Katsoin viikonloppuna elokuvan "Girl next door". Elisha Cuthbert, tai siis "Danielle" sai minut tajuamaan miten vähän pidän huolta ulkonäöstä, kauneudesta, niistä pienistä jutuista, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen.
Esimerkiksi: en lakkaa kynsiä, kynsinauhat ovat kuivat ja osa tikuilla, arkimeikkini on puuteri ja ripsiväri, kulmat kaipaisivat nypintää (tässäkin asiassa odotan nyt muutaman viikon päähän, koska tiedossa juhlat). Hiuksiani en jaksa laittaa joka päivä (olen yleensä kotona).
Sitten kotona olen vain "kotivaatteissa". Vanhoissa jazzhousuissa ja vanhassa neulepaidassa. Toisaalta minulle on opetettu että kotona ei tarvitse (eikä saa) olla niillä "hyvillä vaatteilla", koska hyvät vaatteet menevät huonoksi kun makoilee sohvalla (venyy, nyppyyntyy jne. koska täytyy pestä useammin).
Ja sitten nämä vaatteet. Suomessa myytävät nuorten naisten vaatteet ovat niin käsittämättömän tylsiä ja kaikki samanlaisia. Seppälässä oli _joskus_ täysin käytettäviä vaatteita, mutta ei enää. Ja sitten on ihan sama, kuinka isoon kaupunkiin menet ostoksille, jokaisessa Hennesissä, Lindexissä, Gina Trikotissa, Espritillä jne on ne samat vaatteet. Ja useimmiten vielä huonolaatuisia. Eli kangas on halvan näköistä (varsinkin puuvillakangas), leikkaukset omituiset, vaatteessa on hörhelöä-nappeja-paljetteja tms. Vaate vain roikkuu päällä jne.
Mitä kaikkea teet kauneutesi eteen? Mainitse myös pikkujutut.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Höhöö, kertoo paljon Suominaisten tasosta.
Kukaan ei huolehdi itestään.
Itsekin haahuilen kotona pelkässä oloasussa, mutta eipä sillä väliä kun olen sinkku. Ensimmäiseksi kun tulee kotiin täytyy päästä vaihtamaan rento asu päälle. Itselläni on rahatilanne sen verran huono, että otan vaatteeni juurikin noista "peruskaupoista" jos löydän jotain istuvaa. Housuja on muuten todella vaikea löytää. Ja etenkin H&M:n vaatteet ovat todella huonolaatuisia, langat purkautuu ja tulee jopa reikiä helposti paitoihin.
Nyt asiaan: Päivittäin pesen ja rasvaan kasvot aamuin illoin ja yleensä en lähde mihinkään (paitsi roskikselle) ilman ehostusta. Minulla on ihan perusmeikki; puuteria, ripsiväriä, rajauskynää ja valokynää silmien alle, sipaus huulikiiltoa. Nypin myös kulmakarvoja aina kun alkavat repsottaa, eli usein. Hiuksiini käyn laitattamassa vaaleat raidat parin kuukauden välein ja yleensä pidän hiuksia auki ja laitan lakkaa. Joskus silloin tällöin käännän latvoja.
Tietty myös terveydestä huolehtiminen on suoraan yhteydessä kauneuteen, pyrin syömään terveellisesti ja juon yleensä noin kaksi litraa vettä päivässä, jotta iho pysyisi hyvänä. Käyn jumpassa kolme kertaa viikossa ja myös kävelylenkillä tulee käytyä joka viikko.
Sitten on tietty ihan nämä itsestäänselvyydet, kuten suihkussa käynti. :)
voi kun olisin luonnon kaunis tai edes normaali, mutta ei..Minua voi sanoa nätiksi vain kun olen laitettu ja näin laittaudun:
- Jos täytyy näyttää hyvältä, herään väh. 4h ennen laittautumista, jotta turvotus laskee silmistä
- Kouluaamuina laitan usein lasit peittääkseni turvotuksen (ajan puute)
- Käyn lenkillä tai ulkoilemassa väh.10 min/ saunon saadakseni järkyttävän turvotuksen pois silmistä
- Pesen joka päivä hiukset -->föönaan niistä tuuheammat-->laitan hoitoainetta ja tarvittaessa kampauksen
-Nypin kulmakarvat n. kerran viikossa
-Päivittäinen ihonhoito: pesu,kasvovesi,kosteusvoide
- Monesti pesen ja laitan meikit uudestaan päivänmittaan, varsinkin jos ne on laitettu aamulla ja ne kulahtaa päivän mittaan.
