Hyökkäjällä pitää olla ylivoima?!

Eikö suuret sotastrategit ole sitä mieltä että hyökkääjällä on oltava selvä ylivoima? Jos ei miehissä niin sitten ainakin täydellinen ilmaherruus ja maavoimillakin ylivoimainen kalusto. Jos kerran näin on niin eihän Suomella ole mitään hätää nyt eikä tulevaisuudessa, vähintään neljännesmiljoonan miehen hyvin motivoitunut ja Suomen oloihin varustettua armeijaa ei ihan pikkujoukolla kukisteta. Vihollisen pitää hyökätä sadoilla tuhansilla miehillä joilla on erinomainen kalusto. Silti taistelusta tulisi pitkä ja verinen, vaikka voitto lopulta tulisi olisi kymmeniä tuhansia miehiä metsissä sisseinä. Miehitysarmeijaa vastaan hyökättäisiin jatkuvasti! Miksi kukaan tälläiseen uhkayritykseen lähtisi, eihän Suomessa ole edes öljyä tai muita luonnonrikkauksia, olemme turvassa.
14296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hah, ei taida olla nykysuomalaisista surkimuksista Vietkongin tai Talebanin veroisiksi sissitaistelijoiksi...

Äänestä
  • Kun vihollinen on tappanut pullamössön isän/veljen, raiskannut äidin/siskon niin pitkätukkaisesta pilvenpolttajasivaristakin tulee armoa antamaton sissi! Suurin osa sisseistä olisi tietenkin armeijan käyneitä, taistelussa jo karaistuneita miehiä. Kymmenen tuhatta hyvin motivoitunutta sissiä pakottaisi vihollisen ennemmin tai myöhemmin vetäytymään. Tosin Suomen valtaaminen ei ihan käden käänteessä sujuisi...

    Äänestä

  • Juu taleban antoi venäläisille oikein kunnolla turpaan Afganistanissa! Ei mahtanut "suur-armeija" mitään vaan karkuun juoks!!!!

    Äänestä

Ei taida miehistön määrällä olla paljon tekemistä nykyaikaisessa sodassa.
Taitaa maa olla jo melkein vallattu, ennenkuin ensimmäsitäkään miestä näkyy.

Äänestä
  • Robotitko maasodankäynnin hoitaa, jälkaväkeä ei missään tarvita, onko Venäjällä robottiarmeija?

    Äänestä

  • miehiä?! kirjoitti:

    Robotitko maasodankäynnin hoitaa, jälkaväkeä ei missään tarvita, onko Venäjällä robottiarmeija?

    on mahdollisuus rakentaa ydinase plutoniumin avulla. Sehän on tehtävissä parissa kuukaudessa. 100 taktista asetta ja se on siinä. Ropottilennokkejahan kokeillaankin jo pohjois- Suomessa. Ohjeet löytyy vaikka googlesta. Koska Suomi todennäköisesti ei liity Natoon, niin varuillaan pitää olla joka suuntaan.

    Äänestä

Ylivoimaa on monenlaista, on tuliylivoimaa, ilmaherruutta jne... ylivoimaa, ylivoimaa miesten määrässä voidaan monella tapaa kompensoida, eikä siitä ole apua jos muissa asioissa jäädään jalkoihin.

Suomen armeija akilleenkantapäänä pitäisin ulottuvuutta, meillä ei ole oikein mitään sellaista tulivoimaa, jolla voidaan ampua yli 50 kilometriä vihollisen linjojen taakse, mutta vihollisella on hyvinkin paljon näitä aseita.
Ilmavoimamme ei riitä tähän, ei ole lentokoneita eikä niihin ohjuksia tarpeeksi, ei ole taisteluhelikoptereita, ei maasta ammuttavia ohjuksia, ei raskaita raketinheittimiä kuin yksi patteri jne....

Äänestä
  • Kun suomalaiset kerran ovat niin surkeita niin kerro miten venäläiset Suomen valtaisivat, paljonko joukkoja, mitkä olisivat osapuolten tappiot, jne. EU ja Yhdysvallat katsoisivat sormi suussa sivusta, sieltäpäin ei edes kalustoa tulisi, vain teetä ja sympatiaa?

    Äänestä

  • Vai onko kirjoitti:

    Kun suomalaiset kerran ovat niin surkeita niin kerro miten venäläiset Suomen valtaisivat, paljonko joukkoja, mitkä olisivat osapuolten tappiot, jne. EU ja Yhdysvallat katsoisivat sormi suussa sivusta, sieltäpäin ei edes kalustoa tulisi, vain teetä ja sympatiaa?

