Rakastan ihmistä, joka on saamassa lapsen, mutta voi huonosti parisuhteessaan.Uskonko kun hän sanoo, että kun lapsi syntyy hän jättää avopuolisonsa ja me pääsisimme perustamaan perheen. Hän puhuu avioliitosta kanssani, yhteen muutosta. jne.. Moralisoijille, emme ole harrastaneet seksiä, hänen uuden parisuhteensa aikana mutta seurustelimme aikoinaan ja nyt olemme tavanneet ystävänä.
Tyhmäkö?
odotanko turhaan
2401
0Äänestä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikä ystävä sellainen muka on, jonka kanssa puhutaan nykyisen puolison jättämisestä ja perheen perustamisesta? Ei se mitään ystävänä tapailua ole.
Jos hän eroaa niin sitten eroaa. Siihen asti voisit olla tapailematta häntä ja olla sekaantumatta toisten parisuhteeseen. Vai onko hänen avopuolisolleen ihan ok että hän tapailee sinua "ystävänä" ja suunnittelee tuollaisia asioita?
Etkä muka itse näe tilanteessa mitään väärää? Haluatko oikeasti yhteen ihmisen kanssa, joka suunittelee puolisonsa jättämistä heti kun lapsi syntyy ja suunnittelee selän takana perhettä toisen kanssa? Onko hän jo kertonut puolisolleen suhteen lopettamisesta, vai onko hän niin kiero, että suunnittelee asiat valmiiksi asiasta keskustelematta ja sitten jättää toisen yhtäkkiä yksin lapsen synnyttyä? Ei kuulosta kovin reilulta tai rehelliseltä ihmiseltä.
Piti vielä kysyä tuosta moralisoinnista:
Jos sinulla olisi puoliso joka tapailisi selkäsi takana ihmistä joka on häneen rakastunut ja puhuisi tämän kanssa perheen perustamisesta ja sinun jättämisestäsi, niin etkö oikeasti näkisi siinä mitään moralisoitavaa? Kyllä sekin on ihan selvää toisen pettämistä, vaikka ei sänkyyn mentäisikään.
Älä viitsi lässyttää mitään kaveruudesta, kun olet häneen rakastunut ja suunnittelette jo perhettä.