- Laitan meikkivoiteen,sen alle kosteus- ja mattavoiteen, ripsari,joskus eyeliner
- Kynnet laitan kerran viikossa-->viilaus,lakkaus
- Sheivaan jalat,kainalot,pillun n. 5krt viikossa,riippuu milloin näen poikaystävääni
- Rasvaan kroppani joka kerta suihkusta tullessa,iho on niin perkeleen kuiva
tossa nyt ainakin perusjutut jotka tulee mieleen.
Mä roikun kanssa kotona ihan olovaatteilla, mutta en koskaan lähde minnekään kollareilla tai hupparilla. Se on vaan ehdoton ei. :D Naaman pyyhin aamulla kasvovedellä ja illalla pesen ihan puhdistusaineella. Kuorin kasvojen ja vartalon ihon viikoittain ja käytän myös hiusnaamiota viikoittain. Käytän aina hoitoainetta kun pesen hiukset ja lämpösuojaa ja hiuksiin jätettävää kostettavaa kiiltosuihketta. Kynnetkin pidän aina siistinä ja lakattuina. Nypin kulmakarvat aina kun on tarvis ja perus päivämeikkiin kuuluu meikkivoide, valokynä, puuteri ja ripsari. Olen vain yksinkertaisesti rakastunut kauneudenhoitoon, tykkään pitää huolta itsestäni ja se saa olonkin itsevarmemmaksi. En tosiaankaan lähde minnekään ilman meikkiä tai höntyissä. En yksin kertaisesti ymmärrä ketkä tekee niin :D Tiedän kyllä, että näytän ihan hyvälle ilman meikkiäkin, mutta en silti osaa olla ilman meikkiä.
kotona voi olla miten vaan!
Minusta on jo paljon jos ihminen pitää huolen puhtaudesta,itse puhdas ja vaatteet puhtaat.
Monellakaan kotona olevalla ei ole varaa mihinkään luxusvaatteisiin tai meikkeihin eikä edes halua moisiin.
Silloin on hyvä olla kun syö säännöllisesti,liikkuu ja hoitaa puhtauden.
joku mollasi suominaisia....mutta kyllä on miehissäkin niitä jotka voisi hieman kohottaa näköään ja poistaa hajujaan ;)
"perus päivämeikkiin kuuluu meikkivoide, valokynä, puuteri ja ripsari. Olen vain yksinkertaisesti rakastunut kauneudenhoitoon" pakko puuttua tähän, kun tuntuu olevan naisten perus päivä meikki, vaikkei sitä kyllä juuri meikiksi voi sanoa...
No itselläni kauneudenhoitoon kuuluu:
Asianmukainen ihon puhdistus aamuin ja illoin.
kulmien tarkistus päivittäin, ettei ole mitään häiritseviä karvoja
perusmeikki: meikkivoide, luomiväri, kajal, ripsari, kulmakynä, poskipuna, huulikiilto/puna.
Kynnet lakkaan väh. kerran viikossa
jalat hoidan n.joka toinen viikko, kuorinta, raspaus, rasvaus, lakkaus, kynsien lyhentäminen
kosteusvoide AINA kasvoille ja tarvittaessa keholle
hiusten pesu joka aamu
no hampaiden pesu on niin itsestään selvyys että sitä on turha mainita
Ja ei, minulla ei mene meikkiin aamulla kun 10-15 minuuttia ja suihkuun saman verran, joten en joudu nousemaan viittä tuntia ennen töihin lähtöä!
Mitähän muuta? ei nyt tule mieleen. Ja kyllä, kotona olen ihan rennoissa kotivaatteissa :)