Miesystäväni jätti mut n. 2kk sitten, meillä oli aivan ihana suhde. Hänellä oli kyllä syy jättää minut, vaikka edelleenkin olen sitä mieltä, että jos tilanne olisi ollut toisin päin, en olisi ikinä voinut jättää häntä siinä tilanteessa. Olen ollut masentunut jo jonkin aikaa (syömishäiriön, joka on edelleenkin elämässä matkassa, takia), hän oli piristys elämässäni, ainut sellainen. Ahdistukseni päätyi itsemurhauhkaukseen. Mulla oikeasti vaan oli/on niin paha olla. No, hän sanoi ettei katsele tollasta käytöstä. Sekosin täysin. Lupasin ummet ja lammet, että haen itselleni apua, jos hän jatkaisi kanssani. Mutta ei. Oltiin jo ihan hyvissä väleissä, kunnes yritin jälleen tappaa itseni, koska tunsin, ettei mulla ole enää mitään. Tämän yhteydessä lähetin viestejä hänelle ja tein selväksi, että syy on siinä, että hän jätti minut. Epäonnistuin yrityksessäni jälleen. Välit lopullisesti poikki. Aloin päästä yli hänestä ja purin itseäni räväkkään risteilyyn sinkkuporukalla. Itsetuntoni kohosi hieman, kun miehiä pörräsi ympärilläni. Edelleen häiritsee, ettei hän halua selvittää asioita, jotka jäi kaivamaan. Nyt menin taas hajalle, kun sain selville, että hänellä on uusi naisystävä. Minulle kun sanoi, että päätös oli hänelle vaikea ja kestää hänelläkin kauan päästä tästä yli. Tosi kauan kesti.
Toisaalta ajattelen, miksi itken hänen perään. Miten paljon hän minusta välitti, jos oli valmis näin pian uuteen suhteeseen? Tiedän edelleenkin, että syömishäiriöni ja masentuneisuus teki minusta välillä ihan eri ihmisen. Sellaisen, jonka kanssa ei voi elää. Omatuntoni ei myöskään enää sallisi suhteen jatkamista.
Mutta. Hän oli kaikista aikaisemmista miehistä huomaavaisin ja kiltein. Hän oikeasti osasi pitää hyvänä. Lähinnä vaan nyt ajattelen, että siinä paikalla on nyt joku muu. Joku kauniimpi, laihempi kuin minä.
Toisaalta ajattelen, miksi itken hänen perään. Miten paljon hän minusta välitti, jos oli valmis näin pian uuteen suhteeseen? Tiedän edelleenkin, että syömishäiriöni ja masentuneisuus teki minusta välillä ihan eri ihmisen. Sellaisen, jonka kanssa ei voi elää. Omatuntoni ei myöskään enää sallisi suhteen jatkamista.
Mutta. Hän oli kaikista aikaisemmista miehistä huomaavaisin ja kiltein. Hän oikeasti osasi pitää hyvänä. Lähinnä vaan nyt ajattelen, että siinä paikalla on nyt joku muu. Joku kauniimpi, laihempi kuin minä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuuleppas..paras lääke on että et pidä mitään yhteyttä siihen mieheen...se on kyllä tuskallista!Sitten hankit uusia harrastuksia,pidät yhteyttä paremmin ystäviisi,sukulaisiin jne .Liikunta on myös hyvä harrastus...ja tärkeintä on ettet sorru laastarisuhteisiin!
liikunta on jees joo :)
Mielestäni sinun kannattaa keskittyä oman itsesi kokoamiseen ja eheytymiseen mahdollisesti jonkun ammattiauttajan kanssa tai jos löydät vertaisryhmän, jossa jakaa asioita, niin hyvä. Kun löydät omasta itsestäsi voimaa ja vahvuutta, kestät epäonnistumisetkin paremmin. Elämässä tulee niin onnistumisia kuin epäonnistumisia, se kuuluu elämään. Olennaista on miten tällöin kohtelemme itseämme ja miten otamme vastaan nämä ikävätkin tapahtumat. Katsele ympärillesi ja pyri kiinnittämään huomiota ihan muihinkin asioihin. Laajenna elämäsi pohjaa. Koska esimerkiksi luit kirjan, kävit elokuvissa, koiranäyttelyssä, hiihtämässä jne? Rakasta itseäsi, välitä itsestäsi ja muista olet ainutlaatuinen ihminen, sillä sinunlaisiaan on maailmassa vain yksi: juuri Sinä. Se on niin iso asia, että siitä kannattaa olla ylpeä ja vaalia itseään ja välittää itsestä.