    Kyllä niitä tyyppejä taas Saksasta tulisi. Mutta mitäpä syytä Venäjällä on täällä aloittaa sota kun ei näytä edes tuo Kaukasus ja Tšetšenian kaltainen banaanivaltio pysyvän hallinnassa.

    Sitten jos onnistuvat Georgian ja Armenian valtaamaan niin on syytä miettiä asioita uudestaan.

    Äänestä

sotajoukkojamme vastaan, sen sijaan vihollinen keskittyykin hyökkäämään siviiliemme kimppuun. Vihollinen valmistautuu tuhoamaan ohjuksillaan kaupunkikortteleita ja tärkeitä liikennesolmukohtia. Laivoista on hyvä losottaa ohjuksilla niin Kotkaa kuin Turkuakin. Kun muutamatuhat siviiliä on kuollut peli on sillä selvä.

Äänestä
  • Kun vihollinen (Venäjä) on pommittanut ohjuksilla kaupunkeja ja muutama tuhat siviiliä on kuollut niin Suomi antautuu?

    Jos ajattelee kylmän sotilaallisesti niin tuollaiset terroripommitukset olisivat onnenpotku sillä koko länsimaailma järkyttyisi syvästi niistä ja aseita alkaisi virtaamaan maahamme enemmän kuin tarvitsisimme!

    Äänestä

  • Vai oletko kirjoitti:

    Kun vihollinen (Venäjä) on pommittanut ohjuksilla kaupunkeja ja muutama tuhat siviiliä on kuollut niin Suomi antautuu?

    Jos ajattelee kylmän sotilaallisesti niin tuollaiset terroripommitukset olisivat onnenpotku sillä koko länsimaailma järkyttyisi syvästi niistä ja aseita alkaisi virtaamaan maahamme enemmän kuin tarvitsisimme!

    Kyllä se jos yrittäis niin NATO iskis takaisin. NATO on sekä Virossa että Norjassa joten ei liene Iivanalla viisasta aloitella täällä mitään. Katso nyt sitä Kaukasuksen tilannetta. Kaukasuksen taisteluista näkee mitän surkea armeija iivanalla on.

    Äänestä

Olen samaa mieltä keskustelun aloittajan kanssa; olemme turvassa. Perusperiaate sodankäynnissä on, että hyökkääjiä pitäisi olla noin kolme kertaa enemmän kuin puolustajia. Suomella on reservissä noin 300 000 henkilöä, siis vihollisia pitäisi olla noin miljoona. Vaikka kaikkia reservejä tuskin tositilanteessa voitaisiiin hyödyntää, pitäisi vihollisen varustaa älyttömän suuri sotajoukko verrattuna siihen, mitä Suomen valtaaminen hyödyttäisi. Suomi on joksenkiin syrjäinen ja rauhanomainen maa, missä on kyllä luonnonrikkauksia, mutta ei valtavasti. Suomi ei muodosta sotilaallista uhkaa muille valtiolle, eli ainoalla teoreettisella vihollisella, siis Venäjällä, ei ole syytä tehdä mitään ennaltaehkaiseviä iskuja yms. Hyökkäys Suomeen toisi puolellemme ainakin maailman henkisen tuen, ehkä jonkinverran materiaalistakin apua.
Lyhyesti sanoen: Suomen valloittamisen hankaluudet olisivat suuremmat kuin hyödyt.

Äänestä
  • saatiinhan sitä henkistä tukea jo talvisodassa ja myötätuntoa. Siitähä oli paljon apua, joten ei tässä mitään hätää ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eikös? kirjoitti:

Eikö suuret sotastrategit ole sitä mieltä että hyökkääjällä on oltava selvä ylivoima? Jos ei miehissä niin sitten ainakin täydellinen ilmaherruus ja maavoimillakin ylivoimainen kalusto. Jos kerran näin on niin eihän Suomella ole mitään hätää nyt eikä tulevaisuudessa, vähintään neljännesmiljoonan miehen hyvin motivoitunut ja Suomen oloihin varustettua armeijaa ei ihan pikkujoukolla kukisteta. Vihollisen pitää hyökätä sadoilla tuhansilla miehillä joilla on erinomainen kalusto. Silti taistelusta tulisi pitkä ja verinen, vaikka voitto lopulta tulisi olisi kymmeniä tuhansia miehiä metsissä sisseinä. Miehitysarmeijaa vastaan hyökättäisiin jatkuvasti! Miksi kukaan tälläiseen uhkayritykseen lähtisi, eihän Suomessa ole edes öljyä tai muita luonnonrikkauksia, olemme turvassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu