helppoa

Olen 25v nainen ja laihtunut nyt 17 kiloa 3 kuukaudessa. Painoindeksini oli lähtökohdassa 44 eli sairaalloisen ylipainoinen. Käyn kaksi kertaa viikossa 2h vesijuoksussa, kaksi kertaa 2h salilla ja kaksi kertaa 2h lenkillä. Yhden päivän lepään. Syön terveellisesti ja pyrin syömään n. 1200 kcal/vrk. Ystäväni myös laihduttaa ja mietimme yhdessä kokeilla Alli-lääkettä. Onko kellään kokemusta lääkkeestä. Luettuani miten lääke vaikuttaa, laskin että minun ei tarvitse ottaa kuin 1-2 kertaa päivässä lääke, koska pyrin syömään rasvatonta ruokaa. Lounaalla tai päivällisellä kuitenkin ruoka sisältää rasvaa, mutta alle 15g. Kertoisiko joku kokemuksistaan?
2221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kroppahan tarvii myös rasvaa joten ei ole mitään järkeä ottaa sitä allia mukaan tuolla ruokavaliolla.

Äänestä
  • Olen käyttänyt allia 2 purkin verran viime kesänä.2-3 kg paino putosi parin kuukauden aikana,mutta se ollut aina ihan miellyttävää käyttää sitä.Joskus sain hirmuisia vatsakipuja ja heti perään oli pakko päästä vessaan.Minulta on leikattu sappikivet ja pelkäsin maksani vaurioituvan tästä allin käytöstä,niin lopetin käytön lyhyeen.Minulle jäi jokseenkin epämiellyttävä kuva tästä tuotteesta.Syön melko vähän rasvaisia ruokia tai ylipäätään rasvoja,joten sieltä ei syyt vatsakipuihin löydy.Tarkoitan siis yhteiskäyttöä alli rasvainen ruokavalio.Mitään rasvaripulia en saanut,mutta aina piti olla selvillä,että vessa on lähettyvillä,jos tarve tulee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kesään mennessä -15 kirjoitti:

Olen 25v nainen ja laihtunut nyt 17 kiloa 3 kuukaudessa. Painoindeksini oli lähtökohdassa 44 eli sairaalloisen ylipainoinen. Käyn kaksi kertaa viikossa 2h vesijuoksussa, kaksi kertaa 2h salilla ja kaksi kertaa 2h lenkillä. Yhden päivän lepään. Syön terveellisesti ja pyrin syömään n. 1200 kcal/vrk. Ystäväni myös laihduttaa ja mietimme yhdessä kokeilla Alli-lääkettä. Onko kellään kokemusta lääkkeestä. Luettuani miten lääke vaikuttaa, laskin että minun ei tarvitse ottaa kuin 1-2 kertaa päivässä lääke, koska pyrin syömään rasvatonta ruokaa. Lounaalla tai päivällisellä kuitenkin ruoka sisältää rasvaa, mutta alle 15g. Kertoisiko joku kokemuksistaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu