssa. Muutin pois.
Ajattelin että välimatka tekisi hyvää. Silti hän vaan jäi aina ja aina kiinni valehtelusta eli se vähäinenkin luottamus katosi. En voinut uskoa enään mitään vaikka hän kuinka olisi vakuuttanut asiansa.
Kostin ja valehtelin vaikka en ikinä vakavista asioista. Eli en ikinä pettänyt häntä liittomme aikana. Hän petti. Niin väitti hänen poikansa ja muutkin erinäiset asiat kaikkia nyt luettelematta.
Nyt tuntuu että hän olisikin halunnut jatkaa ja että hän olisikin ehkä puhunut totta. Tunnen syyllisyyttä vaikka hän aina kiinni jäikin. Kai olen jonkun "tukholma syndrooman" vallassa.
Ikävä on hirveä koska puhevälejä/yhteyksiä ei enään ole tai on mutta puhelimeen en halua enään tarttua sillä hänhän tämän lopullisen halusi.
Hän sanoi lopussa että haluaa elää enään lapsilleen ja töilleen eikä ikinä tavata minua.
Silti tunnen syvää vihaa että hän ns pettää vaikka se ei enään sitä olekaan mutta kuitenkin kiehnää jonkun kanssa. Tai sitten ei jos hän vaikka puhuu totta. Mutta valehtelu on se joka kaatoi liittomme. Helppoa mutta silti toisille niin vaikeaa.
Nyt treffaan yhden suloisen naisen. Jos se elämä vielä lähtisi hymyilemään.
Vaikka sydän onkin rikki. Silti entinen ei elä nykyiseen eli kohta toivottavasti kaikki korjaantuu.
Välit poikki mutta paljon olisi jäänyt sanottavaa.
Olihan se hankalaa ehkä ikäeromme takia kaikille vaimoni läheisille siis vain yhdeksän vuotta mutta minä olin se nuorempi.
Vaimollani hirveät tappelut lapsiensa huoltajuuskiistoista exän kanssa, mielenterveysongelmia, valheita, väkivaltaa ja kiusaa mutta silti minussa vaan oli se vika että rakastin vaikka kostinkin omalla hiljaisella tavallani.
En jaksanut hänen sukunsa täysin syyttömiä haukkumisia minua kohtaan ja lapsien jatkuvaa tekemistä poliisien kanssa. Muutin pois.
Ajattelin että välimatka tekisi hyvää. Silti hän vaan jäi aina ja aina kiinni valehtelusta eli se vähäinenkin luottamus katosi. En voinut uskoa enään mitään vaikka hän kuinka olisi vakuuttanut asiansa.
Kostin ja valehtelin vaikka en ikinä vakavista asioista. Eli en ikinä pettänyt häntä liittomme aikana. Hän petti. Niin väitti hänen poikansa ja muutkin erinäiset asiat kaikkia nyt luettelematta.
Nyt tuntuu että hän olisikin halunnut jatkaa ja että hän olisikin ehkä puhunut totta. Tunnen syyllisyyttä vaikka hän aina kiinni jäikin. Kai olen jonkun "tukholma syndrooman" vallassa.
Ikävä on hirveä koska puhevälejä/yhteyksiä ei enään ole tai on mutta puhelimeen en halua enään tarttua sillä hänhän tämän lopullisen halusi.
Hän sanoi lopussa että haluaa elää enään lapsilleen ja töilleen eikä ikinä tavata minua.
Silti tunnen syvää vihaa että hän ns pettää vaikka se ei enään sitä olekaan mutta kuitenkin kiehnää jonkun kanssa. Tai sitten ei jos hän vaikka puhuu totta. Mutta valehtelu on se joka kaatoi liittomme. Helppoa mutta silti toisille niin vaikeaa.
Nyt treffaan yhden suloisen naisen. Jos se elämä vielä lähtisi hymyilemään.
Vaikka sydän onkin rikki. Silti entinen ei elä nykyiseen eli kohta toivottavasti kaikki korjaantuu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kylläpä siinä erossa on aina kaksi syyllistä, vaikka odotettavasti siinä hymisteletkin..
Kiireppä oli hommata heti siihen uusi hoito...Naiselle teet kyllä väärin, kun et selvästikkään muuta kuin käytät häntä hyväkseen...tunteesi ovat kuitenkin exäsi luona...
Olisi reilua, jos sanoisit nykyisellesi, että ex valtaa vielä mielesi, etkä voi taata, tuletko ikinä häneen rakastumaan.Se katsos rakkaus syttyy kyllä vähän eri tilanteissa, kuin sinulla tällä hetkellä on...
Mutta jos naiselle tilanne sopii, niin mikäs siinä..tuskinpa hänkään sinua jumaloi...
Eron jälkeen kannattaisi aina pitää seurustelusta taukoa ja elää sitä sinkkuelämää jonkin aikaa...entinen sotku pitäisi ensin siivota, ettei kuormita sillä viatonta kumppania. Vähän laastarisuhteelta kuulostaa..
on muutenkin jo vuosi kestänyt että eiköhän se aika ole tullut jo vastaan menneessä aikamuodossa. Toisesta voi välittää vaikka se ohi onkin.
Silti en häntä enään rakastaa voi vaikka se sydän onkin särkynyt.
Saa kai sitä onnea kokea eron jälkeenkin vai onko se etuoikeutettua ainoastaan naisille?
Ei se elämä yhteen liittoon voi kariutua eikä kukaan kiellä etteikö asiasta voisi avautua.
Suomalaiseen tyyliinhän se puukon kiertäminen haavassa se paras näkökanta on.
näitä "kannustavia" viestejä. Toinen on erosta rikki, ja heti pitäisi samalla osata ajatella niin hemmetin fiksusti joka asiasta.
Kai ihmisellä on oikeus yrittää toipua erosta, ja tavata uusia naisiakin jos siltä tuntuu? ja mistä tiedät vaikka mies olisi kertonutkin tilanteen tälle uudelle naiselle.
tosin eikö hän puhunut treffeistä. ei kai eka treffeillä tarvitse sentään kaikkea kertoa.
Ja oliko tuossa pääasia joku uusi suhde? Ei, vaan se että joku purki tänne eron aiheuttamaa pahaa oloaan.
Takerruit aivan epäolennaiseen asiaan.
Kylläpä tuo niin kaipailevaa tekstiä entistä kohtaan suoltaa, että tuskin tämä nykynen on kuin panoreikä vaan...mutta vittuako tuo muakaan liikuttaa..tännehän saa kommentoida tietääkseni kukaan vaan..
Aivan eri juttu ne, jotka uuden rakkauden takia jättää entisen..ovat jo entisen juttunsa puineet läpi liitossa ollessaan..jokainen tyylillään.Saahan sitä märistä, mut ei kaikkien tartte olla samaa mieltä.
Eiköhän se uusi tytsy nää tuonki läpi,mikä on homman nimi.
on kuvioissa on kaikkein raukkamaisimpia!!!voiko itsekkäämpää enää olla?
Kirjoituksestasi YHTÄÄN mitään!
Olisit ollut eukolles tukena..
oliko liikaa vaadittu?